Mun ei pitäis puhua tästä aiheesta, mutta 2 asiaa ärsyttää suunnattomasti "hyvinvointikeskustelussa". Tosi ohut ulkonäkökeskeisyys ja laihduttamisen ihannointi. Tänäänkin siinä yhdessä jutussa henkilö sanoi että "ylipainoisellakin voi olla hyvännäköinen kumppani" ...,.
Eli tossakin jo lähtökohtana se että ylipainoinen on jotenkin "huonompi" mutta onnistunut kuitenkin "saamaan" jonkun. Sekin ärsyttää että ihmisiä muka saadaan, eikä niin että kyseessä olisi vapaaehtoinen yhdessäolo mutta se ei liity hyvinvointiin.
Hyvinvoinnissa mun mielestä, ja en oo ammattilainen, on tärkeintä "toimijuuden" kokemus ja itsen keksiminen uudelleen. Tää voi syntyä esim. fyysisen treenin kautta, kuten Henry Rollins klassikkotekstissään kirjoitti. Alkaa tekemään, huomaa että pystyy, löytää kokonaan uusia ..
puolia itsestään. Ja voi olla, ehkä, että kun vahvistuu, tai tulee uusia taitoja, ja sitä kautta tulee oltua eri lailla aktiivinen, kehon ulkomuoto saattaa muuttua. Mutta ei välttämättä. Nyt taas moni mediajuttu keskittyy vain painoon. Koska se on helppo mitata?
Koska siitä on helpompi puhua kuin siitä miltä tuntuu kuin pystyy vaikka vakavan sairastumisen jälkeen taas kävelemään, tai jos oppii seisomaan käsillään, tai uskaltaa sparrata kehässä, tai saa jonkun tanssiaskeleen kulkemaan? Tai kun vahvistuu ja senkin näkee ryhdissä/muodossa?
Mun mielestä tän kaltaisista oppimisjutuista, uskalluksesta, kynnyksien ylittämisestä pitäis puhua paljon enemmän kuin painosta ja pinnasta. Varsinkin kun tollainen kokemus saa mahdollisesti myös luottamaan itseen enemmän ja se myös säteilee ulospäin.
Tossa vielä Rollinsin klassikkoteksti. Siinä puhutaan itsen näkemisestä uusin silmin voimaharjoittelun kautta."Strength is kindness and sensitivity. Strength is understanding that your power is both physical and emotional. That it comes from the body and the mind. And the heart."
Tuli tähän liittyen mieleen joskus pari vuotta sitten kun uusi henkilö judon aikuisryhmässä sai ekan kerran ukemin menemään kunnolla, oli ollut hänelle hankalaa. Huh miten se naama säteili iloa!
Mut ehkä mun mielestä liikkumisessa ja liikkeessä ja fyysisyydessä laajemmin on niin paljon enemmän tasoja kuin tää mainstream "jumppaa, laihduta ja kuole" -retoriikka, että sääli miten vähälle huomiolle se jää.
Kauhea monologi! Mitä olet mieltä? Mulle tää on sydämen asia, koska oon kokenut niin paljon sellaisia "wau, en todellakaan uskonut että pystyisin tällaiseen" -tyyppisiä kokemuksia liikkumattoman nuoruuden jälkeen, että toivoisin niitä muillekin. Mutta siis en ole ammattilainen
Huom! En sano etteiko ulkoisella olemuksella olis väliä, ihailen itsekin sulavaliikkeisiä ja itseään hienosti kantavia ihmisiä. Mutta kuten Tiina sanoi, tyyli, ulkonäkö yms ei suoraan edes liity aiheeseen vaikka sellaista viestiä tuleekin
Lisäys: tuli hyvä kommentti eilen että hyvinvointi ei typisty toimijuutta lisäävään liikuntaan. Niinpä! Samoja juttuja voi ehkä soveltaa mihin tahansa itselle uuteen toimintaan? Jos vaikka alkaa käymään taidenäyttelyissä, tai aiemmin pelottavissa sosiaalisissa tilanteissa?
