Thread by @jmkorhonen

Tässä kun on tullut luettua taloushistoriaa 1700-luvulta 1900-luvun puoleenväliin, ja seurattua nykyistä keskustelua, niin yksi ajatus vaan vahvistuu:

Talouspolitiikasta keskustelu on aina ollut ja on edelleen väittelyä konservatiivisten ja edistyksellisten arvojen välillä.

Keskustelussa itsessään on hirveän vähän mitään varsinaista uutta. Toisella puolen ovat ne, joiden mielestä vallitsevat hierarkiat ja vaurauden jakautuminen ovat ihan hyvät.

Toisella puolen sitten ne, joiden mielestä hierarkioita ja jakoa voisi miettiä uusiksi.

Argumentitkin ovat, muuttujat muuttaen, aivan samoja. Jo maailman ensimmäinen poliittisen taloustieteen professori oli vahvasti sitä mieltä, että köyhäinapu onkin itse asiassa vahingoksi köyhille, ja köyhyys ja eriarvoisuus on väistämätöntä mutta itse asiassa hyvä juttu.

Ihan jo ensimmäisistä "tieteellisistä" "todistuksista" lähtien homman juoni oli jo selvillä: köyhien auttaminen ehkä parantaa heidän oloaan, mutta olot eivät saa olla liian hyvät, että köyhät saataisiin hakemaan ja tekemään töitä.

Tulee mieleen muutamakin nykyinen keskustelija.

Sitten kun koneet alkoivat toden teolla syödä työpaikkoja, keksittiin samat jutut mitä nykyäänkin kuulemme: joo, voi olla että koneet vievät tuhansien työt, mutta _kokonaisuutena_ olemme rikkaampia, ja ennen pitkää työttömätkin hyötyvät!

Välissä oli vaan 40-70 v kurjuutta.

Tänä aikana tarvittiinkin sitten armeijaa ja kovia rangaistuksia pitämään Kasvun nimissä työttömäksi jääneet kurissa. Koneen rikkomisesta tuli hirttotuomio.

Kuten muutamakin historioitsija on huomauttanut, kun eriarvoisuus lisääntyy, rangaistusten täytyy koventua.

No, 1900-luvulla oltiin sitten viisaampia. Ja rikkaampia. Kai.

Vieläkään ei tosin ollut tarpeeksi, että koneiden tuottama vauraus olisi voitu jakaa tasaisesti. Ihan kohta kyllä olisi, luvattiin. Pitää olla ensin jaettavaa, että sitä voidaan jakaa, you know.

Aina sitten kun maailmassa on ollut lama, on ollut talousviisaina itseään pitäviä, joiden mielestä oikea ratkaisu taantumaan on kiristää köyhimpien vyötä. Ja että se on ainoaa järkevää ellei peräti tieteellistä talouspolitiikkaa.

Ja vallitseva järjestelmä on aina ollut paras.

Kun vaikka Ison-Britannian kansa uhrattiin suuren laman aikaan kultakannan "kultaiselle ristille", hyvin iso osa taloustieteen valtavirrasta piti kultakantaa ehdottomasti oikeana ellei peräti parhaana mahdollisena ratkaisuna. Olihan se, maanomistajille ja pankkiireille eritoten.

Missään nimessä valtio ei olisi saanut ottaa velkaa. Sehän olisi ollut "vastuutonta."

Talousortodoksian mielestä velkaa ei olisi saanut ottaa edes natsien päihittämiseksi. Olisi pitänyt vaan korottaa veroja. Rahan painaminen oli ehdoton no-no: sitä kautta tulisi välitön tuho.

(Niin hullu ei sentään ollut kukaan, että olisi ehdottanut natsien voittamista markkinamekanismiin luottaen. Olisihan silloinkin voitu laittaa autoille lisävero ja antaa veronalennuksia pommikoneista.

Tässä suhteessa olemme tosiaan edistyneet.)

No, esimerkiksi Yhdysvaltojen johto ei kuunnellut talousortodokseja vaan painoi rahaa ja otti velkaa. 26 % sodasta maksettiin painokoneilla, puolet velalla. Ei tullut tuho, tuli historiallisen suuri varallisuuden uusjako. (Mikä taisi ollakin talousviisaiden keskeinen pelko.)

Tässä nyt muutama esimerkki tälleen ulkomuistista. Nämä keskustelut toistuvat vuodesta ja vuosisadasta toiseen. Argumentitkin toistuvat liki sanasta sanaan.

Itse en enää usko, että yhteiskuntatieteissä kuten taloustieteessä voidaan "todistaa" mitään politiikkaa oikeaksi.

Talouden mekanismeista voidaan tietää. Voidaan vaikka opetella, miten esimerkiksi pankkijärjestelmä toimii, tai mitä seurauksia vaikkapa rahan painamisella voi teoriassa olla, tai on historiassa ollut.

Tämä on hyödyllistä tietoa.

Mutta että voitaisiin sanoa, että tässä uniikissa ajan hetkessä pitäisi ehdottomasti noudattaa juuri tiettyä politiikkaa - usein, varmasti tietenkin vain sattumalta, sellaista mikä hyödyttää hyvinvoivia tai estää varallisuuden uusjaon?

Höpön löpön.

Nämä kaikki ovat tarinoita. Ne voivat olla uskottavia ja perusteltuja tarinoita. Mutta niissä on aina ollut pakko tehdä yksinkertaistuksia, koska ei maailmaa voi ahtaa artikkeleihin tai kirjoihin.

Mitä sitten on jätetty pois? Usein sellaista, mikä ei sovi kirjoittajan arvoihin.

Tämä pätee tietenkin kaikkiin. Kaikilla meillä on ideologiset silmälasit. Voimme olla siitä tietoisia tai teeskennellä, ettei ole.

Minusta on parempi olla rehellinen. Ilman muuta omatkin juttuni ovat tarinoita. Yritän toki olla huolellinen ja huomioida asioiden eri puolet.

Mutta en minä eikä kukaan muukaan voi aukottomasti todistaa, että vaikkapa politiikka, mitä kannatamme, on "ainoa oikea" Ihan jo siksi, kun mitään yhtä "oikeaa" politiikkaa ei koskaan ole.

Arvokysymyksiä nämä ovat. Ja kannustankin miettimään arvoja enemmän.