Päältä viikko sotaa takana, rintamatilannekatsaus!
Viimeisen vuorokauden aikana rintamalinjat eivät ole liikkuneet suuresti, mutta taisteluja on käyty.
Ukrainalaiset ovat onnistuneet toteuttamaan Kiovan suunnalla menestyksekkäitä vastahyökkäysoperaatioita. 1/
Kiovaa yritettiin saarrostaa viime päivien aikana, mutta pisimmälle päässeet venäläiset osastot kärsivät todennäköisesti nyt vastahyökkäyksen vuoksi huolto-ongelmista. On jokseenkin epäselvää, minkä verran Venäjän joukkoja lyöty toisistaan irralleen. 2/
Venäjä pyrkii tunkeutumaan idän suunnasta kohti Kiovaa. Sen joukot välttelevät kuitenkin suurempia asutuskeskuksia, joten hyökkäysten taakse jää runsaasti Ukrainan sotilaita. Mikäli Venäjä joutuu puhdistamaan näitä alueita Ukrainan joukoista, sitoo se runsaasti voimia. 3/
Venäjä pyrkii kiertämään Harkovaa, mutta tulittaa sitä samalla raskaasti epäsuoralla tulella aiheuttaen massiivista tuhoa. Tietojemme perusteella voimme olettaa, että Venäjän joukot ovat todennäköisesti saaneet yhteyden Harkovan itäpuolelta Luhanskiin. 4/
Etelän suunnalla muutokset eivät ole olleet suuria. Venäjä on hyökkäillyt pienempiin asutuskeskuksiin paikoin voimakkaastikin, sekä tehnyt väkivaltaisia tunnusteluiskuja Mykolaivin pohjoispuolelle. 5/
Erityishuolena etelässä on Venäjän hyökkäys kohti Enerhodarin pikkukaupunkia. Kaupungissa sijaitsee Euroopan suurimpiin kuuluva ydinvoimala. Mikäli Venäjä ei hillitse alueella tulenkäyttöään, voi käsillä olla sodan lisäksi ympäristökriisi. 6/
Päivän jokseenkin vähäeleisestä sotilastoiminnasta johtuen uskomme, että venäläiset ovat käyttäneet aikaa valmistautuakseen uusiin hyökkäyksiin. Etenevät yksiköt ovat myös kärsineet huolto-ongelmista, joten hyökkäävät osastot ovat vaatineet muun muassa polttoainetta ja ruokaa. 7/
Toisaalta myös Ukrainan asevoimat ovat ilmoittaneet ryhtyvänsä vastahyökkäyksiin. Rintamalinjoissa voidaankin olettaa muutoksia tulevina päivinä, useampaan suuntaan. 8/8
Venäjä on autoritäärinen ja aggressiivinen valtio. Silti aika ajoin mediassa näkee Venäjän toimien puolustelua. Hot take: HS:n Haastattelussa Patomäki esiintyy pitkälti salonkikelpoisena Bäckmanina.
"Patomäki arvosteleekin suomalaisia viestimiä siitä, etteivät ne ole pyrkineet kuvaamaan tilannetta eri toimijoiden näkökulmasta tai analysoimaan syvemmin."
Miksi Suomen median pitäisi tarkastella asioita aggressiivisen semidiktatuurin näkökulmasta? 2/
Pienellä ja demokraattisella valtiolla ei ole mitään velvoitteita toistaa omassa mediassaan Venäjän harhaisia väitteitä. Venäjä ei omalla toiminnallaan ole pyrkinyt rauhaan, vaan vaikuttaa eri tavoin naapureihinsa aktiivisesti, Natossa ja sen ulkopuolella. 3/