Lukujen perusteella näyttää siltä, että koulujen lähiopetuksen rajoittaminen on ollut erittäin tehokas (ja sitäpaitsi halpa) keino saada tartunnat käännettyä laskuun. Nyt meillä on evidenssiä siitä, että ne tehoavat todella hyvin.
1/x
Jos haluamme, että tartunnat vähenevät edelleen, niin parasta olisi ensin tunnustaa (kuten Italiassa, Tanskassa, Belgiassa ja Hollannissa), että

- koulut ja päiväkodit ovat tärkein tartuntojen lähde
- että korona tarttuu lapsista aikuisiin.
2/x

Belgian pääministeri: lapset levittävät koronaa ja koulut ovat leviämisen keskus.
3/x

Italian terveysministeri: nuoret sairastuvat koronan variantteihin. Kaikki koulut suljetaan punaisilla alueilla.
4/x

euronews.com/2021/03/02/cor…
Myös Hollannissa hallitus on muuttanut suhtautumistaan kouluihin ja nuorten rooliin.
5/x

Suomessa mietitään nykyisten koulujen rajoitusten purkamista ja niiden korvaamista liikkumisrajoituksilla, jotka maksavat miljardeja. Lisäksi ei ole mitään näyttöä siitä, että ne tehoaisivat tilanteessa, missä nuoret levittävät varianttia. Ei mitään järkeä.
6/x
Toista viime kevään 18.5 mrd tukipakettia ei tule. Se mitä poliitikot ei kehtaa sanoa on, että nyt kun rahat on loppu niin edessä on taloudellinen triage: joudutaan miettimään, kuinka monta miljoonaa tappiota viikossa halutaan ottaa per yksi oppilas, joka ei pärjää etänä.
7/x
Sen jälkeen, kun on tunnustettu että korona leviää kouluissa ja päiväkodeissa, tulisi aloittaa laajat oireettomien seulonnat kuten Norjassa, Saksassa ja Englannissa. Norja:
8/x

Myös Englannissa testataan koululaisia nyt todella laajasti. Tulos: 10-19 -vuotiaiden infektiot ovat kasvussa.
9/x

thx @zin_zah

Myös Saksassa testataan oireettomia laajassa mittakaavassa.
10/x

Myös Virossa ollaan myönnetty, että tartunnat saadaan koulussa ja että lapset tartuttavat vanhempansa.
10/x

• • •

Missing some Tweet in this thread? You can try to force a refresh
 

Keep Current with Ilkka Rauvola

Ilkka Rauvola Profile picture

Stay in touch and get notified when new unrolls are available from this author!

Read all threads

This Thread may be Removed Anytime!

PDF

Twitter may remove this content at anytime! Save it as PDF for later use!

Try unrolling a thread yourself!

how to unroll video
  1. Follow @ThreadReaderApp to mention us!

  2. From a Twitter thread mention us with a keyword "unroll"
@threadreaderapp unroll

Practice here first or read more on our help page!

More from @jukka235

22 Mar
Varsinais-Suomi, Pirkanmaa ja nyt Vaasa (SHP:t) ovat sitä mieltä että korona leviää kouluissa.
Read 4 tweets
22 Mar
Suomen epidemia 22.3.2021: tartuntojen väheneminen jatkuu. 7 päivän ilmaantuvuus laskee Uudellamaalla (mukaanlukien Helsinki, Espoo ja Vantaa), Varsinais-Suomessa ja Pirkanmaalla sekä useissa muissa sairaanhoitopiireissä.
1/x
Tänään THL ilmoitti 430 tartuntaa, poisti yhden ja tunnettu raportoinnin viive kasvoi 3 tartunnalla. Muuttumattomalla viiveellä laskettu tartuntojen määrä = 434 (punainen viiva).
2/x
Rajoitukset ovat ruvenneet tehoamaan. Yhdenkään sairaanhoitopiirin tartunnat (7 päivän keskiarvolla mitattuna) eivät nousseet tänään. Sairaanhoitopiirien tartuntojen muutosten summa (musta viiva) on ollut negatiivinen jo kuusi päivää. Todella hyvä.
3/x
Read 13 tweets
21 Mar
Suomen epidemia 21.3.2021: tartuntojen kasvu heikkenee jyrkästi. Pääansio menee Uudellemaalle ja ennen kaikkea pääkaupunkiseudulle, missä etäopetus tehoaa yhä paremmin ja ilmaantuvuus laskee yhä nopeammin. Myös Vaasalla hieno suoritus.
1/x Image
Tänään THL ilmoitti 520 tartuntaa, ei poistanut yhtään ja raportoinnin viive kasvu 50 tartunnalla. Yhteensä 570 (punainen viiva). Päiväkohtainen kasvu oli heikointa viiteen viikkoon (sininen viiva).
2/x Image
Tässä syy siihen, miksi tartuntojen määrä on ruvennut vähenemään: määrät eivät tänään kasvaneet juuri missään. Suurin vaikutus tartuntojen vähenemiseen oli Uudenmaan, Pirkanmaan ja Päijät-Hämeen hyvällä kehityksellä.
3/x Image
Read 12 tweets
21 Mar
Tanskassa tutkittiin 3 miljoonaa aikuista eli noin puolet koko väestöstä. Aikuiset saavat tartunnan lapsilta. Riski on sitä suurempi, mitä eri-ikäisempiä lapset ovat ja mitä enemmän lapsia on.

thx @Jonna_tweets_ !

Belgian pääministeri: koulut ovat eräs tärkeimmistä paikoista, joissa korona leviää. Lapset tuovat taudin kotiin ja tartuttavat vanhempansa.
2/x

Myös Ruotsissa FHM on sitä mieltä, että suurin osa altistuksista tulee kouluista. Suomen THL on toistaiseksi päinvastaista mieltä.
3/x

Read 4 tweets
20 Mar
Tässä ministeri jakaa virheellistä tietoa. 14 päivän ilmaantuvuuden alkoi pienenemään 10. joulukuuta. Ilmaantuvuuden väheneminen lähti kiihtymään joululomien alettua 22. joulukuuta. Ilmaantuvuus lähti nousemaan oppilaiden palattua kouluihin 7. tammikuuta.
1/x

#FactCheck Image
@jussisaramo väite 1 (ei pidä paikkaansa): "tartunnat laskivat koko joulukuun alun".

14 vuorokauden ilmaantuvuus itse asiassa nousi koko ajan aina 9. joulukuuta asti, ja lähti laskemaan vasta 10. joulukuuta (eikä 1. 12.).
2/x Image
14 päivän ilmaantuvuus laski koulujen viimeiseen päivään (22.12.) mennessä tasolle 90.0, eli yhteensä 20 prosenttia.
3/x Image
Read 36 tweets
20 Mar
Suomen epidemia 20.3.2021: ilmoitettujen tartuntojen kasvu jatkuu, mutta nyt kaikki kasvu tulee jo Uudenmaan ulkopuolelta. Lisäksi pahimpien alueiden (Päijät-Häme, Kanta-Häme, Pirkanmaa) kasvu on heikentynyt. Etelä-Karjalassa voimakas kasvu jatkuu.
1/x
Tänään THL ilmoitti 856 tartuntaa, poisti yhden ja otti raportoinnin viivettä kiinni 47 tartunnalla (kuten melkein aina viikonloppuisin). 15.3. on syntynyt uusi tartuntojen ennätys (885 henkeä).
2/x
Tässä ovat tämän päivän tartunnat (THL:n luvut). HUS:n alueelle tuli 505 tartuntaa, mutta ne eivät muuta ilmaantuvuuden laskusuuntaa.
3/x
Read 11 tweets

Did Thread Reader help you today?

Support us! We are indie developers!


This site is made by just two indie developers on a laptop doing marketing, support and development! Read more about the story.

Become a Premium Member ($3/month or $30/year) and get exclusive features!

Become Premium

Too expensive? Make a small donation by buying us coffee ($5) or help with server cost ($10)

Donate via Paypal Become our Patreon

Thank you for your support!

Follow Us on Twitter!