My Authors
Read all threads
#Vehkoo-jutun hovioikeuskäsittely jatkuu. Nyt näköjään katsotaan sitten Juneksen puhe Taistelumme-seminaarissa. Eipä siinä, hyvä puhehan se oli. Seuranta käräjiltä tulee tämän twiitin alle.
Puheessa Junes kertoo omasta elämästään ja siitä, miten hänestä tuli kansallismielinen ja mitä kanssallismielisiä asioita hän on tehnyt ja mihin osallistunut. Nyt Junes kertoo asuneensa nuorena pääasiassa Belgiassa ja Ranskassa, ja että siellä tiedettiin maahanmuuton ongelmista.
"2005 muutin pysyvästi Suomeen ja 2007 takaisin Länsi-Eurooppaan, kun sain työpaikan Hollannista, ja siinä kun näin eron Suomen ja muun Euroopan välillä, tajusin, että tämän muutoksen ei pidä antaa tapahtua Suomessa."
Hänen kämyilynsä alkuaikoina keskustelu maahanmuutosta oli pitkälti tilastoista kätinää, eli vertailtiin rikostilastoja ja sellaista. Ei koe näin jälkikäteen sen olleen muuten hyödyllistä kuin siten, että siinä oppi muistamaan ulkomuistista paljon tilastoja.
"2011 liityin muutospuolueeseen, ja myös persunuoriin. Ja olen se alkuperäinen persunuorista erotettu. Sain kirjeen, että sinut on erotettu, koska olet muutospuolueen jäsen. Kirjeen oli allekirjoittanut Simon Elo" *yleisö nauraa*
Ensin hän kirjoitti sarkastisia blogeja, kuten otti valtamedian uutisia ja käänsi niissä esim. etnisyydet toisin päin, julkaisi rikosjuttuja ja täydensi valtamedian juttuja tiedoilla siitä, keitä rikoksentekijät olevat yms..
Muutoksessa hän osallistui useisiin vaaleihin. Menestystä ei juuri tullut, ja tällöin hän ja @tuukka_kuru olivat sananvapauden ja suoran demokratian sotureita ja ehkä jokseenkin naiiveja, mutta nyt ovat viisastuneet sen suhteen, miten tulee toimia.
Junes kertoo Tieto lisää tuskaa -seminaarista ja siitä, miten antifan häiriköinnillä saatiin useita tilavarauksia peruttua, mutta lopulta löytyi Ravintola Kaisaniemi, joka ei perunut antifan uhkailusta huolimatta, ja seminaari järjestettiin siellä.
Tallinnassa seminaarien osoitteet julkaistaan turistioppaissakin. Kun Hope not Hate yritti maalittaa seminaaria hotellille Tallinnassa, hotellia ei voinut vähempää kiinnostaa. Liettuassa hotelli antoi kämyille alennusta tilavuokrasta, koska ulkomaiset antifat yrittivät häiritä.
Junes sanoo, että sellaiseen tilanteeseen Suomessakin pitäisi päästä. 2015-2016 oli paljon rajat kiinni -tapahtumia, ja hän osallistui hyvin moniin mielenilmauksiin. Paras oli ehkä Torniossa. Mielenosoitukset ovat hyvää hengen nostatusta, mutta ei niillä politiikkaa muuteta.
Niihin aikoihin SPR, migri yms. järjestivät keskustelutilaisuuksia, joissa perusteltiin, miksi he olivat asukkaille kertomatta perustaneet vokin heidän kotikuntaansa. Junes kävi paljon näissä tapahtumissa. SPR ja Migri eivät välittäneet paikallisten mielipiteistä.
Nyt Junes puhuu poliisin epärehellisyydestä ja -pätevyydestä. Siitä, miten he salailivat grooming-jengejä, vitkuttelivat Kaivopuiston puukotuksen kanssa yms.. Ja poliisista ei hänelle ollut apua, kun hän on joutunut esim. antifan väkivallan kohteeksi.
Eräällä paikkakunnalla SPR:n täti sanoi vokkikeskustelutilaisuudessa, että perustetaan leipomo ja laitetaan turvikset sinne töihin. 😂
Junes kertoo, että sitten aloitettiin Monokulttuurin teko viikottain, mikä oli iso edistysaskel ja teki kansallismielisten striimien tekemisestä oman genrensä ja isomman ilmiön kun muutkin alkoivat tekemään striimejä.
Junes kertoo, miten joku oli lähettänyt tappouhkauksen Petteri Orvolle nimellä Julus Lokka, ja Junes joutui kuulusteluihin. Vaikka poliisi totesi että hän on syytön, media ei uutisoinut sitä. Ja poliisi ei koskaan löytänyt tekijää tai edes pyytänyt mailin lähettäjän ip-osoitetta.
Nyt Junes puhuu kunnianloukkauksista ja sanoo, että suvakit tehtailevat ilmoituksia kiusallaan ja rahan toivossa. Hän kertoo, että hovioikeuskäsittely on tulossa, ja että hän ei ymmärrä Vehkoon toimintaa, kun vähemmällä ja kunniakkaammin olisi päässyt vain maksamalla sakkonsa.
Sitten oli 2017 kuntavaalit, joissa voitettiin. Juneksesta valtuutettu, Tiinasta varavaltuutettu. Junes sai enemmän ääniä kuin Tynkkynen, vaikka tyne on koko ajan valtamediassa. Valtuustossa tosin yksin ei voi tehdä oikein mitään. Siellä on 6 persua + asyl, muut hulluja.
Kansallismieliset ei siellä juuri voi tällä hetkellä vaikuttaa. Valtuuston toiminta on muilta pitkälti turhaa lätinää ja jokaisen mahdollisen palkkion nostoja. Tarvitaan keinoja, joilla voidaan ohittaa d'Hontin menetelmän ongelmat ja herättää nukkuvat äänestäjät.
Junes sanoo, että nyt pitää miettiä, miten jatketaan aktivismia. Se antifan keino on tehokas, ettei ole varsinaista järjestöä, koska sellaiseen toimintaan on viranomaisten ja häiriköiden vaikeampi puuttua. Junes pohtii, onko järjestöissä juurikaan järkeä, jos ne eivät tee mitään.
Video päättyy. Vehkoon lakimies sanoo, että siinä oli kansallismielistä puhetta, seminaarin nimi on Taistelumme, ja että taisteluista puhui ensimmäisenä Hitler, joten kai Junes on sitten natsi.
Lakimies puhuu siitä, että Junes on ollut hommafoorumilla ja kuulunut muutospuolueeseen. Osoittaa kuulemma, että Junes ei ole toimittaja, koska hän osallistuu myös politiikkaan.
Oma huomio: Eli Vehkookaan ei siis voi olla oikea toimittaja, koska hän on ollut vasemmistonuorten jäsen.
Junes selittää, että hän ei ole järjestänyt tapahtumia vaan ollut puhumassa niissä. Miten tämä liittyy siihen, että Vehkoo kutsui häntä natsipelleksi? Miksi tällaiseen tuhlataan aikaa? Kiitän, että näytitte videon, jakakaa linkkiä.
:D
Ja tässä on se linkki, jota Junes virallisesti hovioikeudessa kehotti jakamaan: kansallisromantikko.fi/fi/kansallisro…
Syyttäjän loppupuheenvuoro: Ei ole mitään syytä muuttaa käräjäoikeuden tuomiota, koska tänne on tuotu samat todisteet kuin käräjille eikä mitään uutta, joka vaikuttaisi asiaan.
Syyttäjä sanoo, että huomioi eron julkaisemiselle suljettuun ryhmään ja kavereille julkaisemiselle. Vehkoon julkaisua ei voi verrata suljetussa ryhmässä julkaisuun, koska se meni hänen kavereilleen eikä suljettuun ryhmään.
Syyttäjä: Vehkoo on itsekin kertonut, ettei ollut Rovaniemellä toimittajan virassa, joten on turha väittää, että hänen journalistista työtään häirittäisiin. Ei ollut mitenkään tarpeellista kutsua Lokkaa natsipelleksi kritisoidakseen hänen poliittista toimintaansa.
Syyttäjän mukaan on selvä, että termit ovat loukkaavia ja että niihin sisältyy tarkoitus loukata. Vehkoon on täytynyt ymmärtää halventavansa Lokkaa. Vehkoo väittää nimittelyä välttämättömäksi, mutta syyttäjän mielestä sisältö ei muutu yhtään, vaikka nimittelyt olisi jätetty pois.
Syyttäjän mukaan oikeudessa Vehkoo on itse tehnyt selväksi, että Lokan poliittiset mielipiteet tiedetään kaikkialla, joten siksikin hänen nimittelynsä on tarpeetonta. Tässä ei ole kyse Lokan toiminnan arvostelusta vaan Lokan henkilöä vastaan hyökkäämisestä.
Syyttäjän mukaan sillä ei ole tässä väliä, mitä Lokka on voinut muista ihmisistä sanoa loukkaavasti. Syyttäjä päättää. Nyt Juneksen lakimies Lamberg aloittaa.
Lamberg: Lokka on kertonut, millainen ihminen hän on. Hän on kertonut olevansa kansallismielinen ja libertaari ja vastustaa maahanmuuttoa, mutta ei ole kansallissosialisti. Vehkoon päivitys on halventanut Lokkaa ja aiheuttanut häneen kohdistuvaa halveksuntaa.
Lamberg: Vehkoo väittää, että Lokka on itse kutsunut itseään natsiksi ja rasistiksi kutsunut. Lokka kertoo tehneensä näin siteeratessaan vastustajiaan ja tehdäkseen heidän herjansa naurunalaisiksi. Lokka ei ole vainonnut Vehkoota vaan yrittänyt vain haastatella häntä.
"Vaikka ollaan eilen pitkään keskusteltu Vehkoon elämäntarinasta, muutospuolueesta ja MV-lehdestä, asia on yksinkertainen: Ovatko Vehkoon nimittelyt halventavia ja sanoiko ne hän halventamistarkoituksessa. Rasistiksi kutsumisesta on ennakkopäätös kunnianloukkauksena.
"Vehkoo on itse pyrkinyt karnevalisoimaan Lokkaa eli tekemään naurunalaiseksi. Eli hän itsekin tunnustaa halventamistarkoituksen. Vehkoo ei noudata oman kirjansa ohjeita siitä, miten somehäirinnän suhteen tulisi toimia. Nyt luetellaan toimittajien solvauksia Lokkaa kohtaan.
Vehkoo ei puuttunut kollegoidensa törkyjuttuihin vaan käräjillä ihasteli alaltaan saamaansa tukea, joka ilmeni lähinnä hyökkäyksinä Lokkaa vastaan ja oikeudenkäyntikulujen maksamisena.
"Vaikka Vehkoo oli pitkästi kertonut siitä, miten hän ahdistui ja kärsi häirinnästä, hän lopuksi sanoi ettei piittaa pätkääkään, mitä hänestä sanotaan. Hän myös väittää pelkäävänsä Lokkaa ja Kurua, mutta oman oppaansa ohjeita vastoin ryhtyi solvaamaan heitä ja haastamaan riitaa."
"Ristiriidat ja virheet Vehkoon kertomuksessa osoittavat, että hän ei ole asian suhteen uskottava. Myös hänen epämääräiset todisteensa ja lennokkaat, liioittelevat tarinansa vähentävät hänen sanomistensa uskottavuutta."
"Vehkoon mukaan Lokka on vainonnut häntä pitkään. Kuitenkin todisteeksi löytyi kourallinen vuosia vanhoja twiittejä, joista puolet koski Pressiklubi-jaksoa, jossa Vehkoo esiintyi. Todisteet ovat olleet sekavia, eikä vastaajapuoli ole aina osannut itsekään niitä perustella."
"Vehkoon todisteistä enemmistö oli aikamatkustusta, eli vuonna 2016 kirjoitettua päivitystä perusteltiin sen jälkeisillä tapahtumilla. Jopa kannattajalta saadulla t-paidalla, johon oli painatettu Lokkaan kohdistetut solvaukset."
"Vastaajapuoli yrittää kehystää tämän sananvapaustaisteluksi, mutta todelliset sananvapaustaistelut käydään vallankäyttäjiä vastaan. Lokka ei sellainen ole, mutta Vehkoo edustaa sitä, ja siksi koko media hyökkäsi Lokkaa vastaan Vehkoota puolustaakseen"
"Vehkoon mukaan toimittajan häirintä on pahempi asia kuin vaikkapa siivoojaan kohdistuva, ja journalistiliitto vaatii lakimuutosta, jolla tietyt asianomistajarikokset muutettaisiin toimitttajiin kohdistuvina yleisen syyteeen alaisiksi. Toimittajille halutaan erivapauksia."
Lamberg lopetti sanomalla, että vaaditaan, että käräjäoikeuden päätös pysyy. Nyt vuorossa Vehkoon lakimies Martina Kronström, jonka mukaan kansallissosialistit eivät koskaan sano itse olevansa kansallissosialisteja.

Oma kokemukseni taas on, että he ovat hyvinkin avoimia siitä.
Martinan mukaan natsi ei ole herja vaan fakta-asian toteaminen, vaikka eivät mitenkään ole pystyneet osoittamaan Lokan olevan kansallissosialisti, vaikka natsocit, kuten nyt kaikki poliittiset aktiivit, eivät koskaan näkemyksiä peittele. "Pelle-sanaa ei voi pitää halventavana."
Martina edelleenkin vänkää, että Lokka on itse kutsunut itseään natsiksi ja käyttänyt natsi-sanaa punk in finlandilla. Hän on tehnyt "puoliheilauksen" eduskunnassa ja julkaissut kiihottavan tekstin.
Martina: "Todistelu osoittaa Lokan toiminnan aktiivisuutta ja jatkuvuutta. Hän edelleenkin jatkaa sitä, ei ole mennyt millään tavalla taka-alalle."

Ai hänen pitäisi lakata olemasta kansallismielinen?
Martina sanoo, ettei Junes usko kunnianloukkaukseen, mutta ikävä kyllä Suomessa ei noudateta Junes Lokan mielipiteitä vaan Suomen lakia. Martinan mukaan Junes käyttää muista ronskia kieltä, joten häntä pitäisi saada Vehkoon nimitellä."
Sitten sanotaan, että Junekselle on tullut syyttämättäjättämispäätöksiä kunnianloukkauksesta, ja että tälläkin hetkellä on kunnianloukkauksia tutkinnassa sekä tuomio kiihottamisesta.
Martinan mukaan Juneksen tapausta ei voida verrata Päivi Räsäseen, koska Päkä puhui homoista ja Junes maahanmuutosta. Nyt Martinalla alkaa taas hihat palaa ja hän sanoo, että syyttäjä ei osaa edes lukea todisteita. Kuten sanoin eilenkin: antakaa joku tälle naiselle pameja.
Martina: "Vehkoo on arvostellut Lokan toimintaa eikä Lokkaa henkilönä, ja hänen sanomansa asiat ovat tosia tai ainakin Vehkoolla on ollut syy uskoa niiden olevan totta."
Marina: Kunnianloukkauksia ei voi pitää rikoksina, jos ne pohjautuvat riittävällä tavalla todellisuuteen, ja yhtäkkiä suvakitkin ovat sitä mieltä, että sananvapaus tarkoittaa sitä, että myös järkyttäviä tai rajuja mielipiteitä on siedettävä."
Martinan koko puolustus on käytännössä se, että natsipelleksi nimittely ei ole henkilöön käymistä vaan poliittisen toiminnan kritisointia ja peräti välttämätöntä sellaista kritiikin esittämisen kannalta.
Martina: "Ihmisellä pitää olla normaalia korkeampi sietokyky, jos hän kutsuu itseään maahanmuuttokriittiseksi kansalaisaktivistiksi. Silloin pitää sietää se, että ihmiset kutsuvat rasistiksi."

WTF?!
"Katsomme, että Lokka on hyötynyt syytteestä saamalla sillä haluamaansa huomiota. Miksi hän jakoi Vehkoon kirjoituksen seuraajilleen, jos piti sitä loukkaavana?"

No miksi suvakit kertovat, miksi heitä nimitellään, jos kokevat sen loukkaavana?
"Lokka teki Facebook-tapahtuman käräjäoikeuden käsittelystä kutsui ihmisiä paikalle allekirjoittamaan kannattajakortteja ja olisi halunnut striimata käsittelyn."
Martina syyllistyy samaan kunnianloukkaukseen kuin Johanna eilen eli väittää Juneksen pyytävän ihmisiä tuomaan itselleen käteistä rahaa. Moinen olisi rahankeräysrikos, joten tästä lähtee kyllä molemmista naisista rikosilmoitus vetämään. Rikoksesta syyttäminen on vakava juttu.
Nyt Martina lätisee siitä, miten journalistit joutuvat häirinnän kohteeksi. Tällä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, halvensiko Vehkoo Lokkaa kirjoituksellaan.
Nyt lätistään jostain Unescon vetoomuksesta, että toimittajat saisivat raportoida koronasta eri maissa ilman uhkailua. Mitä hittoa tämä nainen nyt höpöttää? Miten tämä liittyy mihinkään?
"Vehkoon kirjoituksen takana on ollut yhteiskunnallisesti merkittävä asia eli maalittaminen. Hän ei ole voinut tuoda esille kokemaansa häirintää luonnehtimatta näitä henkilöitä, jotka häntä häiritsevät, joten sanojen käyttö oli välttämätöntä."
"Kyse ei ole siitä, mikä Lokan todellinen aikomus on ollut vaan siitä, miten Vehkoo on asian kokenut."

Eli hysteerisen naisen kokemus on menee faktojen ja vallitsevan todellisuuden edelle. Aika hurjaa.
Martinan mukaan Vehkoon päivitys oli yhteiskunnallisesti merkittävä, ja siksi sellaisesta on saatava puhua.

Jos asia on niin, miksi hän julkaisi julkaisun vain kavereilleen eikä täysin julkiseksi, koska tottahan tärkeälle yhteiskunnalliselle asialle haluaaa maksimihuomion?
"Ei ole osoitettavissa, että Vehkoo olisi tarkoittanut halventaa."

Ai pelleksi kutsutaan ihmisiä ihan tämän tästä ilman halventamistarkoitusta?
Nyt puhutaan taas siitä, kuinka monelle julkaisu näkyi. Täysin epäolennaista jutun kannalta, koska kunnianloukkaus voidaan tehdä vaikka puhelinsoitolla tai yksärillä. Yleisöä ei tarvitse olla lainkaan.
"Hän on tarkistanut Lokan taustat ja selvittänyt Ylen turvallisuuspäälliköltä, miten tulee toimia, ja turvallisuuspäällikkö on JOPA VAROITTANUT tilanteesta."

No tietenkin, jos se uskoo kun hysteerinen nainen tulee itkemään, miten vaaralliset natsit vaanivat joka nurkan takana.
Vehkoo on kuulemma poistanut julkaisunsa ja pyytänyt muita poistamaan.

Jos julkaisu on kerran ok ja tärkeää yhteiskunnallista keskustelua, niin miksi hän sitten sitä poistelisi?
Martinan mukaan Junes on provosoinut Vehkoon kirjoittamaan päivityksen yrittämällä haastatella häntä.
Martina valehtelee, että syyttäjä ei olisi puuttunut termiin "natsipelle" vaan vain sanoihin rasisti ja natsi, vaikka puolisen tuntia sitten syyttäjä loppupuheessaan selitti, että sanaa natsipelle ei voi tulkita muutoin kuin loukkaavaksi.
Nyt sanotaan, että mediahuomio ei ole kollegoiden hyökkäys Junesta vastaan vaan ainoastaan osoittaa, että toimittajilla on ymmärrystä asialle. Tosin eilen Johanna pillitti, että ei olisi halunnut asiaa uutisoitavan ja koki järkyttävänä ja ahdistavana mediahuomion asialle.
Nyt Martinan mukaan tähän tapaukseen on sovellettava sitä, että kunnianloukkauksesta voidaan jättää tuomitsematta, jos se tehdään provosoinnin seurauksena. Kun Junes oli järkyttävästi provosoinut yrittämällä haastatella.
Martina valehtelee, että Junes on provosoinut etsimällä tilaisuuksia riepotella Vehkoota somessa. Tosin keskustelu Vehkoosta on tapahtunut 98-prosenttisesti hänen päivityksensä jälkeen ja sen päivityksen takia, joten se ei voinut provokaationa toimia.
"Käräjäoikeuden tuomio on hylättävä, sakot ja vahingonkorvaukset on kumottava, ja valtion on korvattava Vehkoon oikeudenkäyntikulut."

Käräjillä ne oli jotain 23 000e
Nyt varmaan about saman verran.
Ja jos Vehkoo häviää, on satavarmaa, että tuo Kronström ei siltä summaa veloita.
Asiat on nyt käsitelty, eli enää sitten matkakorvaushommia, selvitellään ihmisten tulot ja muuta sen semmoista teknistä juttua. Seuranta päättyy.
Missing some Tweet in this thread? You can try to force a refresh.

Keep Current with Tiina Wiik 🇫🇮

Profile picture

Stay in touch and get notified when new unrolls are available from this author!

Read all threads

This Thread may be Removed Anytime!

Twitter may remove this content at anytime, convert it as a PDF, save and print for later use!

Try unrolling a thread yourself!

how to unroll video

1) Follow Thread Reader App on Twitter so you can easily mention us!

2) Go to a Twitter thread (series of Tweets by the same owner) and mention us with a keyword "unroll" @threadreaderapp unroll

You can practice here first or read more on our help page!

Follow Us on Twitter!

Did Thread Reader help you today?

Support us! We are indie developers!


This site is made by just two indie developers on a laptop doing marketing, support and development! Read more about the story.

Become a Premium Member ($3.00/month or $30.00/year) and get exclusive features!

Become Premium

Too expensive? Make a small donation by buying us coffee ($5) or help with server cost ($10)

Donate via Paypal Become our Patreon

Thank you for your support!