Kunhan tässä opettajien lukuvuosikiireiden pakkaantuessa pohdin, miksi opettajille tuuppaa jos jonkinlaista ”vapaaehtoista” tutkimuskyselyä, mutta tarkemmin ajatellen ne eivät ihan vapaaehtoisia olekaan 1/7 @oajry @Opetushallitus @okmfi @fineec1 #koulu #opehommat
Rehtori nimittäin voi hyvää hyvyyttään antaa luvan yliopiston tutkimukselle, koska ”saadaan tietoa”. Joo saadaan mutta millä työmäärällä 2/7
Nyt on menossa 3 vuotinen kysely, jossa tutkitaan matematiikan taitoja alakoulussa. Kiva paitsi ei yhtään kiva. LO:n pitää täyttää jokaisesta oppilaasta lomake ja haastatella myös huoltajia, koska tarvitaan lupa erikseen, jonka hankkii tietysti se ope ei tutkija 3/7
Kaikki tuo tehdään palkatta muiden töiden päälle leikaten samalla niitä normaaleja opetustunteja oppilailta, jolloin opetukseen jää vähemmän aikaa. Samalla tavalla tehdään vuodessa useita kyselyjä, jotka vievät ”vain muutaman minuutin ja kiitämme arvokkaasta avustasi” 4/7
Karvi voi viranomaisasemasta määrätä kokeen ilman lisätyön korvaamista, mutta yliopistot eivät. Miksi siis opettajat tai työnantajat suostuvat niihin? Asiaan täytyy saada joku roti. Kuormittavalle ilmaistyölle on sanottava tiukka ei. 5/7
@oajry on tästä jyrähdettävä: ”Tunnustamme tutkimuksen tärkeyden, mutta opettajien työmäärä on noussut kohtuuttomaksi ja tutkimushankkeiden korvaamisesta (aika, palkka) on sovittava luottamusmiehen kanssa ennen niiden aloittamista” 6/7
Vaikka tämä tuntuu ikävältä sanoa, saman pitää koskea myös opiskelijoiden graduja, koska opettajien työmäärä on saatava alemmas aloitetaan siitä ”vapaaehtoisen” työn lopettamisesta. 7/7
@oajry tällainen copypaste lm-kirje 1/2
”Paikallisten toimijoiden on muistutettava työnantajia siitä, että yliopistojen tutkijoiden ja opiskelijoiden kyselyt eivät kuulu opettajan perustyöhön eikä niitä tule teettää opettajilla ilman lisätyöstä korvaamisesta sopimista”
2/2
”OAJ haluaa tällä muistutuksella rajata opettajien työmäärää raskaaksi käyneen korona-ajan aikana”
Ping @Tommi_Kinnunen ketju kiinnostanee

• • •

Missing some Tweet in this thread? You can try to force a refresh
 

Keep Current with tanhisjussi

tanhisjussi Profile picture

Stay in touch and get notified when new unrolls are available from this author!

Read all threads

This Thread may be Removed Anytime!

PDF

Twitter may remove this content at anytime! Save it as PDF for later use!

Try unrolling a thread yourself!

how to unroll video
  1. Follow @ThreadReaderApp to mention us!

  2. From a Twitter thread mention us with a keyword "unroll"
@threadreaderapp unroll

Practice here first or read more on our help page!

More from @tanhisjussi

2 Aug
Korona-aika kouluissa jatkuu. Ketju mitä se tarkoittaa opetustyölle? 1/13 #koulu #opehommat @liandersson
Opettajat eivät halua etäopetusta. Opettajat haluvat tehdä työnsä ilman toistuvaa etä/lähi vuorotteluun joutumista, joka sotkee opetustyötä enemmän kuin organisoitu etäopetus, jossa huomioitu lähiopetuksen tarve 2/13
Etäopetuksen haasteet ovat kyllä tiedossa. Niitä osataan myös torjua ja korjata. Tulevan lukuvuoden haasteet ovat paljoissa poissaloloissa. 18 kk aikana oletin jonkun miettivän sisäilmasto-asioita tartuntojenkin vähentämisen näkökulmasta, vaan eipä mietitty😑 3/13
Read 13 tweets
19 Jan
Koitanpa selittää miksi opetushenkilöstö alkaa uupua koronaan ja systemaattiseen etäkoulun mollaamiseen, lienee semanttisesti reilua puhua myös nojatuoliopettajista nojatuoliepidemiologien rinnalla. Ketju 1/x #koulu #opehommat #koronafi #maskit
Opet haluavat tehdä työnsä aina parhaalla mahdollisella tavalla. Opettajan työ on ihmissuhdetyötä, josta on vaikea tehdä etänä ainakaan alemmilla luokilla, mutta ylemmillä luokilla mahdollisuudet paranevat selvästi ja asiassa on myös tärkeä pedagoginen tulos 2/x
Opet kyllä tuntevat oppilaansa ja pystyvät hyvin nimeämään kaikki ne, joihin etäopetuksessa pitää kiinnittää huomiota tarkasti ja joiden saavuttamiseen pitää kiinnittää tarkkaa huomiota. Koulu ei kuitenkaan voi milloinkaan korvata muuta koko perheelle annettua tukea. 3/x
Read 23 tweets

Did Thread Reader help you today?

Support us! We are indie developers!


This site is made by just two indie developers on a laptop doing marketing, support and development! Read more about the story.

Become a Premium Member ($3/month or $30/year) and get exclusive features!

Become Premium

Too expensive? Make a small donation by buying us coffee ($5) or help with server cost ($10)

Donate via Paypal

Or Donate anonymously using crypto!

Ethereum

0xfe58350B80634f60Fa6Dc149a72b4DFbc17D341E copy

Bitcoin

3ATGMxNzCUFzxpMCHL5sWSt4DVtS8UqXpi copy

Thank you for your support!

Follow Us on Twitter!

:(