, 15 tweets, 3 min read
My Authors
Read all threads
Suomi-laivan kippari törmää aina jäävuoreen.

Perinteiset hallituskumppanit #SDP ja #keskusta ovat kriisissä. Tuoreet #gallup-luvut ovat katastrofi. Oppositiossa #persut kutittelevat jo 25%:n rajapyykkiä.

Selvitän seuraavassa, mistä tässä on mielestäni on kyse.
Vielä 80-luvulla oli helppoa olla hallituspuolue. Johannes Virolainen (kepu) ja Kalevi Sorsa (sd.) tulivat hyvin toimeen keskenään. Ja miksipä eivät olisi tulleet, kun harrastivat kovan talous- ja väestönkasvun aikoina sulle-mulle-politiikkaa.
Ennen oli oma valuutta, jonka turvin viennin ongelmat ratkaistiin devalvoimalla. Devalvaatio on sen verran abstrakti asia, ettei äänestäjä mieltänyt sitä tulonleikkaukseksi. Mitä se toki tosiasiallisesti oli.
Kaikki alkoi muuttua 90-luvun suuren laman vuoksi. Suomi alkoi velkaantua (aiemmin velkaa oli vähän). Kun Suomi liittyi euroon, myös devalvaatiokortti poistui.
Lisäksi väestö alkoi vähitellen ikääntyä ja syntyvyys laskea. Velkaantuminen jatkui.
Kun Virolaisen ja Sorsan suurin murhe oli, kenelle jaetaan. On ministerien ongelma nyt paljon vaikeampi. Nyt ministerit joutuvat miettimään, keneltä leikataan.
Suomen taloustilanteen muuttuminen 70- ja 80-luvun iloisista vuosista, on johtanut politiikan kannalta yhteen oleelliseen muutokseen. Se muutos on tämä:

Hallituksessa on vaikea säilyttää puolueen kannatus!
Siksi kaikki muut puolueet paitsi kokoomus ovat vaikeuksissa hallituksessa. Kokoomus ei ole, koska sen kannattajat haluavat säästöjä, eivät vastusta niitä. Muiden puolueiden kannattajat eivät säästöjä hyväksy.
Sitten on myös toinen, puolueiden kannatusmuutoksiin liittyvä seikka.

Ennen päähallituspuolueella saattoi olla 25-30 prosentin kannatus. Sellaisen puolueen piti pyrkiä miellyttämään suurta äänestäjien ryhmää. Siksi piti tehdä politiikkaa, joka hyödyttää Suomea.
Nykyään yksikään puolue ei hallituksessa pysty pitämään edes 20%:n kannatusta.

Siksi puolueet joutuvat turvautumaan ydinkannattajiinsa. Se johtaa puolueiden väliseen, aiempaa suurempaan vastakkainasetteluun.
Kun puolueet yrittävät turvata vain ydinkannattajiensa äänet, on Suomi-laivaa mahdotonta ohjata.
Ehkä syytä mainita vielä yksi seikka. Vielä 80-luvulla Suomi oli suljettu talous. Emme olleet niin riippuvaisia maailmantaloudesta ja markkinoista kuin nyt. Suljettu talous piti Suomen kyllä köyhänä, mutta antoi poliitikoille valtaa ja liikkumatilaa.
Nyt Suomi on avoin, eivätkä poliitikot voi vastustaa markkinoita. Siksi politiikan liikkumatila on hyvin rajallinen.

Tätä puolueet eivät tietenkään kerro äänestäjille. Vaaleissa annetaan lupauksia, joita on markkinoiden vallan vuoksi mahdotonta toteuttaa.
Hallituksen on vaikea ajaa suomalaisten asiaa, kun meillä on...

oikeisto ja vasemmisto (taloudellinen)
liberaalit ja konservatiivit
globalistit ja nationalistit

Ennen änestäjäkunta voitiin laittaa janalle, nyt tarvitaan kuutio😋
Tällä pohdinnalla en väitä, etteikö esim. Antti Rinteen omallakin toiminnalla olisi osuutta hallitustien vaikeuteen. Tietenkin on.

Kuitenkin vaikeaa oli Sipilälläkin. Hänen PM-kaudellaan alkoi keskustan kannatusalamäki.

Jos taantuma tulee, uuden PM:n vaikeudet kasvavat.
Missing some Tweet in this thread? You can try to force a refresh.

Enjoying this thread?

Keep Current with Jorma Erkkilä

Profile picture

Stay in touch and get notified when new unrolls are available from this author!

Read all threads

This Thread may be Removed Anytime!

Twitter may remove this content at anytime, convert it as a PDF, save and print for later use!

Try unrolling a thread yourself!

how to unroll video

1) Follow Thread Reader App on Twitter so you can easily mention us!

2) Go to a Twitter thread (series of Tweets by the same owner) and mention us with a keyword "unroll" @threadreaderapp unroll

You can practice here first or read more on our help page!

Trending hashtags

Follow Us on Twitter!

Did Thread Reader help you today?

Support us! We are indie developers!


This site is made by just three indie developers on a laptop doing marketing, support and development! Read more about the story.

Become a Premium Member ($3.00/month or $30.00/year) and get exclusive features!

Become Premium

Too expensive? Make a small donation by buying us coffee ($5) or help with server cost ($10)

Donate via Paypal Become our Patreon

Thank you for your support!