Saamelaiskäräjät on saamelaisten vaaleilla valittu itsehallintoelin, jota edeltänyt "saamelaisvaltuuskunta" perustettiin jo vuonna 1973.
Saamelaiskäräjälaki säädettiin v. 1995, kun saamelaisvaltuuskunta muuttui Saamelaiskäräjiksi.
Vuonna 1995 laki muuttui nk. saamelaismääritelmän osalta tavalla, jota saamelaiset ovat alusta asti vastustaneet.
Niin perustuslakiasiantuntijat kuin YK:n ihmisoikeuskomitea ja rotusyrjintäkomitea ovat moittineet Suomea ihmisoikeusrikkomuksista, jotka kumpuavat tästä laista.
Laki rikkoo etenkin saamelaisten itsemääräämisoikeutta. Kyse on vallasta määritellä, kuka saamelaiskäräjävaaleissa saa äänestää ja asettua ehdolle.
(Laissa on myös muita vakavia puutteita. Esim. viranomaisten ei tarvitse ottaa käräjien kantoja merkittävällä tavalla huomioon.)
Käräjälaissa on kriteerit saamelaiselle (eli vaalikelpoisuudelle).
Yksi niistä kriteereistä on, että ihminen "on sellaisen henkilön jälkeläinen, joka on merkitty tunturi-, metsä- tai kalastajalappalaiseksi maa-, veronkanto- tai henkikirjassa".
Tämä pykälä perustuu virheeseen.
Termi "lappalainen" ei mainituissa kirjoissa viittaa saamelaisuuteen, vaan elinkeinon harjoittamiseen. Merkinnällä ei siis pysty kertomaan, onko ihmisen suku ollut saamelaista vai ei.
Siksi käräjälain käytössä oleva määritelmä on saamelaisyhteisön näkökulmasta väärin.
Saamelaiskäräjälaki mahdollistaa sen, että suomalaiset voivat hakeutua ja tulla hyväksytyksi vaaliluetteloon vastoin saamelaisyhteisön tahtoa.
Saamelaiset ovat vuosia yrittäneet korjata lakia, sillä se vaikuttaa vakavasti saamelaisten demokratiaan. Uusi laki korjaisi virheen.
Miksi tätä sitten vastustetaan?
Määritelmäkysymystä on vuosikaudet käytetty syynä sille, että saamelaisten oikeuksia ei olla voitu edistää “kun ei tiedetä kuka on saamelainen”.
Vastustamalla uudistusta voidaan siis merkittävästi hidastaa saamelaisten oikeuksien edistymistä.
Käräjälain vastustamisen takana on halu pitää päätösvalta itsellään, suurista maaoikeuskysymyksistä siihen, että kuinka paljon Saamelaiskäräjiä on velvollisuus kuunnella saamelaisia koskevissa asioissa.
Kyse on siis saamelaisten aseman vahvistamisen vastustamisesta.
Saamelaiskäräjälain uudistamista on hidastettu mm. syyttämällä saamelaisia riitaisiksi, ahneiksi tai syrjiviksi, vaikka tosiasiassa lain korjaaminen on ihmisoikeuskysymys.
Yksikään toinen kansa ei voi saamelaisten puolesta päättää, kuka saamelaisyhteisöön kuuluu ja kuka ei.
Saamelaiskäräjälakia uudistamaan pyrkineisiin saamelaisiin on vuosien saatossa kohdistunut myös ankaraa painetta ja heidän työtään on pyritty hidastamaan.
Itsestäni(kin) tehtiin tutkintapyyntö poliisille, kun avasin lakiuudistuksen vastustamisen motiiveja blogissani.
Lain ympärillä on pyörii merkittävä määrä disinformaatiota, jota pyrin seuraavaksi oikomaan.
Disinformaatiolla on pyritty hämmentämään lakiuudistuksen ympärillä käytävää keskustelua sekä etenkin vaikuttamaan päättäjiin, joille asia ei ole tuttu.
Väite 1: Uusi laki kieltää ihmisiltä oman identiteettinsä.
Ei kiellä. Laki ei tosiasiassa määrittele kenenkään saamelaisuutta, ainoastaan henkilön vaalikelpoisuutta. Uudistus ei sulje ketään pois kulttuurista eikä se kiellä ketään osallistumasta kulttuurin harjoittamiseen.
Väite 2: Laki ei käsitä nk. "statuksettomia saamelaisia".
Ei ole olemassa sellaista kuin statukseton saamelainen.
Termi on täysin keksitty eikä sillä ole juridista eikä oikeudellista perustaa. Saamelaisuus ei myöskään ole "status" jonka voi itselleen hankkia.
Väite 3: "Saamelaismääritelmää" tiukennetaan.
Itse asiassa kyse on määritelmän laajentamisesta. Uuden lakiesityksen mukaan voisit päästä äänestämään vaaleissa, jos yksi isoisovanhemmistasi on puhunut saamea äidinkielenään, kun ennen käytäntö ulottui vain isovanhempiin.
Toisin kuin käräjälakiuudistuksen vastustajilta usein kuulee, saamelaisuutta määrittävät monet muutkin tekijät kuin muinaisten esivanhempien tausta.
Saamelaiseksi kasvetaan elämällä osana kulttuuria, perimällä tietoa, puhumalla saamen kieliä ja oppimalla saamelaisten tavoille.
Omaa saamelaisuuttaan ei voi "todistaa" viittaamalla vuosisatojen takaisiin esivanhempiin, vaan merkitsevää on elävä yhteys kulttuuriin.
Saamelaisyhteisöön syntymisen tai adoptoitumisen lisäksi yhteisöön on mahdollista myös palata tai integroitua. Sitä on "ryhmähyväksyntä".
Kun saamelaiset sanovat, "me tiedämme, ketkä ovat saamelaisia", saamelaiset todella tarkoittavat sitä. On aika, että Suomi ryhtyy vihdoin kuuntelemaan meitä.
Saamelaiskäräjälain korjaaminen on elintärkeä askel saamelaisen demokratian turvaamiselle ja oikeuksiemme etenemiselle.
Onko joku lukenut Suomen Perustan aiemman, sukupuolikysymyksiin paneutuneen julkaisun nimeltään "Epäneutraali sukupuolikirja"?
Minäpä olen ja se on julkaisu, joka uusimman teoksen valossa näyttää hyvinkin kiinnostavalta.
Se on nimittäin olevinaan hämäävästi salonkikelpoisempi.
"Epäneutraali sukupuolikirja" on nimensä mukaisesti seksistinen, homo- ja transfobinen julkaisu, joka käyttää aivan liian kiinnostuneesti termiä "pariutumismarkkinat".
Kirja on julkaistu vuonna 2016, siis ennen dramaattista puoluekokousta, jossa PS hajosi kahtia.
Ajankohta tekee julkaisusta kiinnostavan, sillä silloin puolueessa oli vielä (irtautuva) moderaatimpi siipi. Siihenkin nähden teksti on aika häkellyttävää.
Tämä artikla ei toteudu kokonaisuudessaan; Suomi saa toistuvasti kansainvälisiä nuhteita siitä, että saamelaisten osallistumismahdollisuudet päätöksentekoon eivät ole aitoja.
Not even close. Suomi katsoo tämän koskevan lähinnä "kivoja kulttuurijuttuja" ergo kieltä, taidetta, jne, mutta maankäyttöä ja elinkeinoja koskevissa asioissa tästä oikeudesta ei ole tietoakaan (ks. #TenonSopimus, #JäämerenRata, #metsähallituslaki jne jne jne)