Thread by @jmkorhonen

Siltä varalta että jotakuta kiinnostaa, miten tähän on tultu, niin lyhyt ketju nyt päälle hyökyvän ympäristökriisimme historiasta.

Aloitetaan ihan alusta: ikinä ei ole ollut semmoista paratiisia, missä ihminen olisi elänyt täydessä harmoniassa luonnon kanssa.

Ihmiset ovat koko olemassaolonsa ajan muokanneet ympäristöään sekä tarkoituksella (esim. savannin kulottaminen saaliseläinten ajamiseksi esille) että tahattomasti (esim. vieraslajien tuominen Tyynenmeren saarille, maan raivauksen aiheuttama ilmastonmuutos).

Varsinkin maanviljelykseen siirtyminen johti suurimittaisiin ympäristömuutoksiin, ilmeisistä syistä: metsiä piti raivata viljelyksille ja energianlähteeksi, ja laiduntaminen johti laajamittaiseen eroosioon.

Ennen vuohitaloutta, Välimeren ympäristö oli tiheää metsää.

Keskisemmässä Euroopassa väkiluvun kasvu johti jo keskiajalla metsäkatoon.

Jopa Pariisissa oli vielä 1200-luvulla runsaasti saunoja (joiden merkkinä koivuvasta), mutta entistä kauempaa haetun polttopuun kallistuminen (OK, myös saunoissa harjoitettu irstaus) tekivät niistä lopun.

Luonnontuhot pysyivät kuitenkin aisoissa siksi, kun ihmisten työkalut olivat voimiltaan niin rajoittuneita. Kun työkalujen voimanlähde oli ihmisen, eläimen, tai harvoissa tapauksissa veden tai tuulen voima, niiden tuhovoima oli automaattisesti rajallinen.

Ratkaiseva muutos tapahtui, kun opimme käyttämään fossiilisiin polttoaineisiin varastoitunutta auringonvaloa energiaksemme. Ensimmäisenä alkoivat laajentua pohjoisemman Euroopan kaupungit: niiden kokoa oli rajoittanut lämmityspuun saanti, mutta hiiltä oli helpompi kuljettaa.

Samaan aikaan hiilen energiaa opittiin käyttämään myös työkoneissa. Varastoitunut valo teki nyt töitä kymmenien hevosten voimalla.

Tuottavuus kasvoi - mutta myös vahingot kasvoivat. Lisäksi fossiilisten poltto alkoi hitaasti mutta varmasti lisätä ilman hiilidioksidipitoisuutta.

Käytännössä kaikki 200 vuoden aikana nähty tuottavuuden kasvu on tarkoittanut ihmis- ja eläintyön korvaamista ja lisäämistä fossiilisella konevoimalla. Nyt työkalumme ovat niin voimakkaita, että ihmiskunta on kuin geologinen voima: siirrämme materiaaleja luonnonprosessien lailla.

1960-luvulle tultaessa järjestelmän ongelmat alkoivat olla ilmiselviä, etenkin pisimmälle teollistuneissa maissa. Kun koko ajan voimakkaampien työkalujemme aiheuttamista vahingoista ei ollut tarvinnut mitenkään erityisesti huolehtia, niistä ei oltu huolehdittu.

1960-luvulla syntynyt ympäristöliike keskittyi aluksi näkyvään ympäristönsuojeluun, esimerkiksi eläinlajeihin ja maa-alueisiin sekä kemikaalien vaaroihin. Julkinen keskustelu nykyään "kestävyysongelmaksi" kutsutusta ongelmasta puolestaan keskittyi raaka-aineiden riittävyyteen.

Keskustelussa tiedettiin kuitenkin oikein hyvin, että näkyvän luonnonsuojelun lisäksi myös järjestelmää olisi pakko muuttaa: rajaton kulutuksen kasvu aiheuttaisi ennen pitkää varmuudella katastrofin joko edullisten raaka-aineiden loppumisen tai liiallisen saastumisen myötä.

Saastumisen yksityiskohtia ei kuitenkaan voitu ennustaa kovinkaan hyvin. Ilmastonmuutoksesta puhuttiin ja siitä varoiteltiin jo 50-luvulla, mutta vielä 70-luvulla oli aidosti vaikea sanoa, kohtaisiko ihmiskunta pullonkaulan ensiksi hiilidioksidin vai jonkun muun saasteen kautta.

Lisäksi vuoden 1973 öljykriisi - aikanaan valtava järkytys, joka näkyi Suomessakin esimerkiksi nopeusrajoitusten alentamisena ja kieltona valaista näyteikkunoita - ohjasi keskustelua väkisinkin luonnonvarojen loppumiseen saastumisen sijasta.

Perusongelma kuitenkin ymmärrettiin oikein hyvin, ja myös se ymmärrettiin, mitä asialle pitäisi tehdä: ihmiskunnan olisi opeteltava elämään suu säkkiä myöten, sen sijaan, että mälläämme perinnöksi saamamme auringonvalon turhuuksiin.

70-luvun loppupuolella kehittyneissä maissa oli vahva "vaihtoehtoisen teknologian" liike, jonka piirissä kehitettiin teknisiä ratkaisuja resurssiviisaampaan mutta silti mukavaan elämään. Liike oli kuitenkin muutakin kuin hakkerointia: se oli ennen kaikkea sosiaalinen liike.

Hyvin suuri joukko ihmisiä näki, että järjestelmä, jossa he elivät, ei ollut kestävällä pohjalla. Sen lisäksi järjestelmä teki yksittäisistä ihmisistä lähinnä tämän tuhokoneen osia.

Vaihtoehtoinen teknologia nousi teemaksi jopa YK:ssa ja OECD:ssä.

Käytännössä kaikki ne asiat, joista keskustelemme nykyisin, kiertotaloudesta passiivitaloihin ja ekologisempaan yhdyskuntarakenteeseen, käytiin jo kertaalleen läpi 70- ja 80-luvulla. Moneen ongelmaan keksittiin jo ratkaisutkin; ne odottavat löytymistään divareissa ja arkistoissa.

Tuolloin, 1980-luvun alkaessa, meillä oli melko todennäköisesti paras mahdollisuutemme ikinä valita toisin. Olisimme voineet ihan oikeasti valita polun, joka ei ehkä olisi tuonut 8 millimetrin paksuista kännykkää yhtä nopeasti, mutta olisi vienyt meidät jo pitkälle kestävyydessä.

Mitä tapahtui?

Radikaalioikeisto tapahtui.

Perinteiset konservatiivipuolueet oli 70-luvulta lähtien vallannut radikaali siipi, jonka mielestä markkinat olivat ratkaisu kaikkeen, ja kaikki yhteinen tekeminen sosialismia.

Kasinotalous sulki ovemme kiertotalouteen.

Tilanne vain paheni, kun Neuvostoliitto mureni 1980-luvun lopussa. Neoliberaali maailmanjärjestys - se, joka oli historiallisen sattuman kautta jäänyt jäljelle - nähtiin jopa lopullisena historiallisena järjestyksenä, ja sen haastaminen 70-luvun ajatuksin oli toivotonta.

Itse järjestelmässä mikään ei tietysti ollut muuttunut, paikallisia parannustoimia lukuunottamatta. Teollisuus siivosi vähän paremmin näkyvimmät vahinkonsa,mutta kaikki mikä voitiin lakaista maton alle, lakaistiin maton alle.

Olimme antaneet yrityksille liikaa valtaa tehdä niin.

Nyt me olemme se sukupolvi, joka katsoo mattoa ja näkee sen olevan aivan naurettavalla tavalla keskeltä pullistunut. Emme enää voi lakaista ongelmia maton alle ja teeskennellä, ettei niitä ole.

Paskamaisinta tässä on se, että jos olisimme aloittaneet siirtymän kestävämpään yhteiskuntaan silloin kun vaihtoehtoisen teknologian liike sitä ehdotti, siirtymä olisi ollut hidas, rauhallinen ja leppoisa. Muutama kaikkein rikkain olisi vähän vähemmän rikas, siinä se.

Mutta tämä tie sulkeutui jo ajat sitten. Nyt edessä on verta, hikeä ja kyyneliä.

Muutos pitää tehdä joka tapauksessa, joko vapaaehtoisesti tai niin, että fysiikka pakottaa meidät siihen.

Ja kummassakin tapauksessa 70-luvun opit ovat edelleen erittäin ajankohtaisia.

Olen nyt jo jonkin aikaa perehtynyt vaihtoehtoisen teknologian liikkeen historiaan, ja aion jatkaa perehtymistä. Koitan kaivella historiasta oppeja, mitä voisimme nyt soveltaa. Olen jo nyt aivan vakuuttunut, että parempi elämä olisi mahdollinen - tekniikat ovat jo testattujakin!

PS. etsin myös tutkimukseen lisää materiaalia ja haastateltavia. Jos olet ollut mukana vaihtoehtoisen teknologian liikkeissä 70- ja 80-luvulla tai myöhemminkin, tai tunnet ihmisiä jotka ovat, ota yhteyttä joko yksityisviestillä tai sähköpostilla [e-mail] !

Myös kaikenlainen materiaali, valokuvista kirjoituksiin ja kirjoihin tai jopa todellisiin vekottimiin, kiinnostaa paljon!

PPS. Englanniksi yksi kirjoitus näistä aiheista löytyy täältä:

jmkorhonen.net/2019/05/13/tec…

Ja jos yhtä kirjaa suosittelisin, niin Greer (2013) Green Wizardry on erinomainen johdatus ja helposti saatavilla.