Suomen epidemia 4.1.2022: Tartuntojen voimakas kasvu näyttää hidastuneen(/pysähtyneen). Tartuntojen tähänastinen huippu oli 29.12. Positiivisten osuus nousee edelleen, mutta on 27.12. jälkeen noussut selvästi aikaisempaa hitaammin.
1/x Image
THL raportoi tänään 5492 tartuntaa, joista suurin osa vain yhden päivän viiveellä (eli näyte otettiin eilen 3.1.). THL:n viivettä aiheuttaa eniten se, että viikonloppuna ei raportoida lukuja.
2/x Image
THL on raportoinut testit noin 1.1. asti.
3/x Image
Testien (raportoidun) määrän väheneminen on hidastumassa. THL on raportoinut testien määrät poikkeuksellisen nopeasti.
4/x Image
Testien raportoinnin nopeuden merkittävä parantuminen näkyy tästä. Aivan kuvan oikeassa laidassa vihreä alue nousee jyrkästi. Viimeisen viikon aikana yli puolet testeistä on raportoitu THL:n tietokantaan alle 2 päivää näytteenotosta.
5/x Image
Entä kuinka myöhässä tartuntojen raportointi sitten on ? Tällä hetkellä noin 45 prosenttia todetuista tartunnoista raportoidaan alle kahdessa päivässä, ja suhdeluku on kääntynyt nousuun eilen 3.1.
6/x Image
Tulos: positiivisten osuus ei ole noussut enää 31.12. jälkeen. Päiväkohtaisten positiivisten osuuksien jyrkkä nousu päättyi 27. joulukuuta. Raportoitujen testien määrä ylittää 20000/päivä tason 2.1. asti (7 päivän keskiarvo).
7/x Image
Ahvenanmaalla ollaan ottamassa tilannetta hallintaan 10-kertaistamalla testien määrä. Veikkaan pikatestejä. Tulos: positiivisten osuus on saatu samalle tasolle kuin millä se oli ennen Omicronia.
8/x

#koronafi @landskapslakare Image
Päijät-Hämeessä testaamisen määrä ei ole noussut, ja positiivisten osuus nousee.
9/x Image
Päijät-Hämeessä sairaanhoitopiirin osuus on noin 87 prosenttia testien kokonaismäärästä (eli päättelen että ylläoleva kuva on edustava). Yksityisten lukuja viimeisen viikon ajalta ei ole nähtävästi vielä raportoitu.
10/x Image
Vaasassa, kuten Ahvenanmaalla, testauksen määrä nousee, ja positiivisten osuus on saatu painettua alemmaksi kuin ennen Omicron-epidemian alkua.
11/x Image
Myös Vaasassa sairaanhoitopiirin osuus testeistä on 80-90 prosenttia, eli yllä oleva kuva on edustava. Testien määrän nousu näkyy kuvassa.
12/x Image
Yksi asia ei muutu. Paljon on ollut puhetta 3. rokotusten nopeammasta antamisesta, mutta tähän mennessä juuri mitään ei ole tapahtunut. Suomi on tukevasti muiden Itä-Euroopan maiden seurassa ja Länsi-Euroopan 2. viimeinen.
13/x Image
Etelä-Savossa ollaan joulun pyhinä ehditty rokottamaan 3. kertaan jo 1/4 kaikista alle 60-vuotiaista.
14/x Image
Pohjois-Karjalassa on enää kahdeksan (8) prosenttia yli 80-vuotiaista rokottamatta 3. kertaan. Todella hyvin. Perää pitää Pohjois-Pohjanmaa, missä 3.5-kertainen määrä vielä rokottamatta.
15/x Image
Keski-Pohjanmaa on säilyttänyt johtoasemansa yli 60-vuotiaiden 3. rokotuksissa. Perää pitää Kanta-Häme, missä ollaan kolme viikkoa jäljessä Keski-Pohjanmaan tahdista, ja rokottamattomia on 2x yhtä paljon.
16/x Image
Suomen Omicron-epidemia on ennen kaikkea Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla. Ja vielä enemmän epidemian kasvu.
17/x Image
Vantaalla tartuntojen määrän kasvu on ollut niin kovaa, että huomenna 5.1. Vantaa ottaa epidemian vetojuhdan roolin Helsingiltä, kun 7 päivän ilmaantuvuus ylittää Helsingin ilmaantuvuuden. Ja koulut eivät ole edes alkaneet.
18/x Image
Tässä ne Suomen kunnat, joissa 7 päivän ilmaantuvuus on korkein. Helsinki, Vantaa ja Espoo johdossa. Yhtään kuntaa ei ole vihreänä, ja kaikkialla kasvu on ollut kovaa.
19/x Image
HUS:n alueella ilmaantuvuus on melko tasaisesti jakautunut. Mitä lähempänä pääkaupunkiseutua, sen korkeampi.
20/x Image
Pirkanmaalla sama juttu: mitä kauempana Tampereelta, sitä matalampi ilmaantuvuus.
21/x Image
Varsinais-Suomessa samoin. Erona on kuitenkin
- yleisesti paljon alhaisempi ilmaantuvuus kuin muualla Etelä-Suomessa (73% alempi kuin HUS:n alueella)
- useassa kunnassa tilanne näyttää paranevan
22/x Image
Pohjois-Pohjanmaalla, missä oli paha koulujen epidemia, joulukuussa asetetut rajoitukset ja joululomat ovat johtaneet siihen, että nimenomaan kouluikäiset ovat vähentäneet koko väestön ilmaantuvuutta.
23/x Image
Pohjois-Pohjanmaalla Omicron-epidemia näyttää alkaneen 27. joulukuuta. Ilmaantuvuus kasvaa nopeimmin 15-19, 20-24 ja 25-29 -vuotiaiden ikäryhmissä, tässä järjestyksessä.
24/x Image
Varsinais-Suomessa koululaisten ilmaantuvuuden kasvu rupesi vähenemään (nuoli) välittömästi koulujen lomien alettua, kun noin 4 päivän raportoinnin viive otetaan huomioon. Koulujen joululomien vaikutus kesti noin viikon ajan (23.12.-28.12., punainen alue).
25/x Image
Sen jälkeen kun Omicronin kasvu Varsinais-Suomessa alkoi 29.12. (4 päivän viiveellä korjattuna), koululaiset ovat olleet sivuosassa. Kunnes koulu alkaa.
26/x Image
HUS:n alueella koulujen joululomat saivat aikaan sen, että ilmaantuvuuden kasvu
- rupesi välittömästi heikkenemään (23.12. alkaen)
- painui negatiiviseksi 26.12., vaikka Omicron-aalto oli jo päällä
27/x Image
Jos koulujen lähiopetus olisi jatkunut HUS:n alueella myös joululomien ajan, niin HUS:n alueella olisi tällä hetkellä noin 1500 tartuntaa nykyistä enemmän päivässä tämän arvion mukaan.
28/x

#koronafi Image
Palaan vielä tähän kuvaan. Jonotusaika testiin on noussut nojn 4-6 päivään arvioni mukaan. Todetut tartunnat kuvastavat siis tilannetta 4-6 päivää aikaisemmin kuin mitä kuvasta ilmenee. Tilanne on siis (huomattavasti) huonompi kuin mitä sanoin ketjun alussa.
29/x Image
Kun jonotusaika testiin nousee, niin se tarkoittaa sitä, että oireet ovat alkaneet lähes samaan aikaan (=melkein samana päivänä) niillä, jotka ovat saaneet ajan esim. seuraavan viikon ajalle.
30/x Image
Korjaan näitä lukuja testien jonotusajalla. Uusi kuva tulee todennäköisesti osoittamaan
- nopeaa kasvua
- nopeasti vähentynyttä näkyvyyttä. Kasvuvauhdista viimeisen 3-4 päivän aikana ei ole mitään varmaa tietoa (paitsi että se on niin kova, että jonotusaika pitenee)
31/x Image

• • •

Missing some Tweet in this thread? You can try to force a refresh
 

Keep Current with Ilkka Rauvola

Ilkka Rauvola Profile picture

Stay in touch and get notified when new unrolls are available from this author!

Read all threads

This Thread may be Removed Anytime!

PDF

Twitter may remove this content at anytime! Save it as PDF for later use!

Try unrolling a thread yourself!

how to unroll video
  1. Follow @ThreadReaderApp to mention us!

  2. From a Twitter thread mention us with a keyword "unroll"
@threadreaderapp unroll

Practice here first or read more on our help page!

More from @jukka235

6 Jan
Suomen epidemia 6.1.2022: testien jonotusajalla korjattu kasvuvauhti ei noussut tänään. Kasvuvauhti todennäköisesti laantuu voimakkaasti ensi viikon alkuun asti ja lähtee nousemaan uudestaan 1-3 päivää (+ jonotuksen viive) lähiopetuksen alkamisen (7.1.-10.1.) jälkeen.
1/x Image
Jonotusaika testeihin ei ole noussut tänään. Kun jonotusaika lakkaa nousemasta, jonotusajalla korjattujen tartuntojen määrä rupeaa lähestymään korjaamattomia lukuja. 31.12. arvo (5882) on jo osoitus tästä muutoksesta.
2/x Image
Koulujen lähiopetus alkaa viimeistään maanantaina 10.1. Katsotaan joululomien vaikutusta tartuntoihin vähän vielä.
3/x

Read 12 tweets
5 Jan
Suomen epidemia 5.1.2022: testien jonotusajan nousulla korjattu tartuntojen määrä osoittaa jyrkän kasvun jatkuvan. Tartuntojen näkyvyys 30.12. jälkeiseltä ajalta on huonontunut.
1/x Image
Jonotusaika testeihin on kasvanut voimakkaasti. Jonotusajan nousu alkoi joulun jälkeen. Pääkaupunkiseudulla, jossa on noin puolet koko maan todetuista tartunnoista, jonotusaika testiin oli tänään 4-6 päivää.
2/x Image
Tämä tarkoittaa sitä, että henkilö, joka testataan tänään, on saanut tartunnan jo monta päivää aikaisemmin. Kun tartuntoja korjataan jonotusajan muutoksella, tartunnat kasaantuvat samoille päiville joulukuun loppuun.
3/x Image
Read 12 tweets
5 Jan
Jonotusajat testeihin ovat kasvaneet nopeasti, ja näkyvyys tartuntojen kasvusta huononee. Sen vuoksi kysymys kaikille joulun jälkeen testiajan varanneille:

1) minä päivänä varasit ajan testiin?
2) mille päivälle sait ajan ?
3) mikä sairaanhoitopiiri (tai kunta) (kts kuva)
1/x Image
Kysymys on tärkeä siksi, että kun jonotusaika testiin pitenee, niin THL:n raportoimat luvut eivät enää anna todellista kuvaa tartuntojen kasvusta, vaan jonotusajan verran myöhässä olevan kuvan (eli noin 4-6 päivää myöhässä olevan kuvan).
2/x Image
Saatujen tietojen perusteella korjaan tartuntojen arvioita niin, että ne vastaavat sitä hetkeä, jolloin ajanvaraus tehtiin (= todellinen näytteenoton päivämäärä). Kiitos kaikille.
3/x Image
Read 4 tweets
5 Jan
THL/STM tilannekatsaus 5.1.2022. Nopeat kommentit.
1/x
R-luku 1.15-1.30 ei anna kuvaa tartuntojen kasvusta, vaan sairaanhoidon kasvusta (joka tulee 7-10 päivän viiveellä tartuntoihin nähden ja on siis todella huono mittari päätöksentekoon).
2/x Image
Vastaus kysymykseen lähiopetuksen aloittamisesta kouluissa alkaa argumentoinnilla muista asioista kuin sairaudesta ja koululaisten saamista tartunnoista.
3/x
Read 9 tweets
18 Dec 21
Denmark/Omicron 18 Dec 2021: first look at people in hospital data. Looks to me that people who are in hospital have tested positive 6-7 days earlier.
1/x
Also it would appear that the amount of people in hospital is about 1.9-2.2 percent of people who tested positive 6-7 days earlier. That level is 79-83 percent lower than the overall level of people in hospital in Denmark before the Omicron wave (10.3-10.8%).
2/x
How each point in this graph has been calculated:
- reliable data on new cases exists only up to 13 Dec
- first example (red circle): comparing people in hospital 15-17 Dec with new cases 11-13 Dec (=4 days earlier)
3/x
Read 10 tweets
17 Dec 21
Suomen epidemia 17.12.2021: tartuntojen kasvu kiihtyy uskomatonta vauhtia. Tartuntatautirekisterin lukujen perusteella laskettu koko maan 7 päivän ilmaantuvuus nousi tänään 11.7 prosenttia = 28x kuukaudessa. Omicron-ennuste nousee.
1/x
Tänään THL ilmoitti 2079 tartuntaa, poisti 0, ja raportoinnin viive kasvoi 34 tartunnalla. Muuttumattomalla viiveellä laskettu uusien tartuntojen määrä on 2079+0+34 = 2113 (punainen viiva).
2/x
Positiivisten osuus on 6.12. jälkeen noussut keskimäärin 3.4 prosenttia päivässä = 2.7x kuukaudessa.
3/x
Read 28 tweets

Did Thread Reader help you today?

Support us! We are indie developers!


This site is made by just two indie developers on a laptop doing marketing, support and development! Read more about the story.

Become a Premium Member ($3/month or $30/year) and get exclusive features!

Become Premium

Too expensive? Make a small donation by buying us coffee ($5) or help with server cost ($10)

Donate via Paypal

Or Donate anonymously using crypto!

Ethereum

0xfe58350B80634f60Fa6Dc149a72b4DFbc17D341E copy

Bitcoin

3ATGMxNzCUFzxpMCHL5sWSt4DVtS8UqXpi copy

Thank you for your support!

Follow Us on Twitter!

:(