2/7 Kaltiala perustelee asiaa sillä, että nuoruusiässä identiteetin rakentuminen on kesken. Kaltiala on myös huolissaan siitä, että alaikäisillä ja nuorilla esiintyvät sukupuoli-identiteetin häiriöt ovat lisääntyneet tyttöjen keskuudessa. #tytöt
3/7 Kaltiala on arvioinut sukupuoliahdistusta kokevia nuoria jo vuodesta 2011 ja tavannut suurimman osan niistä nuorista, jotka on lähetetty Helsingistä saamaan toinen mielipide aiheesta. #tytöt
4/7 Sukupuoliahdistusta kokevia lapsia & nuoria tulisi hoitaa ennen kaikkea antamalla lapselle kasvurauha ja hoitaa mahdollisia liitännäisongelmia. Jos nuori haluaa käyttää toisen sukupuolen tunnusmerkkejä, ei tätä tule hillitä mutta ei myöskään vahvistaa tai ohjata ulkopuolelta.
5/7 Kaltialan mukaan lasta ei hyväksytä kokonaisena, jos joko hänen sukupuolikokemuksensa tai fyysinen kehonsa kielletään: ”Jos käsketään olla kuten pojan kuuluu, kielletään kokemus. Jos sanotaan, että olet todellisuudessa tyttö, kielletään keho.”
6/7 Kaltiala kertoo, että ennen toiseen sukupuoleen identifioituivat pienet pojat, mutta nyt lähes kaikki hänen potilaansa ovat teini-iässä asiaan havahtuneita biologisia tyttöjä. Kaltialan mukaan tytöillä psykiatriset oireet voivat yleisesti tarttua esim. sairaalaosastolla.
7/7 Näkemyksemme on linjassa Kaltialan kanssa. Olemme ottaneet kantaa nuorten tyttöjen tilanteeseen ja ns. sosiaaliseen transitioon liittyen jo keväällä 2021. Nuorten tyttöjen oireilun syyt tulisi selvittää ja niitä hoitaa kokonaisvaltaisesti. naistenrintama.fi/tiedotteet-ja-…
• • •
Missing some Tweet in this thread? You can try to
force a refresh
1/6 Athena Forum @AthenaForumEU on uusi eurooppalainen ajatuspaja ja verkosto, joka puolustaa biologiseen sukupuoleen perustuvia ihmisoikeuksia, näyttöön pohjaavaa politiikkaa ja poliittista rohkeutta. athena-forum.eu
2/6 Athena Forumia johtaa Faika El-Nagashi @el_nagashi, entinen Vihreiden kansanedustaja Itävallasta. Athena Forum on brittiläisen Sex Matters -järjestön @SexMattersOrg eurooppalainen sisarjärjestö. Sex Matters on tukenut Athenan perustamista. sex-matters.org
3/6 Lokakuussa 2025 Athena Forum julkaisi ensimmäisen raporttinsa ”Beneath the Surface: How gender identity is reshaping Europe”. Raportti osoittaa, miten kiistanalaiset aktivistien vaatimukset on otettu osaksi eurooppalaisia suosituksia. athena-forum.eu/updates/beneat…
1/9 UK:n korkeimman oikeuden 16.4.25 antama päätös naisen määritelmästä on herättänyt maailmanlaajuista huomiota. Päätös vahvisti tulkinnan olemassa olevista koko UK:ta koskevan tasa-arvolain kirjauksista ja sp-erityisten tilojen ja palvelujen suojasta. hs.fi/maailma/art-20…
2/9 Oikeusjutun nosti skotlantilainen genderkriittinen naisasiayhteisö For Women Scotland, kun Skotlannin hallitus hyväksyi 2018 lain, jonka mukaan julkisten toimielinten sukupuolikiintiöissä sukupuoli olisi ollut itse määriteltävissä. forwomen.scot
3/9 Juridisen sukupuolen itsemäärittely ei ole voimassa missään päin Britanniaa. UK:n Equality Act (2010) -laki suojaa syrjinnältä 9 eri syrjintäperusteella. “Gender” tai “gender identity” (sukupuoli-identiteetti) eivät sisälly lakiin. legislation.gov.uk/ukpga/2010/15/…
1/7 Naisten rintama ry perustettiin vuonna 2021 edistämään naisten ja tyttöjen asemaa Suomessa. Olemme ainoa Suomessa toimiva naisten asioita edistävä järjestö, joka määrittelee kohderyhmäkseen yksiselitteisesti biologiset naiset ja tytöt.
2/7 Näemme, että jotta naisiin ja tyttöihin liittyvistä teemoista voidaan puhua ymmärrettävästi ja yksiselitteisesti, käsitteet nainen ja tyttö on voitava määritellä julkisessa puheessa selkeästi. Suhtaudumme kriittisesti sukupuolen määrittelyyn vain identiteettinä.
3/7 Ensimmäinen periaatteemme onkin: Jotta voidaan ajaa naisten oikeuksia, tulee voida yksiselitteisesti määritellä, mikä on nainen.
Nainen on ihmislajin aikuinen naarasyksilö. #sukupuoli #nainen #naistenoikeudet
1/9 Britanniassa laaja tutkimushanke arvostelee rajusti sukupuoliahdistusta tuntevien nuorten hoitoa. Sen mukaan tuhannet brittilapset ovat mm. saaneet murrosiän alkamista siirtäviä blokkerilääkkeitä liian helposti Englannissa. #Cass #CassReview #Blokkerit yle.fi/a/74-20083057
2/9 Raportin mukaan sukupuoliklinikalla on kasvanut erityisesti sukupuoliahdistusta potevien 1995–2010 syntyneiden tyttöjen ja nuorten naisten määrä. Syy määrän rajuun kasvuun ei raportin mukaan ole pelkkä tietoisuuden kasvu transidentiteetistä. #CassReview #sukupuoli #tytöt
3/9 Raportissa sanotaan tutkimusten osoittavan, että sukupuoliahdistusta potevat nuoret kärsivät tavallista enemmän mielenterveysongelmista ja autismista. Lisäksi tytöistä 89% oli joko biseksuaaleja tai lesboja. #CassReview #sukupuoli #tytöt
2/5 YK:n erityisraportoija Reem Alsalem moitti 29.11.2022 mm. Skotlannin lainsäätäjiä siitä, että ns. itseilmoituslain valmistelussa ei otettu huomioon sen vaikutuksia tyttöihin ja naisiin. Suomessa ollaan tekemässä samoja virheitä kuin esimerkiksi Skotlannissa. #translaki
3/5 Itseilmoitusmenettely avaa mahdollisuuden muuttaa juridista sukupuolta kaikille täysi-ikäisille suomalaisille, jolloin laki ei koske enää vain pientä vähemmistöryhmää. Väärinkäytösten riski on ilmeinen. #translaki#translainuudistus#NoToSelfID#NaistenOikeudet
2/13 Jotta naisten ja tyttöjen oikeuksia ja asemaa voidaan edistää, naiseutta ei tule määritellä juridiseksi kategoriaksi johon miehet voivat omalla ilmoituksellaan liittyä. Transsukupuoliset, joilla on sukupuolidysforiadiagnoosi, voisivat edelleen vaihtaa juridisen sukupuolensa.
3/13 Ihmisoikeussopimukset eivät edellytä juridisen sukupuolen itseidentifikaatiota, vaikka näin toistuvasti väitetään. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin ei edellytä jäsenmailta lainsäädännön muutosta siten, että juridisen sukupuolen voi itse määritellä. #NaistenOikeudet#SelfID