Pelkään että Suomen viranomaiset ja lehdistö eivät ole vielä alkuunkaan kartalla siitä, miten vaarallinen kulovalkean tavoin leviävä QAnon-ääriliike on.

Se kuulostaa niin pöhköltä, ettei sitä osata pelätä. Mutta liike on jalkautunut jo kadulle.

Ketju ->

foreignpolicy.com/2020/09/02/ger…
Foreign Policy on tehnyt monta artikkelia QAnonista, mutta artikkelit ovat maksumuurin takana. Olen itse tilaaja, ja referoin nyt edellisessä twiitissä jakamani artikkelin tähän ketjuun. Koen sisällön jakamisen yhteiskunnallisesti tärkeäksi. 2/n
Kuten tästä oheisesta tekstistä näkyy, QAnon-salaliittoteorialiikkeen leviämismekaniikkaan kuuluu - tai on ohjelmoitu - kyky sulauttaa useita salaliittoteoriaryhmiä ja muita New Age ja fringe-liikkeitä yhteen.

Tämä on jo tapahtunut Suomessa Facebook-ryhmien perusteella. 3/n
Vaikka Saksassa - kuten Suomessa - maan hallinto nauttii suurta luottamusta kansalta, ovat disinformaatioon pohjautuvat koronarajoitusten vastaiset mielenosoitukset keränneet kymmeniä tuhansia osallistujia.

PS:n Saksan tietynlainen sisarpuolue AfD on jo mukana liikkeessä. 4/n
Koronarajoitusmielenosoitusten isoin järjestäjä on Querdenken 711 -ryhmä. Se on jo sulauttanut itseensä islaminvastustajat ja etnonationalistit.

AfD-puolue levittää QAnon-ääriliikkeen viestiä "kansalaisten perusoikeuksien palauttamisesta".

Sama viesti leviää jo Suomessakin. 5/n
Toimittaja-tietokirjailija @vehkoo kirjoitti Valheenpaljastaja-blogiinsa analyysin koronavirukseen liittyvän disinformaation valtavasta määrästä. Maaliskuussa.

Sehän on vain informaatiota, jota jotkut uskovat ja jotkut eivät, eikö niin? Kunnes se sitoo "Qskovaiset" yhteen. 6/n
Qanon-ääriliikkeen informaatiotulvan aivopesemät julkkikset kiihdyttävät tämän "ihmismieleen iskevän viruksen" leviämistä.

Suomessa esimerkiksi TV:stä ja radiosta tuttu Yazka Love on näkyvä Q:n kannattaja. Hän nosti minut Facebook-sivullaan näin kun kirjoitin blogini Q:sta.

7/n
Yazkan nostettua minut QAnon-vaikutuspiirissään, löysin nämä itsestäni tehdyt kirjoitukset Suomen QAnon-henkisistä Facebook-ryhmistä "Me Kansa - Kansanliike" ja "KORRUPTIO".

Tein näistä rikosilmoitukset.

Mutta mitä näin Q:n romuttaman mielen omaava edes sanoo oikeudessa? 8/n
Myös Suomessa QAnoniin horjahtaneet ja sen seuraajat ovat alkaneet siirtyä Facebook-ryhmistä muille alustoille.

Tutkittuani Suomen ryhmiä, selvisi että Telegramin lisäksi siirrytään MeWe:en ja venäläiseen VKontakte:en. Myös Suomen äärioikeisto käyttää paljon VK:ta.

9/n
QAnon-ääriliikkeen kannattajien ja satanistisalaliittoteorioihin uskovien "qskovaisten" määrä kasvaa räjähdysmäisesti Euroopassa.

Artikkelin Q-seuraajatilastot 2.9.2020:
- Euroopassa yli 448 000
- Saksassa yli 200 000

Suomessa pelkästään Me Kansa:ssa on jo yli 6 000. 😬

10/n
Saksassa QAnonia seuraavat ovat pääasiassa alle 50-vuotiaita. Useat ovat hallintoa vastustavaa oikeistoa ja oikeistopopulistisen AfD:n kannattajia.

Näen Suomessa riskiryhmiksi PS:n kannattajat ja Ylilaudalla pyörivät nuoret miehet. Q:n aivopesumateriaali on heidän kieltään. 11/n
QAnon-ryhmissä levitetään extremististä sisältöä:

- demokratiavastaisuutta
- natsiaatetta
- antisemitismiä ("Qskonnon" kaanoniin kuuluu "lasten verta imevät juutalaiset")
- äärioikeistoterroristien retoriikkaa

Nyt pitäisi olla selvää, että QAnon on vaarallinen ääriliike.

12/n
Tässä esimerkkejä Suomalaisissa QAnon-henkisissä Facebook-ryhmissä levitettävästä materiaalista:

- Trumpin nostamista messiaaksi
- Dis-/misinformaatiota koronaviruksesta
- Suomen äärioikeiston viestintää
- Perussuomalaisten viestintää
- @JessikkaAro:n mustamaalaamista

13/n
Saksassa on ollut vahva luotto vapaaseen mediaan demokratian kulmakivenä. Mutta se vaikuttaa olevan nyt sortumisuhan alla.

Pelkään, että Trumpin ja oikeistopopulististen poliitikkojen puheet "valeuutisista" ja "valemedioista" ovat tehneet demokratiamme haavoittuvaiseksi. 14/n
Sosiaaliset median ja pikaviestipalveluiden yli kulkeva dis-/misinformaatio kulkee suoraan vastaanottajille perinteisten medioiden ohi.

Puhutaan aseistetusta disinformaatiosta. Oletteko miettineet miksi kaikessa QAnonin ydinviestinnässä palvotaan Donald Trumpia "messiaana"? 15/n
Vihapuheen ja disinformaation leviämistä ei ole saatu pysäytettyä vaikka Saksassa on otettu käyttöön tiukempi laki vihasisällön poistamisesta sosiaalisen median alustoilta ja palkattu satoja saksaa puhuvia moderaattoreita.

Olen todennut saman. Vihapuhe vain pysyy somessa. 16/n
Vaikka vihapuhetta ja disinformaatiota saataisiin siivottua avoimesta internetistä, se jatkaa leviämistään suljetuissa viestimissä kuten WhatsAppissa ja Telegramissa.

Yhteen suljettuun Telegram-ryhmään mahtuisi suurin osa Saksan QAnon-kannattajista: 200 000 henkeä. 17/n
Sosiaalisen median vaikuttajilla on merkittävä rooli disinformaation ja QAnon-ääriliikkeen levittämisessä. Q leviää erityisesti "henkisyyspiireissä".

Oheiset kuvakaappaukset on otettu @veitera:n QAnonia käsittelevästä blogikirjoituksesta ja Maria Nordinin Twitter-tililtä. 18/n
Somevaikuttajat voivat levittää QAnonin - mahdollisesti aseistettua - disinformaatiota.

Mutta somevaikuttajat voivat myös taistella tätä demokratian kannalta myrkyllistä vaarallista valetietoa vastaan. 🦸🦸‍♂️🦸‍♀️

Foreign Policyn artikkeli loppuu tähän. Mutta jatkan ketjua. 19/n
Jos et ole tutustunut vielä blogikirjoitukseeni, pyydän lukemaan sen ja jakamaan luettuasi.

On demokraattisen yhteiskunnan kannalta tärkeää, että Q-liikkeestä leviää nopeasti luotettavaa tietoa.

Tämä artikkeli toimikoon päivittyvänä tietopankkina. 20/n

medium.com/@johanneskoski…
Nostan tähän väliin muutaman kohdan QAnonista kirjoittamastani artikkelista.

Jos et lue koko blogikirjoitustani, lue ainakin nämä tärkeimmät kohdat.

21/n
Suosittelen oheista @veitera:n analyysivideota QAnonista. Tämä on luotettava tapa saada hyvä yleiskuva viraalista ääriliikkeestä ja sen toiminnasta Suomessa.

On erittäin tärkeää, että ensimmäinen kosketus aiheeseen tulee luotettavasta lähteestä. 22/n

No niin. Nyt on tutustuttu siihen miten vaarallinen ja uudenlainen ilmiö aseistettuun disinformaatioon pohjautuva QAnon on. Ja annettu luotettavaa ja turvallista tietoa siitä.

Mutta mitä seuraavaksi?

Saksassa valtion toimet eivät ole vielä estäneet Q:n leviämistä.

23/n
Artikkelissa mainittiin vaikuttajat.

Multa löytyy sattumoisin kokemusta demokratiaa tukevien kansanliikkeiden aloittamisesta.

🦸‍♀️ Twiittiketjuni 10/2019 aloitti toimittajia tukevan @puolustajat -ryhmän.

🐟 Twiittiketjuni 12/2019 aloitti 30 000 seuraajan @silakkaliike:en.

24/n
En osaa vielä sanoa miten QAnonin vaaran suhteen pitäisi toimia.

Uskon että yhteiskunnallisen vaikuttamisen saralta @puolustajat ja @silakkaliike:ellä on varmasti tässä osansa pelattavana.

Ainakin luotettavan tiedon levittämisessä ja turvallisten yhteisöjen tarjoamisessa. 25/n
Turvallisista yhteisöistä puheen ollen, unohdin mainita yhden.

🌈🕹️ Twiittiketjuni 01/2019 aloitti lempeän ja turvallisen 200+ jäsenen Safepoint-peliyhteisön.

Mainitsen tämän, sillä koen että nämä turvalliset yhteisöt ovat vastavoima esim. fasistisille ja Q-yhteisöille. 26/n
QAnonin uhrit näkyvät jo @mielenterveys vastaanotolla.

Facebookin perusteella muutama kontaktini saattaa olla horjahtamassa. Nyt on tehtävä jotain. Nopeasti.

Haluaisin kerätä ensin luotettavat Suomen #turpo -vaikuttajat Discord-yhteisöön.

Laita YV, jos kiinnostuit. 🕵️

27/n
Suosittelen nyt pitämään huolta kahdesta asiasta:

1. Keskity luotettavaan ja vahvistettuun tietoon (esim. @yleuutiset, @hsfi, @ForeignPolicy ja @nytimes)

2. Etsiydy turvallisiin digiyhteisöihin (itselleni niitä ovat @puolustajat, @silakkaliike ja @safepointgamers)

28/n
Ketju alkaa lähetä loppuaan. Vihdoinkin.

Tässä välissä tägään varmuuden vuoksi muutaman median edustajan Ylen ja HS lisäksi: @SuomenKuvalehti @aamulehti @turunsanomat.

Mainitaan myös muutama viranomainen: @Sisaministerio @krp_poliisi @Suojelupoliisi.

Lukaiskaa ketju.

29/n
Mulla on ketjun loppuun vielä pieni yllätys.

Hiljattain laitettiin allekirjoittaneen twiitin pohjalta tulille myös Antifasistinen @meemihautomo. Tuore projekti on jo aloittanut demokratiaa tukevien meemien luomisen.

Meemiartistien rekry on auki. Laita YV jos kiinnostaa.

30/30
Tässä QAnon-liikettä käsittelevä twiittiketjuni muutettuna helpommin luettavaan muotoon Thread reader appilla:

threadreaderapp.com/thread/1315933…
Perustin monialaisen ruohonjuuritason työryhmän seuraamaan Kuu-ilmiön kehittymistä.

Kasvavassa työryhmässä on mukana toimittajia, tutkijoita ja eri alojen asiantuntijoita. Nyt on erityisen tärkeää, että luotettava tieto liikkuu nopeasti.

Hakulomake: forms.gle/NQzeExahEcUrLA…

• • •

Missing some Tweet in this thread? You can try to force a refresh
 

Keep Current with Johannes Koski

Johannes Koski Profile picture

Stay in touch and get notified when new unrolls are available from this author!

Read all threads

This Thread may be Removed Anytime!

PDF

Twitter may remove this content at anytime! Save it as PDF for later use!

Try unrolling a thread yourself!

how to unroll video
  1. Follow @ThreadReaderApp to mention us!

  2. From a Twitter thread mention us with a keyword "unroll"
@threadreaderapp unroll

Practice here first or read more on our help page!

More from @johanneskoski

13 Oct
”Jos terrorismintutkijalta kysytään, juuri nyt hän kohdistaisi Suomessa katseensa äärioikealle.

’Siellä on jo olemassa poliittisen väkivallan hyväksyvät tarinat.’”

PVL, Soldiers of Odin, Sisu sekä nyt nopeasti kasvava QAnon jota mm. MV-porukka masinoi. hs.fi/ulkomaat/art-2…
Ainakin @veitera on käsitellyt MV-porukan suhdetta QAnoniin. Huomasin myös itse heidän aktiivisuutensa kun tutkin Suomen Q-ryhmiä.

Veikkaankin, että moni taho pyrkii nyt hyödyntämään Suomen tuhansia QAnonia jo seuraavia omien tavoitteidensa edistämiseen.

uusimaanpuolustus.blogspot.com/2020/09/qanon-…
Oletko @LeenaMalkki itse tutustunut QAnonin nopeaan leviämiseen Suomessa? Miten siihen tulisi suhtautua?

Jos materiaali kiinnostaa, olen kerännyt paljon kuvakaappauksia Suomen ryhmistä ja muuta taustatietoa tähän päivittyvään Medium-kirjoitukseeni.

medium.com/@johanneskoski…
Read 6 tweets
12 Oct
Näin Totuuden jälkeisenä aikana on oltava tarkka siitä mihin graafikon eväitään käyttää. Koen tämän tärkeäksi.

Trump on ollut USA:n presidenttinä melkein neljä vuotta. Olemme turtuneet siihen, miten häiriintynyttä hänen viestintänsä on. Ehkäpä tämä kuvankäsittelyni herättää.
Ylläpidin kaksi vuotta sitten "Trumpahtanut Sale"-nimistä parodia-tiliä, jolla twiittailin Trumpin möläytyksiä suomeksi.

Yli 5 000 seuraajaa saanut tili meni harmillisesti juntturaan jonkun raportoitua se. Mutta lehtijutut ja ekat twiitit löytyvät täältä: medium.com/@johanneskoski…
Vaikka @SaulitettuTrump laitettiinkin kiinni, on myös hyviä uutisia: kaikki tilin vanhat twiitit ovat yhä tallessa.

Nyt ei välttämättä ole juuri se oikea aika pistää uutta feikki-Trump tiliä pystyyn, mutta jos joku kaipailee näitä lisää, voin käydä penkomassa ne sieltä esiin.
Read 5 tweets
11 Oct
"With what is regarded as the largest following — an estimated 200,000 people"

Jollain porukalla oli eilen lauantaina koronarajoituksia vastustava mielenosoitus Narikkatorilla. Näin tuon tapahtuman mainoksia tehdessäni blogitekstiä näistä fb-ryhmistä.

nytimes.com/2020/10/11/wor…
New York Timesin artikkeli on kirjautumisen takana, mutta ei maksullinen. Käyn artikkelin tässä ketjussa läpi.

Ilmiö tuntuu kasvavan nopeasti Saksassa. Ja tästä hyötyy erityisesti Saksan äärioikeisto. Huomasin itsekin, että näissä Suomen ryhmissä pyörii ainakin PS:n väkeä. 2/n
Ilmiön narratiivissa tuntuu toistuvan teema, että Trump "vapauttaa maiden kansat korruptoituneilta hallituksilta". Tätä samaa maalailua toistui myös suomalaisissa "Kuu Suomi" ja "Me Kansa" Facebook-ryhmissä. 3/n
Read 38 tweets
11 Oct
Täytyy kyllä sanoa, että tämä kotimaisten salaliittoteoreetikoiden tuottama sisältö on poikkeuksellisen sakeaa.

Tämä oheinen kirjoitus oli lähetetty tänään "KORRUPTIO"-nimiseen Facebook-ryhmään.

Miten tällaisen suhteen kannattaisi toimia?

Lähde: facebook.com/groups/KORRUPT…
Tässä pari kuvakaappausta Facebook-ryhmästä "KORRUPTIO". Sisältö vaikuttaa hyvin samanlaiselta kuin muissa kotimaisissa salaliittoteoriaryhmissä. CIA:ta, cabalia, deep state, jne.

Täytyy vain toivoa, että ihmiset löytäisivät turvallisia yhteisöjä.

Lähde: facebook.com/groups/KORRUPT…
Ketjun loppuun tahoja, joista voi hakea apua, jos elämä on esimerkiksi mennyt tai menossa raiteiltaan näiden salaliittoteoriaryhmien vuoksi.

Näitä ryhmiä tutkittuani näen tuossa skenessä paljon huonovointisia ihmisiä, jotka tarvitsevat selvästi tukea.

Read 4 tweets
10 Oct
Ette usko miten paljon jännitti käydä jossain muualla kuin ruokakaupassa about ekaa kertaa puoleen vuoteen.

Mutta todellakin kannatti. Kiitos upeasta keikasta Musiikkitalolla @mikkikauste, Egotrippi ja Turun filharmoninen orkesteri!

Vuosi nolla pisti vähän tunteet pintaan. 😭💪
Mietin kotiin ajellessa, että miksi tämä kokemus oli mulle tänään todella merkityksellinen.

Päädyin tähän: Antoi toivoa tuntea jotain yhdessä siellä salissa kaikkien paikalla olleiden kanssa. Sellaista valoa ja keuneutta maailmassa, joka tuntuu olevan hetkellisesti vinksallaan.
Olin paikalla, koska olin kysynyt eilen mulle tuntemattomien ihmisten suunnitelmia viikonlopuksi. Yksi teistä kertoi, että oli tulossa tälle keikalle.

Pohdin vastauksessani olisiko oletettavasti loppuunmyydylle keikalle mahdollista päästä. Sitten joku otti yhteyttä ja järjesti.
Read 5 tweets
7 Oct
Löysin Facebookista suomalaisen 5 900 käyttäjän äärioikeistolaista salaliittoteoriaa sisältävän ryhmän "ME KANSA - Kansanliike":

- Koronavirus-valeuutisia
- QAnon-salaliittoteoriaa
- PS:n ja uusnatsien viestintää

Pyytäisin taas ilmiantamaan postauksia: facebook.com/groups/mekansa/
Näitä misinformaatiota, äärioikeistolaista salaliittoteoriaa ja maahanmuuttovastaista sisältöä sisältäviä haitallisia ryhmiä on paljon.

Tämän tunnisti aika helposti jo kuvauksesta:

- "Herääminen ja tietoisuuden lisääminen"
- "Kansainvälinen eliitti joka on lakien yläpoulella"
"Kieltoon menevät esimerkiksi QAnoniin liittyvät ryhmät ja sivut sekä tilit kuvanjakopalvelu Instagramissa."

Facebook on yleensä parempi tunnistamaan englanninkielistä sisältöä, joten yksittäisten viestien ilmiantamisesta on paljon hyötyä.

yle.fi/uutiset/3-1158…
Read 12 tweets

Did Thread Reader help you today?

Support us! We are indie developers!


This site is made by just two indie developers on a laptop doing marketing, support and development! Read more about the story.

Become a Premium Member ($3/month or $30/year) and get exclusive features!

Become Premium

Too expensive? Make a small donation by buying us coffee ($5) or help with server cost ($10)

Donate via Paypal Become our Patreon

Thank you for your support!

Follow Us on Twitter!