On tullut aika arvioida venäläisiä uudelleen turvallisuusuhkana.

#Venäjä on julistanut osittaisen liikekannallepanon. Venäjän johto on kertonut olevansa sodassa länttä vastaan. Suomi kuuluu länteen.

Ping @Ulkoministerio
@Haavisto
@valtioneuvosto @MarinSanna
@MariaOhisalo
1/x
Venäjän lainsäädäntö asettaa erityisiä velvollisuuksia kansalaisille palvella tai totella valtiota eikä ole ennustettava.

Tämä asettaa "tavalliset venäläiset" asemaan, jossa heidän on pakko palvella valtionsa etuja tai päätyä vankilaan tai tapetuiksi (ml. omaiset).
2/x
Suomen kannalta tämä merkitsee sitä, että Venäjä aktivoi maassamme omia ja värvättyjä toimijoitaan.

Tämän ensimmäinen edellytys on vapaa liikkuvuus.

Se on syytä nyt täysin poistaa.
3/x
Oikeusvaltion pitää myös toimia. Viisumi pitää edelleen voida saada tapauskohtaisesti erityisen painavin perusteluin.

Hakemusmäärien rajoitus oli hyvä silmänkääntötemppu, mutta ei ole enää riittävä.

Nyt tarvitaan uusi linja.
4/x
Kansalaisaloite ei ole tähän paras keino, mutta sen kannattaminen lähettää selvän signaalin, vaikka olisi vajaasti muotoiltu. @SuomenEduskunta tehtävä on hoitaa asia ja tehdä lainsäätäjän työ yhdessä @valtioneuvosto kanssa.

Siksi allekirjoitan tämän:
kansalaisaloite.fi/fi/aloite/11010
5/5
P.S. Kestää 10 sek. 20 s jos jakaa lopputuloksen. #digi #suomi

• • •

Missing some Tweet in this thread? You can try to force a refresh
 

Keep Current with James Mashiri 🇫🇮🇺🇦🇪🇺

James Mashiri 🇫🇮🇺🇦🇪🇺 Profile picture

Stay in touch and get notified when new unrolls are available from this author!

Read all threads

This Thread may be Removed Anytime!

PDF

Twitter may remove this content at anytime! Save it as PDF for later use!

Try unrolling a thread yourself!

how to unroll video
  1. Follow @ThreadReaderApp to mention us!

  2. From a Twitter thread mention us with a keyword "unroll"
@threadreaderapp unroll

Practice here first or read more on our help page!

More from @jamesmashiri

Jun 17, 2023
.@kryhma @LidlSuomi @sryhma:
"myynnissä olevia Mondelezin tuotteita ei valmisteta Venäjällä."

Ilmeisesti suomalaisten konsernien rahoituksessa ja verotuksessa on toisenlainen logiikka. Ei valu ulkomaille! ☝🏽😂

#anotherexcuse?
yle.fi/a/74-20037154
1/
K- ja S-ryhmä ovat siirtymässä poimunopeudella hyvin huonon paikkaan @HesburgerFIN seuraksi.

Pää pensaaseen & pisnes äs juusual niin kauan kun kassa kilisee eikä tule kauheaa kohua?

Ehkä arvot pitää kirjoittaa uusiksi? Esim K-ryhmä:
2/
"Kannamme yhteiskunnallisen vastuumme

Toimimme vastuullisesti ja noudatamme eettisesti hyväksyttäviä periaatteita kaikissa teoissamme niin työyhteisössämme kuin yhteistyökumppaneidemmekin kanssa."

#fail
3/
Read 7 tweets
May 10, 2023
@petterij @yleuutiset Almost verified > "puhdas" selain > lataus > tarkastus:

Ainoat virheet ovat, että 3rd partyt demdex.net ja userreport.com -evästeet latautuvat ennen suostumusta, eli tiedot vuotaa. Ref: yle.fi/aihe/s/yleisra…
1/

Ping @yleuutiset @Yleisradio @merjaya Image
@petterij @yleuutiset @Yleisradio @merjaya Kyseessä on selkeä GDPR-rikkomus, koska evästeitä ei saa ladata käyttäjän laitteille ennen annettua tiedostettua suostumusta.

Adoben osalta oikeutettu etu (sivuston kävijät pelkällä HTTP-cookiella) on olemassa, eli evästeen luokittelu välttämättömäksi ei ole täysin väärin.
2/
@petterij @yleuutiset @Yleisradio @merjaya FIAM:in evästeen osalta kyseessä on pixel tracker.
Evästeselosteessa ei kerrota 3. party tietosuojakäytänteestä riittävästi.
FIAM:illa ei ole saatavilla tuotteen tietosuojaselostetta, eli Ylen tulisi toistaiseksi lopettaa tämän evästeen käyttäminen. Hep @Tietosuoja_DPA 3/
Read 5 tweets
May 7, 2023
Hyvin myöhään @iltasanomat herää siihen todelliseen ongelmaan, joka on @SebastianTyne halussa ottaa median vastaava päätoimittajuus hallitukselle.

Ylellä on hallintoneuvosto, hallitus ja toimitusjohtaja.

Mediassa vastuu sisällöistä on aina päätoimittajalla.
1/
Siksi Ylellä ja muilla medioilla on palomuuri hallituksen, konsernijohdon ja päätoimittajan sekä toimituksen välillä. Tämä on riippumattoman tiedonvälityksen elinehto.

Länsimaissa tämä on selviö. Mutta esim. Venäjällä median de facto päätoimittajuus on valtiolla.
2/
Tynkkysen ulostulo osoittaa millaista yhteiskuntajärjestystä @persut ihailee ja haluaa.

Putinin rautakouraa on aiemmin ihailtu salaa ja julkisesti. Erityisesti opposition tukahduttamista on pidetty vahvan ja kyvykkään hallinnon merkkinä.
3/ Image
Read 4 tweets
May 4, 2023
Hyvää kansainvälistä salasanapäivää! 🔐

Päivän kunniaksi ajattelin kirjoittaa salasanoista, mutta ne ovat kohta jo historiaa. 🥳

@Google julkisti eilen avainkoodit – #passkeys – joilla salasanaton kirjautuminen on mahdollista kaikille.
1/

linkedin.com/pulse/hyv%25C3… via @LinkedIn
Tavoiteastelma "loppuu se salasanojen kanssa pelleily nyt" on saavutettu. Avainkoodeissa on isoja etuja:

1. Eroon salasanoista, jotka ovat vain paljastumista odottavia jaettuja salaisuuksia.

2. Näppäilyvirheet, loputtomat resetoinnit ja kaikki turha humppa häviää.

2/
3. Askel kuluttajalle kohti yritystason tietoturvaa, joka on nyt kaikkien saatavilla, ihan ilmaiseksi ja hyvin pienellä vaivalla.

‼️Tee tämä heti, jos sinulla on priva Google-tili:

Ota puhelin ➡️ g.co/passkeys ➡️ lopeta salasanojen kanssa pelleily luomalla avain.🥳
3/
Read 6 tweets
Apr 14, 2023
@AtteHarjanne Tässä ketjussa @persut vastaukset syöttönä @ir_rkp lapaan. (Ole hyvä, Riikka!😍)

1/24 (yhteiskunnalliset muutokset): Image
@AtteHarjanne @persut @ir_rkp 2/24: (Julkisen talouden tasapainoittaminen): Image
@AtteHarjanne @persut @ir_rkp 3/24 (verotuksen kannustavuus ja kehittäminen)
- tässä kyssärissä tonaliteetti on ihan 💎, mutta vastaus ei ollut täysin johdonmukainen ja vaati jo editointia minulta
=> chatGPT:n tiedot @persut talous- ja veroajattelusta ovat ohkaisia…😉 Image
Read 25 tweets
Apr 12, 2023
Voi ei.🫣 Kun tätä katsoo ja @Postigroup "aktiivista" aspaa, niin tulee väkisin mieleen @HesburgerFIN ja @Finnair @FinnairSuomi, jotka samalla tavalla ovat olevinaan "aktiivista aspaa" vastaamalla somessa.💬
1/x
Tarkoitus ja ajatus ovat todella ❤️, mutta jos lähtökohtaisesti on Kursk-skenaariossa (pohjalla), niin pitää vähän paremmin miettiä miten pääsisi edes snorklaussyvyyteen. 🤿

Hyvä keino on nimi ja tviittien allekirjoitus. Vielä parempi on johdon näkyminen.
2/
"Välitämme" - kampanja tekee Postin työntekijöitä, tavallisia ihmisiä, näkyväksi kasvoillaan.

Jos johto ottaisi saman askeleen, niin välittäminen välittyisi.
3/
Read 4 tweets

Did Thread Reader help you today?

Support us! We are indie developers!


This site is made by just two indie developers on a laptop doing marketing, support and development! Read more about the story.

Become a Premium Member ($3/month or $30/year) and get exclusive features!

Become Premium

Don't want to be a Premium member but still want to support us?

Make a small donation by buying us coffee ($5) or help with server cost ($10)

Donate via Paypal

Or Donate anonymously using crypto!

Ethereum

0xfe58350B80634f60Fa6Dc149a72b4DFbc17D341E copy

Bitcoin

3ATGMxNzCUFzxpMCHL5sWSt4DVtS8UqXpi copy

Thank you for your support!

Follow Us!

:(