Mitä Venäjän televisiouutisissa kerrottiin tänään Suomen päätöksestä pyrkiä Naton jäseneksi?

(Ketju) ->

#venäjä #nato #ukraina #venäjänmedia

1tv.ru/news/issue/202…
Aluksi kerrotaan melko neutraalisti, että Suomen valtionjohto on tehnyt esityksen Nato-jäsenyydestä. Kuvaa tämän päivän tiedotustilaisuudesta.

Muistutetaan, että Niinistö soitti Putinille. Putin sanoi, ettei Suomella ole kerrassaan mitään pelättävää turvallisuutensa puolesta, ->
mutta että Natoon liittymisellä olisi negatiivinen vaikutus maiden väleihin.

Siirrytään Nato-maiden ulkoministerien kokoukseen. Siellä haastatellaan Turkin ulkoministeriä, joka sanoo, että valtaosa turkkilaisista vastustaa Suomen ja Ruotsin liittymistä Natoon. ->
Kuulemma noin 3/4 turkkilaisista vastustaa liittymistä ja haluaisi maan blokkaavan liittymisen, koska Suomi ja Ruotsi tukevat mm. terroristiseksi määriteltyä Kurdistanin työväenpuoluetta. Asiasta pitää keskustella Nato-kumppanien sekä ehdokasmaiden kanssa, ulkoministeri sanoo. ->
Lopuksi näytetään Nato-vastaista pienehköä mielenosoitusta Tukholmassa. Uutisten mukaan kansa ei halua, että Venäjä muutettaisiin Washingtonin määräyksestä ”hyvästä ystävästä viholliseksi”. ->
Huomioita: ainakaan tässä uutislähetyksessä ei ollut erityistä uhoa tai demonisointia. Sen sijaan kuultiin monessa yhteydessä toistettu narratiivi: paha valtionjohto vs. hyvät kansalaiset.
Johtajat ajavat maita Natoon, kansa ei sitä erityisesti halua tai jopa vastustaa. ->
Turkki on luotettava kumppani, joka on Venäjän kanssa samalla puolella, vaikka sattuukin olemaan Nato-maa. Koko homma on Washingtonin masinoima, ja aggressiivisesti vaikutuspiiriään laajentavat USA ja Nato ovat saaneet uskoteltua Suomen ja Ruotsin toimimaan vasten omaa etuaan. ->
Loppuun vielä muistutus, että edellä esitetyt asiat ovat siis Venäjän erittäin epäluotettavan median näkemyksiä, eivät esimerkiksi minun mielipiteitäni!

• • •

Missing some Tweet in this thread? You can try to force a refresh
 

Keep Current with Maria Pettersson

Maria Pettersson Profile picture

Stay in touch and get notified when new unrolls are available from this author!

Read all threads

This Thread may be Removed Anytime!

PDF

Twitter may remove this content at anytime! Save it as PDF for later use!

Try unrolling a thread yourself!

how to unroll video
  1. Follow @ThreadReaderApp to mention us!

  2. From a Twitter thread mention us with a keyword "unroll"
@threadreaderapp unroll

Practice here first or read more on our help page!

More from @mariapetterss0n

Mar 9
Naistenpäivän opetus: Nainen ei saisi IKINÄ kertoa, että mies on ahdistellut häntä.

Jos ahdistelijamies on työikäinen, nainen pilaa hänen uransa.
Jos vanha, nainen kiusaa vanhusta.
Jos kuollut, nainen häpäisee muiston.

#ahdistelu (Ketju)
->
Jos kertoo nimettömästi, pimittää tietoa ja on epäuskottava.
Jos kertoo nimellään, saa paskaa niskaan.
Jos kertoo ahdistelijan nimen, pimittää tietoa ja on epäuskottava.
Jos nimeää ahdistelijan, fanit hyökkäävät.
->
Jos kertoo, epäillään, ja jos ei kerro, oma vika ettei saa oikeutta, mitäs pysyi hiljaa.
Jos kertoo julkisesti, pitäisi tällaiset asiat hoitaa poliisin kanssa.
Jos ilmoittaa poliisille, syytetään väärästä ilmiannosta ja poliisi jättää tutkimatta.
->
Read 5 tweets
Mar 2
Twiittaan seuraavaksi Venäjän ykköskanavan eilisen pääuutislähetyksen sisällön.

Tarkoitus ei ole levittää Venäjän propagandaa vaan auttaa suomalaisia ymmärtämään, millaisia väitteitä venäläisille syötetään päivästä toiseen.

Ketju.

#Ukraina
1. Ukrainan armeija tekee tuhojaan Donetskin tasavallassa. Neljä ihmistä on kuollut, lukuisia haavoittunut, mm. 9-vuotias lapsi. Taloja tuhottu, mm. lukio ja kaksi sairaalaa saanut osumia. Kansalaisilla ei vettä, sähköä tai kaasua.
2. Luhanskin tasavallassa Ukrainan armeija on tuhonnut infrastruktuuria. Venäjän armeija on vapauttanut kaupungin, josta Ukraina on tuhonnut kaiken infran.
Read 20 tweets
Nov 10, 2019
Tasa-arvon puolesta kamppailevat naiset ovat katkeria, rumia ja väärässä. Heidän olisi parasta pitää turpansa kiinni. Sitä paitsi #tasaarvo on saavutettu. Kuulostaako tutulta? Samat väitteet ja vaimentamismenetelmät ovat olleet käytössä pitkään. Katsotaanpas. ->
#feminismi
Tässä on (alun perin The History Geeksin kokoama) valikoima materiaalia, jolla vastustettiin suffragetteja eli tasa-arvoa ja äänioikeutta vaativia naisia.
Tässä aluksi muutama juliste, joiden viesti on, että tasa-arvoa haluavat vain rumat, katkerat vanhatpiiat.->
Jos alun alkaen ihan normaali nainen ei jostain syystä saa miestä, tulee hänestä katkera suffragetti. Naimisiin pääsy oli ensiarvoista - jos siinä epäonnistui, oli jotenkin viallinen. Julisteiden tarkoitus on sanoa, että kaikki feministit ovat jotenkin viallisia.
Read 21 tweets
Oct 6, 2019
Tämä on Josephine Baker (1906-1975), eroottinen tanssijasensaatio, suunnattoman suosittu vaudeville-tähti, laulaja, liittoutuneiden agentti, rasismia vastustanut FBI:n ahdistelema aktivisti ja 12 adoptiolapsen, mm. suomalaisen Jarin, äiti.->
#historianjännätnaiset
Freda Josephine McDonald syntyi rumpalin ja pesijättären lapseksi Saint Louisissa Yhdysvalloissa. Hänen isovanhempansa olivat vapautettuja orjia.
Vanhemmat lauloivat ja soittivat baareissa ja Josephine-vauva oli osa esitystä. Erottuaan äiti ryhtyi pyykkäämään.->
Hyvin köyhä Josephine teki lapsena töitä pesuloissa ja kävi viisi luokkaa alakoulua. Hän alkoi 8-vuotiaana työskennellä valkoisten perheiden lapsenvahtina ja kotiapulaisena. Perheet kohtelivat häntä kaltoin. 13-vuotiaana hän ryhtyi tarjoilijaksi. ->
Read 28 tweets
Jul 21, 2019
Tämä on Sonja Kovalevskaja (1850–1891), venäläinen matemaatikko, Euroopan ensimmäinen matematiikasta väitellyt nainen, maailman ensimmäinen nainen matematiikan professorin virassa sekä nihilisti, feministi ja kirjailija.
(Kiitos @morispaa ja @tomimpa!)
#historianjännätnaiset
Sofja Vasiljevna Korvin-Krukoskaja kiinnostui matematiikasta pikkutyttönä, kun perhe muutti uuteen asuntoon Moskovaan ja lastenhuoneen seinä oli tapetoitu vanhoilla matematiikan luentopapereilla. Lapset saivat kotiopetusta, ja Sofja oli kympin tyttö kaikissa aineissa. ->
Tykistöupseeri-isä ei hyväksynyt Sofjan kiinnostusta luonnontieteisiin, se ei sopinut naisille.
Fyysikko Nikolai Tyrtov huomasi, että pieni Sofja lueskeli hänen kirjojaan ja ymmärsi trigonometriset funktiot. Tyrtov ylipuhui isän hankkimaan Sofjalle matematiikan opettajan. ->
Read 12 tweets
Jul 3, 2019
Tämä on Sonja Kultanäppi (1846–1902), venäläinen mestarivaras ja huijari, joka johti koulutetun apinansa kanssa Pietarin vaikutusvaltaisinta varasjoukkoa, karkaili vankiloista ja ryhtyi keisarillisen Venäjän Robin Hoodiksi.
#historianjännätnaiset
Sofia Ivanovna Bluwstein salasi huolellisesti menneisyytensä, mutta hänen uskotaan syntyneen Varsovan lähellä. Hän puhui täydellisesti viittä kieltä ja pystyi esiintymään uskottavasti niin katutyttönä kuin aatelisrouvana. Hän asui Pietarissa, mutta operoi ympäri Eurooppaa.->
Sonjan huijauksista tuli kuuluisia.
Guten Morgen -tempussa hän pukeutui rikkaaksi hotellivieraaksi ja kävi ryöstämässä huoneita aamuisin. Jos joku äkkäsi hänet, hän esitti eksynyttä, hidasjärkistä yläluokan rouvaa. Aiemmin varastettu paronittaren henkilötodistus vahvisti asian.->
Read 11 tweets

Did Thread Reader help you today?

Support us! We are indie developers!


This site is made by just two indie developers on a laptop doing marketing, support and development! Read more about the story.

Become a Premium Member ($3/month or $30/year) and get exclusive features!

Become Premium

Don't want to be a Premium member but still want to support us?

Make a small donation by buying us coffee ($5) or help with server cost ($10)

Donate via Paypal

Or Donate anonymously using crypto!

Ethereum

0xfe58350B80634f60Fa6Dc149a72b4DFbc17D341E copy

Bitcoin

3ATGMxNzCUFzxpMCHL5sWSt4DVtS8UqXpi copy

Thank you for your support!

Follow Us on Twitter!

:(