Lupaus on pidettävä ja mitäpä ei isänmaan puolesta tekisi. Tästä siis alkaa ketju, jossa tiivistettynä PS puolueen ajatuspaja Suomen perustan töräys, jota he tutkimukseksi väittävät.

Ketju päivittyy sitä mukaa kun saan tehtyä, luultavasti ei yksi päivä riitä. Image
Tähän ketjuun kaikki mahdolliset sisältövaroitukset rasismista naisvihaan, sillä sitä tämä yli 400 sivuinen tekele tursuaa.

Tässä kohtaa on syytä tietää, että lähteinä käytössä on mm. Päivän byrokraatti, "parodiapoliisi" Keijo Kaarisateen blogi, MV-lehti ja Henry Laasanen.
Teksti on todella raskaasti ja pitkäveteisesti kirjoitettu, joten en todellakaan käy sitä yksityiskohtaisesti läpi, vaan otan tähän mahdollisimman tiiviisti törkyisimmät nostot. Tähän väliin haluan muistuttaa, että tätä roskaa on rahoitettu verovaroin 120 000 eurolla tänä vuonna.
Aloitetaan järjestyksessä: esipuheessa ei ollut mitään kiinnostavaa, sitä perinteistä jargonia mitä voi lukea Fb:ssä rajat kiinni-ryhmän postauksista, mutta vain nätimpään ulkoasuun käärittynä. Siitä ei siis enempää.
Heti aluksi (s.21) käyvät motiivit valtamedian haukkumiselle hyvin selväksi.

Kirjoittajan ja puoluetovereidensa rasistisia ja epäasiallisia blogikirjoituksia on jouduttu poistamaan mm. Uuden Suomen alustoilta. Jotenkin jännästi ne ovatkin kelvanneet valemedioihin. Image
Sivulla 37 kirjoittaja pääseekin jo sujuvasti siihen, kuinka myöhemmin haukkuu ihmisiä narsisteiksi.

Tämä kertonee riittävästi kirjoittajan uskottavuudesta, kun kuvittelee tämänkaltaisen vauvafoorumeilta tutun keittiöpsykologian olevan tutkimusta. Kyseessä puhtaasti solvaaminen. Image
Kirjoittajan näkemyksiä asiantuntijuudesta.

Esitettyyn kysymykseen täytyy vastata että: Ei. Ei tunnu. Image
Sivulla 54 pääsemme taas siihen iänikuiseen itkuvirteen, kun persut tipahtivat hallituksesta. Antaa ymmärtää, että ääni PS:lle olisi ääni "eliittiä" vastaan. Mutta sitähän se ei ole, ja se on tekojen kautta niin moneen kertaan nähty. Puheet & teot eivät kohtaa. Image
Aivan alussa oli pitkällistä valitusta siitä, kuinka media myötäilee poliitikkoja eikä ole vallan vahtikoira.

Noh, tässä se näppärästi pyörretään, jos kritiikin kohteena on persut. Ihana kaksinaismoralismin tuoksu. Image
Kirjoittaja käyttää valtamediasta termiä "hegemoninen ajatusklusteri". "Huvitteluliberaalit ihanteet" vihreiden ja vasemmiston äänestäjistä myös mielenkiintoinen. Image
Paljon kertovaa on se, että kirjoittaja vertaa keskenään poliitikoilta vaadittavia selvityksiä esteellisyyden varalta ja että sen takia toimittajien pitäisi kertoa äänestyskäyttäytymisestään. Hän siis pyyhkisi vaalisalaisuudella hanuria, käytännössä. Image
Olemme vasta sivulla 72 ja sana "klusteri" on mainittu jo varmaan toistakymmentä kertaa. Onhan se aina liikuttavaa kun on oppinut uuden sanan, mutta tämä toisto on jo huvittavaa.

Tässä myös maalaillaan "vihervasemmiston" melkoisella vallalla, mikäs siinä. Image
Juniori heräsi päiväunilta, joten urakka jatkuu illalla!

Stay tuned!
No niin, jatketaan.

Nyt on ollut monta sivullista valitusta, kuinka kirjoittajan itsensä ja muutaman muun persun kirjoituksia on poistettu Uuden Suomen blogista.

Toistan: tämä on tätä monta sivua. Avasin siiderin. Image
Sitten seuraa "analyysia" eri medioista. Tämä on minusta erityisen hauska kohta, kun muistetaan että persujen oma media Suomen uutiset ei kuulu journalistiliittoon, eikä sitoudu noudattamaan hyvälle medialle ominaisia tapoja.

Siksi sieltä saakin aina lukea kaikkea huttua. Image
Nyt on diippiä tavaraa. Oletteko jo kuulleet, että Hesarin toimitus muistuttaa "anarkistista vallankumousjärjestöä"? 😂 Image
Nyt päästiin välillä valemedioihin. Hankamäki ei selvästi ole perehtynyt kirjoittamaansa aiheeseen kovin hyvin tai sitten valehtelee tahallaan. MV-lehdestä on osoitettu lukematon määrä vääristeltyjä ja täysin valheellisia juttuja. 🤦‍♀️ Image
Johanna Vehkoo on kyllä nuorekas ja kaunis, mutta vasemmistonuorten yläikäraja on 30 vuotta. Täyttä dadaa siis tämäkin. Ping @vehkoo Image
Hankamäki tunnustaa ehdottaneensa MV-lehdelle ja Janitskinille bonnieria! 😃

En voi uskoa lukemaani, liian hapokasta.

Ja sitten hän jatkaakin täysin MV:n jalanjäljissä tölviessään sen suurimman vainon kohteeksi joutunutta toimittajaa. Kuvottavaa. Image
Tiedoksenne: tämän "tutkimukseksi" julistetun teoksen mukaan Eurooppaa johtavat "ituhipit" ja "vihermimosat".

Nyt aletaan päästä kunnolla syvään päätyyn ja vauhti kiihtyy. Olemme vasta sivulla 104. Image
Sitten putkahtelee ensimmäiset misogyyniset kommentit esiin sivulla 136. Image
Samalla sivulla on myös sellaista tavaraa, josta varmaan kirjoittaja saa jo syytteen "sulaksi hattuunsa". Image
Tätä ei voi oikein tulkita muulla tavoin, kuin että kirjoittaja Hankamäki on äärimmäisen katkera. En kyllä tämän soopan jälkeen ihmettele yhtään, jos yliopistoille eivät hänen väkereyksensä kelpaa, eikä akatemialta heru rahoitusta. Image
Sitten jatkuu taas.

Hankamäki keskittyy seuraavaksi haukkumaan tutkijoita. Hän ihan pokkana väittää, että MV-lehti on luotettavampi, kuin valtion tiedonjulkistuspalkinnon voittanut, laajasti arvostettu ja kehuttu teos.

Rupeaa sanat loppumaan. ImageImage
Oletteko nähneet ikinä missään oikeassa tutkimuksessa käytettävän termiä "piipittää" jonkun kommentista?

En minäkään. Image
😄😄😄😄

Juuh, onneksi ei vaikuta yhtään henkilökohtaiselta. Image
"Urbaanit kaviaarikommunistit, samppanjasosialistit" ja nyt jo ties monettako kymmenettä kertaa mainitut "huvitteluliberaalit"

Tämä on tätä vuodatusta lukiessa teknisesti raskainta. Mukanokkelat, ilmeisesti Hankamäen juuri oppimat termit toistuvat lähes jokaisella sivulla. Image
Hankamäen näkemyksiä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimesta.

Hänen mielestään sen tavoitteena on mm. "Lopettaa länsimainen kulttuuri ja ihmisoikeudet pakkotoimilla".

Ok. Image
Olemme luvussa jonka nimi on (voitteko uskoa?): "Tasa-arvolla tykittäminen ja käänteinen syrintä" .

Sananvapausjärjestö @FinnPEN mainittu. Image
Voi ei! Korostetusti _perussuomalaiset_ ovat uhreja. 😢 Image
Sensuroin tästä osan, koska tässä käsitellään ihmisten yksityisasioita.

Kunnon vauvapalsta tason juoruilua. Muistetaan nyt, että @MatiasTurkkila kutsui tätä tutkimukseksi. Image
Heh. Sitten onkin otettu syvimmän päädyn termistöä käyttöön, ja "aisankannattajiksi" on nimetty Kokoomus ja Keskusta. Kaleva ja Rydman mainittu jokseenkin Hankamäen näkemyksen mukaan positiivisessa valossa, se kertonee tuosta kaksikosta kaiken tarvittavan. Image
Hankamäen mielestä valtamedia on "vasemmistopopulistinen" ja "vaihtoehtomedia" (MV-lehti ynnä muut) realistisia.

Voi hyvänen aika sentään. Image
Tähän Hankamäen ja muiden persujen aatetoveteiden juuri saamaani palautteeseen onkin hyvä lopettaa tältä päivältä. Huomenna jatkuu!

Olen pahoillani, että ketjusta tulee näin pitkä, mutta koska koko teksti on niin sakeaa, on sieltä vaikea valita "parhaat" palat. Image
Okei yksi vielä, koska "huvitteluliberaali" mainittu. Taas.

Myöskin: Hommaforum ja analyysi samassa lauseessa. Ja mikä parasta, tämä nimimerkki mainittu myös lähteenä. 😃 ImageImage
Olemme kohta puolivälissä, vieläkö jaksatte seurata?

Nyt olisi vuorossa jälleen omituista luonnehdintaa, nimittäin "kiilusilmäinen brittihistorioitsija". Image
Tämäpä mielenkiintoista.

Hankamäen mukaan eläimillä ei tulisi olla mitään oikeuksia. Ei yllätä, mutta ällöttää. Image
No niin. Sitten onkin laitettu jo holokausti lainausmerkkeihin vähättelytarkoituksessa.

Semmoista tuubaa perussuomalaisen puolueen ajatuspajalta. Image
Hankamäki jatkuvasti toistelee, että hänen kritiikkinsä ei ole henkilökohtaista.

Tätä väitettä on todella vaikea uskoa, kun hän haukkuu epäasiallisesti "kritiikkinsä" kohteena olevan ihmisen heti seuraavassa lauseessa.

Tämä. Ei. Ole. Tutkimusta. Image
Seuraavana Hankamäen kirjoituksessa on vuorossa niin älytöntä alatyylistä, yksityiselämää loukkavaa kirjoittelua nimeltä mainiten ansiokasta työtä tehneestä toimittajasta, että en edes halua laittaa tähän kuvakaappauksia.

Teksi on lähes identtistä MV-lehden kirjoitusten kanssa.
Jälleen Hankamäki toistelee, ettei hänen kritiikkinsä olisi henkilökohtaista, mutta heti seuraavassa kappaleessa haukkuu samaa henkilöä "turhaksi julkkikseksi".

You can't make this shit up. Image
Sitten Hankamäki päätyy nimittelemään ihmisiä hobiteiksi.

En tiedä mitä hän mahtaa tällä tarkoittaa, mutta okei. Image
Tämä kuvaa kyllä persuja hyvin, että siinä mielessä hyväksytty. Image
"Älymystönä" ja "intellektueillena" mainittu Halla-aho ja...

... TIMO HÄNNIKÄINEN! Image
#huvitteluliberaali mainittu.

Taas. Image
Vihdoin, uusi termi!

"Löperöliberaali vihervasemmistolaisuus" Image
Hankamäki syyttää muita filosofeja puolueellisuudesta. Tämän hän tosin tekee tekstissä, jonka julkaisee perussuomalaisen _puolueen_ ajatuspajan kautta. Image
Kirjoittaja Hankamäki kertoo päiväunistaan. Image
Seuraavaksi alkaa misogyninen osuus, ja se on niin raskasta tavaraa, että säästän sen suosiolla huomiseen.
Sitten jatketaan. Sv. transfobia ynnä muuta.

Hankamäellä ei jälleen ole mitään käsitystä mistä puhuu. Hän mainitsee aseksuaalisuuden sukupuolista puhuessaan.

Asesuksuaalisuus taas on sitä, että ei koe ollenkaan, tai todella vähän seksuaalista vetovoimaa muita kohtaan. Image
Tätä @Halla_aho kutsui tänään viineksi onnistuneeksi mediakritiikiksi.

Tässä Hankamäki sanoo, että valtamedia politisoi sukupuolella tai sukupuolettomuudella ja haukkuu Hesarin satiirijulkaisujen kanssa kilpailevaksi trollitehtaaksi. Image
Sv transfobia jälleen.

Ihan käsittämätön vertaus huumeiden käyttöön, jossa ei ole mitään järkeä. Image
Sitten alkaakin seksuaalisen häirinnän vähättely häirinnän kohteiden syyllistäminen.

Vähän meinaa oksennusta tulla suuhun, mutta jatketaan lukemista. Image
"Naisten harjoittama seksin pihtaus voitiin kääntää seuraukseksi kuvitellusta hyökkäyksestä."

Hei @JukkaHankamaki: 🖕 Image
Tämä on nyt tätä samaa naisten syyllistämistä ja ihan puhdasta raivoa sivusta toiseen. Nostoja on vaikea siinä mielessä valikoida, enkä tiedä kuinka mielekästä se edes on.

Monta sivua siis tätä samaa. Uudestaan ja uudestaan hieman eri sanoin. Image
Tässä Hankamäki sanoo, että jos nainen sanoo ei, niin se on kuitenkin kyllä.

Ei on aina ei. Jos et sitä ymmärrä, niin kyseessä on raiskaus, ääliö. Image
Ensin Hankamäki haukkuu naiset pihtareiksi, jos sanovat ei. Nyt naiset ovatkin jo "kunniattomia jakorasioita"

Muistetaan edelleen, että tätä on perussuomalaisten taholta kutsuttu tutkimukseksi. Image
🤮 Image
"Pena tuntee painetta palleissaan"

Jälleen: tätä mm. @MatiasTurkkila kutsui tutkimukseksi.

Olen sanaton. Image
Ookei. Taas on syvän päädyn termistöä käytössä. Aisurit, cuck-miehet.

Myös mekkoeinarit mainittu. Image
Hankamäen mukaan "haluttujen naisten" kohdalla ei esiinny ahdistelua, vain ainoastaan "rumien". Myös, että "kauniit naiset eivät KOSKAAN ole feministejä". Sitten hän viittaa Henry Laasaseen. Image
Tämä on nyt niin jäätävää kuraa, että ei pysty enempää tänään.

Teoksen nimi on muuten ihan paska, ei tämä ainakaan kiihota.
Jatketaan taas. Kaikissa tämän ketjun twiitissä edelleen voimassa ihan kaikki sisältövaroitukset maan ja taivaan väliltä.

Tämä on niin hirveää, että en edes keksi tähän mitään saatetta. Lukekaa itse omalla vastuulla. Huomatkaa myös lähde: Henry Laasanen roskajulkaisussa. Image
Mitähän shaibaa silmäni taas lukevatkaan.

Että ihminen ei saisi itse päättää haluaako harrastaa seksiä vai ei, tämän pitäisi olla toisen osapuolen päätettävissä? Image
Siis, tota, että mitäh? Hitler kirjoitti sujuvampaa ja ymmärrettävämpää proosaa. Image
Tässä ihan käsittämättömän häiriintynyttä teksitiä. Näyttää lähinnä kirjoittajan omalta hätähuudolta.

Hyi helvetti. Image
En minä osaa laittaa näihin enää edes mitään saatteita. Tämä koko teos on tätä samaa roskaa alusta loppuun.

Hankamäen mukaan naiset ovat kuin onnenpyörä, joka lupaa paljon mutta ei anna mitään. Ja voi kyynel tästä traumatisoituneille miehille. 😪 Image
"Asiasisältö suuressa osassa aivan täyttä timanttia"

- Marko Hamilo, Suomen perustan toiminnanjohtaja Image
Tämän luvun lopuksi kaikki muut vaan miettii että ei saatana mitä paskaa, Hankamäki sen sijaan että PVL:n miehet ne vaan vartioivat reviiriään.

Huomenna jatkuu, kiitos ja anteeksi seurannasta. Image
Pieni hetki ehditään taas jatkamaan ennen tämän illan #Astudio'ta, jossa tätäkin teosta käsitellään.

Nyt tulee ihan sitä perinteisintä hommalaista itkua ja suurta katkeruutta siitä, että "nE ViE mEiDäN nAiSeT!!11" Image
Hankamäki on kirjoittanut sivutolkulla tekstiä kuinka naiset ovat pihtaavia huoria joita pitäisi saada raiskata.

Sitten hän muka onkin huolissaan naisten itsemäärämisoikeudesta kun kyseessä olisikin ulkomaalainen tai muslimimies. Tätä samaa virttä on kuultu jo vuosia, tylsää. Image
Raikas tuulahdus suoraan 1600-luvulta. Image
Tässä välissä oli pitkät pätkät tekstiä intersektionaalisuudesta, josta kirjoittaja ei alkuunkaan ole mitään ymmärtänyt.

Seuraavaksi Hankamäki päätyy vähättelemään Greta Thunbergia "heppatytöksi" ja "ympäristöpolitiikan punahilkaksi". Image
Aa että. Myös ilmastosta kirjoittaessaan, Hankamäki päättää haukkua naisia. Vaikuttaa aika jäätävältä pakkomielteeltä, sanoisin. Image
Taas jatketaan.

Tämä Hankamäen kirjoitus on siinä mielessä aika hassu, että jos persut olisivat olleet tiedustelulaista huolissaan, niin ehkä he olisivat sitten äänestäneet sitä vastaan. Eivät äänestäneet. Image
Sitten onkin sivukaupalla valitusta facebookin antamista banneista.
Ok boomer. Image
Seuraavaksi Hankamäki kirjoittaa Hikipediasta. Koska @Hikipediainfo
käsitteli tätä tekstinpätkää jo itse, en näe tarvetta käsitellä sitä enempää. Tästä voitte lukaista sen osuuden:

Sitten Hankamäki käyttääkin taas lähteenä MV-lehteä, ja kertoo kuinka PVL maalitettiin (lol). ImageImage
Heh. Huomasiko @Hikipediainfo tätä kohtaa? Image
Loppurutistus! Vieläkö jaksatte lukea?

En ole koskaan käyttänyt tinderiä, joten en tiedä miten se toimii. Tämä Hankamäen näkemys sen käytöstä kuulostaa kuitenkin kummalliselta: jos ei halua matchata jonkun kanssa, niin se on ihmisen pyyhkimistä olemattomiin ja siten fasismia. 🤔 Image
Erityisen hämmentävää tässä teoksessa on, että se on täynnä seksuaalisia viittauksia. Niitä on lähes jokaista aihetta käsittelevissä osioissa, eivätkä ne oikein tunnu liittyvän mihinkään. Tulee mielikuva, että kirjoittajalla on vaikeuksia ajatella muuta. Image
Toinen silmiinpistävä asia on toistuva arvottavien termien käyttö. Useat niistä ovat hommaforumilta ja MV-lehdestä tuttuja. Tässä sellainen jota en ole ennen kuullut: "vihervasemmiston hepokatit".

Lienee jo sanomattakin selvää, että mitään tutkimusta tai tiedettä tämä ei ole. Image
Kolmas asia on jatkuva väitteiden esittäminen ilman mitään perusteluja Hankamäen itse keksimillä jutuilla. Tässä esimerkiksi vain todetaan muka faktana, että "vihervasemmiston pyrkimys on täyttää maa afrikkalaisilla ja turvapaikkaturisteilla suomalaisten ihmisten haitaksi." Image
Taas seksiä, vaikka teemana vihapuhe.

Ilmeisesti Hankamäki yrittää sanoa, että raiskaus ei saisi olla rikos, vaan se on seksuaalisuuden kriminalisointia. Ja että raiskaajalla voi olla oikeutus tekoonsa.

Hyi helvetti taas. Image
Hankamäki on sitä mieltä, että vihapuheesta pitäisi olla kiitollinen. Tätä hän perustelee sillä, että parisuhteessakin toisen herättämät tunteet kertovat rakkaudesta. Tää kuulostaa jo vähän Maria Nordinilta.

Pitäisi varmaan olla kiitollinen tänään tulleesta huoritteluviestistä ImageImage
"Martin Luther King Jr. oli siis rasisti."

Nyt on kyllä upeaa pohdintaa! 😃 Image
Siihen päättyi teos ja tämä ketju. Kiitos seurannasta, toivottavasti tämä on ollut tarpeeksi tarkka läpileikkaus!

Loppukevennyksenä lähteiden parhaita paloja: Image

• • •

Missing some Tweet in this thread? You can try to force a refresh
 

Keep Current with Tiia Silvennoinen

Tiia Silvennoinen Profile picture

Stay in touch and get notified when new unrolls are available from this author!

Read all threads

This Thread may be Removed Anytime!

PDF

Twitter may remove this content at anytime! Save it as PDF for later use!

Try unrolling a thread yourself!

how to unroll video
  1. Follow @ThreadReaderApp to mention us!

  2. From a Twitter thread mention us with a keyword "unroll"
@threadreaderapp unroll

Practice here first or read more on our help page!

More from @TiiaMaija

Jun 22, 2020
Tähän ketjuun keräämme twiittejä, joissa Jani Mäkelä "harkitsee tarkemmin twiittejään kuin tavallinen kansalainen." Olet tervetullut osallistumaan talkoisiin! #päivänmäkelä
Read 32 tweets
Jan 23, 2020
Ketju (pitkä) aiheesta #verkkohäirintä #vihapuhe #äärioikeisto ja #sananvapaus.

Aihetta pitkään seuranneena ja siitä paljon puhuneena huomaan, että tilanne ei valitettavasti ole mennyt ainakaan parempaan päin. Paljon on kuitenkin asioita, joita voimme yhteiskuntana tehdä. 1️⃣
Ensin kuitenkin siihen, mitä nämä ilmiöt ovat ja kuinka ne ilmenevät.

#verkkohäirintä voi olla esim. ns. #maalitus. Vihan kohteeksi nostetaan yksi henkilö, jolle toivotaan esim. lähetettävän mahd. paljon epäasiallisia viestejä tai vaikkapa häirittävän julkisilla paikoilla. 2️⃣
Kohde voi olla netissä kantaa ottanut yksityishenkilö, poliitikko, toimittaja, tutkija, tuomari jne. Usein toimintaa operoidaan erilaisten valemedioiden toimesta, MV-"lehti" tästä tunnetuin esimerkki, nykyään tätä harrastavat useat äärioikeistolaiset nettistriimaajat. 3️⃣
Read 13 tweets
Oct 30, 2019
Huomenta hovioikeudesta! Seuranani mm. @johanneskoski

Pian jatkuu MV-oikeudenkäynti, ja teen live-seurantaa tähän ketjuun. 👇
Käydään läpi todisteina valokuvia, jotka on otettu Asta Tuomisen kotoa löytyneistä asiakirjoista, joissa käsitellään ja suunnitellaan MV-lehden toimintaa. Niissä mainittu mm. rahasummia.
Read 35 tweets

Did Thread Reader help you today?

Support us! We are indie developers!


This site is made by just two indie developers on a laptop doing marketing, support and development! Read more about the story.

Become a Premium Member ($3/month or $30/year) and get exclusive features!

Become Premium

Don't want to be a Premium member but still want to support us?

Make a small donation by buying us coffee ($5) or help with server cost ($10)

Donate via Paypal

Or Donate anonymously using crypto!

Ethereum

0xfe58350B80634f60Fa6Dc149a72b4DFbc17D341E copy

Bitcoin

3ATGMxNzCUFzxpMCHL5sWSt4DVtS8UqXpi copy

Thank you for your support!

Follow Us on Twitter!

:(