Ketju: Juha Kärkkäisen viimeaikaiset antisemitistiset kommentit ovat jatkoa pitkälle yhteistyölle uusnatsien kanssa. Artikkelimme vuodelta 2017 avaa asiaa: varisverkosto.com/2017/02/karkka…
Vanhoillislestadiolaisen miljonäärin Juha Kärkkäisen J. Kärkkäinen Oy -konserni oli/on yksi Pohjoismaisen vastarintaliikkeen (PVL) tärkeimmistä taloudellisista tukijoista Suomessa.
Yhteistyö alkoi jo vuosia sitten salaliittoteorioista, pseudotieteellisistä artikkeleista ja antisemitismistä tunnetun huuhaalehden Magneettimedian ympärillä. Tammikuun 24. päivä 2017 Iltalehti uutisoi, että Kärkkäinen toimittaa nykyään myös tavaroita natsien verkkokauppaan.
Antisemitismi ja yhteistyö uusnatsien kanssa on Kärkkäiselle selvästi aatteen asia, sillä hän on tehnyt sitä yrityksensä taloudellisen edun ja oikeustuomioiden kustannuksella.
J. Kärkkäinen Oy:n kustansi aiemmin antisemitismiä ja salaliittoteorioita levittävää Magneettimediaa. Pian oikeudenkäynnin jälkeen Magneettimedian kustannus siirrettiin virallisesti Pohjoismaisen vastarintaliikkeen yhdistyksen Pohjoinen Perinne Ry:n alaisuuteen.
Juha Kärkkäinen ilmoitti perustavansa uuden KauppaSuomi-nimisen lehden Magneettimedian tilalle. Kärkkäinen ei kuitenkaan malttanut pitää KauppaSuomea etäällä natsistista salaliittoteorioista. Kirjoitimme myös aiheesta 2017: varisverkosto.com/2017/04/karkka…
Kärkkäinen jakaa jatkuvasti henkilökohtaisilla kanavillaan linkkejä erilaisia salaliittoteorioita levittäviin sivustoihin, valemedioihin ja uusnatsien propagandaan. Hän ei ole siis missään mielessä katkaissut siteitään äärioikeistoon missää vaiheessa.
Viimeisin kohu syntyi lokakuussa 2021, kun Kärkkäinen levitti antisemitististä propagandaa presidentti Sauli Niinistön vierailusta Remember ReAct -foorumiin, jossa muistetaan holokaustia ja vastustetaan antisemitismiä.
Juha Kärkkäinen ei linkannut Facebookissa mille tahansa hörhösivustolle, vaan yhteistyökumppaninsa vuosien takaa eli kielletyn Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen aktiivien pyörittämälle natsisivustolle. Olemme kirjoittaneet PVL:n Partisaani-sivusta täällä: varisverkosto.com/2020/10/kielle…
Asian nousta julkisuuteen Kärkkäinen lisäsi vettä myllyyn ja kuin korostaakseen äärioikeistolaisuuttaan jakoi lisää antisemitististä propagandaa:
Kärkkäisen linja on ollut vuosia sama ja tämä ei pitäisi tulla kellekään yhteistyökumppanille yllätyksenä. Antisemitismi ja yhteistyö uusnatsien kanssa on Kärkkäiselle selvästi aatteen asia. #kärkkäinen#äärioikeisto
Kehotamme boikotoimaan Kärkkäisen liiketoimintaa kaikin keinoin: tavarantoimittajia vetämään tuotteensa Kärkkäisen yrityksistä, työläisiä boikotoimaan yritystä työnantajana, ja asiakkaita boikotoimaan tavarataloja. Ei yhtäkään senttiä, ei yhtäkään työtuntia natsien tukijoille!
Ylläkerrottu huomioon ottaen media ja kaikki muutkin voisivat nyt haastaa #perussuomalaiset siitä, miksi näiden 2. varapuheenjohtaja haluaa julkisesti osoittaa tukea antisemitististä ja natsistista propagandaa suoltavalle Juha Kärkkäiselle?
Kielletyn natsijärjestö Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen (PVL) jäsenten välinen kolmiodraama päättyi murhaan Riihimäellä. Eilen oikeudessa puituun tapaukseen liittyy misogynia, kansallissosialismi ja brutaali väkivalta. Ketju 1/19
Syyllinen, uhri sekä toinen vastaajista olivat kaikki toimineet PVL:ssä, mikä tekee tapauksesta yhteiskunnallisesti merkittävän. Julkaisemme avoimesti kielletyn natsijärjestön toiminnassa mukana olleiden osallisten nimet kuitenkin pyrkien kunnioittamaan uhrin omaisia. 2/19
Maanantaina 8.3. Kanta-Hämeen käräjäoikeudessa uusnatsi Samuli Matilainen oli syytettynä lievästä vahingonteosta (uhrin auton rikkominen kahvakuulalla), kotirauhan rikkomisesta (tunkeutuminen asianomistajan asuntoon) sekä törkeästä murhasta. 3/19
Pentti Linkolan vaikutus ympäristöliikkeeseen oli hyvässä & pahassa kiistaton. Muiden tavoin hänen yhteiskunnallinen ajattelu kuuluu julkisen keskustelun piiriin. Medioiden täyttyessä kritiikittömistä jutuista voi toisenlaiseen kuvaan #penttilinkola'sta tutustua ketjussamme.
Linkolaa on jo pitkään ympäröinyt myyttinen aura, jonka suojista hän saa laukoa näkemyksiä joita muilta ei hyväksyttäisi. Tähän kuuluu massamurhien, terrorismin ja diktatuurien ihailu ideologiasta riippumatta. #penttilinkola
Vuonna 2005 Linkola sanoi: "Mitkä tahansa diktatuurit ovat demokratioita parempia. Suurelta osin kansallissosialismi oli erittäin hieno filosofia". ts.fi/uutiset/kotima…#penttilinkola