Mistään ei käy ilmi rokotusvauhdin jyrkkä aleneminen. Määrät ovat pudonneet 50 prosenttia viimeisen kahden viikon aikana. 2/x
Jokohan ne THL:n puheet luonnosuojasta loppuisivat vihdoin? "Luonnonsuojasta" ei ole mihinkään. 3/x
Epidemian tilanne ei olekaan parantunut. Positiivisten osuus laski sen vuoksi, että THL:llä on merkittävä osa tartunnoista vielä raportoimatta. Testit on kyllä raportoitu kattavasti. 4/x
Omicronin vuoksi joutuu sairaalaan noin 30-60% vähemmän kuin Deltan aikana. Kun tämä kerrotaan huomattavasti suuremmalla tartuntojen määrällä, sairaanhoidon luvut ovat kasvaneet nopeasti. 5/x
Jätevesien tiedot saadaan vasta huomenna. STM sanoi lukujen pienentyneen. 6/x
Erikoissairaanhoidossa olevien määrä kasvaa, ja kuolemien määrä on kasvanut "jonkin verran". Jäi sanomatta, että kuolemien määrä on noussut koko epidemian korkeimmalle tasolle. Rokottamattomia on tähän mennessä kuollut 8x niin paljon kuin 2x rokotettuja. 7/x
Suuntana normaaliolot, "mutta on varauduttava siihen että takapakkia voi tulla". 8/x
Koronan takia joutuu tehohoitoon 10x enemmän kuin influenssan takia, ja flunssaa ei ole edes mainittu. Ei ole siis ihan tavallinen flunssa. Lisäksi olisi mielenkiintoista tietää samat luvut erikoissairaanhoidosta. 9/x
THL ilmoitti aikaisemmin, missä ollaan kuoltu. Silloin vanhainkotien osuus oli 40-50 prosenttia. Jostain syystä näitä vanhainkotien kuolemia ei enää julkaista. 10/x
Koronaan kuolleet ovat nyt 10 vuotta nuorempia kuin keväällä 2020. Keski-ikä tuli jyrkästi alas, kun vanhemmat ikäryhmät rokotettiin keväällä 2021. Sen jälkeen Suomi on pudonnut Euroopan häntäpäähän 3. rokotuksissa, ja vanhoja ikäryhmiä kuolee taas. 11/x
Eli on kysyttävä, kuinka paljon vanhemmissa ikäryhmissä on kuollut niitä, jotka olivat saaneet 2 rokotusta, mutta eivät ehtineet saada 3. rokotusta THL:n hidastelun vuoksi ? 12/x
"Missä määrin muiden Pohjoismaiden tartuntaluvut heijastuvat päätöksiin Suomessa". Eli varautuuko Suomi BA.2 varianttiin. Hyvä kysymys.
13/x
Toinen mitä voitaisiin kysyä on, että kun Suomi on Länsi-Euroopan viimeisenä testauksessa + 3. rokotuksissa + positiivisten osuudessa,ja Tanska on Länsi-Euroopan kärjessä, niin voimmeko noin vain seurata Tanskan esimerkkiä ?
14/x
Tilannekatsauksen materiaalit löytyvät täältä. 15/x
Tässä sama kuva suuremmassa koossa. Mikäli olen tulkinnut oikein niin y-akselilla on erikoissairaanhoitoon joutuneet potilaat kun variantin aikana (Alpha, Delta ja Omikron). 17/x
Tässä sama kuva Excelillä. 18/x
Tässä versio, jossa on yhtenäistetty eri pituiset kaudet, eli erikoissairaanhoitoon joutuneet rokottamattomat per kuukausi. 19/x
Alle 10-vuotiaita joutuu erikoissairaanhoitoon eri ikäryhmien rokottamattomista ylivoimaisesti eniten. Tästä huolimatta 5-11 -vuotiaiden rokotuksia ei olla kiirehditty. Tähän mennessä vain noin 86000/431000 = 20 prosenttia 5-11 -vuotiaista on rokotettu. 20/x
Tässä erikoissairaanhoitoon joutuneiden määrät per kuukausi per 100.000 asukasta. Erikoissairaanhoitoon joutuneiden määrät ovat kasvaneet kautta linjan. Lapsia on ylivoimaisesti eniten. 21/x
Erikoissairaanhoitoon joutuminen ei rajoitu enää vanhempiin ikäryhmiin. Erikoissairaanhoitoon joutuneiden ilmaantuvuus on karkeasti samalla tasolla kaikissa yli 20-vuotiaiden ikäryhmissä. 22/x
Kaiken kaikkiaan tämä oli THL:n osalta paras tilannekatsaus pitkään aikaan. Saimme merkittävää uutta tietoa.
23/x
• • •
Missing some Tweet in this thread? You can try to
force a refresh
Finland's epidemic 14 Dec 2024: infectious diseases are showing very strong growth. Among 5-24 year olds, infectious disease incidence (ytd) is up to 4-5 times higher than in 2023, and the year isn't over yet. 1/x
To be clear, I have exluded the following infectious diseases from this graph:
- Covid-19
- influenza
- sexually transmitted diseases (STD) 2/x
Suomen epidemia 14.12.2024: tartuntatautien määrät kasvavat erittäin nopeasti. Nopeinta kasvu on 5-24 -vuotiaiden ikäryhmissä, missä tartuntatautien määrät ovat jopa 4-5 -kertaistuneet vuoteen 2023 verrattuna, ja vuotta on vielä jäljellä. 3/x
Finland's epidemic 11 Nov 2024: excess deaths of 5-9 and 10-14 year olds continue to grow, while deaths of 0-4 year olds are 38 percent above normal. 1/x
Suomen epidemia 11.11.2024: 5-9 ja 10-14 -vuotiaiden ylikuolemien määrä kasvaa nopeasti; samaan aikaan 0-4 -vuotiaiden kuolemien määrä on 38 prosenttia normaalia korkeammalla. 2/x
5-9 year olds: in July 2024, excess deaths reached a level five (5) times above normal. On an annual basis, deaths of 5-9 year olds are 2.5 times higher than normal. The current level of deaths has reached the same all-pandemic record level as seen in March 2024. 3/x
Finland's epidemic 12 Jul 2024: excess deaths of <60 year olds and in particular <25 year olds continue to rise. 1/x
Suomen epidemia 12.7.2024: alle 60-vuotiaiden ja varsinkin alle 25-vuotiaiden ylikuolemien määrä on kasvussa. 2/x
This is the total picture in terms of years of life lost. While the situation is improving for >60 year olds, the number of years lost continues to grow for <60 year olds. 3/x
Finland's epidemic 5 June 2024: excess deaths for <60 year olds continue to grow. For 5-9 year olds, excess deaths are now at 2.4 times pre-pandemic level. 1/x
Suomen epidemia 5.6.2024: alle 60-vuotiaiden ylikuolemien määrät kasvavat edelleen. 5-9 -vuotiaita kuolee nyt noin 2.4 kertaa niin paljon kuin ennen pandemiaa. 2/x
A major change in excess deaths is underway: in terms of years of life lost, >60 year olds peaked more than a year ago, while both 0-59 and 25-59 age groups have taken the lead. 3/x
In this article on Lewy Body Dementia, what they didn't say was that in animal tests, ALL rhesus macaques exposed to C19 got Lewy Bodies in their brains. 1/x
Tässä Lewyn kappale -dementiaa käsittelevässä jutussa jätettiin sanomatta, että apinakokeissa KAIKILTA rhesusapinoilta löytyi Lewyn kappaleita aivoista koronatartunnan jälkeen. 2/x