Viikonloppuna somessa kohistiin, kun yksi #poliisi kirveen & kettingin kanssa esiintyi tahallaan Lapuan liikkeen paidassa. Rikostutkijalta vastenmielistä provosointia. Se ei silti ollut pointti, vaan Kattelus-Kilpeläinen on julkisesti kutsunut poliisiylijohtajaa akaksi, koska>
> rikostutkija Kattelus-Kilpeläisen mukaan poliisiylijohtaja Seppo Kolehmaisen ei olisi tullut aikoinaan puuttua poliisien rasistiseen(kin) keskusteluun FB-ryhmässä. Tosin puuttuminen oli mietoa, mutta silti rouvan mukaan muun muassa "poliisiylijohtaja on pihalla kuin lumiakka">
> Lisäksi poliisi tutkii #poliisi'n toimia #äärioikeisto'laisessa ryhmässä. Tutkitaan, onko ollut luvattomia aseita. Tutkitaan, mitä on uhottu. Kaksi tutkinnan kohteina olevaa, virasta pidätettyä poliisia eivät itse ole olleet muuten politiikassa, mutta toinen heistä on ollut >
> kunnallispoliitikko Kattelus-Kilpeläisen (ps.) mainoksissa tukijana. Vaikka kyseinen nykyään virasta pidätetty poliisi ei ole edes samasta vaalipiiristä, hänet oli nostettu suosittelijaksi. Hänen maineensa perustui lähinnä rankkoihin kommentteihin maahanmuutosta. #poliisi
> Aina voi toki sanoa, etten tiedä enkä vastaa, mitä muut tekevät & ajattelevat. Niin se on. Mutta jos puolustaa törkeistä viesteistä kiinnijäänyttä FB-ryhmää, nostelee kirvestä muiluttajien paidassa, akattelee esimiehiään & verkostoituu hlöihin, joiden viranhoitoon puututaan >
> toistuvasti, ei ole mitenkään kumma, että asiakkaat voivat kysyä toisiltaan, haluaisitko asioida henk.koht, turvallisuuteesi liittyvissä rikosasioissa tällaisen poliisin kanssa? En vastaa, kunhan kysyn. Poliisijohto ei tätä tule kysymään eikä hoksaa miettiäkään. #luotettavuus

• • •

Missing some Tweet in this thread? You can try to force a refresh
 

Keep Current with Asta Tenhunen

Asta Tenhunen Profile picture

Stay in touch and get notified when new unrolls are available from this author!

Read all threads

This Thread may be Removed Anytime!

PDF

Twitter may remove this content at anytime! Save it as PDF for later use!

Try unrolling a thread yourself!

how to unroll video
  1. Follow @ThreadReaderApp to mention us!

  2. From a Twitter thread mention us with a keyword "unroll"
@threadreaderapp unroll

Practice here first or read more on our help page!

More from @Astatenhunen

28 Nov 19
Tästä oli kyse tv-ohjelmista tehdyssä rikosilmoituskohussa: Rikosilmoitukset koskivat ohjelmia Hymyhuulet ja Pulttibois. Lisäksi rikosilmoitus oli tehty Salatuista elämistä, Jope Ruonansuusta, Ismo Leikolasta ja yhdestä Pekka ja Pätkä -elokuvasta v. 1960. #huuhaailmoitukset >
Rikosilmoituksia oli tehnyt 6 miestä. Alustavan tsekkauksen mukaan ei voi sanoa, että kukaan heistä olisi "vihreä, vasemmis., suvakki" niin kuin jotkut väittivät. Esim Leikolasta tehty #rikosilmoitus koski sitä, että hän vitsailee kristinuskosta. Tätä oli väitetty #vihapuhe'eksi
#Poliisi'n mukaan näiden miesten televisio-ohjelmista ja stand-koomikoista tekemien rikosilmoitusten mukaan ei ole syytä epäillä rikosta, eikä esitutkintaa mistään ilmoituksesta aloitetta. Poliisi joutui kuitenkin kirjoittamaan toistakymmentä sivua perusteluja tälle päätökselleen
Read 8 tweets

Did Thread Reader help you today?

Support us! We are indie developers!


This site is made by just two indie developers on a laptop doing marketing, support and development! Read more about the story.

Become a Premium Member ($3/month or $30/year) and get exclusive features!

Become Premium

Too expensive? Make a small donation by buying us coffee ($5) or help with server cost ($10)

Donate via Paypal Become our Patreon

Thank you for your support!

Follow Us on Twitter!