#MVhovioikeus 5. päivä (ke): Jessikka Aron kuuleminen, nyt Aro äänessä.

Kuvan alla LIVE-seurantaKETJU 4 (ke) salista.
Aro käy läpi opiskelu- ja työhistoriaansa. Pohditaan myös sitä, onko Aro ollut jo nyt käsiteltyjen syytteiden tekoaikaan ollut julkisuuden henkilö.

Syyttäjän mukaan Aro ei ollut tuolloin julkisuuden henkilö.
Aron työ- ja opiskeluhistoriassa on jaksoja Venäjällä, Venäjä on ollut Aron mielenkiinnon kohde toimittaja.

Journalistiliiton ja Journalisti-lehden kiusaamistapausta Aron osalta sivuttiin.
2010 Aro oli jo luennoimassa maanpuolustuskurssin koulutuksessa.

Journalismipäivät hybridisodankäynnin luento päätyi Johan Bäckmanin youtube-tilille. Se oli ensimmäisen trolliartikkelin jälkeen syksyllä 2014.
Yhteensä 6 esiintymistä hybridisodasta ennen MV:n artikkelia.

Huumetuomiojulkaisun MV:ssä jälkeen Aro esiintyi 41 kertaa, koska sai Bonnier-palkinnon tuolloin. Esiintymiset liittyivät hybridisotaan, extremismiin, Kremlin trolleihin.
Osa Aron esiintymisistä oli julkisia, osa suljettuja osittain tai kokonaan. Aro pitää itseään tavallisena Ylen toimittajana, ei julkkiksena. Julkkis on Aron mukaan vain, jos tuo omaa yksityiselämäänsä esille julkisuudessa.

2008 Aro kirjoitti irakilaisista tph-naisista->häirintää
Aro saanut kiittävää ja haukkuvaa palautetta aiemminkin, mutta enimmäkseen asiallista. On ollut tutkiva toimittaja, joka itse haluaa selvitellä taustoja.
Aron aiempi palaute oli asiallista, MV:n jälkeen sävy oli uhkaavaa ja loukkaavaa. Normaali palaute kuuluu päivittäin toimittajan työhön.

Miten paljon käytit somea ennen syyskuuta 2014? Hyvin paljon, kun käytin sitä työvälineenä mm. jihadismia tutkiessani.
Bäckman aloitti ikävän kirjoittelun mm. Aron profiilikuvan jakamalla.

Arosta lähetettiin laajalle meililistalle toimittajia ikävää informaatiota.

Bäckman kommentoi twitterissä ikävästi Aron työkeikkoja ja 'yritti käännyttää putinistiksi'.
Helmikuussa 2016 oli juttu Aron huumerikostuomiosta. Sitäkin ennen 9 kk oli ollut Nato-juttuja MV:ssä.

Tammikuu 2016 oli törkyjuttu Nato-trollista. Palautteet mm. Aron suhteista mustiin.

Yksi kasvokuva, jossa Bangkokilaisen tanssiklubin kuva Aron itse jakama. Muut kaivettiin.
14.9.2014 Aron juttu Pietarin trollitehtaasta. Venäläiset toimittajat ja Buzzfeed olivat julkaisseet trollitehtaasta aiemmin.

Carl Haglund oli joutunut trollatuksi. Aro halusi tutkia ilmiötä.
Joukkoistus vireille, jotta kerätään tietoa Suomessa toimivista Venäjän trolleista. Trolli on palkkapropagandisti, joka kannattaa Putinia.

Venäjän trolleista on vuodettu lista, josta voi etsiä. Trumpin kampanjaa kannattaneista trolleista on listaus.
Aro kieltää keränneensä listaa trolleista, joita Arolle ilmoitettiin. Asiaa ei ole poliisissa tutkittu. Aron mukaan toimittaja saisikin kerätä henkilöistä listaa, jos se olisi journalistisesti perusteltua.

Kymmenkunta kantelua eduskunnan oikeusasiamiehelle henkilörekisteristä.
Joukkoistuskampanjan satoa esiteltiin kolmessa artikkelissa ja TV-ohjelmissa.

Joukkoistuksen tulos oli, että Aro julkaisi niitä kanavia, joissa Venäjän trollitoimintaa. Myös youtubessa ja twitterissä.
Suomessa oli uhkailuja somessa Venäjää arvostelleita kohtaan.

MV mainittiin Aron artikkeleissa Venäjän propagandan levittäjänä. MV on RT:n uutistoiminnan etäpesäke Suomessa.
Julkisen sanan neuvostoon lähetettiin kantelu Aron joukkoistusartikkelista. Oli plagiointisyytös.

Oletko kirjoittanut artikkeleita huumeiden vaikutuksen alaisena? En

Aro voitti Bonnierin palkinnon maaliskuussa 2016. Juttusarja Venäjän trolleista ansioitunein.
Putinin ja Trumpin huippukokousta kommentoinut Land of free press kampanja voitti Bonnierin palkinnon.

Oletko ollut yhteistyökumppani Naton, CIA:n tai muiden tiedustelupalvelujen kanssa. Viron suojelupoliisi?

Kybersotakeskus?

Aro kieltää kaiken.
Nato?

Olen esiintynyt Naton konferensseissa. Minua pyydettiin puhujaksi tilaisuuksiin. Niitä on kolme. Viimeisin Georgiassa Tbilisissä. Kerron tutkimuksistani.

Ensimmäinen oli Varsova asiantuntijaseminaari syyskuun 2014 jälkeen.
Saatko palkkaa Natolta?

Aro: Ylen säännöt kieltävät ulkoisen vaikutuksen alaisena työskentelyn.

Joel Harding? Ennen syyskuu 2014?

"Tunsin 2015 alkaen blokkaajana. Luin blokejaan. Annoin luvan linkittää tutkimuksiani hänen sivulleen."
Aro itse postasi yhteydestään Joel Hardingiin, josta MV sitten teki juttunsa. Hardingia esitettiin Naton vaikuttajana MV:ssä. Aro sanoo, ettei tiedä Hardingin taustoja.
Aro kertoo yleisön nyt uskovan, että hän on ulkovaltojen agentti. MV:n juttuja lähetellään edelleen Aron ammatilliseen piiriin.

Aro ei saa matkustaa Venäjälle, koska voisi joutua viranomaisten kuulusteluihin MV:n levittämien juttujen vuoksi.
Aro kertoo huumetuomiosta puhuessaan, että kyse on riippuvuussairaudesta amfetamiiniin ja Aro vetoaa, että sen pitäisi terveystietona salata.

Hoidot Aron riippuvuudessa eivät auttaneet, poliisin pidätys pelasti.
MV julkaisi tuomion, jossa mm. Aron hoitolaitosjaksot esiintyvät.

MV:n jutut 60% totta 40% valetta, Göbbels-metodi. Toimittajan oikeus paisuttaa juttua ei Aron mielestä ole olemassa.
Aro kertoi poliisille vapaaehtoisesti kaiken huumeidenkäytöstään.

MV-jutut ovat keskittyneet amfetamiiniin, miten ne aiheuttavat paranoijaa.

Tarjositko amfetamiinia pitkään kuivilla olleelle käyttäjälle.
Aro itse irtisanoutui huumeiden takia työstään.

Onko todettu psykoosia tai vainoharhaa huumeiden käytön seurauksena? Ei ole.

Onko tuomio sellaisenaankin tullut julki? On. Esitutkintapöytäkirja julkaistiin myös netissä.
Iltalehti kirjoitti kolumnin, jossa Aron huumetuomiota kommentoitiin. Anna-lehti julkaisi artikkelin Aroon kohdistuvasta lokakampanjasta.

Aro kieltää kommentoineensa Bäckmania positiivisesti Annan jutussa.
Aro kokee olleensa painajaisessa, jossa olisi voinut vaikka sortua uudelleen käyttämään huumeita, ellei olisi jo toipunut hyvin. Tauko...
Oliko Bäckman Arolle tuttu ennen syyskuuta 2014?

Aro kertoo seuranneensa Bäckmania hänen Venäjä-kommenttiensa vuoksi. Mm. Putinin ihailua.
Bäckman twiittaili Arosta syyskuussa 2014 trolliartikkelin jälkeen Arosta.

Aro pyysi Bäckmania face-kaveriksi, koska halusi tietää, mitä Bäckman kirjoittaa hänestä. Myös Arolle tuli venäjänkielisestä maailmasta, kun Bäckman oli kommentoinut Arosta Venäjän mediassa.
Aro jutteli ensin Bäckmanin tiedotustilaisuuteen menosta, muttei mennyt. Sitten olivat suunnitelleet muuten haastattelua. Aro soittikin Bäckmanille ja kysyi Venäjän medialle Bäckmanin antamista lausunnoista.
Bäckman tägäili Aroa twitterissä ja lähetti face-messenger-viestejä. Aro myöntää vastailleensa Bäckmanin viesteihin ystävällisesti.

Bäckman piti tilaisuuden, jossa puhui negatiivisesti Arosta ja kirjoitti Arosta blogin.

Aron esimies kielsi tapaamasta Bäckmania.
2016 tuli ilmi pilkkalaulu ja Bäckmanin puheet infosodasta ja Aron häviämisestä siinä.

Toimittaja Halminen oli enemmän yhteydessä Bäckmaniin. Halminen oli ennen Aron ystävä, ei ole enää.
Bäckman kritisoi Aron toimittajan työtä ja tägäsi muitakin. Myös ulkonäköön liittyviä kommentteja oli.

Aro väittää Bäckmanin vuotaneen yksityisiä face-viestejä vaihtoehtomediaan.
Aro sai tiedon twiitistä, koska Bäckman tägäsi Aroa.

Bäckman väitti, ettei Aro ole oikea toimittaja myös mm. haastatteluissa.

Milloin vuorovaikutus muttui yksipuolisemmaksi? Bäckman syytti Aroa nettikiusaajaksi.
Miten Bäckman suhtautui oikaisuvaatimuksiin Arosta?

Huonosti, ei oikaistu.

Bäckman linkkasi omia blogikirjoituksiaan Arolle.

Bäckman halusi edelleen tavata. Halusi Aron kautta saada paremman kuvan Ylestä.
Bäckman vetoaa Halmisen tapaamiseen, että myös Aron pitäisi tavata hänet.

Pronssisoturipatsaan saamisessa Laura Halminen oli välittäjänä. Venäjä pahastui, kun Tallinnassa siirrettiin neuvostosotilaan patsas pois keskustasta.
Katsotaan kuvaa, jossa Halminen ja Aro hymyilevät pronssisoturipatsaan pienoismallin kanssa.

Aro kieltää olleensa iloinen patsaan saamisesta.

Puhutaan pilkkalaulusta Jessin trollijahti.
Pilkkalaulua jaettiin paljon ja sille tuli uusi face-ryhmäkin.

Bäckman kommentoi pilkkalaulua Arolle Mary Godnight -kommentilla messengerissä.

Blokkasitko Bäckmanin jossain vaiheessa? Kyllä, mutten muista milloin.
Aro sanoo, että häneen kohdistunut kampanja on heikentänyt hänen työkykyään ja uskottavuuttaan.

Miten reagoit Bäckmanin viesteihin? Aluksi kepeästi, liiankin. Myöhemmin suhtauduin niin, että tämä on vainoamista.

Aro sanoi vainon olleen yritys saada Aro tapaamaan Bäckman.
Aro kokee Bäckmanin lausuntojen olleen hänen kunniaansa loukkaavia ja edelleenkin vahingoittavat hänen mainettaan.

Aro yritti oikaista Bäckmanin väitteitä monilla alustoilla.

Aro kirjoitti blogin, jossa levitti ruutukaappauksia Bäckmanin vääristä väitteistä.
Aro väittää Bäckmanin olevan RISI:n palkkalistoilla. Risi on venäläinen poliittinen tutkimuslaitos.

Bäckman lähentyi MV-lehteä. Loppu MV-lehdelle kampanjasta julkaissut toimittaja maalitettiin. Janitskin vastuussa MV:n jutuista.
Onko sinua haastateltu MV-lehteen? Ei ole, vaikka niin pitäisi JSN:n ohjeiden mukaan.

Ensimmäinen huumetuomiojuttu, Aro kommentoi:

Tuomittu huumerikollinen on loukkaavaa. En ole välittänyt pitkäaikaisesti.
Aro pitää repun sisällön kertomista huonona juttuna.

Hoitolaitosten ja jaksojen tiedot yksityisasioita.

Toinen artikkeli: Aron itse julkaisemia terveystietoja mm. stressin takia rytmihäiriöitä. Aron esiintyminen levotonta, johtuuko päihteistä?
Vähätellään Aron kokemaa kärsimystä. Nato-logokuva Arosta loukkaava. Aro väittää, ettei kannata Nato-jäsennyyttä.

Seuraava artikkeli: Harding Aron työpari ei pidä paikkansa. Harding USA:n tiedusteluviranomainen, Aro väittää, ettei tiedä Hardingin taustaa.
Vähätellään Aron kokemia stressi-reaktioita.

Aro oli YK:n luottamustehtävissä, mutta mainehaitta pakoitti lopettamaan. Harding ollut armeijan palveluksessa ja infosotaoperaatioissa, Aro väittää, ettei tiennyt.
Ruotsin puolustusministeri tuomitsi Aron vainoamisen Ruotsin mediassa, MV kommentoi artikkelia.

MV sanoo, että Aro hakee suojelua Naton isäntämaasopimuksen nojalla.

Aro sai tuostakin artikkelista ikäviä kommentteja.
Aro ei pyytänyt Janitskinia poistamaan artikkeleita MV:stä.

Aro pyysi Janitskinilta haastattelua, mutta MV julkaisi pyynnön ja naureskeli sille.

Orpon vaimon kohtelu MV:ssä pelästytti Aron, eikä uskaltanut pyytää poistoja MV:stä.
Juhana Piiroinen profiili on Aron mukaan Janitskinin.

Ovatko Janitskin ja Bäckman levittäneet Aron somepostauksia? Kyllä.

Miten toiminta on jatkanut? MV:ssä Janitskin palasi käräjätuomion jälkeen vetäjäksi ja jatkoi juttujen tekoa.
Aro puhuu tutusta ja turvallisesta Asta Tuomisesta.

Tuominen ainakin modesi Aron mukaan MV-median youtubekommentteja.

T2:n artikkelia luetaan. Aron väitetään mustamaalaavan Maahanmuuttokriitikoita Suomessa.
Aroa sanotaan USA:n infosoturiksi. Yle on Aron kautta valjastettu USA:n infosodan välineeksi. Tätä artikkelia väitetää Tuomisen tekemäksi. Aro teki Tuomisesta uudenkin tutkintapyynnön käräjäoikeuden jälkeen.
Syyttäjä kyselee Arolta:

Kuinka paljon Bäckmanin viestejä tuli? Satoja.

Milloin päättyi vaihe, jossa Arokin halusi tavata Bäckmanin?

Aika pian, noin 3 viikon jälkeen tunnelma muuttui. Bäckman on taitava manipuloimaan, kehui ja syytti vuorotellen.
Miksi Aro seurasi Bäckmania? Bäckman itse lähetteli linkkejä.

Kolme Bäckmanin väitettä: Amerikkalaiset keräävät tietopankkia Aron kautta.

A: on halventava ja valheellinen.

Olette tiedustelupalvelujen avustaja?

En ole, tuo on loukkaavaa ja halventavaa.
Bäckman esittänyt väitteitä huumerikoksesta. Aro pitää niitä loukkaavina ja halventavina.

Aro: Kaikki MV-lehden atikkelit ovat valheellisia ja halventavia.
AA Hoikala kyselee Arolta:

Milloin ensimmäisen kerran julkaisit Venäjän infomaatiosodasta?

A: 2008 Georgian sodan aikaan. Kirjoitin myös Venäjän toimittajiin kohdistamista pakkotoimista.

H: Eli olitte kirjoittaneet Venäjästä lukuisia kertoja ennen Bäckmania? Kyllä
Miten käsittelitte tietoa, kun kyselitte trolleista?

A: Tavallisesti, kysyin tarkentavia kysymyksiä.

Tuliko teille mieleen 2014, että venäjämielinen voi kokea tällaisen kyselyn uhkaavana? Ei
Olette siteerannut julkisesti Joel Hardingia, miksi?

A: Miksi juuri Hardingia käsitellään?

Hoikkala: Tuosta voi saada käsityksen, että olette USA:n tiedustelun sisäpiirin tiedon parissa.

A: Tuo on sairasta.
Hoikkala: Miksette pyytäneet Bäckmania lopettamaan messenger-viestittelyä?

Aro ei osaa vastata.

Miksi lähetitte Bäckmanille kuvan Trolli-karkkipussista. Ettekö ajatellut, että se rohkaisee Bäckmania jatkamaan viestittelyä.

Aro ei muista.
Oletteko käyneet Venäjällä trolli-jutun jälkeen?

A: Olen kerran

Hoikkala: Eli ette joutunut pidätetyksi? En

Mistä tiedätte, että Bäckman työskentelee RISI:ssä?

Bäckman kertoi 2014.
AA Koivu kyselee:

Mitä tarkoitti, että teidän esimies sanoi, että käyttäisitte enemmän omaa ääntänne?

Mm. että kirjoitin oman kirjan.
Millaisia some-kehittämistyötä teitte?

Mm. interaktiivisen sotahistoriallisen kartan.

Missä kävitte luennoimassa: Kymmeniä paikkakuntia Suomessa ja ulkomailla Aro luettelee.

2010 maanpuolustuskoulutus.
Miksi sanoitte, että MV on Venäjän tiedotuksen etäpesäke Suomessa?

Tiedonvälityksenä yleisölle.

Olin palkattomalla vapaalla, kun olin ulkomailla, kun olin työkyvytön. Kirjoitin englanninkielistä kirjaa ja kävin puhujana tilaisuuksissa ulkomailla asuessani.
Kuka joutui vihakampanjan kohteeksi, kun siteerasi teitä?

Monet, en osaa sanoa tarkemmin.

Miten olette seuranneet teitä koskevaa kirjoittelua?

Mm. oman tuvallisuustilanteen kartoittamiseksi. Minuun kohdistuu väkivallan uhka poliisinkin mukaan.
Onko trolli mielestänne loukkaava sana?

Riippuu asiayhteydestä. Jos käyttää asiallisessa yhteydessä (kuten Aro), niin ei loukkaa. Jos haukkuu yksittäistä ihmistä trolliksi niin on.

Onko Venäjän trolli ja Naton trolli yhdenmitalliset termit?

Aro sanoo sen riippuvan asiayhteydes
Tiesittekö, että Venäjän trolli -jutulla voi olla teille negatiivisia seurauksia?

Kyllä aavistelin.

Suuntaatteko te yleisön huomiota tietyyn suuntaan, nk. maalittaen?

Kyllä joskus reaktiivisesti.
Mikä tilanteenne on tällä hetkellä?

Olen töissä. Vihaviestejä tulee paljon. Aro maalittaa rajusti 'Salissa istuvia tubettajia'. On lukenut tubettajien videoiden chat-kommentteja.

Aro ei pysty keskittymään työhönsä.
Päivä päättyi.

Kiitos kaikille seuraajille 🙂
Missing some Tweet in this thread? You can try to force a refresh.

Enjoying this thread?

Keep Current with Panu Huuhtanen 🇫🇮

Profile picture

Stay in touch and get notified when new unrolls are available from this author!

Read all threads

This Thread may be Removed Anytime!

Twitter may remove this content at anytime, convert it as a PDF, save and print for later use!

Try unrolling a thread yourself!

how to unroll video

1) Follow Thread Reader App on Twitter so you can easily mention us!

2) Go to a Twitter thread (series of Tweets by the same owner) and mention us with a keyword "unroll" @threadreaderapp unroll

You can practice here first or read more on our help page!

Trending hashtags

Follow Us on Twitter!

Did Thread Reader help you today?

Support us! We are indie developers!


This site is made by just three indie developers on a laptop doing marketing, support and development! Read more about the story.

Become a Premium Member ($3.00/month or $30.00/year) and get exclusive features!

Become Premium

Too expensive? Make a small donation by buying us coffee ($5) or help with server cost ($10)

Donate via Paypal Become our Patreon

Thank you for your support!