Ilkka Rauvola Profile picture
Jul 31, 2022 44 tweets 17 min read Read on X
Suomen epidemia 31.7.2022: apinarokkotartuntojen määrä kasvaa samaa vauhtia koko EEA-alueen kanssa. Suomi tulee noin 2 kuukautta Espanjaa ja noin 45 päivää EEA:ta jäljessä.
1/x

#apinarokko #monkeypox #koronafi Image
Suomi on melko tarkkaan samalla tasolla kuin Viro. Ruotsi, Tanska ja Norja ovat noin 4-5 viikkoa edellä.
2/x Image
Espanjassa on 22 kertaa enemmän apinarokkoa liikkeellä kuin Suomessa. En ole kuullut mistään merkittävistä torjuntatoimista, eli nämä käyrät kuvaavat melko vapaata leviämistä.
3/x Image
Nyt taisi selvitä syy siihen, miksi Suomessa on todettu suhteellisen vähän tartuntoja: julkisessa terveydenhuollossa ei ole testattu muita kuin mieshomoja. Ilmaleviämistä THL ei taida myöntää vieläkään. Ei ihme että tauti leviää.
4/x

Image
Tarttuu CDC:n mukaan pääasiassa ilmatietä, eli pitäisin kyllä maskin päässä julkisessa liikenteessä (tai sitten en menisi julkisilla lainkaan).
5/x

Mitä kauemmin Suomessa kiistetään ilmaleviäminen, ja mitä kauemmin puhutaan siitä että tauti leviää vain homojen keskuudessa, sitä vapaammin tauti saa levitä.
6/x

Suomessa päivittäisten tartuntojen määrä on keskimäärin 5-6 -kertaistunut joka kuukausi.
7/x Image
Apinarokko on Erittäin Herkkä Tarttumaan:
- varoetäisyys on suurempi kuin koronalla
- eristäytymisaika (21 päivää) on selvästi pidempi kuin koronassa (5 päivää)
8/x

thx @ailment73 !
Ja leviää siis pääasiassa ilmatietä. (Voi tietenkin olla että leviää Suomessa eri tavalla kuin Yhdysvalloissa.)
9/x

#sarkasmi
Apinarokkoon kuolee WHO:n mukaan noin kymmenen kertaa niin paljon ihmisiä kuin koronaan tähän mennessä Suomessa (5012 kuolemaa/1.17m tartuntaa = 0.42 prosenttia).
10/x

who.int/news-room/fact… Image
Jos lasketaan Western African strainin mukaan (Afrikassa noin 1% kuolee) niin kuolleisuus olisi 1/0.42 = 2.4 -kertainen koronaan verrattuna. Plussapuolella Euroopan parempi terveydenhuolto ja miinuspuolella vanhempi väestö.
11/x

who.int/emergencies/di… Image
Käydään läpi kuolemien määrät per rokotus. Aloitetaan 12-29 -vuotiaista. Tässä THL:n taulukko ja laskennan parametrit.
12/x Image
Tässä 12-29 -vuotiaiden rokotukset. 1. ja 2. rokotukset on laskettu mukaan vasta 21 päivän kuluttua THL:n ilmoituksesta; 3. ja 4. rokotukseen on oletettu 7 päivän viive täyteen tehoon.
13/x Image
Tässä 12-29 -vuotiaiden rokotusasteet. Viestinnällä on merkitystä: vasta noin 25 prosenttia 12-29 -vuotiaista on rokotettu 3. kertaan.
14/x Image
Tässä on laskettu kuolemien määrä vuodessa suhteessa väestöön eri rokotusryhmissä. Rokottamattomia on ylivoimaisesti eniten suhteessa väestöön.
15/x Image
Tässä sama kuva kuin yllä, mutta prosentteina. Vuoden 2021 kaikki koronaan kuolleet 12-29 -vuotiaat olivat rokottamattomia. Olennaisesti tiukentuneet testauskriteerit saattavat vaikuttaa vuoden 2022 lukuihin.
16/x Image
Rokottamattomia 12-29 -vuotiaita kuoli vuoden 2021 loppupuolella (kun 1. ja 2. rokotukset oli laajalti annettu tälle ikäryhmälle, eikä testaus ollut vielä vähentynyt) 2.8-4.8 kertaa niin paljon kuin kaikkia 12-29 -vuotiaita.
17/x Image
Seuraavaksi 30-49 -vuotiaiden rokotukset ja kuolemat. Tässä taulukko millä lasketaan.
18/x Image
Tässä tiedot 30-49 -vuotiaiden rokotuksista. Niiden osuus, joilla on vain yksi rokotus, on pudonnut alle kolmeen prosenttiin.
19/x Image
30-49 -vuotiaista runsaat puolet on rokotettu 3 kertaa ja noin yksi prosentti 4 kertaa. Rokottamattomien osuus on noin 14 prosenttia.
20/x Image
Tässä kuolemien määrä suhteutettuna väestöön. Niitä, joilla on vain yksi rokotus, kuolee nyt. Jyrkästi alentunut testaus (= testiin pääsy on vaikeutunut) vaikuttaa vuoden 2022 lukuihin.
21/x Image
Sama kuva prosentteina. Jos rokotusryhmät olisivat keskenään samankokoiset, ylivoimaisesti suurin osa kuolleista olisi 1x rokotettuja.
22/x Image
Vuoden 2021 syksynä (Delta) rokottamattomia 30-49 -vuotiaita kuoli keskimäärin power (10.8x36.4,0.5) = 20 kertaa niin paljon kuin joko 1-2 tai 2 kertaa rokotettuja.
23/x Image
Seuraavaksi 50-69 -vuotiaat. Tässä ikäryhmässä noin puolet kaikista koronaan kuolleista on rokottamattomia (259/535 = 48.4%), kun 12-29 -vuotiaiden ikäryhmässä osuus on 52.3% ja 30-49-vuotiailla 58.6%.
24/x Image
Tässä tiedot 50-69 -vuotiaiden rokotuksista. Rokottamattomien osuus on selvästi pienempi (5.3%) kuin 30-49 -vuotiailla (13.8%). Mutta vaikka osuus on näinkin pieni, niin silti puolet kuolemista on osunut juuri heihin.
25/x Image
Tässä 50-69 -vuotiaiden rokotusasteet kuvana. Noin 2 prosenttia on rokotettu 4x, ja sekä rokottamattomien että 1x rokotettujen osuudet ovat hyvin pieniä.
26/x Image
Tulokset: rokottamattomien osuus 50-69 -vuotiaista kuolleista on ollut jatkuvasti yli puolet. Koko epidemian ajalta siis 58 prosenttia. Myös 1. rokotusten teho kuolemia vastaa näyttää olevan lakkaamassa.
27/x ImageImage
Rokottamattomia 50-69 -vuotiaita kuoli ennen testauksen vähenemistä keskimäärin power(13.6x36.2,0.5) = 22 kertaa niin paljon kuin parhaiten pärjännyttä rokotusryhmää. Luvut on laskettu suhteessa väestöön.
28/x Image
Ja lopuksi yli 70-vuotiaat. Tässä ikäryhmässä tilanne onkin hieman toisenlainen.
29/x Image
Tässä yli 70-vuotiaiden rokotusten tilanne. Vain yhden rokotuksen saaneita oli kesäkuun lopussa enää 332. Tässä ryhmässä on ollut tähän mennessä lähes sama määrä kuolemia (260).
30/x Image
Yli 70-vuotiaiden ikäryhmässä vain 1 ja 2 rokotusta saaneiden osuus on pudonnut noin 10 prosenttiin koko ikäryhmästä. Runsaat 20 prosenttia oli kesäkuun loppuun mennessä rokotettu 4x.
31/x Image
Tässä se keskeinen ero nuorempiin ikäryhmiin. Yli 70-vuotiailla 1. rokotuksen teho näyttää päättyneen (kuten hieman myös 50-69 -vuotiailla), ja 1x rokotettuja kuolee nyt selvästi eniten suhteessa väestöön.
32/x Image
Rokottamattomia yli 70-vuotiaita on ennen testauksen vähenemistä + THL:n laumasuojapolitiikan vaikutusten alkamista kuollut keskimäärin power(6.7x9.1,0.5)=7.8 kertaa enemmän suhteessa väestöön kuin parhaiten pärjännyttä ikäryhmää (2 tai 3 kertaa rokotetut).
33/x Image
Yhdysvalloissa luvut ovat karkeasti samalla tasolla. Rokottamattomia on kuollut 7.6 kertaa enemmän kuin 3 kertaa rokotettuja, ja 4. annos antaa yli 3-kertaisen suojan kuolemaa vastaan 3. annokseen verrattuna.
34/x

Apinarokko näyttää aiheuttavan ikävän näköisiä oireita myös silmille.
35/x

Jätevedestä löytyy paitsi koronaa, niin mahdollisesti myös apinarokkoa ja poliota. THL @TarjaPitkanen tutkitaanko Suomessa ?
36/x

Tässä näkyy hyvin, miten apinarokon oireet kehittyvät usean päivän aikana. Ennen oireiden alkua itämisaika on WHO:n mukaan 5-21 (tyypillisesti 6-13) päivää.
37/x

Laumasuojaosasto aloitti kovasanaisen hyökkäyksen vasta ilmestynyttä maskitutkimusta kohtaan. Taisi tulla ei-toivottu tulos (eli maskit suojasivat tartunnoilta hyvin). Myös THL on asettanut maskeista saatavat hyödyt kyseenalaisiksi.
38/x

Image
Tutkimuksessa käytiin läpi 1732 maskien käytöstä aikaisemmin tehtyä tutkimusta. Tulos: maskit antavat 52/7 = seitsemän (7) kertaisen suojan tartuntaa vastaan.
39/x

web.archive.org/web/2022080203…
medrxiv.org/content/10.110… Image
Tässä on toinen hyvä yhteenveto maskien antamasta suojasta.
40/x

Tämän ACP:n tutkimuksen mukaan FFP2 (eli N95) maskit antavat 1/0.17 = kuusinkertaisen suojan tartuntaa vastaan, ja kirurgimaskitkin antavat 1/0.34 = kolminkertaisen suojan.
41/x

web.archive.org/web/2022072605…
acpjournals.org/doi/10.7326/L2… Image
Jokainen voi siis itse harkita, käyttääkö maskia vai haluaako mahdollisesti joko korona- tai apinarokkotartunnan.
42/x

Image
Jos ruoantuotantoketjuissa työskentelee apinarokkoa sairastavia, niin voi olla että he rapsuttavat niitä rokonarpia ja virusta saattaa päätyä ruokaan. En ole vielä kuullut mistään turvatoimista. @sryhma @kryhma @LidlSuomi
43/x

Image
Ranskan elintarviketurvallisuusvirasto on jo tehnyt selvityksen apinarokosta.
44/x

web.archive.org/web/2022071318…
https://t.co/Hd7aNijlZj Image

• • •

Missing some Tweet in this thread? You can try to force a refresh
 

Keep Current with Ilkka Rauvola

Ilkka Rauvola Profile picture

Stay in touch and get notified when new unrolls are available from this author!

Read all threads

This Thread may be Removed Anytime!

PDF

Twitter may remove this content at anytime! Save it as PDF for later use!

Try unrolling a thread yourself!

how to unroll video
  1. Follow @ThreadReaderApp to mention us!

  2. From a Twitter thread mention us with a keyword "unroll"
@threadreaderapp unroll

Practice here first or read more on our help page!

More from @jukka235

Dec 14
Finland's epidemic 14 Dec 2024: infectious diseases are showing very strong growth. Among 5-24 year olds, infectious disease incidence (ytd) is up to 4-5 times higher than in 2023, and the year isn't over yet.
1/x Image
To be clear, I have exluded the following infectious diseases from this graph:
- Covid-19
- influenza
- sexually transmitted diseases (STD)
2/x Image
Suomen epidemia 14.12.2024: tartuntatautien määrät kasvavat erittäin nopeasti. Nopeinta kasvu on 5-24 -vuotiaiden ikäryhmissä, missä tartuntatautien määrät ovat jopa 4-5 -kertaistuneet vuoteen 2023 verrattuna, ja vuotta on vielä jäljellä.
3/x Image
Read 31 tweets
Nov 11
Finland's epidemic 11 Nov 2024: excess deaths of 5-9 and 10-14 year olds continue to grow, while deaths of 0-4 year olds are 38 percent above normal.
1/x Image
Suomen epidemia 11.11.2024: 5-9 ja 10-14 -vuotiaiden ylikuolemien määrä kasvaa nopeasti; samaan aikaan 0-4 -vuotiaiden kuolemien määrä on 38 prosenttia normaalia korkeammalla.
2/x Image
5-9 year olds: in July 2024, excess deaths reached a level five (5) times above normal. On an annual basis, deaths of 5-9 year olds are 2.5 times higher than normal. The current level of deaths has reached the same all-pandemic record level as seen in March 2024.
3/x Image
Read 8 tweets
Jul 12
Finland's epidemic 12 Jul 2024: excess deaths of <60 year olds and in particular <25 year olds continue to rise.
1/x Image
Suomen epidemia 12.7.2024: alle 60-vuotiaiden ja varsinkin alle 25-vuotiaiden ylikuolemien määrä on kasvussa.
2/x Image
This is the total picture in terms of years of life lost. While the situation is improving for >60 year olds, the number of years lost continues to grow for <60 year olds.
3/x Image
Read 40 tweets
Jun 5
Finland's epidemic 5 June 2024: excess deaths for <60 year olds continue to grow. For 5-9 year olds, excess deaths are now at 2.4 times pre-pandemic level.
1/x Image
Suomen epidemia 5.6.2024: alle 60-vuotiaiden ylikuolemien määrät kasvavat edelleen. 5-9 -vuotiaita kuolee nyt noin 2.4 kertaa niin paljon kuin ennen pandemiaa.
2/x Image
A major change in excess deaths is underway: in terms of years of life lost, >60 year olds peaked more than a year ago, while both 0-59 and 25-59 age groups have taken the lead.
3/x Image
Read 28 tweets
Mar 30
Finland's epidemic 30 Mar 2024: wastewater data suggests that the next epidemic wave has started.
1/x Image
Suomen epidemia 30.3.2024: jätevesidata: seuraava epidemia-aalto on todennäköisesti alkanut.
2/x Image
In Europe, several JN.1 mutations and/or subvariants are currently showing strong growth.
3/x

cov-spectrum.org/explore/Europe…
Image
Read 6 tweets
Mar 27
In this article on Lewy Body Dementia, what they didn't say was that in animal tests, ALL rhesus macaques exposed to C19 got Lewy Bodies in their brains.
1/x Image
Tässä Lewyn kappale -dementiaa käsittelevässä jutussa jätettiin sanomatta, että apinakokeissa KAIKILTA rhesusapinoilta löytyi Lewyn kappaleita aivoista koronatartunnan jälkeen.
2/x


web.archive.org/web/2024032712…
is.fi/terveys/art-20…
Image
Read 10 tweets

Did Thread Reader help you today?

Support us! We are indie developers!


This site is made by just two indie developers on a laptop doing marketing, support and development! Read more about the story.

Become a Premium Member ($3/month or $30/year) and get exclusive features!

Become Premium

Don't want to be a Premium member but still want to support us?

Make a small donation by buying us coffee ($5) or help with server cost ($10)

Donate via Paypal

Or Donate anonymously using crypto!

Ethereum

0xfe58350B80634f60Fa6Dc149a72b4DFbc17D341E copy

Bitcoin

3ATGMxNzCUFzxpMCHL5sWSt4DVtS8UqXpi copy

Thank you for your support!

Follow Us!

:(