Nyt kun taas täällä kokoomuksen ja persujen ehdokkaat (ja ylipäätään koulumaailmasta pihalla olevat) toivovat että opettajat käyttäisivät oppilaisiin voimakeinoja ongelmatilanteissa, niin kerrataanpa miksi näin tule tehdä, nyt tai tulevaisuudessa. 1️⃣ #koulutus #kasvatus
Mä en ole töissä koskaan ollut tilanteessa, jossa voimakeinot olisivat ratkaisseet tai parantaneet tilannetta yhtään, päin vastoin. Työtäni olen tehnyt pääasiassa pienryhmissä, sekä henkilökohtaisena ohjaajana oppilaille, jotka integroituvat yleiseen opetukseen. 2️⃣
Sen sijaan olen ollut tilanteissa, joissa olen nähnyt todella pahoinvoivia lapsia, jotka eivät ole välttämättä edes koulukuntoisia ja he tarvitsisivat enemmän apua kuin voin tarjota. Siihen ei auta voima, vaan turvallinen aikuinen, joka olen saanut tilanteessa olla. 3️⃣
Me lasten ja nuorten kanssa työskentelevät opetetaan miten toimia. Jos näytämme mallia kovasta, voimaa käyttävästä aikuisesta, mitä luulette miten he käyttäytyvät jatkossa? Sen sijaan me opetamme että vaikeita tilanteita puretaan keskustellen, että tästä selvitään yhdessä. 4️⃣
Koska näillä lapsilla ei aina ole muita keinoja hallita tilanteita kuin väkivalta tai todella voimakkaat reaktiot, on heille niitä muita keinoja opetettava. Ratkaisu ei ole vastata uhkaavalla asenteella, vaan kuulemalla, olemalla turvallinen ja johdonmukainen aikuinen. 5️⃣

• • •

Missing some Tweet in this thread? You can try to force a refresh
 

Keep Current with Tiia Silvennoinen

Tiia Silvennoinen Profile picture

Stay in touch and get notified when new unrolls are available from this author!

Read all threads

This Thread may be Removed Anytime!

PDF

Twitter may remove this content at anytime! Save it as PDF for later use!

Try unrolling a thread yourself!

how to unroll video
  1. Follow @ThreadReaderApp to mention us!

  2. From a Twitter thread mention us with a keyword "unroll"
@threadreaderapp unroll

Practice here first or read more on our help page!

More from @TiiaMaija

Jun 22, 2020
Tähän ketjuun keräämme twiittejä, joissa Jani Mäkelä "harkitsee tarkemmin twiittejään kuin tavallinen kansalainen." Olet tervetullut osallistumaan talkoisiin! #päivänmäkelä
Read 32 tweets
Jun 10, 2020
Lupaus on pidettävä ja mitäpä ei isänmaan puolesta tekisi. Tästä siis alkaa ketju, jossa tiivistettynä PS puolueen ajatuspaja Suomen perustan töräys, jota he tutkimukseksi väittävät.

Ketju päivittyy sitä mukaa kun saan tehtyä, luultavasti ei yksi päivä riitä. Image
Tähän ketjuun kaikki mahdolliset sisältövaroitukset rasismista naisvihaan, sillä sitä tämä yli 400 sivuinen tekele tursuaa.

Tässä kohtaa on syytä tietää, että lähteinä käytössä on mm. Päivän byrokraatti, "parodiapoliisi" Keijo Kaarisateen blogi, MV-lehti ja Henry Laasanen.
Teksti on todella raskaasti ja pitkäveteisesti kirjoitettu, joten en todellakaan käy sitä yksityiskohtaisesti läpi, vaan otan tähän mahdollisimman tiiviisti törkyisimmät nostot. Tähän väliin haluan muistuttaa, että tätä roskaa on rahoitettu verovaroin 120 000 eurolla tänä vuonna.
Read 88 tweets
Jan 23, 2020
Ketju (pitkä) aiheesta #verkkohäirintä #vihapuhe #äärioikeisto ja #sananvapaus.

Aihetta pitkään seuranneena ja siitä paljon puhuneena huomaan, että tilanne ei valitettavasti ole mennyt ainakaan parempaan päin. Paljon on kuitenkin asioita, joita voimme yhteiskuntana tehdä. 1️⃣
Ensin kuitenkin siihen, mitä nämä ilmiöt ovat ja kuinka ne ilmenevät.

#verkkohäirintä voi olla esim. ns. #maalitus. Vihan kohteeksi nostetaan yksi henkilö, jolle toivotaan esim. lähetettävän mahd. paljon epäasiallisia viestejä tai vaikkapa häirittävän julkisilla paikoilla. 2️⃣
Kohde voi olla netissä kantaa ottanut yksityishenkilö, poliitikko, toimittaja, tutkija, tuomari jne. Usein toimintaa operoidaan erilaisten valemedioiden toimesta, MV-"lehti" tästä tunnetuin esimerkki, nykyään tätä harrastavat useat äärioikeistolaiset nettistriimaajat. 3️⃣
Read 13 tweets
Oct 30, 2019
Huomenta hovioikeudesta! Seuranani mm. @johanneskoski

Pian jatkuu MV-oikeudenkäynti, ja teen live-seurantaa tähän ketjuun. 👇
Käydään läpi todisteina valokuvia, jotka on otettu Asta Tuomisen kotoa löytyneistä asiakirjoista, joissa käsitellään ja suunnitellaan MV-lehden toimintaa. Niissä mainittu mm. rahasummia.
Read 35 tweets

Did Thread Reader help you today?

Support us! We are indie developers!


This site is made by just two indie developers on a laptop doing marketing, support and development! Read more about the story.

Become a Premium Member ($3/month or $30/year) and get exclusive features!

Become Premium

Don't want to be a Premium member but still want to support us?

Make a small donation by buying us coffee ($5) or help with server cost ($10)

Donate via Paypal

Or Donate anonymously using crypto!

Ethereum

0xfe58350B80634f60Fa6Dc149a72b4DFbc17D341E copy

Bitcoin

3ATGMxNzCUFzxpMCHL5sWSt4DVtS8UqXpi copy

Thank you for your support!

Follow Us on Twitter!

:(