Tämä kuva on otettu noin 5 minuuttia sen jälkeen, kun kuulin käräjälain kaatuneen. Kun yhtäkkiä ei ollutkaan enää mitään.

#saamelaiskäräjälaki
Uutiset tavoittivat minut ollessani Oslossa mukana Norjan öljy- ja energiaministeriön aulan valtauksessa. Yli tusina nuorta saamelaista oli kokoontunut sinne vaatimaan Norjalta nk. Fosen-tuomion toimeenpanemista eli saamelaisten maaoikeuksien palauttamista.
Kyseinen protesti on edelleen käynnissä öljy- ja energiaministeriön aulassa, joten annathan huomiota myös tälle äärimmäisen vakavalle ja tärkeälle ihmisoikeuskriisille:
courthousenews.com/indigenous-act…
Siinä minä istuin puhelin kädessä ja huusin, raivosin, itkin saamelaisten ystävien, sisarusten olkapäihin sitä käsittämätöntä epäoikeudenmukaisuutta, joka on saamelaisen todellisuus.

Että täytyy valita, antaako aikansa maaoikeuskonfliktille vai oman parlamenttinsa tuholle.
Olin niin loputtoman väsynyt niiden ihmisten ja etenkin nuorten puolesta, jotka laittoivat koko elämänsä tauolle voidakseen kampanjoida lakiuudistuksen puolesta.

Kaikki ne menetetyt tunnit, perheillat, työpäivät, viikonloput. Kaikki se aika, joka meidän vain on annettava.
Sillä siinä mitataan suomalaisen kolonialismin hinta: saamelaisten elinvuosissa.

Kaikessa siinä ajassa, jonka muut ihmiset voivat käyttää elämäänsä, mutta me joudumme käyttämään taisteluun käräjistä ja ties mistä.

Itse olen käyttänyt jo 7 vuotta, moni muu vielä enemmän.
Tätä loputonta julkista spinnausta katsoessa ei kuitenkaan vahvistu kuin yksi tunne: että meidän ihmisyydellämme ei ole merkitystä, jos voidaan lunastaa poliittisia irtopisteitä.

Sitä - ja juuri sitä - on olla saamelainen Suomessa.
Samalla olen myös vilpittömästi pahoillani monien nuorten suomalaispoliitikkojen puolesta, jotka ovat joutuneet heräämään karuun todellisuuteen siitä, miten vahvat saamelaisvastaiset kannat heidän omissa puolueissaan on.

(Vaikka mehän kyllä yritimme teitä varoittaa.)
Aika näyttää, miten saamelaiset tästä nousevat - en ole lainkaan varma, onko minusta enää neljänteen kierrokseen (mikä on tämän koneiston tarkoituskin).

Siksi laiha toivoni lepää enää juuri nuorten suomalaisten järkytyksessä koko asiasta. Teillä on enemmän valtaa kuin meillä.

• • •

Missing some Tweet in this thread? You can try to force a refresh
 

Keep Current with Petra Laiti (Mihku Ilmára Mika Petra)

Petra Laiti (Mihku Ilmára Mika Petra) Profile picture

Stay in touch and get notified when new unrolls are available from this author!

Read all threads

This Thread may be Removed Anytime!

PDF

Twitter may remove this content at anytime! Save it as PDF for later use!

Try unrolling a thread yourself!

how to unroll video
  1. Follow @ThreadReaderApp to mention us!

  2. From a Twitter thread mention us with a keyword "unroll"
@threadreaderapp unroll

Practice here first or read more on our help page!

More from @PetraLaiti

Nov 7, 2022
Calling my non-Saami followers, non-Finnish followers, #NativeTwitter, any and all journalists, anyone watching.

Prime minister @MarinSanna has, in spite of the pleads from the indigenous Saami people, not yet brought the Saami Parliament Act to parliament.

Please help us. 🧵 Image
@MarinSanna Time is running out in a matter of days.

If the prime minister @MarinSanna does not resist the racist misinformation perpetuated by the Finnish Centre Party @keskusta, the law that would secure Saami self-representation will fall through for the third consecutive time.
@MarinSanna @keskusta If this happens, Finland's supposedly feminist, pro-human rights goverment will have given its stamp of approval to the ongoing, years-long rights violation against the Saami.
Read 6 tweets
May 11, 2021
No niin, saamelaiskäräjälakia yritetään jälleen uudistaa, kolmatta hallituskautta putkeen, joten käydään tämä läpi ihan kunnolla.

Mistä on kyse lain tunnetuimmassa kiistassa eli nk. "saamelaismääritelmässä"? [ketju]

#saamelaiset #saamelaiskäräjälaki
Saamelaiskäräjät on saamelaisten vaaleilla valittu itsehallintoelin, jota edeltänyt "saamelaisvaltuuskunta" perustettiin jo vuonna 1973.

Saamelaiskäräjälaki säädettiin v. 1995, kun saamelaisvaltuuskunta muuttui Saamelaiskäräjiksi.
Vuonna 1995 laki muuttui nk. saamelaismääritelmän osalta tavalla, jota saamelaiset ovat alusta asti vastustaneet.

Niin perustuslakiasiantuntijat kuin YK:n ihmisoikeuskomitea ja rotusyrjintäkomitea ovat moittineet Suomea ihmisoikeusrikkomuksista, jotka kumpuavat tästä laista.
Read 19 tweets
Jun 10, 2020
Onko joku lukenut Suomen Perustan aiemman, sukupuolikysymyksiin paneutuneen julkaisun nimeltään "Epäneutraali sukupuolikirja"?

Minäpä olen ja se on julkaisu, joka uusimman teoksen valossa näyttää hyvinkin kiinnostavalta.

Se on nimittäin olevinaan hämäävästi salonkikelpoisempi.
"Epäneutraali sukupuolikirja" on nimensä mukaisesti seksistinen, homo- ja transfobinen julkaisu, joka käyttää aivan liian kiinnostuneesti termiä "pariutumismarkkinat".

Itse sisällöstä kiinnostunut voi lukea esimerkiksi tämän @antroblogi-tekstin: antroblogi.fi/2016/11/epaneu…
Kirja on julkaistu vuonna 2016, siis ennen dramaattista puoluekokousta, jossa PS hajosi kahtia.

Ajankohta tekee julkaisusta kiinnostavan, sillä silloin puolueessa oli vielä (irtautuva) moderaatimpi siipi. Siihenkin nähden teksti on aika häkellyttävää.
Read 9 tweets
Apr 2, 2018
Oon lähdössä YK:n alkuperäiskansojen foorumin ja kertausharjoituksena lueskelin alkuperäiskansojen oikeuksien julistusta ja tuota.

Tässä olisi hyvä paikka kenelle tahansa lukaista nämä ja pohtia Suomen tilannetta. [ketju]
#saamelaiset
julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/hand…
Tämä artikla ei toteudu kokonaisuudessaan; Suomi saa toistuvasti kansainvälisiä nuhteita siitä, että saamelaisten osallistumismahdollisuudet päätöksentekoon eivät ole aitoja.
Not even close. Suomi katsoo tämän koskevan lähinnä "kivoja kulttuurijuttuja" ergo kieltä, taidetta, jne, mutta maankäyttöä ja elinkeinoja koskevissa asioissa tästä oikeudesta ei ole tietoakaan (ks. #TenonSopimus, #JäämerenRata, #metsähallituslaki jne jne jne)
Read 30 tweets

Did Thread Reader help you today?

Support us! We are indie developers!


This site is made by just two indie developers on a laptop doing marketing, support and development! Read more about the story.

Become a Premium Member ($3/month or $30/year) and get exclusive features!

Become Premium

Don't want to be a Premium member but still want to support us?

Make a small donation by buying us coffee ($5) or help with server cost ($10)

Donate via Paypal

Or Donate anonymously using crypto!

Ethereum

0xfe58350B80634f60Fa6Dc149a72b4DFbc17D341E copy

Bitcoin

3ATGMxNzCUFzxpMCHL5sWSt4DVtS8UqXpi copy

Thank you for your support!

Follow Us on Twitter!

:(