Thread by @SofiOksanen

Monet ovat kyselleet, miten jaksan vuodesta toiseen kirjoittaa aiheista, jotka moni kokee ahdistavina:#Venäjä, #Ukraina, #sota. Koska sotaväsymyksestä on nyt puhuttu paljon, samoin siitä, miten lapsille pitäisi puhua sodasta, tässä muutama ajatus:🧵 1/

- Olen kasvanut kahden erilaisen yhteiskuntajärjestelmän välissä: diktatuurin ja pohjoismaisen demokratian. Sen vuoksi olen koko ikäni tiennyt, minkä puolesta taistelen. 2/

- Lapsena en nähnyt koskaan painajaisia esim. GULAG:ista, #KGB:stä tai Afganistanin sodasta, vaikka ne olivat osa kasvuympäristöäni. Ne olivat osa arkea eikä silmien ummistaminen ollut sen vuoksi vaihtoehto. En menettänyt sen arjen vuoksi elämäniloani.3/

- Arkisuus ei ole kauhistelua eikä se ole erityisen emotionaalista. Koen asioiden arkisen käsittelytavan lapsuudessa lisänneen resilienssiäni myös aikuisena.
- Tieto lisää tuskaa, mutta koen faktaperusteisen analyysin mielenterveyttä edistävänä asiana:tieto myös rauhoittaa 4/

- Jos kuvat ja videot ahdistavat, skippaa ne ja lue uutiset tekstimuodossa (Paperilehti on tähän hyvä)
- Seuraa asiantuntijoita, jotka käsittelevät sotaa työkseen. Esimerkiksi sotilasasiantuntijat hallitsevat rauhallisen, yleistajuisen ja faktapohjaisen argumentoinnin. 5/

- Uutislomapäivät ovat ok. Katseen toisaalle kääntäminen pysyvästi tai pidemmäksi aikaa on kuitenkin tietoista välinpitämättömyyttä, joka tekee sinusta mahdollistajan. Välinpitämättömyys on asenne, joka välittyy myös lapsille. 6/ Loppu🧵