Jaan vahvasti @IivoHetemaki huolen #Omikron aikana kasvavasta riskistä niin sairaalaepidemioihin kuin hoitohenkilökunnan sairastuvuuteen ylipäänsä. ⬇️🧵
#koronafi

Ps. Suosittelen lukemaan koko Iivon ketjun, hyvä pohjustus myös tälle!

Tällä hetkellä torjumme pääasiallisesti #ilmavälitteistä tautia yhä pisarasuojauksin. #Omikron myötä on odotettavissa yhä enenemässä määrin läpäisytartuntoja käytettäessä pisarasuojausta. Transmissiodata viittaa, että infektiivinen annos saavutetaan yhä lyhyemmässä altistuksessa.
Deltaa vastaan meillä on ollut melko hyvä, n. 80% teho sairastumisia vastaan 2. rokotteista johtuen, mutta niiden teho sairastumista vastaan Omikronin osalta näyttää jäävän selvästi matalammaksi. Etelä-Afrikan datan mukaan n. 33%.
Onneksi vaste vakavaa tautia kohtaan 2. rokotteen jälkeen näyttää pitävän paremmin (n. 70%), mutta tässäkin on havaittavissa laskua deltaan verrattuna.

3. rokotteet näyttävät parantavan suojaa sairastumista ja hyvin todennäköisesti myös vakavia sairastumisia vastaan 💉💉💉
Maailmalla on nähty aiempien, huonommin leviävien varianttien aikana, että ilmaantuvuuden ollessa korkealla tapahtuu sairaalaepidemioita ja merkittävä osa tartunnoista on jopa sairaaloista lähtöisin. Potilailla on iso riski vakaviin taudinkuviin.
bmj.com/content/373/bm…
Riski sairaalatartuntoihin on suurin, kun niitä ei osata epäillä. Merkittävä sairaalaepidemia voi halvaannuttaa nopeasti jopa kokonaisen erikoisalan. Sen vuoksi varautumista tulee tehdä myös osastoilla, joilla ei hoideta aktiivisesti koronapotilaita.
On erityisen tärkeää turvata henkilökunnan terveys niin työsuojelun kuin kapasiteetinkin keston vuoksi. Lisäksi sairaalan tulee olla turvallinen kaikille potilaille. Sen vuoksi varautuminen on aloitettava nyt. #Omikronin osuus HUS-alueella jo 20%.

Rohkenen ehdottaa seuraavia toimenpiteitä:
1) Tunnettuja ja epäiltyjä COVID-potilaita hoitavalle henkilökunnalle FFP3-tasoinen suojaus ilmatartunnan mukaisesti. Olisi myös syytä harkita, onko taloudellisesti järkevämpi ottaa käyttöön esim. monikäyttöinen puolinaamari.🤿
2) Universal masking on erittäin tärkeää, mutta suojaustasoa tulisi päivittää, jotta saavutetaan tehokkaampi tartuntojen ehkäisy. Eli universal masking with FFP2. Tämän tulisi koskea myös PTH:ta ja vanhushuoltoa.

Visiirit ainoana suojana tulisi hylätä kokonaan.🙅
3) 3. rokotus kaikille SOTE-alan työntekijöille ja väestölle mahdollisimman nopeasti (!)💉

4) Huomioiden merkittävä riski läpäisytartuntaan 2. rokotteen tai sairastumisen jälkeen, tulisi näiden osalta olevasta erillisohjeistuksesta luopua (koskee työssä oloa, koronapassia, TJE)
5) Henkilökunnan riskitilat (ruokailut, taukohuoneet) tulee huomioida entistä paremmin ja pienentää riskejä #ilmahygienia keinoin, porrastamalla, lyhyillä altistusajoilla ja välttämällä kokoontumisia ilman suojaimia. 🌪️
6) Potilaiden kohortointi.➗
Omikronin tartuttavuudella usean tunnin odotus samassa aulassa voi tuottaa monta jatkotartuntaa, jotka konkretisoituvat osastolla tartuttavimmassa vaiheessa. Myös tässä näen parhaimpana tartuntaa torjuvana vaihtoehtona FFP2 maskit odottajilla.
7) Osastoepidemioiden estämiseksi #testaus ennen osastolle ottoa olisi järkevää kaikille potilaille oireettomien tartuttajien kiinni saamiseksi. Osastolla tartunta riskiä potilaalta toiselle vähentävät #ilmahygienia ja maskin käyttö, jos potilaan vointi sen sallii. 🧪
Todennäköisesti näistä toimista huolimatta henkilökuntaa tulee sairastumaan myös yleisen väestöesiintyvyyden vuoksi. Mikään toimi yksinään ei ole avain onneen, #kerrossuojaus. Näyttää siltä, että kaikki kapasiteetti tarvitaan.
Toivon olevani väärässä.

• • •

Missing some Tweet in this thread? You can try to force a refresh
 

Keep Current with Lotta Oksanen

Lotta Oksanen Profile picture

Stay in touch and get notified when new unrolls are available from this author!

Read all threads

This Thread may be Removed Anytime!

PDF

Twitter may remove this content at anytime! Save it as PDF for later use!

Try unrolling a thread yourself!

how to unroll video
  1. Follow @ThreadReaderApp to mention us!

  2. From a Twitter thread mention us with a keyword "unroll"
@threadreaderapp unroll

Practice here first or read more on our help page!

More from @OksanenLotta

25 Nov
Tartunnat jatkavat nousua ja kipuamme värikartalla huonoon suuntaan, mikä ei yllätä kyllä ketään kehitystä seurannutta. Mutta mitä asialle voitaisiin tehdä? Alla ajatuksiani ✍️:

(ps. kouluista hieman myöhemmin)
1) Viestitään näkyvästi COVIDin #ilmavälitteisyys ja tautitilanteen huononemisesta. Ei kierrellen ja kaarrellen vaan suoraan. Jotta mm. perheissä voidaan torjua jatkotartuntoja, täytyy olla tieto ja ymmärrys siitä, miten tartunnat tapahtuvat ja miten niitä voi estää.
Kun tieto altistuksesta tulee, tulisi varotoimet aloittaa heti, ENNEN oireiden alkua, sillä viruseritys alkaa jo muutaman päivän ennen oireita: nature.com/articles/d4158…. Keskimäärin oireet alkavat n. 5-6 vrk altistuksesta, mutta osalla jo aiemmin, osalla myöhemmin.
Read 26 tweets

Did Thread Reader help you today?

Support us! We are indie developers!


This site is made by just two indie developers on a laptop doing marketing, support and development! Read more about the story.

Become a Premium Member ($3/month or $30/year) and get exclusive features!

Become Premium

Too expensive? Make a small donation by buying us coffee ($5) or help with server cost ($10)

Donate via Paypal

Or Donate anonymously using crypto!

Ethereum

0xfe58350B80634f60Fa6Dc149a72b4DFbc17D341E copy

Bitcoin

3ATGMxNzCUFzxpMCHL5sWSt4DVtS8UqXpi copy

Thank you for your support!

Follow Us on Twitter!

:(