, 18 tweets, 4 min read Read on Twitter
Morsiuskväärinä parhaan ystävän häissä eilen. Oli ihania, liikuttavia ja kauniita hetkiä runsaasti. Mutta #trans-/muunsukupuolisena cishet-häissä oli myös haastavaa. Ketju cw #transfobia, seksuaalinen häirintä
Kun ilolientä oli kulunut tarpeeksi myöhäisillasta, eräs sukulaissetämies lähestyi minua. ”Mitä sä niinku edustat?”. Nauran kiusaantuneena. Itteäni? Morsiusseuruetta? Vastaan, että oletan, että kyseessä #sukupuoli-kysymys. Kuulemma on.
Kerron olevani muunsp. Setä lässyttää kaikenlaista ja sitten alkaa kiinnittämään huomiota pieneen partaani - ja siihen, että hänen mielestään se ei ole linjassa kauniin meikatun naamani kanssa. Hän haluaa suudella minua, haluaa kuulemma ”tuntea sängen”.
Toistan kerta toisensa jälkeen samaa pientä sanaa - ei. Ei ei ei ei. Hän lähestyy, yrittää uudelleen. Jäädyn kokonaan. En osaa kuin toistaa ”ei” ja pitää häntä kädellä kauempana. Kiltiksi tytöksi kasvatettuna nauran epämukavana mutta kohteliaana - ei saa olla töykeä.
Tilanne vain jatkuu ja jatkuu ja jatkuu. Pelkään, että käsivoimat ei riitä pitämään häntä poissa. Haluan heittää drinkin hänen naamaansa. Haluan lyödä avarilla päin punaista kännistä kiiltävää naamaa. En kuitenkaan kykene tekemään mitään. Tilanne loppuu vasta >>
kun ystävä tulee väliin - siis fyysisesti tulee väliimme - ja vetää minut pois. Loppuillan mm hiivin metsässä talon takana piilossa setää.
Koska hänellä oli vittu sukupuolijännä, niin minä en ole enää ihminen, vaan objekti. No, asia pahenee, tw seksuaalinen häirintä jatkuu.
Seuraavana aamuna setä ryömii keittiöön, missä istun yksin viilaamassa kynsiäni. Setä katsoo kynsiäni, istahtaa viereen ja aloittaa monologin (jonka on siis ajatellut dialogiksi, mutta sattuneesta syystä en pahemmin vastaa). Teemana on kynsienalushygienia ja pillu.
Mun pitäisi kuulemma siistiä hänen kynsiään, että sormet voisi tunkea ”johonkin” - että ”saisi pesää”. Hän ojentaa kättä ja heiluttaa sitä edessäni ja kun en tartu siihen, niin hän heiluttaa naamani edessä sitten etu- ja keskisormea simuloiden sormettamista.
Lähden huoneesta, pitäen kättäni visusti kyljessä kiinni, että saisin reagoitua, jos hän yrittäisi tarttua muhun, kun menen ohi. Hän huutaa perääni: ”sanoinko jotain väärin?”
En osaa sanoa tai tehdä mitään muuta, joten lähden. Mitä olisin tehnyt? Tunkenut kynsiviilan hänen silmäänsä?
Käy ilmi, että setä on ahdistellut myös ystävääni (poc femme) edellisiltana ja tämän kumppani, joka on minun puolestani haukkunut sedän kertaalleen jo pystyyn, on niin vihainen, että häntä on fyysisesti pidetty sedästä erossa.
Sedälle on selitetty useiden ihmisten toimesta, että tämä ei ole ok ja että nyt jumalauta. Hänellä kestää n vuorokausi ottaa tämä tieto vastaan, jonka jälkeen hän haluaa ”jutella kanssani” ja ”pyytää anteeksi”.
Löydän vihdoinkin ääneni - kaikkien sukulaisten edessä, mutta ei enää kiinnosta - ja totean sedälle, että minulla ei ole mitään sanottavaa hänelle ja että hän voi painua vittuun.
Nyt bussi vie takaisin queerkuplan luo kotiin. Rakastan ystäviäni, mutta voi nyt jumalauta helvetin vittu, en katso edes #bff’än vuoksi tällaista paskaa. So say it with me:
#trans people are not objects. Trans people are not exotic birds. Trans people are not on display for you. Trans people are not for your entertainment. Trans people are not for you to experiment on. Trans people are people and you will fucking treat us with basic human respect 🖕🏽
Mä en ota vastaan yhdenkään muka hyväntahtoisen ahdistelijan, transfobin, fetisoivan sedän ”anteeksipyyntöä” tai selitystä enää ikinä. Ei kiinnosta mitä syitä oli käyttäytymisen takana. Ei kiinnosta, että nyt on sedällä ”paha fiilis”. Fucking DO BETTER. #sedät
Kirkko - ja minä. Tilisiirtolomake käy, mobilepay ei toimi turvakiellon takia.
Missing some Tweet in this thread?
You can try to force a refresh.

Like this thread? Get email updates or save it to PDF!

Subscribe to Panda Eriksson
Profile picture

Get real-time email alerts when new unrolls are available from this author!

This content may be removed anytime!

Twitter may remove this content at anytime, convert it as a PDF, save and print for later use!

Try unrolling a thread yourself!

how to unroll video

1) Follow Thread Reader App on Twitter so you can easily mention us!

2) Go to a Twitter thread (series of Tweets by the same owner) and mention us with a keyword "unroll" @threadreaderapp unroll

You can practice here first or read more on our help page!

Follow Us on Twitter!

Did Thread Reader help you today?

Support us! We are indie developers!


This site is made by just three indie developers on a laptop doing marketing, support and development! Read more about the story.

Become a Premium Member ($3.00/month or $30.00/year) and get exclusive features!

Become Premium

Too expensive? Make a small donation by buying us coffee ($5) or help with server cost ($10)

Donate via Paypal Become our Patreon

Thank you for your support!