Suomen epidemia 14.7.2022: HUS:n alueella sairaanhoidossa olevien määrä nousee nopeinta vauhtia ikinä. Vauhti (8x kuukaudessa) on yli kaksi kertaa kovempi kuin Omicronin tullessa joulukuussa (3.6x kuukaudessa). Lisäksi tällä kertaa juuri ketään ei ole rokotettu. 1/x
THL:n työpaperi, johon ilmeisesti rokotuspäätökset ovat perustuneet, sisältää toinen toistaan lievempiä sairaanhoidon skenaarioita. BA.5 näyttää olevan kuitenkin täysin toisenlainen kuin nämä skenaariot. Sivu 6. 2/x
THL näyttää tehneen karkean arviointivirheen. Hintana on väestön lähes täysin vanhentuneet rokotukset, erittäin nopea sairaanhoidon kasvu ja todennäköisesti erittäin suuri kuolemien määrä (sillä kuolemat ja sairaanhoito korreloivat erittäin vahvasti). 3/x
HYKS erityisvastuualueella sairaanhoidon määrä on viimeisen runsaan kahden viikon aikana (26.6.-14.7.) noussut keskimäärin 7.1 prosenttia päivässä = 7.8x kuukaudessa. Erikoissairaanhoidossa olevien määrä on noussut täsmälleen samaa vauhtia. 4/x
HYKS:n alueella sairaanhoidossa olevien määrä on nyt noussut huhtikuun BA.2-epidemian tasolle. Jos nykyinen kasvuvauhti jatkuu, koko epidemian huippu (412 potilasta 20.1.) ylitetään viiden päivän kuluttua (19.7.2022). 5/x
THL:n rokotuspäätösten pohjana olleessa työpaperissa puhutaan "voimakkaasta vuodenaikaisvaihtelusta", ja katsotaan taaksepäin aikaisempiin vuosiin. Sivu 6. 6/x
Tässä näyttää olevan yksi niistä kohdista missä meni väärin. Vaikka ensin on todettu, ettei epidemiaa voida luotettavasti ennustaa, niin skenaariot ovat keskimäärin selvästi lievempiä kuin huhtikuun BA.2 -epidemia. Entä varovaisuusperiaate? 7/x
Sairaanhoidon määrä suhteessa väestöön oli maalis-huhtikuun aikana pienin HYKS erityisvastuualueella. Kesäkuun BA.5-epidemian lähtötaso oli OYS:n (Oulu) ja TAYS:n (Tampere) osalta kaksinkertainen. Nyt HYKS meni kerralla kärkeen. 8/x
Kuten BA.1 viime joulukuussa , niin myös BA.5 näyttää alkaneen HYKS:n alueella selvästi muuta Suomea aikaisemmin. TYKS erityisvastuualueella sairaanhoidon määrä lähti kasvamaan viikko HYKS:n jälkeen, ja kasvuvauhti on selvästi hitaampi. 9/x
TAYS antoi varoituksen: teho-osaston määrä kävi toissapäivänä 12.7. koko epidemian maksimissa. BA.5-epidemia: sairaanhoidon määrä lähti liikkeelle noin kaksi kertaa korkeammalta kuin HYKS:n alueella (suhteessa väestöön). 10/x
KYS:n alueella (Kuopio) sairaanhoidossa olevien määrä on noussut HYKS:n jälkeen toiseksi korkeimmalle tasolle kesäkuun minimiin verrattuna. Eniten ovat kasvaneet vuodeosaston luvut (päättelen: vanhuksia tulee nyt sairaalaan). 11/x
OYS:n alueella sairaanhoidon ilmaantuvuus jäi BA.2-epidemian jälkeen maan korkeimmalle tasolle. Nousu alkoi yhtäaikaa HYKS:n kanssa. Poikkeuksellisen suuri osuus potilaista on vuodeosastolla (eli todennäköisesti vanhempia ikäluokkia). (Mistä johtuu?) 12/x
Koko maan tasolla sairaanhoidon määrä on noussut lähes tammikuun BA.1-epidemian tasolle. Tammikuun alussa oli 5-6 päivän jonot testaukseen, nyt testataan noin 1/10 tammikuun määristä (mikä johtuu todennäköisesti siitä, että kriteerit ovat niin tiukat ettei testeihin pääse). 13/x
Vaikka kasvu tässä kuvassa näyttää hitaammalta kuin HYKS:n alueella, niin BA.5:n levitessä muualle Suomeen sairaanhoidon määrät lähtevät sielläkin todennäköisesti yhtä rajuun kasvuun kuin HYKS:n alueella. Lähtötasot ovat OYS:n ja TAYS:n alueilla valmiiksi 2x korkeammat. 14/x
Lisäksi (toisin kuin tammikuussa)
- väestö saamat rokotukset ovat pääosin vanhentuneet
- testaus on lähes lopetettu
- BA.5 tartuttaa erityisesti vanhempia ikäryhmiä (Tanska kts. alla) 15/x
THL:n ajama sairastettu laumasuoja antaa suojaa seuraavaa varianttia vastaan ainoastaan siinä tapauksessa, että se on samanlainen. (Seuraava kysymys: miten määritellään "samanlainen"?) 16/x
Eli logiikka menee niin, että
- Covid-19 akuuttia vaihetta korvataan tartuntatautipäivärahoilla
- Long Covid korvataan (jos korvataan) sairauspäivärahoilla 19/x
Olemme saaneet: koko työkyvyttömyyden kasvu tulee koronasta
- akuutti vaihe (tartuntatautipäivärahat voimakkaassa kasvussa, 6x vuodessa, laki muuttui helmikuussa)
- Long Covid (sairauspäivärahat yhtä voimakkaassa kasvussa, 6x vuodessa, ja laki ei ole muuttunut) 21/x
Tässä Covid-19 sairauspäivärahojen (aloitetut kaudet vuositasolla) arvioitu määrän kehitys verrattuna vuoden 2019 lopun tilanteeseen. Maaliskuun jälkeen kasvu on ollut noin 16.4 prosenttia kuukaudessa, eli jos nykyinen kasvu jatkuu, niin määrä 6-kertaistuu vuodessa. 22/x
Työkyvyttömyyden arvioitu kasvu ministeri Lindenin eli hallituksen uuden strategian aikana (tammikuun 2022 jälkeen):
- akuutti vaihe 4x (tartuntatautipäivärahat)
- Long Covid 8x (sairauspäivärahat) 23/x
• • •
Missing some Tweet in this thread? You can try to
force a refresh
In this article on Lewy Body Dementia, what they didn't say was that in animal tests, ALL rhesus macaques exposed to C19 got Lewy Bodies in their brains. 1/x
Tässä Lewyn kappale -dementiaa käsittelevässä jutussa jätettiin sanomatta, että apinakokeissa KAIKILTA rhesusapinoilta löytyi Lewyn kappaleita aivoista koronatartunnan jälkeen. 2/x
Finland's epidemic 22 March 2024: the force driving up excess deaths continues to strengthen. In the past 12 months, the momentum — or 'torque' — of excess deaths among those under 25 has more than quadrupled. Strongest growth is seen among 5-9 year olds. 1/x
Suomen epidemia 22.3.2024: ylikuolemien vääntömomentti vahvistuu edelleen. Viimeisen 12 kuukauden aikana alle 25-vuotiaiden ylikuolemien momentti on yli nelinkertaistunut. Nopeinta nousu on 5-9 -vuotiaiden keskuudessa. 2/x
The excess deaths momentum is growing largely as a result of significant excess deaths percentages among younger age groups (particularly among 5-9 and 15-24 year olds), while excess deaths among older age groups are close to total average or below it. 3/x
Scabies is quickly becoming the first true landmark of Finland's herd immunity strategy on C19. Families are facing costs rising to hundreds or thousands of Euros per infection. Yet, THL continues to blame the people, rather than acknowledging that C19 lowers immunity. 1/x
Syyhystä on nopeaa vauhtia tulossa THL:n C19 laumasuojastrategian ensimmäinen todella merkittävä virstanpylväs. Perheiden kustannukset nousevat satoihin tai tuhansiin euroihin per tartunta. Sen sijaan että THL myöntäisi C19:n alentavan immuniteettia, nyt ruvetaan syyttämään kansalaisia. 2/x
Diseases of the digestive system (K09-K93) excluding mouth (teeth). 1/x
Ruoansulatuselinten sairaudet pl. suu (K09-K93). 2/x
In 2023, the amount of <1 year olds with digestive system diseases has doubled, and almost doubled for 1-6 year olds. Public outpatient healthcare / K09-K93 diseases of digestive system excl. mouth. 3/x
Infectious and parasitic diseases (A00-B99). These diseases are showing remarkable y/y patient growth particularly among under 15 year olds, where strongest growth is taking place in
- fungal infections
- parasite worms
- lice, scabies, ticks
- zoonotic 1/x
Tartunta- ja loistaudit (A00-B99).
Potilasmäärän kasvu kiihtyy erityisesti alle 15-vuotiailla, joilla voimakkain kasvu tapahtuu seuraavilla alueilla:
- sieni-infektiot
- loismadot
- täit, syyhy ja muut punkit
- zoonoottiset (eläinperäiset) tartuntataudit 2/x