Thread by @jmkorhonen

Puhutaas hetki teknokratiasta eli karkeasti sanoen lujasta uskosta siihen, että yhteiskunnallisiin kysymyksiin on olemassa jokin tietty paras ratkaisu ja että se on löydettävissä tutkimuksen ja teknologian keinoin.

Tämä ajatusmalli on nimittäin nyt tarvittavan muutoksen jarru.

Seuraavat ajatukseni ovat vielä vähän jäsentymättömiä, hajanaisia, sekä mahdollisesti epäloogisia ja/tai vääriä. Eli tästä tulee enempi ääneen ajattelua, mutta juuri siksi arvostaisin kommentteja.

Sanotaan nyt heti, että teknokraatit ovat tärkeä ihmisryhmä joita tarvitaan jotta yhteiskunnan pyörät pysyvät pyörimässä. On ihan oikeasti tärkeää että on porukkaa, joka kykenee optimoimaan ratkaisuja annettujen reunaehtojen puitteissa. Ihan epäironisesti: Hyvä teknokraatit!

Mutta teknokratiasta tulee ongelma jos tietyssä viitekehyksessä ja tietyillä arvovalinnoilla optimoitu "paras" ratkaisu sekoitetaan siihen, että kyseinen ratkaisu olisi yleisesti "paras."

Kukin ratkaisu kun voi olla paras vain omassa viitekehyksessään.

Käytännön esimerkki: kun talousviisas - nykyään erittäin tyypillinen teknokraatin alalaji - esittää, että "paras" ratkaisu johonkin ongelmaan on X, hän käytännössä aina tarkoittaa että "vallitsevan/hyväksymäni teorian valossa olen sitä mieltä, että X on paras."

Mutta mitä se "paras" tarkoittaa? Kenelle se on paras? Millaisia arvovalintoja joudutaan tekemään, jotta tähän tulokseen päästään? Miten painotamme eri osapuolten hyötyjä ja haittoja?

Jos teknokraateilta kysytään tätä, on yleistä saada vastaukseksi vain tyhjää tuijotusta.

"Kenen parasta pitäisi ajatella" on kysymys, jonka "oikeaa" vastausta EI OLE OLEMASSA. Sitä ei voi johtaa tutkimuksesta, esim. fysiikasta tai taloustieteestä. Se on arvovalinta.

Ja kokemukseni mukaan - olenhan teknokraatti taustaltani - näitä asioita ei koulussa käsitellä.

Teknokratialle on tyypillistä, että kyseisten arvovalintojen olemassaoloa ei edes tiedosteta, saati että se näkyisi johtopäätöksissä tai niistä puhumisessa. Jos asia tiedostetaan, on tyypillistä ohittaa se esimerkiksi siksi, kun on olemassa joku "sovittu tapa" laskea hyödyt.

Mutta nämä sovitut tavat ovat vain sovittuja tapoja.

Otetaan esimerkki: kun talousviisas pohtii kansantalouden tilaa, hän saattaa sanoa että ihmisten pitäisi muuttaa enemmän työn perässä ja esim. työttömyysturvaa pitää leikata jos he eivät muuta.

Mihin johtopäätös perustuu?

Se perustuu siihen, että sovittu tapa laskea talousasioita ei huomioi esimerkiksi ahdistusta, mikä syntyy olemisen epävarmuudesta ja muuttamisesta. Jos laskelmissa huomioidaan edes muuttamisen suorat rahalliset kustannukset, ollaan jo pitkällä.

Mutta sille, että ahdistusta ja huolta ei lasketa kustannukseksi, EI OLE MITÄÄN TIETEELLISIÄ PERUSTEITA (kts esim Nelson 2001). Talouslaskelmia tekevät ovat vain ottaneet käytännöksi jättää ne huomiotta.

Tähän tietenkin vaikuttaa se, että näitä on vaikea laskea.

Mutta se, että jotain asiaa ei huomioida siksi kun se on vaikea huomioida laskelmissa, vastaa aika lailla tarkkaan sitä että avaimensa kadottanut etsisi sitä vain katulampun alta kun siellä on enemmän valoa.

Samalla tavalla teknokraatit ovat nyt tarjoamassa "parhaaksi" ratkaisuksi ilmastonmuutokseen mm. hiiliveroa, monesti jopa suoraan väheksyen esimerkiksi mielenosoituksia.

Kyllä, teknokraattien teoriassa - josta vaikeasti mallinnettava politiikka pyritään saamaan pois - näin on.

Teknokratian yleensä tiedostamattomana utopiana kun on aina maailma, jossa politiikkaa ei tarvittaisi, vaan maailma pyörisi kellokoneiston lailla radallaan, itseäänkorjaavasti, täydellisten ja mielellään ikuisten sääntöjen ohjaamana.

Hiilivero on täydellinen esimerkki tästä.

Se, että teoria ohittaa mm. kysymyksen siitä, MITEN nuo riittävät hiiliverot saadaan käytännössä aikaan, ei ole teknokraatin ongelma. Hänellä on jo valmis vastaus, ja hänestä olisi mukavaa jos maailmaa muutettaisiin vain kabineteissa toisten teknokraattien kanssa.

Ja kun teknokraatti on tottunut ajattelemaan kustannus/hinta-asteikolla, hänelle on vierasta ajatuskin moraalista.

Jos asia on teorian mukainen ja vastaa todistusaineistoa, ja on "tehokas", se on oikein. Jos ei, se on väärin.

Tämä on hyvin houkuttelevaa, koska moraalisten ja eettisten kysymysten pohdinta on oikeasti vaikeaa.

Olisi paljon helpompaa, jos olisi olemassa selkeät säännöt sille, miten päätellä tilanteessa kuin tilanteessa mikä on oikein ja väärin.

Teknokraateilla on tällaiset säännöt.

Eikä tähän kehikkoon oikein näytä mahtuvan ajatuskaan siitä, että esimerkiksi jonkin asian kieltäminen voisi yksinkertaisesti olla oikein. Teknokraatti lähtee lähes aina siitä, onko jokin "tehokasta" vai ei, ja teoriassa kaikki kieltäminen on epätehokasta. Eli se on väärin.

Tämä ajatusmalli on tietenkin valtaa pitävälle fossiilikapitalismille mitä tervetullein: mitä vähemmän kieltoja, sitä enemmän voittoa. Ja jos tehokkuus on aksiomaattinen hyve, niin sittenhän luonnon tuhonopeutta taloutta "tehostamalla" maksimoiva on suorastaan jumalan asialla.

Eikä teknokraatin koulutus valmenna häntä kyseenalaistamaan omaa viitekehystään. Etenkin teknilliset ja talousalat ovat suorastaan surullisenkuuluisia historiattomuudestaan: opiskelijoiden annetaan ymmärtää, että vanha oli tyhmää/epäloogista ja nykyinen fiksua/loogista.

Tästä sitten seuraa, että arkkiteknokraatit kuten koko uransa tietynlaisessa viitekehikossa harjoitettavan optimoinnin kanssa tehnyt Juhana Vartiainen eivät vaan ymmärrä esimerkiksi ilmastomielenosoituksia, vaan pitävät kaikkea muuta paitsi päästömaksuja "moralismina."

Heiltä kun jää näkemättä, että nimenomaan tämä "moralismi" on sitä, miten ne optimoinnin tavoitefunktiot ihmisten yhteiskunnassa asetetaan.

Tai että joskus on vaan oikein vaikka kieltää jokin haitallinen asia.