Ilkka Rauvola Profile picture
Jun 15 20 tweets 9 min read
Tässä on THL:n obsolete koronastrategia kaikessa lyhykäisyydessään.
86/x

THL:n ja STM:n koronastrategia on epäonnistunut. Keskeisiä tavoitteita ei olla saavutettu (flunssa ja endemia). Long Covidin painaminen unohduksiin on epäonnistunut. Tämän epäonnistuneen strategian tulos on tuhansia turhia kuolemia per vuosi.
87/x
Samaan aikaan kun rokotteen saamisesta on tullut yhä vaikeampaa, niin yhä uuden tartunnan saamisen tulee koko ajan helpommaksi ja helpommaksi. (Ainoat ikävät sivuvaikutukset: kuolemat ja Long Covid.)
88/x
KRAR tekee päätöksiä arvauksien eikä tosiasioiden perusteella. KRAR käyttää vielä antamattomien rokotteiden vanhenemista (joka perustuu arvauksiin epidemiasta) perusteena sille, että ei rokoteta. Jo annettujen rokotusten vanhenemista (joka on fakta) KRAR ei mainitse.
89/x
En tiedä mistä KRAR on saanut sellaisen käsityksen, että epidemia olisi hiipumassa. Sekä THL:n raportoimat positiivisten osuudet että @lasleh raportoimat uuden variantin positiivisten osuudet ovat nousseet kohta kuukauden ajan (16.5.-15.6.).
90/x

Kuvio on seuraava:
Ensin ne vähentää testausta.
Sitten tietysti löytyy vähemmän tartuntoja.
Sitten sanotaan, että nyt on niin vähän tartuntoja ettei kannata rokottaa.
Kuolemista ollaan ihan hiljaa (KRAR).
91/x

#Kafka
ts.fi/uutiset/5685010
Kuvio on seuraava (osa 2):
Vanhukset kuolee hoivataloissa ja terveyskeskuksissa. Vain pieni osa pääsee erikoissairaanhoitoon.
KRAR ei kuitenkaan välitä kuolemista yhtään, kun rokotuksista päätetään. Mittarina on vain erikoissairaanhoito.
92/x
Kuvio on seuraava (osa 3):
Vanhemmat ikäryhmät sairastavat pääasiassa terveyskeskusten vuodeosastoilla.
Heitä ei kuitenkaan lasketa sairaiksi, kun lasketaan sitä, kuinka hyvin rokotteet tehoavat vanhemmissa ikäryhmissä.
Sitten tehdään päätös, jonka mukaan heitä ei rokoteta.
93/x
Tätä kafkamaista prosessia, jolla rokotteet evätään vanhemmilta ikäryhmiltä, on käsitelty tässä ketjussa tarkemmin.
94/x

#koronafi

Viimeaikaiset aallot erottuvat yli 80-vuotiaiden kuolemissa selvästi. BA.2-epidemian kuolemien huippu on vielä muodostumassa. Kolme viimeistä aaltoa ovat seuranneet toisiaan runsaan kahden kuukauden (67 päivän) välein.
95/x
Epidemiat eivät siis seuraa toisiaan enää kuuden kuukauden välein, vaan runsaan kahden kuukauden välein (67 päivää). Veikkaan että frekvenssi saattaa nousta jatkossa edelleen.
96/x
Yhteenveto : 1. ja 2. rokotukset menivät melko hyvin, mutta elokuun 2021 jälkeen Suomessa on THL:n jahkailun (tai tietoisen päätöksen) vuoksi kuollut noin 4193-1063 = 3130 yli 80-vuotiasta turhaan.
97/x
Uusi arvio elokuun 2021 jälkeisistä ylikuolemista on (3130) on noin kaksinkertainen tähän 29.4. arvioon verrattuna (1609). Keskeinen syy nousuun: helmi-, maalis-, ja huhtikuun luvut ovat nyt mukana.
98/x
Iso-Britannia: Long Covidiin sairastuneiden määrän muutos vastaa (2.0m-1.27m)/12.2m = 6.9 prosenttia tartunnan saaneista 1.12.2021-31.5.2022. Kun tähän lisätään tällä aikavälillä parantuneet (noin 0.53m), saadaan osuudeksi 10.3 prosenttia.
99/x
Iso-Britannia: Long Covid kestää keskimäärin (9.6...12.4) = 11 kuukautta (painotettu keskiarvo). Osa sairastuneista ei pysty käymään töissä.
100/x

Äskettäin Bank of England varoitti Long Covidin vaikutuksista maan BKT-kasvulle. Arviolta 4-5 prosenttia työvoimasta on pitkäaikaisesti sairaana ja siis poissa työmarkkinoilta.
101/x

Ensimmäisenä julkisuuteen ovat tulleet hyvin reguloidut toimialat, kuten lentokoneiden lentäjät, joiden keskuudessa Long Covid vähentää työhön kykenevää työvoimaa.
102/x

Yhdysvalloissa joka viides Long Covidiin sairastunut ei pysty käymään töissä.
103/x

Suomessa ei tietääkseni kukaan ole vielä juurikaan ilmaissut olevansa huolestunut Long Covidin vaikutuksista esimerkiksi maan bruttokansantuotteeseen. Jotain pientä värinää on.
104/x

@SaPakarinen
Alle 5-vuotiaiden rokote etenee. U.S. FDA on äänestänyt yksimielisesti Modernan uuden rokotteen puolesta. thx @ZittingUrsula
105/x

• • •

Missing some Tweet in this thread? You can try to force a refresh
 

Keep Current with Ilkka Rauvola

Ilkka Rauvola Profile picture

Stay in touch and get notified when new unrolls are available from this author!

Read all threads

This Thread may be Removed Anytime!

PDF

Twitter may remove this content at anytime! Save it as PDF for later use!

Try unrolling a thread yourself!

how to unroll video
  1. Follow @ThreadReaderApp to mention us!

  2. From a Twitter thread mention us with a keyword "unroll"
@threadreaderapp unroll

Practice here first or read more on our help page!

More from @jukka235

Jun 14
Jonkun pitäisi kohta ruveta osoittamaan johtajuutta.
- Länsi on hajallaan, antaa periksi Venäjälle ja lisäksi maksaa Venäjän sodan, koska maita ei saada riviin
1/x
- lyhytaikaiset business intressit ovat vieneet voiton
- alkuinnostuksen jälkeen mitään ei ole kuulunut vaihtoehtoisten öljyn ja kaasun lähteiden ottamisesta käyttöön
2/x
Kohta meillä on käsissä sellainen lama jota ei olla ennen nähtykään
- epäyhtenäinen Eurooppa antaa pysyvästi periksi Venäjälle ja Kiinalle
- inflaatio ja talousnäkymät heikkenevät
- USA:n osakemarkkina tulee jo alas vauhdilla, Eurooppa kohta perässä
3/x
Read 7 tweets
Jun 13
Näin pääset eroon kaikista rokotevastaisista. Ketju.
1/x
Käy ensin estämässä johan_bek ja janus_putkonen (ja ehkä tietyt muutkin henkilöt).
2/x
Käy sen jälkeen systemaattisesti läpi jokainen näiden twiitti. Pidä kirjaa siitä, mitkä päivät olet käynyt läpi. Blokkaa kaikki niiden twiiteistä tykänneet.
3/x
Read 10 tweets
Apr 21
Suomen epidemia 21.4.2022: kuolemien määrä on voimakkaassa nousussa. Myös positiivisten osuus on kääntynyt uuteen nousuun.
1/x

#koronafi
Ilmoitettujen kuolemien määrä tulee alas, mutta antaa nyt liian optimistisen kuvan. Kuolemien raportoinnin viive kasvaa, ja todellisuudessa kuolemat kertyvät samoille päiville maaliskuun alkuun (kuolinpäivä) kuvan 1 mukaisesti.
2/x
Positiivisten osuuden 23.3. alkanut lasku on pysähtynyt.
3/x
Read 21 tweets
Apr 3
Helsingin Sanomien juttu "keinot suunnan kääntämiseksi ovat vähissä" 3.4.2022: fact check.
1/x

#FactCheck
@annikeskih @KaiusNiemi

web.archive.org/web/2022040308…
hs.fi/kotimaa/art-20…
Tässä jutussa on lähinnä silitelty THL:n edustajia myötäkarvaan. Heitä ei juuri ole haastettu. Seuraavat kokonaisuudet on jätetty kokonaan pois:
- rokotukset
- testaus
- maskit
Lisäksi mitään vertailua Suomen ja muiden maiden välillä ei ole tehty.
2/x

hs.fi/kotimaa/art-20…
Sekä toimittaja että Mika Salminen näyttävät unohtaneen, että marras-joulukuussa 3. rokotuskierros aloitettiin niin myöhässä, että Suomi oli koko Länsi-Euroopan viimeinen maa 3. rokotusten antamisessa.
3/x
Read 10 tweets
Apr 1
Suomen epidemia 1.4.2022: ilmoitettujen kuolemien määrä on noussut koko epidemian korkeimmalle tasolle. Tehohoidossa olevien määrä on noussut kahden kuukauden maksimitasolle. Positiivisten osuus on laskenut hieman.
1/x

#koronafi Image
Tässä kuvassa osa 19.2. päättyneestä noususta johtuu siitä, että 11.3.-14.3. ilmoitettiin runsaasti aikaisempia kuolemia. Nyt raportoinnin viive on normalisoitunut. Kummatkin huiput ovat todellisia.
2/x Image
Nyt kuolee vanhuksia, joiden 3. annoksen antama rokotussuoja on murentunut. Muun muassa Kanta-Hämeen SHP suosittelee 4. rokotusta vain niille yli 80-vuotiaille, jotka eivät vielä ole sairastaneet koronaa.
3/x Image
Read 15 tweets
Mar 25
Suomen epidemia 25.3.2022: sekä positiivisten osuus että sairaanhoidossa olevien määrä nousivat uusiin ennätyslukemiin. Todettujen tartuntojen määrä lähestyy tammikuun huippua, vaikka testauksen määrä on laskenut alle puoleen tammikuun tasosta.
1/x
Aikaisemmin tällä viikolla näytti vielä siltä, että positiivisten osuuden kasvu on laantumassa. Nyt ei.
2/x
THL:n 11.3. tekemä korjaus lukuihin johti siihen, että epidemian todellinen kuva tuli esiin: tilanne on pahentunut koko Omicron BA.1/BA.2 epidemian ajan.
3/x
Read 14 tweets

Did Thread Reader help you today?

Support us! We are indie developers!


This site is made by just two indie developers on a laptop doing marketing, support and development! Read more about the story.

Become a Premium Member ($3/month or $30/year) and get exclusive features!

Become Premium

Don't want to be a Premium member but still want to support us?

Make a small donation by buying us coffee ($5) or help with server cost ($10)

Donate via Paypal

Or Donate anonymously using crypto!

Ethereum

0xfe58350B80634f60Fa6Dc149a72b4DFbc17D341E copy

Bitcoin

3ATGMxNzCUFzxpMCHL5sWSt4DVtS8UqXpi copy

Thank you for your support!

Follow Us on Twitter!

:(