Juuso-tonttu on vaikuttanut Espoon nuorisovaltuustossa vuodesta 2019. Hänellä on ollut siellä useita luottamustehtäviä, esimerkiksi Espoonlahden alueryhmän puheenjohtajuus. Nuvan instagramin mukaan Juuso-tonttu onkin ollut “mukana poliittisissa projekteissa sekä järjestöissä“.
Juuso heitti "projektit ja järjestöt" seinään. Hän käy natsisalilla, niin kuulu poks eikä ollu mössö, vaan fasistinen toiminta. Vuonna 2020 Juuso oli mukana viemässä PS-nuoria kohti loppua ja nyt hän toimii Suomen Sisun nuorisojärjestö Uudenmaan akselin (UA) varapuheenjohtajana.
Juuso on puuhakas tonttu: hän on osallistunut Turun äärioikeistolaiseen Kukkavirta-mielenosoitukseen, jonka tunnuslause on ‘white lives matter’. Lisäksi hän on häiriköinyt Elokapinan mielenosoittajia sekä patsastellut Suomen Sisun yleiskäräjillä.
Tuhma tonttu hoilaa laulua, jonka mukaan ilmastonmuutoksen vastaisia toimia vaativa Elokapina on "rikollinen”, kun taas “perimään perustavaa suomalaisuutta edistävä” UA ei. Perusteluja Juuso ei ole esittänyt. Toivomme, että natsitonttu Juuso ei pääse mukaan jakamaan joululahjoja.

• • •

Missing some Tweet in this thread? You can try to force a refresh
 

Keep Current with Varisverkosto

Varisverkosto Profile picture

Stay in touch and get notified when new unrolls are available from this author!

Read all threads

This Thread may be Removed Anytime!

PDF

Twitter may remove this content at anytime! Save it as PDF for later use!

Try unrolling a thread yourself!

how to unroll video
  1. Follow @ThreadReaderApp to mention us!

  2. From a Twitter thread mention us with a keyword "unroll"
@threadreaderapp unroll

Practice here first or read more on our help page!

More from @VarisVerkosto

4 Dec
Turussa asuva natsitonttu Pauli Kaila on kaivautunut maan alta hiljaiselon jälkeen opettamaan muille natsitontuille painimista. Pauli-tontun ansioluettelo on niin hyytävää luettavaa, että hänen on tehtävä paljon hyviä tekoja saadakseen lahjoja edes kaukaisessa tulevaisuudessa. 1/ Image
Pauli aloitti natseilun jo pikkuruisena natsiskinitonttuna, minkä jälkeen hän päätyi johtotehtäviin Pohjoismaisessa Vastarintaliikkeessä. PVL oli kuitenkin niin pimeä järjestö, että Pauli-tontun mieli synkistyi ja hän lopetti siinä toimimisen jo ennen järjestön kieltämistä.
Lopetettuaan isojen natsitonttujen järjestössä Pauli perusti Ukonvasama-kollektiivin, sillä natsitonttuja vaivaavan fuhrer-syndrooman johdosta jokainen natsitonttu haluaa olla oman tonttulaaksonsa suurtonttu! Ukonvasama on viettänyt hiljaiseloa tänä vuonna, mutta Pauli on mm 3/
Read 5 tweets
3 Dec
SATAKUNNAN käräjäoikeus vangitsi perjantaina 5 henkilöä epäiltynä terrorismi­rikoksista. Poliisin mukaan he muodostavat radikaaliin äärioikeistolaiseen ideologiaan perustuvan ryhmittymän, jonka epäillään suunnitelleen terroristista tekoa.

hs.fi/kotimaa/art-20…

#äärioikeisto
Kyse on Suomen ensimmäistä äärioikeistoon liittyvästä terrorismiepäilystä. Poliisi tiedotti tuolloin takavarikoineensa useita laittomia ampuma-aseita sekä suuren määrän räjähdysaineistoa.

#äärioikeisto
Tämä terrorismi­rikoksista epäillyistä nuorista miehistä tiedetään: HS:n lähde kertoo tietämänsä epäillyn ääri­oikeistolaisesta taustasta
Epäillyt olivat vangittuina muista rikoksista epäiltyinä viime vuoden alkupuolella.

hs.fi/kotimaa/art-20…

#äärioikeisto
Read 4 tweets
2 Dec
Kotkassa asuva Lotta Vaara kuuluu natsitonttujen aggressiiviseen alaryhmään, jota kutsutaan heidän mahdottoman paksukalloisuutensa takia boneheadeiksi tai natsiskineiksi. Vaara on tässä natsitonttujen patriarkaalisessa heimossa siitä harvinainen tapaus, 1/4 Image
että vain harva nainen pääsee Blood & Honour -verkoston (B&H) sisäpiiriin. Vaarallinen Vaara-tonttu välttelee monien lajitovereidensa tavoin julkisuutta, mutta organisoi kulisseissa natsitonttujen piirileikkejä. 2/4
Tämä natsitonttunen esimerkiksi on ollut mukana järjestämässä natsikeikkoja ja -juhlia, joihin hän kuskaa bändejä, tekee ja myy ruokaa, kerää rahoitusta ja kutsuu ihmisiä paikalle. Viime vuosina 3/4
Read 4 tweets
1 Dec
Tämän natsin ansioluettelo ei naurata, vaan sen sijaan havainnollistaa natsitoiminnan väkivaltaisuutta ja vaarallisuutta. Samuli on 29-vuotias entinen PVL:n aktiivi, joka toimi liikkeen Helsingin ryhmässä. Tällä hetkellä Samulin kotikolo on lukkojen takana Vantaan vankilassa. 1/4 Image
Samuli tuomittiin elinkautiseen toisen PVL:n jäsenen raa’sta murhasta, jonka taustalla oli järjestön jäsenten välinen kolmiodraama. Samuli oli kehittänyt mustasukkaisen, vainoharhaisen ja misogynistisen omistussuhteen PVL:n naisjäsentä kohtaan, jonka kanssa uhrilla oli suhde 2/4
Samulilla on myös aikaisempaa historiaa vihamielisestä toiminnasta, sillä vuonna 2018 Samuli häiriköi helsinkiläisen peruskoulun pihalla lapsia muiden natsiaktivistien kanssa. Samana vuonna Samuli vandalisoi Oulun Pride-lippuja ja häiriköi kulkueen osallistujia. 3/4
Read 4 tweets
26 Oct
Ketju: Juha Kärkkäisen viimeaikaiset antisemitistiset kommentit ovat jatkoa pitkälle yhteistyölle uusnatsien kanssa. Artikkelimme vuodelta 2017 avaa asiaa: varisverkosto.com/2017/02/karkka…

#kärkkäinen #antisemitismi #rasismi #äärioikeisto
Vanhoillislestadiolaisen miljonäärin Juha Kärkkäisen J. Kärkkäinen Oy -konserni oli/on yksi Pohjoismaisen vastarintaliikkeen (PVL) tärkeimmistä taloudellisista tukijoista Suomessa.
Yhteistyö alkoi jo vuosia sitten salaliittoteorioista, pseudotieteellisistä artikkeleista ja antisemitismistä tunnetun huuhaalehden Magneettimedian ympärillä. Tammikuun 24. päivä 2017 Iltalehti uutisoi, että Kärkkäinen toimittaa nykyään myös tavaroita natsien verkkokauppaan.
Read 14 tweets
9 Mar
Kielletyn natsijärjestö Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen (PVL) jäsenten välinen kolmiodraama päättyi murhaan Riihimäellä. Eilen oikeudessa puituun tapaukseen liittyy misogynia, kansallissosialismi ja brutaali väkivalta. Ketju 1/19

#pohjoismainenvastarintaliike #pvl #äärioikeisto
Syyllinen, uhri sekä toinen vastaajista olivat kaikki toimineet PVL:ssä, mikä tekee tapauksesta yhteiskunnallisesti merkittävän. Julkaisemme avoimesti kielletyn natsijärjestön toiminnassa mukana olleiden osallisten nimet kuitenkin pyrkien kunnioittamaan uhrin omaisia. 2/19
Maanantaina 8.3. Kanta-Hämeen käräjäoikeudessa uusnatsi Samuli Matilainen oli syytettynä lievästä vahingonteosta (uhrin auton rikkominen kahvakuulalla), kotirauhan rikkomisesta (tunkeutuminen asianomistajan asuntoon) sekä törkeästä murhasta. 3/19
Read 19 tweets

Did Thread Reader help you today?

Support us! We are indie developers!


This site is made by just two indie developers on a laptop doing marketing, support and development! Read more about the story.

Become a Premium Member ($3/month or $30/year) and get exclusive features!

Become Premium

Too expensive? Make a small donation by buying us coffee ($5) or help with server cost ($10)

Donate via Paypal

Or Donate anonymously using crypto!

Ethereum

0xfe58350B80634f60Fa6Dc149a72b4DFbc17D341E copy

Bitcoin

3ATGMxNzCUFzxpMCHL5sWSt4DVtS8UqXpi copy

Thank you for your support!

Follow Us on Twitter!

:(