Ilkka Rauvola Profile picture
Feb 3 23 tweets 6 min read
THL/STM tilannekatsaus 3.2.2022: nopeat kommentit.
1/x
Mistään ei käy ilmi rokotusvauhdin jyrkkä aleneminen. Määrät ovat pudonneet 50 prosenttia viimeisen kahden viikon aikana.
2/x
Jokohan ne THL:n puheet luonnosuojasta loppuisivat vihdoin? "Luonnonsuojasta" ei ole mihinkään.
3/x
Epidemian tilanne ei olekaan parantunut. Positiivisten osuus laski sen vuoksi, että THL:llä on merkittävä osa tartunnoista vielä raportoimatta. Testit on kyllä raportoitu kattavasti.
4/x
Omicronin vuoksi joutuu sairaalaan noin 30-60% vähemmän kuin Deltan aikana. Kun tämä kerrotaan huomattavasti suuremmalla tartuntojen määrällä, sairaanhoidon luvut ovat kasvaneet nopeasti.
5/x
Jätevesien tiedot saadaan vasta huomenna. STM sanoi lukujen pienentyneen.
6/x
Erikoissairaanhoidossa olevien määrä kasvaa, ja kuolemien määrä on kasvanut "jonkin verran". Jäi sanomatta, että kuolemien määrä on noussut koko epidemian korkeimmalle tasolle. Rokottamattomia on tähän mennessä kuollut 8x niin paljon kuin 2x rokotettuja.
7/x
Suuntana normaaliolot, "mutta on varauduttava siihen että takapakkia voi tulla".
8/x
Koronan takia joutuu tehohoitoon 10x enemmän kuin influenssan takia, ja flunssaa ei ole edes mainittu. Ei ole siis ihan tavallinen flunssa. Lisäksi olisi mielenkiintoista tietää samat luvut erikoissairaanhoidosta.
9/x
THL ilmoitti aikaisemmin, missä ollaan kuoltu. Silloin vanhainkotien osuus oli 40-50 prosenttia. Jostain syystä näitä vanhainkotien kuolemia ei enää julkaista.
10/x
Koronaan kuolleet ovat nyt 10 vuotta nuorempia kuin keväällä 2020. Keski-ikä tuli jyrkästi alas, kun vanhemmat ikäryhmät rokotettiin keväällä 2021. Sen jälkeen Suomi on pudonnut Euroopan häntäpäähän 3. rokotuksissa, ja vanhoja ikäryhmiä kuolee taas.
11/x
Eli on kysyttävä, kuinka paljon vanhemmissa ikäryhmissä on kuollut niitä, jotka olivat saaneet 2 rokotusta, mutta eivät ehtineet saada 3. rokotusta THL:n hidastelun vuoksi ?
12/x
"Missä määrin muiden Pohjoismaiden tartuntaluvut heijastuvat päätöksiin Suomessa". Eli varautuuko Suomi BA.2 varianttiin. Hyvä kysymys.
13/x
Toinen mitä voitaisiin kysyä on, että kun Suomi on Länsi-Euroopan viimeisenä testauksessa + 3. rokotuksissa + positiivisten osuudessa,ja Tanska on Länsi-Euroopan kärjessä, niin voimmeko noin vain seurata Tanskan esimerkkiä ?
14/x
Tilannekatsauksen materiaalit löytyvät täältä.
15/x

stm.fi/korona-tilanne…
Palaan tilannekatsauksen sivulla 16 olleeseen kuvaan, jossa oli erikoissairaanhoitoon joutuneet rokottamattomat per variantti.
16/x

web.archive.org/web/2022020311…
Tässä sama kuva suuremmassa koossa. Mikäli olen tulkinnut oikein niin y-akselilla on erikoissairaanhoitoon joutuneet potilaat kun variantin aikana (Alpha, Delta ja Omikron).
17/x
Tässä sama kuva Excelillä.
18/x
Tässä versio, jossa on yhtenäistetty eri pituiset kaudet, eli erikoissairaanhoitoon joutuneet rokottamattomat per kuukausi.
19/x
Alle 10-vuotiaita joutuu erikoissairaanhoitoon eri ikäryhmien rokottamattomista ylivoimaisesti eniten. Tästä huolimatta 5-11 -vuotiaiden rokotuksia ei olla kiirehditty. Tähän mennessä vain noin 86000/431000 = 20 prosenttia 5-11 -vuotiaista on rokotettu.
20/x
Tässä erikoissairaanhoitoon joutuneiden määrät per kuukausi per 100.000 asukasta. Erikoissairaanhoitoon joutuneiden määrät ovat kasvaneet kautta linjan. Lapsia on ylivoimaisesti eniten.
21/x

#koronafi
Erikoissairaanhoitoon joutuminen ei rajoitu enää vanhempiin ikäryhmiin. Erikoissairaanhoitoon joutuneiden ilmaantuvuus on karkeasti samalla tasolla kaikissa yli 20-vuotiaiden ikäryhmissä.
22/x
Kaiken kaikkiaan tämä oli THL:n osalta paras tilannekatsaus pitkään aikaan. Saimme merkittävää uutta tietoa.
23/x

• • •

Missing some Tweet in this thread? You can try to force a refresh
 

Keep Current with Ilkka Rauvola

Ilkka Rauvola Profile picture

Stay in touch and get notified when new unrolls are available from this author!

Read all threads

This Thread may be Removed Anytime!

PDF

Twitter may remove this content at anytime! Save it as PDF for later use!

Try unrolling a thread yourself!

how to unroll video
  1. Follow @ThreadReaderApp to mention us!

  2. From a Twitter thread mention us with a keyword "unroll"
@threadreaderapp unroll

Practice here first or read more on our help page!

More from @jukka235

Feb 3
Suomen epidemia 3.2.2022: tilastokeskuksen julkaisemista tiedoista laskettu ylikuolleisuus on melkein kaksi kertaa niin suuri kuin THL:n ilmoittama kuolemien määrä.
1/x Image
Miten yllä oleva kuva on saatu:
1) otettu epidemiaa edeltävän viiden viimeisen vuoden kuolemat tilastokeskuksen datasta
2/x Image
Seuraavaksi on laskettu kuukausittaiset kuolemat vuosilta 2015-2019 ja laskettu siitä keskiarvot.
3/x Image
Read 18 tweets
Feb 2
Suomen epidemia 2.2.2022: olemme todennäköisesti BA.1:n ja BA.2:n välisessä suvannossa. Tänään lisätyt testit (8 päivän viiveellä) käänsivät positiivisten osuuden laskuun. Todettujen BA.2 tartuntojen määrä kasvaa kuitenkin nopeasti.
1/x
Tässä näkyy positiivisten osuudessa tapahtunut muutos eilisen ja tämän päivän välillä. Sekä loppuviikon aikana raportoitavat testit että tartunnat saattavat vielä muuttaa kehitystä.
2/x
Testauksen määrä nousee Lapissa ja Kainuussa ja laskee muualla.
3/x
Read 7 tweets
Jan 28
@kaiusniemi ja @EsaMakinen , viimeisen viikon aikana (22.1.-28.1.) THL on ilmoittanut 127 kuolemaa, eli 127/19 = 6.7 kertaa niin paljon kuin tässä pääkirjoituksessa on sanottu. Korjaatteko virheen ?
1/x

hs.fi/paakirjoitukse…
Sitten @KaiusNiemi , eikö meidän tulisi vähintään voida luottaa siihen, että ainakin pääkirjoituksissa esitetyt tiedot ovat oikein? Onko teillä epidemian lukujen kokonaisuus oikeasti hallinnassa, kun tällaisia virheitä sattuu? Vai onko tässä muita intressejä?
2/x
Sitten tiedoksi: THL:lla on yli kuukauden viive kuolemien raportoinnissa. Nyt on raportoitu kuolemat joulupäivään asti. Sitä myöhempien lukujen raportointi antaa väärän kuvan epidemian kulusta.
3/x

Read 17 tweets
Jan 28
Suomen epidemia 28.1.2022: positiivisten osuus ei noussut enää tänään. Vakavasti sairaiden määrä on lakannut vähenemästä. Kuolemien määrä nousee nopeasti edelleen.
1/x Image
Tässä kolme viimeistä kuukautta. Avataan tilannetta sairaanhoitopiireittäin.
2/x Image
Testauksen määrä suhteessa väestöön nousee 5/21 sairaanhoitopiirissä ja laskee tai on muuttumaton muualla. Koko maan luvut kulkevat linjassa HUS:n vähenevän kehityksen kanssa.
3/x Image
Read 11 tweets
Jan 27
Suomen epidemia 27.1.2022: positiivisten osuus nousee edelleen. Päivittäisten kuolemien määrä nousee voimakkaasti.
1/x Image
Käydään tätä kuvaa läpi.
- sininen viiva = THL:n virallisista luvuista laskettu positiivisten osuus, joka on 12.1. jälkeen noussut tasaista vauhtia (1.1 prosenttia päivässä = 1.4x kuukaudessa).
2/x Image
Nyt kun testien määrä on pienentynyt, näytteenoton viive on palautumassa takaisin normaalille tasolle (1-2 päivää). Sen seurauksena näytteenoton viiveellä korjatut luvut (vaaleanpunainen viiva) ovat palaamassa THL:n virallisten lukujen tasolle.
3/x Image
Read 13 tweets
Jan 10
Suomen epidemia 10.1.2022: sairaanhoidossa olevien määrä on lähtenyt voimakkaaseen kasvuun. 26.12.-3.1. kasvuvauhti oli 3.1x kuukaudessa (3.9% päivässä), mutta yli kaksinkertaistunut viimeisen viikon aikana (3.1.-10.1.) tasolle 6.7x kuukaudessa (6.5% päivässä).
1/x
Suomessa sairaanhoidossa olevien määrä on yli kaksinkertaisella tasolla (8.9%) suhteessa viikkoa aikaisemmin havaittuihin päivittäisiin tartuntoihin kuin mitä arvioin aikaisemmin (4%). Kuva piirretty 10 päivän viiveellä tartuntojen ja sairaalahoidon välillä.
2/x
Sairaanhoidossa olevien määrä suhteessa viikko aikaisemmin todettuihin tartuntoihin on Suomessa koko ajan ollut noin 2x Tanskan taso. Sekä Englannissa että Ruotsissa sairaanhoidon tilanne on valmiiksi huonompi, ja lisäksi sairaanhoito kasvaa niissä nopeammin kuin tartunnat.
3/x
Read 25 tweets

Did Thread Reader help you today?

Support us! We are indie developers!


This site is made by just two indie developers on a laptop doing marketing, support and development! Read more about the story.

Become a Premium Member ($3/month or $30/year) and get exclusive features!

Become Premium

Don't want to be a Premium member but still want to support us?

Make a small donation by buying us coffee ($5) or help with server cost ($10)

Donate via Paypal

Or Donate anonymously using crypto!

Ethereum

0xfe58350B80634f60Fa6Dc149a72b4DFbc17D341E copy

Bitcoin

3ATGMxNzCUFzxpMCHL5sWSt4DVtS8UqXpi copy

Thank you for your support!

:(