Thread by @jojalonen

Starttaan tässä ketjun, missä selostan tämän asian nyt siten, kuin mitä yliopistoluennolla tekisin. Oliko saksalainen kansallissosialismi sosialistinen aate sanan yleisimmässä merkityksessä? Voiko sen asettaa poliittisessa spektrissä vasempaan laitaan? Entä italialainen fasismi?

https://twitter.com/jojalonen/status/1420474022828158990

Aloitetaan yksinkertaisimmasta kysymyksestä: mistä ja minkä ihmeen takia sana "sosialismi", _sozialismus_, ylipäätään päätyi natsien sanastoon? Mitä _he_ tällä käsitteellä tarkoittivat?

Tämä hahmottaakseen tulee ymmärtää, että 1800-luvun Saksassa "sosialismi" oli käsite ja asia, jonka sisällöstä käytiin kovaa poliittista kamppailua. Vuonna 1848 Marx ryöpytti "Manifestissaan" saksalaisia sosialisteja taantumuksellisuudesta ja luokkataistelun "kuohitsemisesta".

Tutkimuksessa on aina erotettu niinsanottu saksalainen "valtiososialistinen" perinne, _Staatssozialismus_, jonka myös muotoutuva poliittinen oikeisto ja keskusta kokivat omakseen, ja joka oli vastakkainen ilmiö nousevalle marxilaisuudelle.

Eräitä tämän ajattelun edelläkävijöitä olivat Lorenz von Stein (1815-1890) ja Johann Karl Rodbertus (1805-1875). Edistysmielisiä yhteiskuntateoreetikkoja, joille hyvinvointi ja sosiaalinen reformi olivat keskiössä... mutta myös vankasti monarkisteja ja lujan valtion kannalla.

Vuonna 1872, vuosi Saksan keisarikunnan yhdistymisen jälkeen, ekonomisti Gustav von Schmoller, historioitsija Heinrich von Treitschke ja oikeustieteilijä Rudolf von Gneist perustivat seuran nimeltä "Verein für Sozialpolitik", tavoitteena sosiaalireformistinen lainsäädäntö.

"Valtiososialistiseen" jatkumoon asettunut seura sai liikanimen "Kathedersozialismus", katederisosialismi. Sillä oli vaikutuksensa rautakansleri Bismarckin ajan sosiaalipolitiikkaan. Sosiaalireformien tarkoitus oli luoda turvaverkkoja, jotka lujittaisivat yhteiskuntarauhaa...

... ja jotka näin yhteiskunnallisia epäkohtia lievittäessään sujuvasti kampittaisivat voimistuvaa sosialidemokraattista puoluetta. Ajatus totta kai oli, että konservatiivisessa hengessä toteutetut valtiolliset sosiaaliohjelmat tukahduttaisivat myös luokkataistelun.

(Sivuhuomio: tämä muuten on ihan peruskamaa, opetetaan lukion historian kurssilla siinä kohtaa kun käydään läpi erilaiset hyvinvointivaltion mallit.)

Tämän pitkähkön esipuheen tarkoitus oli valaista sitä, että "sosialismi" tarkoitti 1800-luvun Saksassa myös sosiaalipolitiikkaa ja sosiaalisia ohjelmia yleensä. Vuosisadan loppuun tultaessa "sosialismi" esiintyi monen oikeistolaisen ja konservatiivisen ajattelijan sanastossa.

Peter Pulzer on oikein osuvasti huomauttanut, että "sosialismi" oli tuon ajan Saksassa oikeistolle usein myönteinen käsite. Kirosanoja olivat "marxilaisuus" ja "sosialidemokratia".

Mikään ihme ei siis ole, että "sosialismi" päätyi myös kiihkokansalliseen käsitteistöön.

"Kansallissosialismi", Nationalsozialismus, hiipi saksalaiseen sanastoon 1875, ja ensimmäisenä sitä käytti virkaheitto dosentti Eugen Dühring. Dühring oli vuosisadan lopun "völkisch"-ajattelun keskiössä; Fredrik Suurta ihannoinut ja marxilaisuutta vastustanut antisemitisti.

Vuonna 1896 syntyy Kansallissosialistinen yhdistys, perustajana Friedrich Naumann. Yhdistys oli vankasti kansallismielinen, antimarxilainen ja luterilaisittain kristillissosiaalinen. Naumann oli liberaali, imperialisti, ja myöhemmin Saksan demokraattipuolueen perustajia.

Vuosisadan vaihteessa "kansallissosialismi" esiintyi yleisesti Saksassa ja Itävallassa erilaisten völkisch-ryhmien, so. kiihkokansallisten järjestöjen sanastossa. Sillä tarkoitettiin kansallisen yhtenäisyyden asettamista marxilaisten "ryhmäetujen" ja "luokkaetujen" edelle.

Ensimmäisen maailmansodan tappio lisäsi tietysti kierroksia "sosialismista" käytyyn keskusteluun. Yksi klassikko oli Oswald Spenglerin vuonna 1919 ilmestynyt "Preussilaisuus ja sosialismi", joka pyrki määrittelemään "sosialismin" kansankokonaisuuden perspektiivistä.

Kaikki tänä ajankohtana "sosialismi"-ilmaisua viljelleet saksalaiset oikeistoajattelijat -- Möller van den Bruck, Werner Sombart, usw -- käyttivät sanaa ennen muuta saksalaisen kansankokonaisuuden, saksalaisen hengen ilmentymänä. Kuvaan ilmaantui myös Saksan rodullinen eheys.

Näkemys sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta oli konservatiivinen; se ei edellyttänyt tasa-arvoa. Ajatus kansanyhteisöstä oli anti-individualistinen ja alisti yksilönvapaudet kansankokonaisuudelle, isänmaalle ja uhrimielelle kansakunnan puolesta.

Nämä linjaukset olivat autoritaarisia, kollektivistisia, ja myös radikaaleja, tappion sodassa kärsineessä maassa. Ne edustivat oikeiston ja konservatismin radikalisoitumista.

Samalla myös "sosialismin" käsite, siinä hengessä kuin oikeisto sitä oli aiemmin käyttänyt, jyrkkeni.

Tämä oli se aatteellinen tausta ja ilmapiiri, missä aikanaan kolmannen valtakunnan perustanut kansallissosialistinen liike syntyi. Sitä vasten selittyy myös se sisältö, minkä natsit antoivat "sosialismin" käsitteelle, ja se, miksi tämä sana ylipäätään oli käytössä.

Fasismin aatehistorian luulisi tässä vaiheessa olevan jo kaikille selvä? Ensimmäisen maailmansodan jälkeen kyse oli kansallisen uudestisyntymän haaveilusta; puhdistetusta kansanruumiista; ja kansakunnasta, joka toteuttaisi kohtalonsa, löytäisi uudelleen suuruutensa ja voimansa.

Uudestisyntymässä oli etenkin natseilla vahva sosiaalidarwinistinen pohjavire. Parhaat, vahvimmat, jäisivät eloon. Kansakunta piti puhdistaa kansallisesti vieraista elementeistä, sekä myös kansakuntaan kuuluvista poliittisista vihollisista.

... ja poliittisista vihollisista kärjessä olivat tietysti alati vihatut marxilaiset, koska taas kerran, näiden viljelemä ajatus luokkataistelusta ja koko luokka-ajattelu ylipäätään hajottivat kansallista yhtenäisyyttä ja vaaransivat kansakunnan kohtalon toteutumisen.

Vallankumousta vastaan asetettiin näin ollen vastavallankumous, kansallinen vallankumous, jonka tuli turvautua samoihin keinoihin jotka nähtiin osana marxilaista arsenaalia; joukkovoimaan, puolisotilaalliseen terroriin, massapropagandaan, et cetera.

Vaikka työväki, työläiset ja työ yleensä esiintyivät tavan takaa retoriikassa -- työn pyhittämisellä oli jo tuolloin pitkä perinne porvarillisessa ajattelussa kansallisena hyveenä -- niin kannatuspohjan äärioikeisto sai keskiluokasta ja tuolloin myös pienviljelijäväestöstä.

On totta, että myös antikapitalistista retoriikkaa käytettiin mobilisoinnissa. Mussolini puhui tavan takaa "plutokratiasta", natsit puolestaan "korko-orjuudesta". Kapitalistinen järjestelmä myös esiintyi etenkin varhaisten natsien retoriikassa proletarisoitumisen kätilönä.

Tässä taustalla oli liikkeen suhtautuminen moderniin maailmaan. Teollistuminen ja kapitalismi nähtiin jonain, mikä oli synnyttänyt luokkayhteiskunnan ja tarjonnut polttoainetta marxilaisuudelle. Ei huolta, tähänkin oli ratkaisu tarjolla, lopullinen sellainen.

Huomattavaa on totta kai, että pääomapiirien tukea nauttineet natsit tekivät koko ajan selvän eron hyvän, kansallisen, ansioihin ja työhön perustuvan saksalaisen pääoman... ja pahan, kansainvälisen, keinotteluun ja riistoon perustuneen juutalaisen pääoman välillä.

Paikkansa pitää sekin, että natseissa oli noihin aikoihin "vasemmistolaiseksi" kutsuttu siipensä, joka yhdistetään Gregor Strasseriin, ja johon myös nuori Joseph Goebbels jonkin aikaa kuului, ja joka vaati radikaalimpaa otetta pääomapiirejä ja "pikkuporvareita" vastaan.

Yhtä tunnettua on myös se, että tämän ryhmittymän elonkaari ei ollut kovin pitkä, ja katkesi pitkien puukkojen yöhön. Lisäksi heidänkin näkemyksensä "sosialismista" ja työväen asiasta heijastelivat enemmänkin jonkinlaista paluuta menneeseen keskiaikaiseen kiltajärjestelmään.

Ainoa syy, miksi nykypäivänä natsismi haluttaisiin esitellä jonkinlaisena sosialismin varianttina tai nähdä se vasemmistolaisena ilmiönä on nähdäkseni käsitteiden tarkoituksellinen hämärtäminen. Tähän taas on yleensä politisoituneet motiivit.

Sama pätee italialaiseen fasismiin. Mussolinin paljonpuhutussa korporatiivisessa valtiossa italialaisten ammattiyhdistysten sananvalta jäi toissijaiseksi pääomapiirien edulle. Mussolini muun muassa varmisti elinkeinoelämän tuen vahvan liiran politiikalleen palkkaleikkauksilla.

Huomaan, että olen aiemmin kirjoittanut Twitteriin ketjun italialaisesta fasismista ja fasismin talouspolitiikasta. Poimin nyt sieltä yhden twiitin, joka havainnollistaa fasismin ja natsismin eroja suhteessa valtion merkitykseen ja rooliin.

https://twitter.com/jojalonen/status/1231955718879752192

Mutta otetaan nyt tiivistetysti. Silloin kun puhumme sosialismista osana työväenliikkeen tai vasemmiston aatemaailmaa, niin seuraavat asiat on syytä huomioida:

-- Fasismi ei ole sosialismia
-- Kansallissosialismi ei ole sosialismia.

-- Sosialismi ei ole "yhteinen kattokäsite" fasismille, natsismille ja marxilaisille tai sosialidemokraattisille liikkeille.

-- Toinen maailmansota ei ollut kamppailu sosialististen järjestelmien välillä. Se oli kyllä osin kamppailu kahden totalitaristisen järjestelmän välillä.

Lisäksi: Aristoteles ei ollut belgialainen, buddhalaisuuden keskeinen sääntö ei ole "oma suu lähinnä", ja Lontoon maanalainen ei ole poliittinen liike. Those are all facts, Otto. I looked them up.

Tämä twiittiketju on syntynyt ilman säätiö- tai akatemiarahoitusta. Kiitän huomiostanne.

Lisätään nyt vielä vaikka tutkimuskirjallisuutta aiheesta, koska joku sitä kuitenkin kysyy, ja reilu peli. Mainitsin ylempänä Peter Pulzerin; asiaa sivunnut teos on "The Rise of Political Anti-Semitism in Germany & Austria".

Timothy Scott Brownin "Weimar Radicals: Nazis and Communists Between Authenticity and Performance" on ihan hauska teos jo nimensäkin puolesta. Roderick Stacklebergin toimittama "Hitler's Germany: Origins, Interpretations, Legacies" on sekin kelpo paketti.

... lisättäköön vielä, että "valtiososialismin" käsite hiipi Suomessakin sotienvälisenä aikana Akateemisen Karjala-Seuran ohjelmiin. Matti Klingensä lukeneet tietysti muistavat tämän jo hänen kirjansa otsikosta.

Kukaan ei kai väitä AKS:n olleen vasemmistoa?

Myös meikäläiset kansalliskiihkoiset oikeistoradikaalit tekivät samanlaisen jaon hyvän kansallisen pääoman ja pahan kansallisesti vieraan pääoman välillä, mutta täällä se paha epäkansallinen pääoma ei ollut vain juutalaista, vaan myös ruotsinkielistä.