Olen yrittänyt analysoida, miksi ranskalaisten reaktio #SamuelPaty mestaukseen on herättänyt erilaisen ja vahvemman reaktion kuin kaikki ne aiemmat iskut, vaikka osa aiemmista iskuista, kuten Nizza ja Bataclan, olivat paljon tuhoisampia. Tässä analyysin tulokset:
->
Aikaisemmat terrori-iskut ovat noudattaneet kahta eri kaavaa: joko on ISIS-isku täysin sattumanvaraisia kohteita kohtaan tai isku jotain erityisesti muslimit suututtanutta tahoa kohtaan, kuten Charlie Hebdo -isku. Mutta tämä opettajan mestaus ei noudata kumpaakaan kaavaa.
->
Hän ei ollut sattumanvarainen uhri muttei mikään julkkiskaan. Hän oli tavis, joka oli työssään tehnyt jotain, mikä pillastutti paikalliset muslimit ja hänet vain tapettiin työpaikallaan. Sellaista iskua on vaikeampi rationalisoida vähäisemmäksi uhaksi kuin aiempia iskuja.
->
Sattumanvaraisiin uhreihin kohdistuvista iskuista voi aina ajatella, että maailmassa nyt on hulluja ihmisiä, mutta on epätodennäköistä joutua heidän uhreikseen. Samoin ihmiset voivat hakea turvaa siitä ajatuksesta, että he eivät ole Muhammed-pilapiirtäjiä.
->
Mutta opettajan mestausta on vaikeampi rationalisoida. Ihan tavallinen mies tapettiin, ja tekijänä ei ollut yksittäinen hullu. Alueella asuvat muslimit laittoivat fatwan opettajalle ja maalittivat kunnes hänet tapettiin. Tappaja ei ole joku sekopää vaan yhteisö ympärilläsi.
->
Joten tästä syystä islamismista puhutaan nyt vakavammin: ymmärrettiin, että vihollinen ei ole joku järjestö tai yksittäiset hullut vaan niitä on miljoonittain ja ne asuvat naapurissasi. Yksi väärä sana, ja sinut voidaan maalittaa samoin myös. Kyllähän semmoinen pelottaa.
->
Mutta muuttuuko mikään? Tuskin. Sosiaalisen median sensuuria varmaan lisätään, koska fatwa-hommia ja opettajan maalitusta oli tehty somealustoilla. Mutta eipä se tätä jatkossa juuri hidasta. Muihin toimiin Macronin hallitus tuskin ryhtyy.
• • •
Missing some Tweet in this thread? You can try to
force a refresh
Perussuomalaisen Nuorison eli näin ystävien kesken peppu-jugendin pj Miko Bergbom on Ylen haastattelussa uuden järjestön linjasta yms. Puretaanpa Mikon ajatusmaailmaa hieman twiittiketjulla. Jo otsikossa piilovittuillaan Mikolle, joten jännää on tiedossa.
->
Miko on sananvapauden puolustaja, joka sivutoimenaan pyrkii laajentamaan vaiennettavan vihapuheen määritelmää koskemaan myös vieraan valtion sotatoimien kritisointia. No, harrastuksensa kullakin.
->
No niin, heti mennään pakolaisten auttamiseen. Kansallismielisen mielessä kuuluisi pyöriä ensisijaisesti Suomen kansan auttaminen, ja toissijaisesti eurooppalaisten veljeskansojemme auttaminen, koska he taistelevat samoja uhkia vastaan kuin me.
->
Äärioikeistolaiselle väkivallalle olisi kovasti kysyntää vihervasemmiston riveissä, mutta koska tarjontaa on heikosti, marttyyrit haetaan sieltä, mistä nyt saadaan, eli otetaan vaikkapa joku #JimiKarttunen ja ruvetaan porukalla tekemään siitä antifasistista sankaria.
->
Fakta on, että ainoa peruste tälle kanonisoinnille oli se, että Karttusella oli kahnaus PVL:n kanssa. Laitavasemmistoa ei kiinnosta, oliko hänellä poliittista ideologiaa vai oliko kyseessä päihtyneen päähänpisto, koska se ei ole olennaista. Olennaista on juuri marttyyrius.
->
Siksi antifa myös tyystin sivuuttaa Karttusen kiusalliset kirjoittelut juutalaisista. Totuudella tai sillä, oliko hänellä antifasistista ideologiaa, ei ole mitään väliä. Marttyyrinviitta oli soviteltu harteille jo heti siinä kohtaa, kun potkaisijaksi paljastui Torniainen.
->
It's painful to see nationalists who have lost sight of what the point of politics is and fallen for political tribalism: "These guys are our side, and whatever they do is good. The other guys are the enemy, and whatever they do is bad. I 100% support my candidate/party."
->
So these are the people who support "our guys" in politics even when they're not fighting for our cause. Like Trump/GOP stans who can't criticize him even when he's going against nationalist policy or even doing something that's actively harmful to the cause.
->
The Finnish version of this are the Finns Party stans who attack anyone criticizing the party even when it's warranted criticism. They have forgotten that the party and politicians are just tools for achieving the actual goal. They're not the cause we're fighting for.
->
Yes, that's what's your expected to do. Because there are no other options. You're not going to stop the rioting by going in there guns blazing. Our fate isn't decided in street fights but through politics. Focus your energy where you actually can make a difference.
->
Also, I see these silly opinions both from antifa and nationalists, that this is like the big showdown between them. No it's not. In order for it to be that, someone would have to be able to actually win that showdown. But neither of the fighters will end up in power.
->
No matter how fighting on the streets goes, the power will be in hands of people like Trump, Pence, Biden or Harris. The establishment, which doesn't share the opinions of either side of the radicals. They might use the radicals for their own gain, but don't share their goals.
->
Juneksen ikäväksi kokous ei etänä, joten eurooppalaistyylinen punaisen siemailu ei onnistu. dlive.tv/VPFM?ref=tiina…
Kalevan toimittaja on paikalla ja yksi valtuutettu sanoikin, että tästä on varmaan huomenna Kalevassa juttu, niin nyt kaikki yrittävät keksiä jotain lätistävää, vaikkei mitään sanottavaa olisi, että pääsisivät Kalevaan.
Vaalithan ne aina on mielessä - Jussilla. Mietin, että kaipaakohan Jussi koskaan niitä aikoja, kun mielipiteitään ei tarvinut laskelmoida kannatusvaikutuksen kautta ja kansallismielistä visiota pystyi luomaan vaalikautta kauemmaksikin ja odottamatta hermoillen Ylen gallupia?
->
Yleensä pj:t tykkäävät, että heidän puolueestaan puhutaan, mutta Jussia ei tässä triggeröinytkään se, että puhuin hänen twiitistään vaan hänen oma epärehellisyytensä. Hän tietää "suvakit ovat ne oikeat rasistit" -linjan ääliömäiseksi, mutta toteuttaa sitä poliittisista syistä.
->
Jussi myös tietää vallan hyvin, että suvakit ovat aivan oikeassa sen olettaman kanssa, että kulttuurinrikastajat ovat kirjaimellisesti ja kuvaannollisesti räjähdysherkkä ryhmä, mutta leikkii, ettei ymmärrä tätä, jotta pääsisi mukaan läpsäyttämään suvakkeja rasistihipassa.
->