Suomen epidemia 2.11.2021: tartuntojen kasvu kiihtyy. Testien määrä vähenee edelleen. Efektiivinen yli 80 prosentin rokotuskattavuus vähenee. Mutta 2. rokotusten määrä on ruvennut nousemaan, ja positiivisten osuus ei noussut tänään. 1/x
Tänään THL ilmoitti 807 tartuntaa, ei poistanut yhtään, ja otti viivettä kiinni 84 tartunnan verran. Muuttumattomalla viiveellä laskettu (eli sairaanhoitopiirien lukuihin perustuva) uusien tartuntojen määrä = 807+0-84 = 723 (punainen viiva). 2/x
Testien määrä vähenee edelleen. 18.10. jälkeen vauhti on ollut keskimäärin -1.24 prosenttia päivässä = -31 prosenttia kuukaudessa. 3/x
Positiivisten osuus ei noussut tänään. Tämä on hyvä uutinen. Tämä tieto kuitenkin tulee 5 päivän viivellä, ja tartuntojen määrä on tämän jälkeen kasvanut. 4/x
Rokotusten tahti on hieman piristynyt. Syynä on Länsi-Pohja, missä 2. rokotusten määrä on lähtenyt selvään nousuun. 5/x
Länsi-Pohjassa halukkuus hakea 2. rokotusta on selvästi noussut. Voi johtua nykyisestä epidemiasta tai sitten siitä, että rokotteita ja rokotusaikoja on tullut tarjolle. 6/x
Myös ensimmäistä rokotusta on ruvennut hakemaan enemmän Länsi-Pohjassa. 7/x
Tulos: Länsi-Pohjassa rokotusten määrä on noussut kestävälle tasolle, jolla saadaan 80% väestöstä rokotettua 6.5 kuukauden välein (keltainen viiva). 8/x
Toinen tulos: Länsi-Pohjassa efektiivinen yli 80 prosentin rokotuskattavuus on noussut uuteen ennätykseen. Tämä ottaa huomioon rokotteiden vanhenemisen. 9/x
Tässä yhteenveto rokotusten tilanteesta Suomessa. Rokotuskattavuus on ilmaistu rokotusten kykynä suojata vakavalta sairaudelta (eli sairaalaan joutumiselta). Rokottamattomien kerroin = 1. 10/x
Tässä on oletettu, että 2x rokotus antaa 10-kertaisen suojan vakavaa tautia vastaan. Jos 100 prosenttia väestöstä on rokotettu, kerroin on juuri tuo 10. Mutta jos vain puolet on rokotettu, niin kerroin on vain 1.8. 11/x
Tästä kuvasta näkyy hyvin, mikä vaikutus on rokotuskattavuuden nousulla. Ne viimeiset prosentit ovat ne kaikkein tärkeimmät. Lisäksi ilman alle 12-vuotiaiden rokottamista ei voida päästä kuin noin 45 prosenttiin siitä suojasta, jonka rokote voi antaa. 12/x
Deltan R on arvolta 6-8 jos se saa levitä vapaasti. R-lukua voidaan alentaa rokotuksin, erilaisin toimenpitein (maskit jne.) ja rajoituksin (esim. baarien sulkemiset). Jos näiden yhteinen suojausteho ei riitä, tartuntojen määrä kasvaa. 13/x
Suomen sairaanhoitopiirien efektiivinen >80% rokotuskattavuus on 52-60 prosentin välillä (2. rokotus). Sillä tasolla saadaan aikaan suojauskerroin 1.88-2.17. Jos ihmiset eivät ota rokotuksia, tarvitaan kovempia rajoituksia. 14/x
Ja tästä kuvasta selviää myös, mikä ero on nykyisellä (52-60), 70 ja 80 prosentin rokotuskattavuudella.
- 70% kattavuus antaa suojakertoimen 2.70 (33% enemmän kuin nyt)
- 80% kattavuus antaa kertoimen 3.57 (76% enemmän kuin nyt ja 32% enemmän kuin 70% kattavuus) 15/x
Mikä on best case?
- 90 prosenttia yli 12-vuotiaista rokotettu (=0.9x0.876=78.8% koko väestöstä)
- kaikki alle 12-vuotiaat rokotettu (12.4% koko väestöstä)
- yhteensä 91.2%, vastaa kerrointa 5.6 16/x
Sairaanhoidon tarve on tähän mennessä kasvanut eksponentiaalisesti, eli on piirtänyt suoraa viivaa log asteikolla. Ainoa selvä poikkeus on KYS erityisvastuualue (Kuopio). KYS:n alueella tartuntojen ilmaantuvuus on laskenut selvästi. 17/x
OYS erityisvastuualueen tartuntojen tilanne on huonoin koko epidemian aikana. Sairaanhoidon lukujen perusteella arvioitu todellinen tartuntojen määrä on noin 2-3 kertaa testeillä todettu määrä. Tämä kerroin on kasvanut noin 1.9. lähtien, ja johtuu vähentyneestä testauksesta. 18/x
KYS erityisvastuualueen (Kuopio) tartuntojen määrä on vähentynyt lokakuun aikana selvästi. Sairaanhoidon huippu (24.10.) oli 13 päivää tartuntojen huipun (11.10.) jälkeen. 19/x
2x rokotteen tehon heikentyminen näkyy todennäköisesti myös HUS:n julkaisemissa luvuissa. 2x rokotettujen osuus HUS:n sairaanhoitoon otetuista potilaista on ruvennut nousemaan samaan aikaan, kun efektiivinen yli 80 prosentin rokotuskattavuus on ruvennut vähenemään. @lasleh 20/x
Suomen efektiivinen yli 80 prosentin rokotuskattavuus vähenee, mutta ei ihan niin nopeasti kuin vielä viime viikolla. Syynä on siis Länsi-Pohjan nouseva rokotusten määrä. Efektiivinen rokotekattavuus vähenee nyt 0.74 prosenttiyksikköä viikossa. 21/x
70-79 -vuotiailla efektiivisen rokotekattavuuden väheneminen on hidastunut, ja 16-19 -vuotiaiden into hakea 2. rokotus on ollut sen verran kova, että he ovat ohittaneet 20-24 -vuotiaat, 25-29 -vuotiaat, ja viimeisen parin päivän aikana myös 30-34 -vuotiaat. 22/x
• • •
Missing some Tweet in this thread? You can try to
force a refresh
Kohdassa 7:00 THL sanoo, että alle 60-vuotiaiden toiset rokotukset "etenevät vielä vauhdilla". Jäi sanomatta, että alle 60-vuotiaiden toisten rokotusten määrät ovat 1.10. jälkeen hidastuneet keskimäärin 46 prosenttia. 3/x
Kysymyksiä medialle. (1) Alle 12-vuotiaita on noin 12.5 prosenttia väestöstä. Kun uudet variantit leviävät koko ajan nopeammin, niin onko edes mahdollista saavuttaa riittävää rokotuskattavuutta ilman alle 12-vuotiaita?
1/x
Miksi THL valitsi sairaanhoidon kuvaan sunnuntain tiedot, vaikka sen jälkeen sairaanhoidon määrä on tällä viikolla noussut selvästi ? 2/x
Sekä 7 että 14 päivän ilmaantuvuus on nousussa THL:n tietokannan mukaan. Miten on mahdollista, että THL:n mukaan tartuntojen määrä ei nouse? 3/x
Suomen epidemia 3.11.2021: tartuntojen määrä kasvaa, sairaanhoidon ja kuolemien määrät kasvavat, positiivisten osuus kasvaa, testien määrä ei nouse, ja rokotusten sekä efektiivisen rokotuskattavuuden alamäki kiihtyvät. 1/x
Aloitetaan kuolemista. Kuolemien määrä kasvaa, mutta niiden kasvuvauhti on hieman hidastunu, mikä johtuu yli 80-vuotiaiden kuolemien määrän kääntymisestä laskuun. 60-69 -vuotiaiden kuolemien määrä kuitenkin kasvaa edelleen nopeasti. 2/x
Eilen ilmoitettiin jälleen yksi alle 30-vuotias, jolla oli korona kuollessaan ("with corona"), ja tänään se poistettiin. Koronan kanssa kuolleita alle 30-vuotiaita on nyt 22. Tähän on lisättävä ne, jotka ovat kuolleet yli 30 päivää positiivisen testituloksen jälkeen. 3/x
Suomen epidemia 19.8.2021: tartunnat vähenevät entistä nopeammin. THL:n tänään ilmoittama korkea määrä tartuntoja (866) johtuu siitä, että THL otti raportoinnin viivettä kiinni ainakin 160 tartunnan verran. 1/x
Näyttää siltä, että isohko osa sairaanhoitopiirien ilmoittamista tartunnoista ei ole päätymässä THL:n lukuihin. Päättelen näiden olevan ulkomaalaisia (marjanpoimijat?). Kuvassa keltainen alue. 2/x
Tartuntojen määrä laskee. Tänään THL ilmoitti 866 tartuntaa, ei poistanut yhtään, ja otti tunnettua raportoinnin viivettä kiinni 147 tartunnan verran (ei siis 160). Yhteensä 866+0-147=719 (punainen viiva). 3/x
Julkaistavan tiedon määrä vähenee edelleen. @THLorg näyttää toistaiseksi lopettaneen tartuntojen ilmoittamisen 5-vuotisikäryhmittäin. Eli emme saa enää tietoa lasten ja alle 15-vuotiaiden tartunnoista. Eikä mitään sairaanhoitopiirikohtaisia ikäryhmätietoja enää.
Turku ja Salo ovat lopettaneet altistumistietojen julkaisemisen. 2/x
Kysymyksiä medialle. 1) mihin perustuu se THL:n väite, että lapset saavat tartunnat pääasiassa kotona (kun on kulunut viikko siitä kun koulut aukesivat)?
1/x
Voiko THL selvittää tarkasti, miten jäljitys perheissä tehdään? Kuka on tartuntojen alkulähde ja miten siihen tulokseen päästiin? Jos ei oireettomia lapsia ole testattu, mutta oireelliset vanhemmat on, niin voidaanko olla varmoja siitä keneltä tartunta tuli? Onko sekvensoitu?
2/x
Onko THL harkinnut sen myöntämistä muiden Länsi-Euroopan maiden tapaan, että 1) tartunnat leviävät lapsilta aikuisille eikä päinvastoin 2) kouluilla on ratkaiseva rooli tartuntojen leviämisessä 3/x