Koivujen vastaa sukupuolten "maksimilukumäärä" kysymykseen, että ei sellaista ole ja koko kysymys on älytön. Ei ihan näillä sanoilla, vaan paljon kohteliaammin. #tiedeviestintä
Luin Hesarin arvio tästä kirjasta. Lopussa arvioitsija myöntää että kirja on hyvä, koska itse ei tiedä mitään aiheesta. Itse olen ääriliikkeisiin erikoistuva maisterivaiheen opiskelija. 1/2 Image
Itse olen ollut töissä ääriliikkeittä käsittelevässä tutkimusprojektissa, joka julkaistiin viime viikolla ja tällä hetkellä työskentelen holokaustia käsitteleävässä tutkimusprojektissa. Joten näkemykseni kirjan huonoudesta perustuu asiantuntemukseen. 2/2
Kun kirjailija ei saanut yhtäkään feministiä kunnon haastatteluun, hän haastattelee miesasiamiehiä. Muun muassa Henry Laasasta. Näen tässä jo kaavan: vain äärioikeisto ja muut taantumukselliset eiintyvät yhtenä "ääripäänä" ilman vastapuolta.
Äärioikeisto on niin marginalisoitunut, että mikä tahansa julkisuus kelpaa sille, vaikka se tarkoittaisi "ääripää" leiman hyväksymistä. Vasemmistossa taas samaan ei ole suostuttu.
Laasanen tykittää, että todellinen tasa-arvo on se, että nainen jää kotiin synnyttämään.
Laasanen myöntää, että suurin osa miehistä ei kannata miesasiamiehiä. Melkein kuin miehet eivät olisi yhteiskunna sorrettu ryhmä 🤔
Laasanen valittaa ettei saa töitä mistään tasa-arvoa kannattavasta järjesöstä. Mistähän tämäkin johtuisi? 🤔
Nyt päästiin rasismia käsittelevään kappaleeseen!
Kirjailija viittaa raportiin, jossa Suomi on Euroopan rasistisin maa. Hän korostaa, että tutkimuksissa tutkittiin vain mustia afrikkalaisia, että jos tutkitaan arabien asenteita, he ovat tosi tyytyväisiä Suomeen. 1/2
Kirjailija ei selvennä, mitä pitäisi päätellä näistä kahdesta eri tiedosta? Onko tarkoitus vähätellä mustien kokemusta? Vai kertoa, ettei Suomi ole niin rasistinen, jos arabeilla on kivempi olla? Se jää mysteeriksi 2/2
Kirjassa on pitkä @SheikhtheSystem haastattelu rasismista. Sheikhiä ei ole kehystetty ääripääksi, vaan Vasemmistonuorten puheenjohtajaksi ja sosiologian opiskelijaksi . Kirjailija kommentoi, että Sheikhin kanssa kekustelu on "melko akateemista"
Kirjailija yritti suorittaa @UniEastFinland "Antirasismin perusteet" etäkurssin, mutta ei onnistunut "teksnisten ongelmien vuoksi". Kirjailija päättää syyttää tästä "rakenteellista rasismia"
Nyt kirjailija kutsuu yrityksiä auttaa oppimisvaikeuksia omaavia etnisiin vähemmistöihin kuuluva opiskelijoita, jakaamalla nämä eri luokkaan kuin menestyneet valkoiset opiskelijat "rotuerotteluksi"
Kirjailija ei selvennä, miksi pitää tällaista antirasismia rotuerotteluna tai miksi koko antirasismia käsittelevä kappale on kehystetty edustavan jotain äärimmäistä tai uutta. Kirjailija myöskin jatkuvasti painottaa, miten antirasistiset teoriat ovat "tuontitavaraa" 1/2
Mikä korviini soi tapana vähätellä ja kyseenalaistaa niitä, selittämättä miksi? 2/2
Tää koko kirja on toki kirjoitettu henkilökohtaiseksi matkakertomukseksi, joten se ei yritäkkään olla neutraali, mutta silti ärsyttää kirjan konservatiivinen asenne, jossa lähtökohtaisesti kaikki ihmisoikeusmyönteisyys on epäilyttävää ja turhaa puuhastelua 1/2
Esimerkiksi kirjassa noteraadaan se, että moni antirasistinen järjestö ja tutkija valittaa, että rasismia ei ole tutkittu Suomessa tarpeeksi, eikä tutkimuksia rahoiteta. Kirjailija antaa ymmärtää tämä asetelma on hyvä jatkaa 2/2
Tää kirja on jännä kontrasti Jörn Donnerin (1933-2020) kirjaan Suomi Finland (2017) kirjaan, jossa ymmärretään Suomen vähemmistöjen ja naisten ahdinko ja osoitetaan heitä kohtaan solidaarisuutta. Miten Donner tajusi asiat paremmin kuin Virtanen?
Mielestäni Donnerin asenne kumpuaa siitä, että hän ei ole boomeri. Boomerit kun syntyivät Toisen maailmansodan jälkeen.
Virtainen pilkkaa @rikurantala yritystä empatisoida tummaihoisia "vainoharhaisena", koska Rantala kuvaa tummaihoisten kärsivän päivittäin rasismista
Nyt kirjailija siteraa @SuomenKuvalehti vääristelevää artikkelia Helsingin taideyliopiston opiskelijoista kuin se olisi faktaa yle.fi/uutiset/3-1170…
Helsingin taideyliopiston nuorten antirasitinen vetoomus yhdistetään @SheikhtheSystem ja BLM:n liikkeeseen, koska kaikki kuulostavat samanlaisilta ja näin vihjataan etteivät ne kumpua aidoista ongelmista, vaan halusta kopioida amerikkalaisia
Kirjailija pitää kyseenalaisena "valkoisen haurauden" käsitettä, koska hänen mukaan se tarkoittaa että jos valkoinen kiistää rasismin olemassaolon, niin hän itse on rasisti. Ei selitä, miksi näin on tai miksi hän kokee tämän ongelmaksi?
Kirjailija kyseenalaistaa, miksi valkoisia ei lasketa värillisiksi, jos valkoinen on kerran väri? #oikeinfuntsittu
Kirjailija pitää kyseenalaisena ajatusta, että ihmisen pitäisi valita joko rasismin ja antirasismin väliltä. Eli niinku olla vähän rasisti?
Matti Virtasen kirja on tää meemi: Image
Virtanen ei ihan selitä, mikä olisi rasismin ja antirasismin välimaasto? Ehkä tunnustan olevani ääripää, kun minusta ei ole olemassa välimaastoa? Pitän sietämättömänä ajatusta, että joku voisi suhtautua neutraaisti rasisimiin. Olla vain sivustakatsoja.
Kirjassa vääristellään Jonathan Haidtin ja Greg Lukianoffiin teosta, kehystääkseen taideyliopiston opiskelijoitten antirasismin yritykseksi poistaa "pahuuden" ja suojautuaakseen elämän vastoinkäymisistä
Kirjailijan mukaan antirasismi on yritys jakaa ihmiset "hyviin ja pahoihin" ja se on väärin, koska ei ole olemassa pelkästään pahoja tai hyviä ihmisiä. Eli perustele, miten antirasismi tai taideyliopiston opiskelijat muka jakavat ihmiset "hyvyyden" mukaan?
Kirjailija siteraa Haidtia, jonka mukaan elämän vastoinkäymiset pitää hyväksyä, että kehittyy ihmiseksi. Kirjailijan mukaan tämä tarkoittaa, että taideyliopistojen oposkelijat pitäisi kestää rasistista kohtelua, eikä vaatia sen kitkemistä. #selfhelp
Kirjassa on pitkä Keijo Kaarisateen (parodiapoliisi) haastattelu, jossa tämä vihjailee jostain suuresta kommunistisesta salaliitosta, joka yrittää tuhota maailman vapauden. Latelee natsien iskulaiseita. Kirjailja ei kommentoi haastattelua tai kyseenalaista sitä
Kirjailja antaa Keijosateen vähätellä maalitusta, eikä selitä mitä käsite tarkoittaa ja miksi joku voisi haluta kriminalisoida sen
Esimerkki Kaarisateen äärioikeistolaisen salaliittoteorian vihjailusta ja iskulaiseista, joita kirjailija ei hetkeäkään relfektoi, vaan jättää sellaisenaan: Image
Nyt päästiin transsukupuolisiin. Koko kappale on täynä mitä rujointa transfobiaa. Niin rujoa, että jouduin välillä pysähtymään. Voin fyysisesti pahoin sen jälkeen.
En aio toistaa, mitään kirjan väitteitä tässä, koska ne ovat kaikkien tuntemia valheita ja vääristelyjä
Mutta kaikki kirjan transfobiset väitteet perustuvat yhteen pahamaineiseen pseudotieteelliseen teokseen, jonka valheet on kumottu tutkijoitten toimesta useita kertoja. Virtanen esittää teoksen kriitittömästi jonain auktoriteettinä
Kirjassa tietenkin mainitaan, että ihmiset ovat "paheksuneet" transofibista kirjaa, mutta oikea uhri ei ole trans-ihmiset, vaan transfobinen kirjailija. Joka on vain rohkea tutkija. Ei ole. Kirja on mitä likaisinta progandaa. Ei tiedettä.
Siis aivan kaikki transfobiset myyti esitetään tässä kirjassa tosiasioina. Eli Hesari ylisti kovan luokan tranvastaista propagandaa. Sellaista, jota yleensä kuulee Twitterissä anonyymien natsirollien suusta. Hyvin menee.
Tän viharyöpytyksen jälkeen, alkaa @sakriskupila haastattelu, jossa tämä edustaa @seta_ry ja sateenkaariväen näkökulmaa #tasapuolisuus
Kirjailija sentään julkaisi haastattelun sellaisenaan ilman välikommentteja. Joten Kuppila pääsee ääneen vapaasti
Tietenkin Virtasen kysymykset ovat välillä todella typeriä ja ihailen Kuppilan kärsivällisyyttä. Itse olisin haistatellut tyypille
Esim: "Kun sateenkaari-ihmisten oikeudet lisääntyvät, eikö se myös paranna yhteisön resilienssiä, kykyä sietää vääriä sanoja?"
Virtainen puolustaa boomeireitten oikeuksia, sen jälkeen, kun kirjoitti kymmenen sivua transfobista vuodatusta: Image
Kyllä Virtainen boomer on loukkaava. Tarvitsetko nenäliinan?
@sakriskupila tiivistää identiteettipolitiikan pointin hyvin "Identiteeteistä kannattaa puhua, koska muutenhan se jää tosi yksipuoliseksi tai ulkoapäin nähdyksi.” Kirjailija ei tätä koko teoksen aikana vaikuta tajuavan.
Kirjailija antaa ymmärtää, ettei translakia tarivtse uudistaa, koska ihminen voi sterilisoida itsensä kierrukalla 🙃
Kirjailija siteeraa Tapio Puolimatkaa, jonka mielestä transsukupuolisten oikeudet avaavat tien pedofilialle ja kysyy, miten SETA vastaa Puolimatkan väitteisiin?
Tää on vähän sama kuin jos kysyisi jesiidinaisilta, mitä mieltä he ovat siitä, että Isiksen mielestä jesiidit kelapaavat vain seksiorjiksi tai kompostiksi?
Kirjailija kysyy onko SETA poliittisesti neutraali, jos se kannattaa "atikapitalistista ja vallankumouksellista Queer-ideologiaa". SETA:n edustaja vastaa, ettei järjestö edusta yhtä ideologiaa, vaan sateenkari-ihmisten ihmisoikeuksia.
Nyt siirryttiin kappaleeseen, joka on nimetty niinkin neutraalisti kuin "Woke-virus yliopistolla"
Kirjailija käsittelee kahta huijausta, jolla yritettiin osoittaa nykysosiologia, erityisesti kriittinen teoria naurunalaiseksi. Sitten kysyttiin Tampereen yliopiston sosiologi Olli Hermanilta, mitä kriittinen teoria tarkoittaa?
Herman selittää asiallisesti kriittisen teorian sisällön ja historian. Suosittelee alan kirjallisuutta. Kirjailija ei kommentoi haastateltavan lausuntoa.
Se on mielenkiintoista, ettei kirjailija yritä osoittaa mitä kriittisessä teoriassa on väärin. Ainoastaan viittaa kahteen provohuijaustapaukseen ja vetää siitä yhteyden, jonka Herman kumoaa, että kriittinen teoria = identiteettipolitiikka = transsukupuoliset vaativat oikeuksia
Olen pettynyt tähän kappaleeseen, koska ajattelin että kirjailija olisi käynyt yliopistoissa haastattelemassa opiskelijajärjestöjä aiheesta. Esim yrittäen todistaa/kumota väitteet yliopiston marxilaisesta aivoesusta. Mutta sehän vaatisi jalkatöitä!
Nyt kirjaija lähti selvittämään, miksi saamelaiset "niuhoavat" niin paljon asioista
Kirjailija antsaa ymmärtää, että @PPPetelius joutui pyytämään anteeksi saamelais-sketsejään, vaikka hän oikeasti pillkasi saamelaisvastaisia ennakkoluuloja, eikä saamelaisia
Kirjailija kysyy huolestuneena liittyykö "lappalaisen" loukkaavuuteen identiteettipolitiikkaa? 😬
Kirjailija kysyy saamaleisaktivistilta Aili Keskitalolta, miksi saamelaisilla pitää olla niin paljon kieliä, eivätkö he voisi kehittää jonkun yleiskielen? Niin joo, miksi me suomalaiset emme vaan puhu jotain yleisskandinaavia?
Setämiesmäisyys, not even once
Kirjailija haukkuu RKP:tä "identiteettipolitiikkaposeerauksesta" koska puolue haluaa puolustaa saamelaisten kielioikeuksia. Kirjailija kysyy, miksi puolue ei puolusta muita kieliä?
Esim venäjänkielisiä joita on enemmän kuin saamelaisia
Kirjailija haluaa saada selville ovatko saamelaiset "porvareita vai identieettipolitiikkavasemmistolaisia". #tutkivaajournalismia
Kirjailija rinnastaa saamelaiskäräjät apartheidiin
Jännästi nyt kun kirjassa käsitellään saamelaiskiistat, sosioekonoliset tekijät otetaan huomioon. Samaa ei tehty mustille ja seksuaalivähemmistöille, joitten aktivistia kehystetään jonkinlaiseksi turhaksi muotivillitykseksi
Kirjailinan mukaan @elokapina ei ole pasifisinen, koska kerran sen jäsenet hieroivat ulostetta ravintolan vessan seinään
Kirjailijan mukaan Elokapina on demokratiavastainen, koska se kannattaa kansalaiskokouksia, joihin valitaan jäseniä arpomalla.
Kirjailija väittää, että Elokapinan ilmastonmuutoksen torjunnan aikataulu on "tahallaan" kireämpi kuin hallituksen, jotta se saisi ylläpitää jäsentensä ilmastoahdistusta. Ei tietenkään viittaa tutkimuksiin, jotka osoittavat Elokapinan aikataulun oikeaksi
Kirjailija käsittelee suomenruotsalaisia. Kertoo RKP:n häviävän "uudelle" identiteettipolitiikalle. Menettää kannatusta vihreille ja persuille
Kirjailja kysyy Jari Ehrnroothilta, miksi kaikki on perseestä? Ehrnrooth antaa saman ennalta-arvattavan vastauksen kuin aina
Kirjailija käsittelee duunareittena katoavaa perinnettä. Duunari-tausta ei ole kirjailijan mukaan identiteetti, vaan jotain aidompaa
Kirjailija kysyy Teemu Keskisarjalta, miksi kaikki on Suomessa päin helvettiä? Keskisarja vastaa, että internetti on pilannut maailman, eivätkä kotimaiset ääriliikkeet ole oikeasti äärimmäisiä. Missä kiväärit ja ampumiset? Keskisarja kuulostaa tolkun ihmiseltä.
Kirja loppuu Keskisarjan toteamukseen, että ihmiset vain tuijottavat nettiä ja syövät leipää. Olipa paska kirja.

• • •

Missing some Tweet in this thread? You can try to force a refresh
 

Keep Current with Sami Eerola

Sami Eerola Profile picture

Stay in touch and get notified when new unrolls are available from this author!

Read all threads

This Thread may be Removed Anytime!

PDF

Twitter may remove this content at anytime! Save it as PDF for later use!

Try unrolling a thread yourself!

how to unroll video
  1. Follow @ThreadReaderApp to mention us!

  2. From a Twitter thread mention us with a keyword "unroll"
@threadreaderapp unroll

Practice here first or read more on our help page!

More from @EerolaSami

31 Mar
Bolsonaron hallinnosta on viime päivinä eronnut useita armeijan kenraaleja ja muita komentajia, joita oli palkattu valtion eri elimiin Bolsonaron toimesta. He vastustavat Brasilian armejan "politisoimisesta".
Syy eroamiseen on se, että Bolsonaro olisi pyytänyt armeijaa estämään osavaltioita panemasta toimeen koronavirusta estäviä sulkutoimia.
Se tässä vielä puuttuisi: vallankaappaus edistääkseen viruksen leviämistä. Onko Bolsonaro niin helvetin sekopäinen massamurhaaja?
Read 4 tweets
27 Mar
Lukemassa ääripää -kirjaa. Kunnon boomer-meininkiä. Rakastan erityisesti kirjailijan käsitystä, että USA oli ennen tasa-arvoinen ja neutraali valtio, kunnes mustat vasemmistolaiset pilasivat kaiken
Tietenkin kirjailja identifioituu kirjassaan klassiseksi liberaaliksi.
Kirjassa väitetään, että mustia ei tapeta poliisin toimesta niin paljon kuin BLM väittää. Kirjailija antaa lähteen. Menen tarkistamaan ja se vahvistaakin BLM:än väitteitä. Onko kirjailija viitannut vahingossa väärään tutkimukseen vai valehteleeko hän? 🤔
Read 38 tweets

Did Thread Reader help you today?

Support us! We are indie developers!


This site is made by just two indie developers on a laptop doing marketing, support and development! Read more about the story.

Become a Premium Member ($3/month or $30/year) and get exclusive features!

Become Premium

Too expensive? Make a small donation by buying us coffee ($5) or help with server cost ($10)

Donate via Paypal Become our Patreon

Thank you for your support!

Follow Us on Twitter!