#Avohakkuu -kansalaisaloitteen käsittely eduskunnassa on herättänyt hämminkiä. Jotkut näyttävät saaneen tiedotustilaisuudesta 20.10. kuvan, että maa- ja metsätalousvaliokunta olisi 1-mielisesti tyrmännyt aloitteen. Näin ei todellakaan tapahtunut. 1/
Luonnonsuojeluliitto näyttää ymmärtäneen, että valiokunnan mietintö on askel eteenpäin. Ei niin pitkä askel kuin kansalaisaloite esitti, mutta kuitenkin oikeaan suuntaan. 2/
Taustaksi: silloinkin, kun kansalaisten tai kansanedustajien tekemä lakialoite tosiasiallisesti hyväksytään, tai lähes hyväksytään, valiokunnan mietintö tavallisimmin sanoo, että aloite hylätään. Ai miksi? Siksi, että hyväksyminen tarkoittaisi hyväksyntää pilkulleen. 3/
Tätä tapahtuu aniharvoin.
Avohakkuu-kansalaisaloitteen osalta maa- ja metsätalousvaliokunta päätyi kompromissiin, joka tarkoittaa, että eduskunta velvoittaa lisäämään jatkuvan kasvatuksen osuutta valtion metsissä. 4/
Valiokunta hyväksyi 1-mielisesti lausumat, joista sitten kun täysistunto on ne hyväksynyt, tulee hallitusta velvoittavia eduskunnan päätöksiä. Ne eivät siis ole pelkkää lätinää lätinän ilosta. 5/
Miksi kompromissi? No, kenellekään tuskin lienee uutinen, että metsien hakkuutavoista vallitsee Suomessa, ja myös eduskunnassa, erilaisia käsityksiä ja voimakkaita vastakkaisia mielipiteitä. 6/
Avohakkuumetsätalouden kritiikki tuntuu olevan asia, jota vahvat voimat eivät lainkaan haluaisi päästää esiin. Pieni esimerkki: @SKankaanrinta’n ja @IlkkaHerlin’in kirjassa ”Luonnollisia ajatuksia” Herlin kertoo, että 7/
hänen kirjoitettuaan Maaseudun tulevaisuus-lehteen kolumnin, jossa sanoo metsänomistajana päätyneensä pitämään jatkuvaa kasvatusta metsänomistajan edun mukaisena, lehti ilmoitti, ettei Herlinin kolumneja enää kaivata. 8/
Kaikki eivät ehkä muista, että jatkuva kasvatus oli jopa lailla kielletty vuoteen 2014. Sen jälkeen metsänomistajalla on ollut oikeus valita. Mutta valtaosa neuvontakoneistota ohjaa metsänomistajia edelleen avohakkuuseen, tai ”jaksolliseen kasvatukseen”. 9/
Ajattelun muuttaminen on vaikeaa kenelle tahansa.
#Eduskunnassa valiokuntakäsittely alkaa asiantuntijoiden kuulemisella. Tässä asiassa @jennipitko’lla ja minulla oli suuria vaikeuksia saada kuultavaksi myös tutkijoita, joiden tulokset puoltavat jatkuvaa kasvatusta, ilmaston, 10/
luonnon monimuotoisuuden & metsänomistajan talouden näkökulmasta. 20 vuoden eduskunta-aikanani en ole ennen joutunut vääntämään yhtä paljon saadakseni kuultavaksi ehdottamiani asiantuntijoita. Yleensä on itsestäänselvyys kuulla käsiteltävää asiaa koskevat erilaiset näkemykset.11/
No, asian käsittely ei tosiaankaan lähtenyt liikkeelle lupaavasti. Mutta lopulta sovimme, että pyrimme koko valiokunnan yksimieliseen mietintöön, jossa käsitellään asia mahdollisimman tasapuolisesti, eri näkemykset esille tuoden, ja esitämme jatkuvan kasvatuksen lisäämistä 12/
valtion metsissä. Jatkuvaa kasvatusta lisätään turvemailla, joilla avohakkuu on erityisen vahingollista ilmaston, vesistöjen ja suoluonnon kannalta, ja lisäksi retkeilyalueilla ja suojelualueiden lähellä. Saimme läpi myös, että nämä tulevat lausumaan eikä vain leipätekstiin. 13/
Lausumat, sitten kun täysistunto on ne hyväksynyt, ovat hallitusta - ja myös valtion metsähallitusta - velvoittavia eduskunnan päätöksiä.
Tässä vielä linkki maa- ja metsätalousvaliokunnan mietintöön. 14/14 eduskunta.fi/FI/vaski/Mieti…

• • •

Missing some Tweet in this thread? You can try to force a refresh
 

Keep Current with Satu Hassi

Satu Hassi Profile picture

Stay in touch and get notified when new unrolls are available from this author!

Read all threads

This Thread may be Removed Anytime!

PDF

Twitter may remove this content at anytime! Save it as PDF for later use!

Try unrolling a thread yourself!

how to unroll video
  1. Follow @ThreadReaderApp to mention us!

  2. From a Twitter thread mention us with a keyword "unroll"
@threadreaderapp unroll

Practice here first or read more on our help page!

More from @satuhassi

12 Feb
Meiltä vihreiltä on kyselty, mitä mieltä olemme Kemin sellutehdaspäätöksestä. Yritän selventää. Asiassa on monta puolta, ainakin työllisyys, kansantalous ja vienti, ilmasto ja elonkehä. 1/
Aloitetaan työllisyydestä. Kemin ja Kemin seudun työllisyydelle ja aluetaloudelle uusi tehdas on tietysti ilouutinen. Sen sijaan on epävarmempaa, mikä on vaikutus muille seuduille ja koko Suomen työllisyyteen. 2/
Emme vielä tiedä, miten tehdaspäätös vaikuttaa muihin vireillä oleviin metsäteollisuuden hankkeisiin, tai johtaako se tehtaiden sulkemiseen muualla. 3/
Read 19 tweets
10 Dec 20
Ketjussa pohdintaa siitä, kuka Haaviston tapauksessa politikoi. 1/
Ilta-Sanomat kirjoitti loppusyksystä 2019 sarjan isoja juttuja, joissa asetettiin ulkoministeri Haavisto kielteiseen valoon. 2.12.2019 lehti kertoi ulkoministeriön konsulipäällikön pitävän lainvastaisena Haaviston määräystä, 2/
että konsuliosasto ryhtyy auttamaan Al-Holin leirin suomalaislapsia kotimaahan.
Politikoiko joku? Olihan arvattavissa että Al-Holin lasten auttaminen herättäisi vastustusta sekä eduskunnassa että sen ulkopuolella. 3/
Read 19 tweets

Did Thread Reader help you today?

Support us! We are indie developers!


This site is made by just two indie developers on a laptop doing marketing, support and development! Read more about the story.

Become a Premium Member ($3/month or $30/year) and get exclusive features!

Become Premium

Too expensive? Make a small donation by buying us coffee ($5) or help with server cost ($10)

Donate via Paypal Become our Patreon

Thank you for your support!

Follow Us on Twitter!

:(