Toinen maailmansota tappoi yhteensä n. 100 miljoonaa ihmistä. Tähän tarvittiin koko maailman mobilisointi sotatuotantoon. Koska ihmiset eivät yleensä suostu kuolemaan vapaaehtoisesti.
Mutta: tuhoaisimme samalla myös sen ympäristön.
Miltä kuulostaisi vaikka jopa 60% tartunnan saaneista tappava, mutta koronan tavoin leviävä virus? Sellainenkin löytyisi.
Eikä mikään näistä ratkaisisi perusongelmaa: vaikka kuinka harventaisimme, ostaisimme vain vähän lisää aikaa. Jos emme muuta kulttuuriamme, törmäisimme rajoihin taas uudestaan.
TÄMÄ. EI. OLE. TOTTA.
Jopa Suomessa monen elintaso _paranisi_. Kaikkein vauraimmat joutuisivat toki vähän tinkimään.
No, Luonnonperintösäätiön hän perusti, ja se on hyvä idea. Sille kannattaa lahjoittaa edelleen.