Suomen epidemia 12.1.2023: edellinen BQ.1-aalto näyttää olevan ohi, mutta arvioitu uudelleentartuntojen osuus on noussut koko pandemian ajan korkeimmalle tasolle. Euroopassa XBB.1.5:n osuus sekvensoinneista nousee nopeasti. 1/x
XBB.1.5:n osuus Euroopassa on noussut 3.6 prosenttiin (ja todellinen tilanne on 2-3 viikkoa edellä näitä lukuja). Yhdysvalloissa osuus kaikista tartunnoista on kaksinkertaistunut noin joka 8:s päivä. 2/x
XBB.1.5 on aivan uudentyyppinen variantti: siinä on yhdistynyt kahden aikaisemman variantin tehokkaimmat ominaisuudet. Virus tahtoo sanoa meille, ettei se ole kuullut siitä että pandemia olisi ohi. 4/x
Arvioitu uudelleentartuntojen osuus on noussut 44 prosenttiin kaikista tartunnoista. Englannissa kehitys on ollut samansuuntainen. Päättelen että jokin käänne on ehkä nyt tapahtumassa (joka selviää sekvensoinneista 2-3 viikon kuluttua). 5/x
Ruotsissa päivittäisten kuolemien määrä on nousemassa kohti koko 3 vuoden pandemian ajan ennätystä (harmaa = ennuste). Vainajien säilytystä koskevien uutisten perusteella päättelen, että myös Suomessa tultaneen nousemaan uusiin ennätyksiin. 6/x
THL ilmoitti 168 uutta kuolemaa. En tiedä mitä oikein on tapahtunut, mutta THL siirsi jo kertaalleen Ö-mappiin laitettuja kuolemia takaisin pro forma raportoinnin piiriin. 7/x
Sanon tämä vielä uudelleen. THL raportoi 30 päivän sisällä kuolleet ECDC:lle kuten ennenkin, sillä EU-laki ei anna vaihtoehtoja. Suomessa sen sijaan saa raportoida eri tavoin justeerattuja lukuja. 8/x
Tämä tarkoittaa, että Helsingin Sanomien artikkelissa kuvatut muutokset kuolemien raportoinnissa on tarkoitettu vain suomalaisille. Täällä ei ole vastaavia lakeja, ja kuolemien määriä voidaan muuttaa. Todellisuudessa THL ei ole muuttanut raportointia. 9/x
Koronakuolemiin on ehkä muodostumassa uusi huippu marraskuun lopun kohdalle. Tilastokeskuksen luvut viittaavat jo merkittävään ylikuolemien määrän nousuun marraskuun lopussa. 10/x
Nyt taisi myös selvitä, miksi kuolemien pro forma luvut on julkaistu suomalaiseen käyttöön. Pandemia on THL:n mielestä ohi, mutta THL:n raportoimien koronakuolemien määrä on kuitenkin jatkuvassa nousussa (kun lasketaan vuoden keskiarvoilla). 11/x
Päivittäisten kuolemien määrä on noin 7-kertaistunut sen jälkeen, kun THL siirtyi laumasuojastrategiaan rokotuksissa (25.8.2021): jatkossa vain osa kansalaisista saa rokotuksen. 12/x
THL:n Mika Salminen mainitsee lääketeollisuuden tekemät voitot yhtenä syynä siihen, miksi poliitikot ja muut eivät voi päättää koronarokotuksista. (Eli THL:n mielipide on että vain THL voi päättää koronarokotuksista.) 13/x
THL:n kilpailijat (koronarokotuksissa) etenevät nopeasti koronarokotusten kanssa. Terveystalo ehti ensin, ja nyt Mehiläinen. Onpa hienoa että saatiin THL:n monopoli rokotuksissa purettua. 14/x
Yhdysvalloissa XBB.1.5:n osuus on noussut 43 prosenttiin. Jos arvioidaan Euroopan sekvensoinnin viiveeksi 3 viikkoa, niin Eurooppa tulee karkeasti 3-4 viikkoa USA:n perässä. 17/x
Iso-Britanniassa ensimmäinen XBB.1.5 tartunta löydettiin 25.11.2022, Suomessa noin 7 viikkoa myöhemmin. Raportoinnin viive on noin 19 päivää (2.5-3 viikkoa). 19/x cov-spectrum.org/explore/United…
XBB.1.5:n kasvuvauhti Iso-Britanniassa:
- 21.11.2022 ... 24.12.2022 18.1% päivässä = 3.2x viikossa
- 11.12.2022 - 24.12.2022: 20.2% päivässä = 3.6x viikossa 20/x
Samaa mieltä aikataulusta @lasleh kanssa. Jos XBB.1.5:n kasvuvauhti Suomessa on sama kuin Iso-Britanniassa, niin sen osuus on kasvanut 5 prosenttiin 12.2.2023. Nyt on siis oikea aika ottaa tehosterokote. 21/x
Veikkaan XBB.1.5:n lähtevän liikkeelle ennen kaikkea Varsinais-Suomesta. Omicron löytyi sieltä vuosi sitten, ja muita XBB-variantteja on siellä jo valmiiksi eniten koko maassa. 22/x
Rokotusten tilanne näyttää melko lohduttomalta. Neljännet rokotukset eivät ole missään vaiheessa yltäneet edes sille tasolle asti, missä 80 prosenttia väestöstä saataisiin pidettyä tuoreissa rokotuksissa (keltainen viiva). 23/x
Koko väestöstä 21 prosenttia on rokotettu neljänteen kertaan. Vanhemmat ikäryhmät on rokotettu edes jotenkuten, mutta suurin osa niistäkin rokotuksista on vanhentunut. Työikäisistä (20-64) on rokotettu 8 prosenttia. 24/x
Ylikuolemien voimakas nousu syksystä 2022 lähtien johtuu todennäköisesti siitä, että
- jo annetut 4. rokotukset ovat vanhentuneet (efektiivinen rokotuskattavuus) (kuva)
- rokottamattomien osuus on erittäin korkea (nominaali rokotuskattavuus) 25/x
Kun 4. rokotuksen on saanut 21 prosenttia suomalaisista, niin 5. rokotuksissa tilanne on vielä selvästi huonompi. 5. rokotuksen on saanut vain 8 prosenttia suomalaisista, ja määrät ovat vahvassa laskussa. 26/x
Vaikka 5. rokotukset ovat avoinna kaikille yli 65-vuotiaille, niin vain 28 prosenttia yli 60-vuotiaista ja 41 prosenttia yli 70-vuotiaista on saanut 5. rokotuksen. 27/x
Suomi liukuu kohti täydellistä laumasuojaa. Rokotekattavuus on vähentynyt jokaisen rokotuksen myötä. Koronakuolemien määrä on 7-kertaistunut, ja Suomi on viime huhtikuusta lähtien johtanut maailman koronakuolemien tilastoja. 28/x
Finland is sliding towards complete herd immunity. Vaccination coverage has decreased with each vaccination. The number of corona deaths has increased 7-fold, and since last April, Finland has led the world's corona death statistics. 29/x
Termin "elää koronan kanssa" julkilausumaton oletus on, että jos sairastut niin sinut käytännössä uhrataan taloudellisten etujen vuoksi. (Tämän jälkeen riippuu sinusta itsestäsi, kumpaan ryhmään aiot kuulua.) 30/x
Tartuntatautipäivärahojen saajien määrän kasvu ehti nousta 108 prosenttiin vuodessa (eli saajien määrä yli kaksinkertaistuu vuodessa) juuri ennen kuin nämä päivärahat lopetettiin. Veikkaan että kasvu siirtyy tavallisten sairauspäivärahojen puolelle. 31/x
Koronan ja Long Covidin osuus sairauspäivärahojen määrän noususta on 93 prosenttia. Long Covid -diagnooseja on luokiteltu sekä vaaleanpunaiselle alueelle (F-koodit) sekä punaiselle alueelle (U-koodit). 32/x
Viimeisen 6 kuukauden aikana Covid-19:n (P-koodit) ja Long Covidin (F- ja U-koodit) perusteella hyväksyttyjen korvaushakemusten määrä on kaksinkertaistunut vuodessa. Kasvu todennäköisesti kiihtyy, kun tartuntatautipäivärahan maksu loppuu (1.1.2023 alkaen). 33/x
Suurin osa päivärahojen kasvusta on tapahtunut sen jälkeen, kun THL siirtyi rokotuksissa laumasuojastrategiaan (25.8.2021). 34/x
Se mitä sanoin yllä koskien THL:n kuolemien raportointia Suomessa vs. ECDC:lle näyttäisi pätevän laajemminkin. THL joutuu raportoimaan ECDC:lle riippumatta siitä, miten suomalaisille raportoidaan. Täällä onkin hyvät tiedot ladattavana. Hyvä EU. 35/x
THL on ottanut uudet Long Covid ICD koodit käyttöön jo kaksi vuotta sitten. Sanaa "Long Covid" ei kuitenkaan mainita. (On toinen asia, kuinka nopeasti näitä on ruvettu käyttämään.) 37/x
Myös sairauspäivärahahakemusten määrä on noin kaksinkertaistunut viimeisen vuoden aikana. Tänne luultavasti siirtyy osa tartuntatautipäivärahojen saajista 1.1.2023 alkaen. 38/x
Voimakkaasti alentunut testien määrä on todennäköisesti vaikuttanut koronasta johtuvien sairauspäivärahojen määriin. Lasketaan vähän. 39/x
Sairauspäivärahakorvauspäätösten määrä suhteessa testien määrään on 3.9-kertaistunut viimeisen vuoden aikana. Kelalta kestää 2-3 kuukautta tehdä päätös (tämä viive on tässä otettu huomioon). 40/x
Tässä linkit pandemian seurantaan (täydennän ketjuja myöhemmin):
edellinen:
THL ja sen jälkeen hallitus poistivat kuolemat pandemian indikaattoreiden joukosta tammikuussa 2021. Sen jälkeen alkoivat 1. ja 2. rokotukset, jonka jälkeen THL siirtyi laumasuojalinjalle rokotuksissa (25.8.2021). 42/x
1. ja 2. rokotusten ajan meni hyvin. Erimielisyydet ministeriön ja THL:n välillä alkoivat kuitenkin välittömästi sen jälkeen, kun THL oli siirtynyt laumasuojastrategiaan elokuussa 2021. 43/x
Tässä hyvä yhteenveto XBB.1.5 variantin tilanteesta. Kasvuetu näkyy siinä, että osuus kaikista tartunnoista on kaksinkertaistunut 7-14 päivän välein. 44/x
@MartinScheininF on tehnyt hyvää työtä. Kuolemien poistaminen pandemian mittareista oli välttämätön askel, jotta THL pystyisi vähän myöhemmin vaihtamaan laumasuojastrategiaan. 46/x
Suomalaisten oikeus elämään jäi kakkoseksi THL:n argumentille, että koronakuolemien määrää on vaikea arvioida. Tie tappamiselle oli auki. Tämän @oikeuskansleri päätöksen jälkeen vuosittaisten koronakuolemien määrä on 11-kertaistunut. 47/x
THL:n mielestä kuolemien määrä ei ole riittävän yksiselitteinen mittari tartuntoihin, sairaalahoitoon ja niiden perusteella tehtäviin mallinnuksiin verrattuna. (Nythän on käynyt ilmi, ettei mallinnustakaan ole.) 48/x
Seuraavaksi THL rupesi vähentämään koronakuolemien määrää. Kolme kuukautta tämän päätöksen jälkeen THL omien sanojensa mukaan rupesi "arvioimaan" kuolemien määrää. 49/x
Ja tästä kolmen kuukauden päästä (25.8.2021) THL esitti, että jatkossa vain osa suomalaisista saa rokotuksen, ja lopuille tarjotaan "luonnon uudelleen kohtaamista" eli sairastumista. 50/x
Seuraavaksi THL rajoitti kuolemien raportointia entisestään. Kuusi kuukautta aikaisemmin oli jo siirrytty "arvioimaan" kuolleiden määriä. Kaikki oli nyt lähes valmista. 51/x
Enää tarvitsi vähentää ja myöhästyttää seuraavia eli 3. rokotuksia. Siinä onnistuttiinkin. Rokotukset myöhästyivät noin kaksi kuukautta, jonka aikana Omicron ehti Suomeen ja päivittäisten kuolemien määrä kolminkertaistui. 52/x
Joulukuun alussa 2021 lasten rokotuksia ei kiirehditty, ja THL:n Mia Kontio tarjosi osalle suomalaisista luonnonbuusteria. 5-11 -vuotiaista vain joka neljäs on rokotettu edes yhden kerran, ja lasten ylikuolleisuus on voimakkaassa nousussa. 53/x
Yksityisten lääkäriasemien kautta saatavan rokotuksen hinta on selvinnyt - noin 30 euroa, ja myös yksityishenkilöt voivat saada rokotuksen. Veikkaan että edessä on merkittävä THL:n rokotusmonopolin purkautuminen. 54/x
Nyt on käynyt ilmi että kansainväliset laumasuojan puolustajat pitävät Tukholmassa konferenssin. Sitä ennen he kirjoittivat artikkelin sivustolle, joka tunnetaan Venäjän etujen ajajana. 55/x
THL:n puolustajat asettuvat rintamaan työntekijä- ja työnantajajärjestöjä sekä yksityistä terveydenhoitoa vastaan, jotka onnistuivat rikkomaan THL:n monopolin. Samaan aikaan sekä korona- että ylikuolemien määrä on noussut pandemian ajan maksimiin. 58/x
THL ei luovuta parhaimpia bivalenttirokotuksia yksityisille. Toisaalta nyt ei ole ehkä menossa yhtään rokotetta roskiin. Veikkaan että jatkossa yksityisiltä saa samat rokotteet kuin julkiselta puoleltakin. 60/x
THL määritteli sairaalahoidon luvut uudelleen. Tässä vanhat ja uudet luvut rinnakkain (erikoissairaanhoito). 61/x
Nyt on mielenkiintoista. Covid-19 erikoissairaanhoidossa (due+with) oli uuden raportoinnin mukaan jopa yli 50 prosenttia enemmän potilaita kuin vanhan raportoinnin mukaan, ... 62/x
... mutta sen jälkeen osuus on jatkuvasti pienentynyt. Nykyisellä vauhdilla erikoissairaanhoidossa ei ole enää yhtään koronapotilasta 0.8466/0.0009865 = 858 päivän kuluttua eli 28.4.2025. 63/x
Kuitenkin samaan aikaan hengitystieoireiden vuoksi erikoissairaanhoidossa olevien potilaiden määrä on kesäkuun 2020 jälkeen kaksinkertaistunut, ja Covid-19 potilaiden osuus kaikista potilaista on kasvanut koko ajan. 64/x
Eli meillä on tilanne, jossa 1) koronapotilaiden määrää erikoissairaanhoidossa on justeerattu, ja tämä johtaa ennenpitkää siihen että koronapotilaiden määrä menee nollaan 65/x
2) kaikkien hengitystieinfektiopotilaiden määrä kasvaa jatkuvasti 66/x
3) tuntemattoman hengitystieinfektion vuoksi erikoissairaanhoidossa olevien määrän huippu sattuu nyt (kun numeroita on justeerattu) samaan aikaan kuin koronapotilaiden huippu 67/x
Tilanne on samansuuntainen perusterveydenhoidossa, missä koronapotilaiden (due+with) osuus on noussut 50 prosenttiin kaikista hengitystieinfektiopotilaista. 68/x
• • •
Missing some Tweet in this thread? You can try to
force a refresh
Suomen epidemia 22.12.2022: alle 5-vuotiaiden ylikuolemien määrä on noussut koko pandemian ajan korkeimmalle tasolle. Koko väestön ylikuolemien määrä on voimakkaassa nousussa. 1/x
Alle 5-vuotiaiden ylikuolemien määrän voimakas nousu on jatkunut aivan viime viikoille saakka huolimatta siitä, että raportoinnin viiveen vuoksi osa luvuista puuttuu vielä. 2/x
Iso-Britanniassa useita lapsia on kuollut streptokokki A -epidemian seurauksena. Suomalaisten lasten kuolinsyyt eivät ole tiedossa. 3/x
Suomen epidemia 3.12.2022: syyskuun kuolemien huippu nousee yhä pahemmaksi. Epidemian nykyisen aallon mittarit pahenevat: positiivisten osuus ja jätevedestä havaitun viruksen määrä nousevat. 1/x
Jätevedestä havaitun viruksen määrä on noussut mittaushistorian uuteen maksimiin (koko maa). Positiivisten osuudessa on viime viikon aikana tapahtunut yhtäkkinen nousu. Kuolleiden osuus testatuista nousi uuteen koko epidemian ennätykseen. 2/x
Vaikka testien määrä ei ole juuri muuttunut toukokuun lopun jälkeen, niin kuolleiden osuus testatuista on yli kaksinkertaistunut heinäkuun alun jälkeen (jolloin BA.5-epidemian tartunnat nousivat voimakkaasti). 3/x
Suomen epidemia 31.7.2022: apinarokkotartuntojen määrä kasvaa samaa vauhtia koko EEA-alueen kanssa. Suomi tulee noin 2 kuukautta Espanjaa ja noin 45 päivää EEA:ta jäljessä. 1/x
Suomi on melko tarkkaan samalla tasolla kuin Viro. Ruotsi, Tanska ja Norja ovat noin 4-5 viikkoa edellä. 2/x
Espanjassa on 22 kertaa enemmän apinarokkoa liikkeellä kuin Suomessa. En ole kuullut mistään merkittävistä torjuntatoimista, eli nämä käyrät kuvaavat melko vapaata leviämistä. 3/x
Nyt huomasin että WHO julisti myös koronan PHEIC:ksi 12.2.2020. Siitä meni vielä kuukausi ennen kuin Suomessa hallitus ryhtyi toimenpiteisiin (16.3.2020). 2/x who.int/publications/m…
Voi olla että ne jotka ei vieläkään käytä FFP2/FFP3 maskeja tunnistaa jatkossa tällaisista paukamista, sillä ... 3/x
Suomen epidemia 23.7.2022: BA.5-epidemian ylikuolleisuuden nousu on todennäköisesti alkanut. Nousu on selkein 70-79 ja 60-69 -vuotiailla, joita ei ole rokotettu 4. kertaan, ja 25-39 -vuotiailla, joiden keskuudessa rokottamattomien osuus on kaikkein suurin. 1/x
Aikuisten ikäryhmissä rokottamattomien osuus on suurin 18-34 -vuotiaiden keskuudessa. 5-11 -vuotiaista on 72 prosenttia rokottamatta. 2/x
Tämä voidaan ilmaista myös toisin: 18-39 -vuotiaiden piirissä on 5-6 kertaa niin paljon rokottamattomia kuin yli 70-vuotiaiden piirissä. Ylikuolleisuus on nyt lähtenyt nousemaan osassa näistä ikäryhmistä. BA.5-aalto alkoi 16.5.2022. 3/x
Suomen epidemia 14.7.2022: HUS:n alueella sairaanhoidossa olevien määrä nousee nopeinta vauhtia ikinä. Vauhti (8x kuukaudessa) on yli kaksi kertaa kovempi kuin Omicronin tullessa joulukuussa (3.6x kuukaudessa). Lisäksi tällä kertaa juuri ketään ei ole rokotettu. 1/x
THL:n työpaperi, johon ilmeisesti rokotuspäätökset ovat perustuneet, sisältää toinen toistaan lievempiä sairaanhoidon skenaarioita. BA.5 näyttää olevan kuitenkin täysin toisenlainen kuin nämä skenaariot. Sivu 6. 2/x
THL näyttää tehneen karkean arviointivirheen. Hintana on väestön lähes täysin vanhentuneet rokotukset, erittäin nopea sairaanhoidon kasvu ja todennäköisesti erittäin suuri kuolemien määrä (sillä kuolemat ja sairaanhoito korreloivat erittäin vahvasti). 3/x