Koska hänen ajattelunsa looginen johtopäätös on itsemurha. Kaikki hänen seuraajansa eivät ole ajatelleet asiaa yhtä pitkälle, mutta hän itse kyllä ymmärsi asian. (Onneksi hänen premissinsä ovat pielessä.)
"Itsemurha on looginen vaihtoehto väestönpaljouteen hukkuvassa maailmassa. Mitä aiemmin sitä parempi, mutta koskaan ei ole liian myöhäistä itsemurhalle."
Onneksi näin ei tarvitse ajatella!
Voimme toimia paremman maailman puolesta - kaikille - tai voimme heittää kaiken läskiksi ja hanskat tiskiin.
Hän oli ja on väärässä. Vieläkin olisi tehtävissä vaikka mitä, ja vaikka tulemme nyt aiheuttamaan paljon vahinkoa, tuhoamme enintään oman sivilisaatiomme. Emme elämää kokonaan.
Itse haluaisin elämän - ja empatian - säilyvän miljardeja vuosia.
Tällöinkin on parempiakin esikuvia kuin Linkola, Suomessakin vaikkapa Lasse Nordlund.