Ilkka Rauvola Profile picture
Jun 23 61 tweets 22 min read
Suomen epidemia 23.6.2022: ylikuolemien määrä nousi yli 7500:n tasolle. Viimeisten neljän kuukauden aikana alle 80-vuotiaiden osuus ylikuolemista on noussut 25 prosentista 43 prosenttiin, ja työikäisten osuus ylikuolemista on 4.6-kertaistunut 14 prosenttiin.
1/x

#koronafi Image
Suomessa on 1.1.2022 jälkeen kuollut 2972-1902= 1070 alle 80-vuotiasta turhaan. Suurin osa näistä kuolemista olisi voitu estää rivakasti tehdyillä 3. ja 4. rokotuksilla. Alle 80-vuotiaista on 40 prosenttia rokottamatta 3. kertaan, ja yli 95% on rokottamatta 4. kertaan.
2/x Image
Nyt taisi myös selvitä, miksi THL taipui joulukuun alussa rokottamaan (lähes) kaikki suomalaiset: alle 80-vuotiaita, mukaanlukien työikäistä väestöä, rupesi ylikuolemaan kaikkien aikojen kovinta vauhtia ikinä.
3/x Image
Kun 2. rokotukset rupesivat vanhenemaan syksyllä 2021, työikäisen väestön ylikuolleisuus 1786/52 = 30-kertaistui. Monta vuotta kestänyt hyvä trendi kääntyi. Huippu saavutettiin juuri ennen päätöstä 3. rokotuksista.
4/x Image
Tässä vaiheessa kun THL 2.12.2021 jälleen kerran tarjosi taudin sairastamista (ja siis kuolemista) rokotteiden sijaan, massiiviset ylikuolemat olivat jo THL:n tiedossa. THL saa tiedot kuolemista 2-3 päivässä (me muut 2 kuukaudessa).
5/x

Tässä osasuurennus samasta kuvasta (4). Jahkailemalla 3. rokotusten kanssa THL onnistui kääntämään työikäisen väestön negatiivisen ylikuolleisuuden kaikkien aikojen ennätykseksi. Puoli vuotta siihen meni.
6/x Image
Samasta kuvasta näkyy myös, miten uusi kuolemien huippu on rakentumassa BA.2-epidemian myötä. THL on kuitenkin kieltänyt alle 80-vuotiaiden yleiset rokotukset. Ilmeisesti ei olla kuoltu vielä tarpeeksi.
7/x Image
Syy siihen, ettei väestöä rokoteta, taitaa olla tässä. Yhdysvalloissa CDC:n mukaan 4. rokote alentaa riskiä kuolla 14-kertaisesti rokottamattomiin verrattuna (ja entä vanhentuneisiin 3. rokotuksiin verrattuna?).
8/x

Laskenta menee näin. Pitää laskea riskiä kuolla (= 100 miinus rokotteen teho). Eli riski kuolla alenee (100-86)/(100-99) = 14/1 = 14-kertaisesti.
9/x

Päättelen että liian tehokas 4. rokote olisi katastrofi THL:lle, jos tavoitteena on karsia liian kauan eläneitä. Tällaista rokotetta, joka alentaa riskiä kuolla 14-kertaisesti, yksinkertaisesti ei voida hyväksyä. Jos ei muuta niin pelataan aikaa.
10/x

Tässä pelataan aikaa. Jokainen kuukausi = 500-1000 henkeä, joille ei tarvitse maksaa eläkkeitä eikä kalliita sairaanhoitokuluja.
11/x

web.archive.org/web/2022062319…
suomenmaa.fi/uutiset/thl-mu…
Tässäkin pelataan aikaa. Kaikki tarvittava tieto on FDA:lla, CDC:llä, EMA:lla, WHO:lla ja ECDC:llä jo olemassa.
12/x

Ja tässä vasta pelataankin aikaa. Ministeri puhuu THL speakia, jossa yli 70-vuotiaat pelataan ulos. Avaan tätä asetelmaa seuraavassa.
13/x

web.archive.org/web/2022062319…
hs.fi/politiikka/art…
1) On mahdollista sanoa että "epidemia on hiipumassa" lähes tilanteessa kuin tilanteessa.
- ensin vähennetään testausta (rajusti)
- sitten tulee vähemmän tartuntoja
- sen jälkeen voidaankin sanoa että epidemia hiipuu
14/x

Tässä ministeri käyttää mittarina erikoissairaanhoitoa. Toisin sanoen terveyskeskusten vuodeosastot, jossa on 50% potilaista, ja joissa kuolee suurin osa sairastuneista, on jätetty kokonaan pois laskuista. (Ei tainnut olla tarpeeksi ankara tauti.)
15/x

hs.fi/politiikka/art…
THL ja KRAR ovat hämmästyttävän pitkään saaneet pyörittää tätä kafkamaista prosessia, jossa vanhemmat ikäluokat jätetään kuolemaan. Mediassa ei juuri kukaan kritisoi, vaikka ylikuolemat ovat kaikkien aikojen ennätystasolla.
16/x

Vanhemmat ikäluokat jäävät kuolemaan, sillä kuolemia ei lasketa. Yksikään THL:n ja KRAR:n mittari, millä rokotteiden tehoa mitataan, ei sisällä kuolemia. Vain erikoissairaanhoitoa mitataan (ja sinne ei vanhat pääse).
17/x

Nohynek ei ilmeisesti ole perehtynyt ulkomaisiin tutkimuksiin, joiden mukaan 4. rokote antaa 14-kertaisen tehon kuolemaa vastaan. (Ai niin mutta THL ei tosiaan kiinnitä mitään huomiota kuolemiin.)
18/x

Image
Ministeri Linden on puolestaan hämmästyttävän pitkään pystynyt toimimaan vastuunalaisessa tehtävässä olemalla tekemättä mitään. (Tulee mieleen eräs VTV:n virkahenkilö jolla oli samoja otteita.)
19/x

hs.fi/politiikka/art… Image
Ministeri näyttää unohtaneen, että ministeriö päättää ja THL neuvoo, eikä toisinpäin. Eli ministeri antaa THL:n johtaa ja keskittyy lähinnä tviittailemaan.
20/x

hs.fi/politiikka/art… Image
Hyvät poliitikot ottavat vastuun niin tärkeässä asiassa kuin kansalaisten elämä ja kuolema. Huonot poliitikot pakenevat vastuuta. Huonon poliitikon tunnistaa siitä, että
- keskittyy selittämään
- luikertelee vastuusta ("asia on asiantuntijoiden käsissä")
- ei tee mitään
21/x Image
Vaalit ovat ensi keväänä. Veikkaan että mitään tekemättömästä Lindenistä tulee SDP:lle vielä kiviriippa.
22/x Image
Olen samaa mieltä. Nämä THL:n "laskelmat" olisi julkistettava. Se on kansalaisten etu.
23/x

Image
Suomessa kuolee nyt 61000 henkeä vuodessa. Ennen koronaa kuolemia oli 54000 vuodessa. Yli 7500 henkeä on kuollut turhaan, ja lisää tulee 61000-54000=7000 vuodessa. Jos rokotuksia odotetaan syksyyn saakka, niin seurauksena on 2000-3000 turhaa kuolemaa lisää.
24/x Image
Positiivisten osuus nousee siitä huolimatta, että THL on jättänyt uudelleentartunnat pois luvuista. Jätevedestä havaitun viruksen määrän kasvu on kiihtynyt (tilanne 23.6.2022).
25/x

#koronafi Image
Omicron BA.5: jos oletetaan, että uudelleentartuntojen osuus on Suomessa sama kuin Iso-Britanniassa (noin 13 prosenttia), niin positiivisten osuus
- nousee samaa vauhtia kuin jätevedestä havaittu viruksen määrä
- nousee samaa vauhtia kuin Tanskan positiivisten osuus
26/x Image
Tässä on asia sanottu osuvasti.
Viranomainen
- asettuu tarvittaessa kenen tahansa yläpuolelle tässä maassa
- pyrkii kääntämään keskustelun pois kuolemien määristä
- kääntää asian niin päin että syyllisiä olemme me (koska pelkäämme) eikä esim. THL
27/x

Myös tässä tilanne on kuvattu osuvasti.
28/x

Sairaanhoidossa olevien määrä kääntyi nousuun 15.6. alkaen, eli 30 päivää sen jälkeen kun positiivisten osuus rupesi nousemaan (17.5.). Käänne on alkanut vuodeosastoilta (joita THL ei ota huomioon kun on kyse mm. rokotuksista) eli todennäköisesti vanhemmista ikäryhmistä.
29/x Image
Lontoon jätevedestä on löytynyt poliovirusta. Tähän mennessä ei olekaan ollut tilaisuutta testata lapsuudessa saadun rokotuksen nykyistä tehoa virusta vastaan.
30/x

On mielenkiintoista seurata, lähteekö anti-vaxx yhteisö vastustamaan myös poliorokotuksia.
31/x

Tanskassa BA.5 etenee melko lailla samaa vauhtia kuin HUS:n alueella. Kuvan viimeinen viikko on viikko 24 (19.6.2022), jolloin HUS:n alueella BA.5:n osuus nousi 60 prosenttiin.
32/x

ssi.dk/-/media/cdn/fi… Image
Myös Tanskassa sairaanhoidon määrät ovat ruvenneet kasvamaan. Nopeimmin kasvavat yli 50-vuotiaiden ikäryhmät. Suomessa THL on kieltäytynyt antamasta 4. rokotuksia 50-79 -vuotiaille. Veikkaan että kuolema korjaa satoa tässä maassa lähiviikkoina.
33/x

ssi.dk/-/media/cdn/fi… Image
Ennen kaikkea vanhat ikäryhmät sairastuvat BA.5-varianttiin, jonka osuus HUS:n alueella nousi viime viikolla 60 prosenttiin. Todellinen leviäminen alkaa seuraavien 1-2 viikon aikana. Tulossa on todennäköisesti kuolemien kesä vanhemmille ikäryhmille.
34/x

ssi.dk/-/media/cdn/fi… Image
Myös Iso-Britanniassa tartunnat leviävät nimenomaan vanhemmissa ikäryhmissä.
35/x

Ja myös Iso-Britanniassa sairaanhoitoon otettujen määrät kasvavat nopeasti.
36/x

Neljäs rokote on erittäin tehokas yli 60-vuotiailla:
- 4x vähemmän sairastuneita (ja suojateho ei heikkene)
- 2x vähemmän tartunnan saaneita
37/x

Ja kolmas rokote vanhenee Omicronia vastaan kolmessa kuukaudessa.
38/x

Yhdysvalloissa CDC:n mukaan 3. rokotteen tehosta oli kahden kuukauden kohdalla jäljellä vielä 87 prosenttia, mutta viiden kuukauden jälkeen enää 31 prosenttia.
39/x

Suomessa 3. rokotukset annettiin 70-79 -vuotiaille joulukuussa ja kaikille muille ikäryhmille tammikuun aikana.
40/x Image
Yleistilanne:
- kaikki annetut 3. rokotukset ovat täysin vanhentuneet
- BA.5 on voimakkaassa kasvussa ja iskee ennen kaikkea yli 50-vuotiaisiin
- THL kieltäytyy rokottamasta alle 80-vuotiaita
41/x Image
Iso-Britanniassa sairaanhoidon kasvu on ylittänyt tartuntojen kasvun. Edes Omicronin (BA.1) tullessa ei Suomessa käynyt näin, vaan sairaanhoidon kasvu oli noin 1/4 tartuntojen kasvusta. Sairaanhoidon kannalta BA.5 näyttää siis melko pahalta.
42/x

Epidemia on palaamassa takaisin sinne mistä lähdettiin liikkeelle: vanhemmat ikäryhmät sairastuvat suhteessa yhä enemmän, kuten vuoden 2020 keväällä.
43/x Image
Tauti siirtyy kohti vanhempia ikäryhmiä. Englannissa 80-84 -vuotiailla on nyt 4.49/0.21 = 21 kertaa enemmän tautia suhteessa 0-4 -vuotiaisiin kuin Deltan päättyessä viime joulukuussa.
44/x Image
Kun verrataan kuvan 43 suurimpaan ikäryhmään (10-14 -vuotiaat), niin muutos on vielä selkeämpi. 80-84 -vuotiailla on nyt 1.7024/0.0471 = 36 kertaa enemmän tautia suhteessa 10-14 -vuotiaisiin kuin Deltan päättyessä.
45/x Image
Verrataan nuoriin keski-ikäisiin. 80-84 -vuotiailla on nyt 0.6503/0.0641 = 10 kertaa enemmän tartuntoja suhteessa 30-34 -vuotiaisiin kuin Deltan päättyessä joulukuussa.
46/x Image
THL ja ministeri Linden eivät enää katso epidemian kokonaisuutta. Kyseessä on arvostelukyvyn puute. He ovat vastuussa tämän maan hyvinvoinnista.
47/x

Kun THL ja ministeri Linden ovat vastuussa tämän maan hyvinvoinnista, niin myös mittareiden pitää kohdistua kokonaisuuteen:
- kuolemat, ylikuolleisuus, keski-ikä
- sairaanhoidossa olevat (kaikki)
- tartuntojen määrä
- Long Covid
- poissaolot
48/x

Nyt tämä kokonaisuus on kadonnut päättäjiltä. Vika on arvostelukyvyn puutteessa. Suomi on koronan suhteen tuuliajolla.
49/x

THL:n osalta voidaan todeta, että koronanäkemyksistä on tullut taistelu arvovallasta. Asia ei tule ratkeamaan muuten kuin henkilömuutoksilla, tai organisoimalla koko THL uusiksi. Vasta sitten Suomen ongelmat ratkeavat. En kyllä usko että nykyinen ministeri pystyy mihinkään.
50/x Image
BA.5-variantilla on hyvät mahdollisuudet tulla koko epidemian ylivoimaisesti pahimmaksi aalloksi. Syy on ehkä tässä.
51/x

Image
Vaikka nykyisten rokotteiden teho BA.4/BA.5-variantteja vastaan on alempi kuin BA.1-varianttia vastaan, niin suojateho on vieläkin 5.4-6.3 -kertainen.
52/x

Image
Rokotukset ovat puolustuksen viimeinen vaihe. Ongelma on siinä, että aikaisemmat vaiheet (maskit, ilmanvaihto, ...) ovat jääneet tässä maassa puolitiehen. Niitä tullaan nyt tarvitsemaan BA.5-epidemian aikana.
53/x

doctorsinunite.com/2021/12/12/the… Image
Omicron: Israelissa tehdyn tutkimuksen mukaan 4. rokotukset vähensivät kuolemia hoivakodeissa 60 prosenttia, lievää/kohtalaisen vakavaa sairautta 68 prosenttia ja vakavaa sairautta 67 prosenttia. Keski-ikä 80.1 vuotta.
54/x

web.archive.org/web/2022062604…
Image
THL toteuttaa laumasuojastrategiaa. Pilkulleen. Kuolemien määrä on sen mukainen.
55/x

Image
COVID-positiivisen testin saaneilla on
- 3.5 kertaa suurempi riski saada Alzheimerin tauti
- 2.6x Parkinsonin tauti
- 2.7x aivohalvaus
- 4.8 kertaa suurempi riski saada aivoverenvuoto

Laumasuojapolitiikallaan THL edistää näitä tauteja.
56/x

Kaikki ovat nyt sitä mieltä, että lisätartuntojen hankkiminen on huono asia. Myös GBD-johtajat (alla Balloux) myöntävät tämän nyt. Vain THL on enää eri mieltä.
57/x

Tässä THL ehdottaa osalle suomalaisista "luonnonsuojaa" eli sairastumista ja siis osalle heistä kuolemaa. Päivämäärä oli 25.8.2021.
58/x

Tässä 25.8.2021 haastattelussa THL selkeästi ehdotti, että osa suomalaisista jätetään ilman rokotusta, saamaan tauti, ja osa heistä siis kuolemaan. THL käyttää tästä termiä "luonnonsuoja" tai "luonnon uudelleen kohtaaminen".
59/x

Tämä ajatus "luonnonbuusterista" tuli uudelleen esiin THL:n tilaisuudessa 2.12.2021. Toisin sanoen osa kansalaisista jätetään ilman rokotetta, saamaan tauti ja kuolemaan.
60/x

Sen jälkeen hyvin menneet 1. ja 2. rokotuskierrokset olivat ohi, ja THL ensimmäisen kerran esitti ajatuksen siirtymisestä laumasuojaan 25.8.2021, Suomessa on kuollut 7541-1923=5618 henkeä THL:n laumasuojastrategian seurauksena. Ja ministeri istuu tumput suorana.
61/x Image

• • •

Missing some Tweet in this thread? You can try to force a refresh
 

Keep Current with Ilkka Rauvola

Ilkka Rauvola Profile picture

Stay in touch and get notified when new unrolls are available from this author!

Read all threads

This Thread may be Removed Anytime!

PDF

Twitter may remove this content at anytime! Save it as PDF for later use!

Try unrolling a thread yourself!

how to unroll video
  1. Follow @ThreadReaderApp to mention us!

  2. From a Twitter thread mention us with a keyword "unroll"
@threadreaderapp unroll

Practice here first or read more on our help page!

More from @jukka235

Jun 26
Uuden Suomen @uusisuomi kolumnisti Dmitri Trubnikov tykkää Z-tviiteistä.
1/x Image
Kyseessä on tämä tviitti.
2/x Image
Trubnikov esiintyy liberaalina demokraattina.
3/x

nuorten.hel.fi/ehdokas/trubni… Image
Read 7 tweets
Jun 25
Myös Alfa TV:n uutispäällikkö Heikki Kauhanen tykkää Z-propagandasta. Image
Kyseessä on tämä tviitti. Tiedoksi @AlfaTV_SUOMI ja @AlfaTVSuomi mainostajille.
@sryhma @Fortum_Oyj @storaensosuomi Image
Alfa TV:ssä on näköjään enemmänkin toimittajia, jotka tykkäävät Z-tviiteistä. Tässä Jari Mäkäräinen.
3/x Image
Read 4 tweets
Jun 15
Tässä on THL:n obsolete koronastrategia kaikessa lyhykäisyydessään.
86/x

THL:n ja STM:n koronastrategia on epäonnistunut. Keskeisiä tavoitteita ei olla saavutettu (flunssa ja endemia). Long Covidin painaminen unohduksiin on epäonnistunut. Tämän epäonnistuneen strategian tulos on tuhansia turhia kuolemia per vuosi.
87/x
Samaan aikaan kun rokotteen saamisesta on tullut yhä vaikeampaa, niin yhä uuden tartunnan saamisen tulee koko ajan helpommaksi ja helpommaksi. (Ainoat ikävät sivuvaikutukset: kuolemat ja Long Covid.)
88/x
Read 20 tweets
Jun 14
Jonkun pitäisi kohta ruveta osoittamaan johtajuutta.
- Länsi on hajallaan, antaa periksi Venäjälle ja lisäksi maksaa Venäjän sodan, koska maita ei saada riviin
1/x
- lyhytaikaiset business intressit ovat vieneet voiton
- alkuinnostuksen jälkeen mitään ei ole kuulunut vaihtoehtoisten öljyn ja kaasun lähteiden ottamisesta käyttöön
2/x
Kohta meillä on käsissä sellainen lama jota ei olla ennen nähtykään
- epäyhtenäinen Eurooppa antaa pysyvästi periksi Venäjälle ja Kiinalle
- inflaatio ja talousnäkymät heikkenevät
- USA:n osakemarkkina tulee jo alas vauhdilla, Eurooppa kohta perässä
3/x
Read 7 tweets
Jun 13
Näin pääset eroon kaikista rokotevastaisista. Ketju.
1/x
Käy ensin estämässä johan_bek ja janus_putkonen (ja ehkä tietyt muutkin henkilöt).
2/x
Käy sen jälkeen systemaattisesti läpi jokainen näiden twiitti. Pidä kirjaa siitä, mitkä päivät olet käynyt läpi. Blokkaa kaikki niiden twiiteistä tykänneet.
3/x
Read 10 tweets
Apr 21
Suomen epidemia 21.4.2022: kuolemien määrä on voimakkaassa nousussa. Myös positiivisten osuus on kääntynyt uuteen nousuun.
1/x

#koronafi
Ilmoitettujen kuolemien määrä tulee alas, mutta antaa nyt liian optimistisen kuvan. Kuolemien raportoinnin viive kasvaa, ja todellisuudessa kuolemat kertyvät samoille päiville maaliskuun alkuun (kuolinpäivä) kuvan 1 mukaisesti.
2/x
Positiivisten osuuden 23.3. alkanut lasku on pysähtynyt.
3/x
Read 21 tweets

Did Thread Reader help you today?

Support us! We are indie developers!


This site is made by just two indie developers on a laptop doing marketing, support and development! Read more about the story.

Become a Premium Member ($3/month or $30/year) and get exclusive features!

Become Premium

Don't want to be a Premium member but still want to support us?

Make a small donation by buying us coffee ($5) or help with server cost ($10)

Donate via Paypal

Or Donate anonymously using crypto!

Ethereum

0xfe58350B80634f60Fa6Dc149a72b4DFbc17D341E copy

Bitcoin

3ATGMxNzCUFzxpMCHL5sWSt4DVtS8UqXpi copy

Thank you for your support!

Follow Us on Twitter!

:(