Rintamatilannekatsaus:

Venäjän eteneminen on hidastunut merkittävästi, mutta taistelut jatkuvat. Muutamia kiintoisia rintamamuutoksia on silti tapahtunut.

Aloitetaan etelästä. Mariupolin suunnalla ollut Ukrainan rintaman suuri "pullistuma" on todennäköisesti kaatunut. 1/
Tästä ei näy kunnolla tietoja medioissa, mutta analyysia tukevat seuraavat seikat:

- Ukrainamielisten haltuunsa saama venäläisten kartta (kuvassa päällekkäin oman tilannekuvamme kanssa)

- Venäläisten tiedotteet

- Sosiaalisen median viitteet alueen kylistä

3/
Myös Ukrainan viimeaikaiset ilmoitukset taisteluista ovat pääosin sijoittuneet venäläisen kartan mukaisen puolustuslinjan tasalle.

Aina on mahdollisuus, ettei kartta ole varmistusyrityksistä huolimatta aito, ja Ukraina kykenee edelleen huoltamaan ja puolustamaan pullistumaa. 4/
Kartta on saatu toisten OSINT-toimijoiden kautta, eli meille sitä ei ole lähetetty suoraan Ukrainasta. Mikäli sinulla on tietoa, että tämä kartta on tarkoituksellista disinformaatiota, pistä kommenttia tai yksityisviestiä - #tilannekartta kehittyy myös yleisön tuella. 5/
Toisaalta Ukraina ei ole enää kyennyt moneen päivään suorittamaan tehokkaita vastahyökkäyksiä Mariupolin suuntaan, ja saartorengas vaikuttaa hyvin kestävältä.

Olisi loogista, mikäli Ukraina haluaisi tässä kohtaa tehdä rintamalyhennyksen ja välttää mottiin joutumisen riskin. 6/
Etelässä Mykolaivin alue on myös huomionarvoinen. Venäjällä vaikuttaa olevan vapaa pääsy tieurien suunnassa punaisen viivan osoittamalle tasalle. Mykolaivin esikaupunkialueella käydään jatkuvia taisteluita, ja Venäjä tunnustelee uria Kryvyi Rihin ja Pervomaiskin suuntiin. 7/
Kiovan suunnalla Ukrainan tilanne on arviomme mukaan yllättävänkin hyvä. Venäläisten eteneminen on tuntunut jumiutuvan pahasti. Vaikka Venäjä tekeekin jatkuvasti hyökkäyksiä, se ei pääse kunnolla etenemään. Ukrainalaisten puolustus pitää, ja saarto ei onnistu. 8/
Selkiytämme karttaan rintamalinjoja jatkuvasti, kun saamme lisää informaatiota tilanteesta. Vaikuttaa siltä, että Ukraina hallitsee kenties oletettua laajempiakin alueita Kiovan itäpuolelta. Myös Chernihivissä on toteutettu onnistuneita vastahyökkäyksiä. 9/
Yllättävän moni media esitti jo yli viikko sitten kartoissaan, että Venäjä olisi edennyt aivan Dneprin itärannan suuntaisesti Kiovan lähialueille asti. Tämä ei ole omien havaintojemme perusteella pitänyt missään vaiheessa paikkaansa, vaan tasa on pitkälti kuvan mukainen. 10/
Muilla alueilla ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia. Venäjä tuntuu keräilevän voimiaan ja ratkovan logistiikkaongelmiaan. Hyökkäyksen momentum tuntuu kadonneen kaikkialla muualla paitsi etelässä, ja Venäjä keskittyy lähinnä siviilien murhaamiseen epäsuoralla tulella. 11/
Tämä päivä (12.3.) on vaikuttanut erityisen hiljaiselta. Tilanteen seuranta jatkuu kaikesta huolimatta. #tilannekartta 12/

Karttaan tästä! ➡️

scribblemaps.com/maps/view/The-…
Tässä myös uusin @MTVUutiset juttu toiminnastamme! 💪

Artikkelissa esitellään muun muassa ns. tiedustelulokiamme yhden päivän ajalta sekä tekemäämme tutkasatelliittitiedustelua, jolla etsimme mahdollisia hyökkäysten painopistesuuntia. 13/13

mtvuutiset.fi/artikkeli/tall…

• • •

Missing some Tweet in this thread? You can try to force a refresh
 

Keep Current with Emil Kastehelmi

Emil Kastehelmi Profile picture

Stay in touch and get notified when new unrolls are available from this author!

Read all threads

This Thread may be Removed Anytime!

PDF

Twitter may remove this content at anytime! Save it as PDF for later use!

Try unrolling a thread yourself!

how to unroll video
  1. Follow @ThreadReaderApp to mention us!

  2. From a Twitter thread mention us with a keyword "unroll"
@threadreaderapp unroll

Practice here first or read more on our help page!

More from @emilkastehelmi

Mar 3
Päältä viikko sotaa takana, rintamatilannekatsaus!

Viimeisen vuorokauden aikana rintamalinjat eivät ole liikkuneet suuresti, mutta taisteluja on käyty.

Ukrainalaiset ovat onnistuneet toteuttamaan Kiovan suunnalla menestyksekkäitä vastahyökkäysoperaatioita. 1/
Kiovaa yritettiin saarrostaa viime päivien aikana, mutta pisimmälle päässeet venäläiset osastot kärsivät todennäköisesti nyt vastahyökkäyksen vuoksi huolto-ongelmista. On jokseenkin epäselvää, minkä verran Venäjän joukkoja lyöty toisistaan irralleen. 2/
Venäjä pyrkii tunkeutumaan idän suunnasta kohti Kiovaa. Sen joukot välttelevät kuitenkin suurempia asutuskeskuksia, joten hyökkäysten taakse jää runsaasti Ukrainan sotilaita. Mikäli Venäjä joutuu puhdistamaan näitä alueita Ukrainan joukoista, sitoo se runsaasti voimia. 3/
Read 8 tweets
Dec 30, 2021
Venäjä on autoritäärinen ja aggressiivinen valtio. Silti aika ajoin mediassa näkee Venäjän toimien puolustelua. Hot take: HS:n Haastattelussa Patomäki esiintyy pitkälti salonkikelpoisena Bäckmanina.

Tarkastellaan Patomäen argumentteja, #turpo-ketju! 1/

hs.fi/politiikka/art…
"Patomäki arvosteleekin suomalaisia viestimiä siitä, etteivät ne ole pyrkineet kuvaamaan tilannetta eri toimijoiden näkökulmasta tai analysoimaan syvemmin."

Miksi Suomen median pitäisi tarkastella asioita aggressiivisen semidiktatuurin näkökulmasta? 2/
Pienellä ja demokraattisella valtiolla ei ole mitään velvoitteita toistaa omassa mediassaan Venäjän harhaisia väitteitä. Venäjä ei omalla toiminnallaan ole pyrkinyt rauhaan, vaan vaikuttaa eri tavoin naapureihinsa aktiivisesti, Natossa ja sen ulkopuolella. 3/
Read 17 tweets

Did Thread Reader help you today?

Support us! We are indie developers!


This site is made by just two indie developers on a laptop doing marketing, support and development! Read more about the story.

Become a Premium Member ($3/month or $30/year) and get exclusive features!

Become Premium

Don't want to be a Premium member but still want to support us?

Make a small donation by buying us coffee ($5) or help with server cost ($10)

Donate via Paypal

Or Donate anonymously using crypto!

Ethereum

0xfe58350B80634f60Fa6Dc149a72b4DFbc17D341E copy

Bitcoin

3ATGMxNzCUFzxpMCHL5sWSt4DVtS8UqXpi copy

Thank you for your support!

Follow Us on Twitter!

:(