Ilkka Rauvola Profile picture
Mar 18 18 tweets 6 min read
Suomen epidemia 18.3.2022: BA.2-epidemia kasvaa voimalla: positiivisten osuus, sairaanhoidossa olevien määrä ja vakavasti sairaiden määrä lyövät uusia ennätyksiä päivittäin (myös tänään).
1/x

#koronafi Image
Positiivisten osuus on noussut koko alkuvuoden ajan. Tilanne selvisi tämän viikon alussa, jolloin THL päivitti tiedot ajan tasalle. Nousu on kiihtynyt viimeisen kahden viikon aikana.
2/x Image
Koronan vuoksi sairaanhoidossa olevien määrä on noussut kaikkien aikojen ennätykseen. Kaikki luvut ovat (vuodeosasto, erikoissairaanhoito ja tehohoito) ovat nousussa.
3/x Image
Myös vakavasti sairaiden määrä on noussut uuteen ennätykseen. 6.3. alkanut nousu on ollut nopea.
4/x Image
Tilanteessa, missä tartuntojen määrä (=positiivisten osuus) ja sairaanhoidossa olevien määrä ovat kaikkien aikojen maksimissa, @THLorg on jälleen vähentänyt jaettavan tiedon määrää. Tämän myötä kaikki SHP-kohtaiset ikäryhmätiedot menetetään.
5/x

Rokotukset eivät vielä pari viikkoa sitten kiinnostaneet enää ketään. THL:n viesti siitä että epidemia on ohi oli siis mennyt hyvin perille. Nyt on tapahtunut pientä vilkastumista, mutta 49% suomalaista on edelleen rokottamatta 3x.
6/x Image
Erityisryhmien rokottamista 4. kertaan harkitaan tilanteessa, missä yli 80-vuotiaiden efektiivinen rokotuskattavuus lähestyy jälleen kerran nollaa. Veikkaan että tämä näkyy kuolemien määrissä seuraavien 1-2 kuukauden aikana.
7/x Image
Sanoisin että erityisryhmään kuuluvat kaikki ne ikäryhmät, joiden käyrät ovat laskussa. Tämä on ihan samanlaista maanpuolustusta kuin aseellinenkin maanpuolustus.
8/x Image
Veikkaan että näitä riskiryhmiä tullaan melko pian laajentamaan koskemaan kokonaisia ikäluokkia.
9/x

Myös THL:ssa (kuten Ruotsissa) saattaa olla tulossa henkilövaihdoksia. En kuitenkaan usko että linja muuttuu.
10/x

thx @minttimaa
Image
Yli 50-vuotiaat on melko kattavasti rokotettu 3. kertaan. Alle 50-vuotiaita rokotettiin rivakasti tammikuun loppuun saakka, mutta sen jälkeen niitä, joilla on tullut 150 päivää täyteen 2. rokotuksesta, on rokotettu yhä vähemmän.
11/x Image
Vaikka testauksen määrä on vähentynyt edelleen, niin ilmaantuvuus on lähtenyt selkeään nousuun noin kaksi viikkoa sitten (6.3.) kaikkialla muualla paitsi HUS:n alueella, missä ilmaantuvuus lähti nousuun 10.3.
12/x Image
Monessa sairaanhoitopiirissä positiivisten osuus on ollut nousussa jo pidemmän aikaa. Moni viiva on myös suora, eli positiivisten osuus on noussut eksponentiaalisesti. HUS on likipitäen ainoa piiri, jossa nousu on saatu pidettyä hallinnassa.
13/x Image
Suurimmissa sairaanhoitopiireissä positiivisten osuus lähti selvään nousuun niinikään 6.3. (kuvan datassa on 2 päivän viive). Nousu on ollut erittäin nopea: esimerkiksi Päijät-Hämeessä positiivisten osuus kasvaa 7.5% päivässä = 9x kuukaudessa (10.3.-15.3.).
14/x Image
Pirkanmaalla positiivisten osuus on noussut 51 prosenttiin. Nykyisellä vauhdilla (5.0% päivässä 10.3.-15.3.) positiivisten osuus nousee 100 prosenttiin 29. maaliskuuta.
15/x Image
Tilastokeskus on julkaissut päivityksen kuolemien määrään. Tammikuun 2022 kuolemien määrä on nyt 11.4 prosenttia korkeampi kuin vuotta aiemmin, ja 21.3 prosenttia korkeampi kuin tammikuussa 2020.
16/x Image
Tilastokeskuksen tiedoista arvioitu ylikuolemien määrä on 31.1. mennessä noussut 6356 henkeen. Määrä on 2.5 kertaa niin suuri kuin THL:n julkaisemista luvuista arvioitu kuolemien määrä (kuolinpäivän mukaan).
17/x Image
Ylikuolemien tahti on noussut runsaaseen 3600 henkeen vuodessa. Vauhti on noussut koko ajan.
18/x Image

• • •

Missing some Tweet in this thread? You can try to force a refresh
 

Keep Current with Ilkka Rauvola

Ilkka Rauvola Profile picture

Stay in touch and get notified when new unrolls are available from this author!

Read all threads

This Thread may be Removed Anytime!

PDF

Twitter may remove this content at anytime! Save it as PDF for later use!

Try unrolling a thread yourself!

how to unroll video
  1. Follow @ThreadReaderApp to mention us!

  2. From a Twitter thread mention us with a keyword "unroll"
@threadreaderapp unroll

Practice here first or read more on our help page!

More from @jukka235

Apr 3
Helsingin Sanomien juttu "keinot suunnan kääntämiseksi ovat vähissä" 3.4.2022: fact check.
1/x

#FactCheck
@annikeskih @KaiusNiemi

web.archive.org/web/2022040308…
hs.fi/kotimaa/art-20…
Tässä jutussa on lähinnä silitelty THL:n edustajia myötäkarvaan. Heitä ei juuri ole haastettu. Seuraavat kokonaisuudet on jätetty kokonaan pois:
- rokotukset
- testaus
- maskit
Lisäksi mitään vertailua Suomen ja muiden maiden välillä ei ole tehty.
2/x

hs.fi/kotimaa/art-20…
Sekä toimittaja että Mika Salminen näyttävät unohtaneen, että marras-joulukuussa 3. rokotuskierros aloitettiin niin myöhässä, että Suomi oli koko Länsi-Euroopan viimeinen maa 3. rokotusten antamisessa.
3/x Image
Read 10 tweets
Apr 1
Suomen epidemia 1.4.2022: ilmoitettujen kuolemien määrä on noussut koko epidemian korkeimmalle tasolle. Tehohoidossa olevien määrä on noussut kahden kuukauden maksimitasolle. Positiivisten osuus on laskenut hieman.
1/x

#koronafi Image
Tässä kuvassa osa 19.2. päättyneestä noususta johtuu siitä, että 11.3.-14.3. ilmoitettiin runsaasti aikaisempia kuolemia. Nyt raportoinnin viive on normalisoitunut. Kummatkin huiput ovat todellisia.
2/x Image
Nyt kuolee vanhuksia, joiden 3. annoksen antama rokotussuoja on murentunut. Muun muassa Kanta-Hämeen SHP suosittelee 4. rokotusta vain niille yli 80-vuotiaille, jotka eivät vielä ole sairastaneet koronaa.
3/x Image
Read 15 tweets
Mar 25
Suomen epidemia 25.3.2022: sekä positiivisten osuus että sairaanhoidossa olevien määrä nousivat uusiin ennätyslukemiin. Todettujen tartuntojen määrä lähestyy tammikuun huippua, vaikka testauksen määrä on laskenut alle puoleen tammikuun tasosta.
1/x
Aikaisemmin tällä viikolla näytti vielä siltä, että positiivisten osuuden kasvu on laantumassa. Nyt ei.
2/x
THL:n 11.3. tekemä korjaus lukuihin johti siihen, että epidemian todellinen kuva tuli esiin: tilanne on pahentunut koko Omicron BA.1/BA.2 epidemian ajan.
3/x
Read 14 tweets
Mar 23
Suomen epidemia 23.3.2022: sairaanhoidon voimakas kasvu jatkuu, mutta positiivisten osuuden kasvu on ruvennut hidastumaan.
1/x

#koronafi Image
Länsi-Euroopassa BA.2-aalto nousee edelleen. Todettujen tartuntojen määrä rupesi nousemaan myös Suomessa, kun testauksen määrän lasku pysähtyi noin 6.3.2022.
2/x Image
Suomessa positiivisten osuus nousee ja on noin 15 prosenttiyksikköä korkeampi kuin Länsi-Euroopassa keskimäärin.
3/x Image
Read 8 tweets
Feb 3
Suomen epidemia 3.2.2022: tilastokeskuksen julkaisemista tiedoista laskettu ylikuolleisuus on melkein kaksi kertaa niin suuri kuin THL:n ilmoittama kuolemien määrä.
1/x
Miten yllä oleva kuva on saatu:
1) otettu epidemiaa edeltävän viiden viimeisen vuoden kuolemat tilastokeskuksen datasta
2/x
Seuraavaksi on laskettu kuukausittaiset kuolemat vuosilta 2015-2019 ja laskettu siitä keskiarvot.
3/x
Read 20 tweets
Feb 3
THL/STM tilannekatsaus 3.2.2022: nopeat kommentit.
1/x
Mistään ei käy ilmi rokotusvauhdin jyrkkä aleneminen. Määrät ovat pudonneet 50 prosenttia viimeisen kahden viikon aikana.
2/x
Jokohan ne THL:n puheet luonnosuojasta loppuisivat vihdoin? "Luonnonsuojasta" ei ole mihinkään.
3/x
Read 23 tweets

Did Thread Reader help you today?

Support us! We are indie developers!


This site is made by just two indie developers on a laptop doing marketing, support and development! Read more about the story.

Become a Premium Member ($3/month or $30/year) and get exclusive features!

Become Premium

Don't want to be a Premium member but still want to support us?

Make a small donation by buying us coffee ($5) or help with server cost ($10)

Donate via Paypal

Or Donate anonymously using crypto!

Ethereum

0xfe58350B80634f60Fa6Dc149a72b4DFbc17D341E copy

Bitcoin

3ATGMxNzCUFzxpMCHL5sWSt4DVtS8UqXpi copy

Thank you for your support!

Follow Us on Twitter!

:(