Afrikan tähdestä lähtenyt keskustelu on jäänyt askarruttamaan. Puran muutamia ajatuksia seuraavaan ketjuun:
#Afrikantähti #Rasismi #Kolonialismi
Kolonialismia ymmärretään Suomessa ehkä turhan ohuelti. Minusta meille tänään eläville olennaisinta on tiedostaa, mitä valtarakenteita kolonialismin kautta luotiin ja miten ne vaikuttavat yhä. Eli tuntea historiaa. 1/16
Suomessa on helppo heittäytyä kolonialismin kauden romantisointiin tai sen ohittamiseen. Se johtuu siitä, että jaamme isolta osin siirtomaavaltojen historiakuvan ja olemme siitä hyötyneiden rakenteiden saamapuolella. Tällöin on helppo ohittaa menneet menneinä. 2/16
Entisissä siirtomaissa näkökulma on varsin ymmärrettävästi erilainen. Eurooppalaisten motiivit ja toimet muistetaan hyvin eri tavoin.
Oman historiakuvan haastaminen voi tuntua hankalalta käsitellä tai jopa ärsyttävältä, mutta kannattaa antaa sille mahdollisuus. 3/16
Kolonialismiin liittyy vahvasti myös rasismi. Se on jotain paljon laajempaa kuin pelkästään erinäköisten sortamista. Rasismi on maailmankuva, jolla jäsennetään ihmiskuntaa, luodaan sisäistä järjestystä. Se kytkeytyy nationalismiin, ajatukseen kansoista historian toimijoina. 4/16
Rasismi ei siis ole vain joidenkin henkilöiden ikävä piirre. Se on kirjoitettu sisään kulttuuriimme monin tavoin myös Suomessa. Se liittyy enemmän maailman hahmottamisen tapoihin ja valtaan kuin henkilökohtaiseen pahaan tahtoon. 5/16
Siksi voi huomata toimivansa tai ajattelevansa rasistisesti vaikka ei varsinaisesti haluaisi kenellekään pahaa. Hyvä tahto tai korkea käsitys itsestämme ei merkitse, ettemmekö voisi käyttää valtaa ja satuttaa. Kannattaa siksi olla avoin kuuntelemaan ja oppimaan. 6/16
Tämä ei kuitenkaan merkitse sitä, että toisen subjektiivinen kokemus välttämättä velvoittaisi. Jos joku kertoo syrjityksi tai loukatuksi tulemisesta, on tärkeää kuunnella ja pohtia. Se, miten toimii, jää omaan harkintaan. Asiat eivät aina ole pelkästään miten ne koetaan. 7/16
Ihmisten loukkaaminen tarkoituksella on ilkeää. Heidän vastalauseittensa automaattinen mitätöinti on moukkamaista. Loukkaantuminen ja paheksuminen kuuluvat kuitenkin moniääniseen yhteiskuntaan. Niistä voi ja pitää keskustella, mutta aina ne eivät johda toimenpiteisiin. 8/16
Afrikan tähti kohussa on kaksi kärkeä. Alkuperäinen Instagram postaus liittyi pelin maailman tuomiseen opiskelijatapahtumaan. Tämän ratkaisun sanottiin tekevän osallistumisesta joillekin ikävää. Postaaja oli ymmärtänyt pelin väärin, mutta hänellä on pointti. 9/16
Jos tarkoituksena on nimenomaan toivottaa kaikki tervetulleeksi, toiminta on epäonnistunutta, jos osa ei tunne oloaan tervetulleeksi. Subjektiivista kokemusta ei voi tässä ohittaa, oli samaa mieltä tai ei. 10/16
Kohun toinen kärki kohdistui lautapeliin itseensä ja tämä on huomattavasti hankalampi kysymys. Kyse on siitä, tulisiko pelien olla historia- ja maailmankuviltaan eettisiä (ja mitä se tarkoittaa?) ja tulisiko pelaajien eläytyä vain eettiseen toimintaan pelin osana. 11/16
Afrikan tähti on vuodelta 1951 ja sen kuvasto on selkeän kolonialistista. Pelaajat vievät jalokiviä Afrikasta, oletettavasti Eurooppaan, mikä heijastelee kolonialismin logiikkaa. Pelin ei voi siis sanoa esittävän menneisyyttä erityisen vääristyneesti. 12/16
Toinen kysymys on toisintaako tai normalisoiko peli menneisyyden toimintamalleja? Pitääkö se yllä ongelmallista kuvaa Afrikasta eurooppalaisten aarreaittana, jossa paikallisilla asukkailla ei ole roolia? Tämä riippunee ainakin osaksi pelaajasta ja hänen historiantajustaan. 13/16
Peleihin kuuluu vieraaseen eläytymistä. Sota, valloitus, sivilisaatioiden rakentaminen ja tuhoaminen sekä resurssien haaliminen ovat yleisiä teemoja. Mikäli pelit eivät ole täyttä fantasiaa, niissä mukaillaan jotain eettisesti ongelmallisista historiamme aikakausista. 14/16
Mielikuvituksen ja todellisuuden välillä on kuitenkin selvä ero. Esimerkiksi sotapeleistä voi nauttia ilman, että ne johtavat militarismiin.
Samaan aikaan on mahdollista kuvitella pelejä, joiden miljöö tai tavoitteet olisivat syvästi vaivaannuttavia. 15/16
Kysymys on siis rajanvedosta. Yhdelle viaton asia voi loukata toista. Jos tuntuu, että maalitolpat siirtyvät liian nopeasti, kokeile empatiaa. Joskus se auttaa, mutta ihan kaikkea ei kannata ottaa haudanvakavasti. Silti vaikka kaikki olisi luvallista, ei kaikki ole rakentavaa.END

• • •

Missing some Tweet in this thread? You can try to force a refresh
 

Keep Current with Timo R. Stewart

Timo R. Stewart Profile picture

Stay in touch and get notified when new unrolls are available from this author!

Read all threads

This Thread may be Removed Anytime!

PDF

Twitter may remove this content at anytime! Save it as PDF for later use!

Try unrolling a thread yourself!

how to unroll video
  1. Follow @ThreadReaderApp to mention us!

  2. From a Twitter thread mention us with a keyword "unroll"
@threadreaderapp unroll

Practice here first or read more on our help page!

Did Thread Reader help you today?

Support us! We are indie developers!


This site is made by just two indie developers on a laptop doing marketing, support and development! Read more about the story.

Become a Premium Member ($3/month or $30/year) and get exclusive features!

Become Premium

Too expensive? Make a small donation by buying us coffee ($5) or help with server cost ($10)

Donate via Paypal Become our Patreon

Thank you for your support!

Follow Us on Twitter!

:(