Suomen epidemia 16.12.2021: ilmaantuvuus on lähtenyt äkkijyrkkään nousuun Keski-Suomessa (tänään 13.7% päivässä = 48x kuukaudessa) ja Pohjois-Pohjanmaalla (tänään 16% päivässä = 96x kuukaudessa). HUS:n alueella ilmaantuvuus nousi tänään 9.8% = 17x kuukaudessa.
1/x Image
Tänään THL ilmoitti 1981 tartuntaa, poisti 0, ja raportoinnin viive kasvoi 84 tartunnan verran. Muuttumattomalla viiveellä laskettu (eli sairaanhoitopiirien lukuihin perustuva) uusien tartuntojen määrä on 1981+0+84 = 2065 (punainen viiva).
2/x Image
Testien määrä ei näytä kasvaneen lainkaan yli viikkoon. Veikkaan että lukuja puuttuu (Fimlab raportoi tänään vakavasta tietojärjestelmäviasta) eli että tilanne on parempi kuin miltä se näyttää.
3/x Image
Samasta syystä voi olla, että kuvassa näkyvä positiivisten osuuden nousu ei ole todellisuudessa ehkä ihan näin nopea. Jos on, niin tällä vauhdilla (3.3% päivässä 6.12.--) positiivisten osuus 2.6 -kertaistuu kuukaudessa. Etelä-Afrikassa Omicron nosti positiivisten osuuden 25x.
4/x Image
Kaksi viikkoa (19.11.-6.12.) kestänyt todellisten tartuntojen kasvun hidastuminen on ohi. Arvioitu todellisten tartuntojen päivittäinen määrä on 6.12. jälkeen kasvanut 7.7 prosenttia päivässä = 9.2x kuukaudessa.
5/x Image
Omicron-ennuste on noussut hieman eilisestä, mutta on hieman alempana kuin ensimmäinen 12.12. tehty ennuste. Arvioin, että HUS:n alueella Omicronin osuus tartunnoista nousee hieman nopeammin kuin Kööpenhaminan alueella: saman päivän luvut ovat noin 3-5 %-yksikköä ylempänä.
6/x Image
HUS:n alueella 7 päivän ilmaantuvuus nousee nopeasti. Aikavälillä 8.12.-13.12. kasvu oli 5.6% päivässä = 5.1x kuukaudessa, mutta viimeisen päivän aikana (12.12.-13.12.) kasvu oli 9.8% = 16.7x kuukaudessa. Omicronin osuus oli 13.12. noin 17% tartunnoista.
7/x Image
Helsingissä ilmaantuvuus on 12.12. jälkeen noussut uskomattomat 46%, eli 10.0% päivässä = 17x kuukaudessa. Helsingin osuus koko maan tartunnoista on laskenut koko syksyn ajan, mutta lähti nousemaan 30.11. jälkeen.
8/x Image
Espoossa ilmaantuvuus on 14.12. jälkeen noussut 10.5 prosenttia päivässä = 20x kuukaudessa. Nämä kuntien luvut kuvaavat tilannetta noin 3-4 päivää aikaisemmin, eli tällä kasvuvauhdilla todellinen ilmaantuvuus 16.12. on power(1.105,4)= 35-49 prosenttia korkeampi kuin kuvassa.
9/x Image
Vantaalla ilmaantuvuus on 14.12. jälkeen noussut 9.9 prosenttia päivässä = 16.9x kuukaudessa, ja todellinen ilmaantuvuus 16.12. on 33-46 prosenttia korkeampi.
10/x Image
Varsinais-Suomessa 7 päivän ilmaantuvuus nousi 19 prosenttia tänään. 14 päivän ilmaantuvuus ei kuitenkaan ole noussut, eli kyse voi olla siitä että tartuntoja raportoitiin myöhässä.
11/x Image
Satakunnassa ilmaantuvuus on 5.12. jälkeen kasvanut 8.8 prosenttia päivässä = 12.6x kuukaudessa. Myös 14 päivän ilmaantuvuus nousee nopeasti.
12/x Image
Pirkanmaalla 14 päivän ilmaantuvuus on 5.12. jälkeen noussut 3.2 prosenttia päivässä = 2.5x kuukaudessa. Kasvu saattaa todellisuudessa olla kovempaa (Fimlabin ongelmat).
13/x Image
Päijät-Hämeessä kasvu on suorastaan vaatimatonta: 5.12. jälkeen ilmaantuvuus on kasvanut 1.6 prosenttia päivässä = 1.6x kuukaudessa.
14/x Image
Vaasassa ilmaantuvuus ei ole viimeisten kolmen päivän aikana kasvanut lainkaan.
15/x Image
Keski-Suomessa on alkanut voimakas tartuntojen kasvu. 6.12. jälkeen kasvuvauhti on ollut 5.3% päivässä = 4.7x kuukaudessa, mutta viimeisenä päivänä (12.12.-13.12.) kasvu oli 13.7% = 48x kuukaudessa. Keski-Suomi mainittiin STM/THL 16.12. tilannekatsauksessa erikseen.
16/x Image
Keski-Pohjanmaalla saatiin marraskuun alun paha tilanne hallintaan. Kasvu alkoi kuitenkin uudestaan 9.12., ja viimeisen kahden päivän aikana (12.12.-14.12.) kasvu on ollut 27 prosenttia päivässä = 1400x kuukaudessa.
17/x Image
Kokkolassa ilmaantuvuus on 12.12. jälkeen kasvanut 52.8 prosenttia päivässä = 19x viikossa = power(1.528,30) = 333000x kuukaudessa.
18/x Image
Raahessa ilmaantuvuus on 12.12. jälkeen kasvanut 13.1 prosenttia päivässä = 40x kuukaudessa.
19/x Image
Sen sijaan Pohjois-Pohjanmaalla 7 päivän ilmaantuvuudessa tapahtunut nousu saattaa selittyä myöhässä raportoiduilla tartunnoilla, sillä 14 päivän ilmaantuvuus ei noussut samalla tavalla voimakkaasti tänään.
20/x Image
OYS erityisvastuualueella ilmaantuvuus nousee kaikkialla muualla, paitsi ei Kainuussa.
21/x Image
Omicron hospital admissions in Denmark (percent of new cases) as a function of the delay from PCR test to hospital admission.
22/x Image
Notes (1)
- this is the table from SSI daily reports I am using
- there appears to be variance for the date of this table with respect to the date of the report. I have assumed the data is up to (publish date -1).
23/x Image
Notes (2)
- I am using the new case counts from Table 2 (below) and not from table 6. The reason is that there appears to be delay in new case counts.
24/x Image
Notes (3)
- I have included both
(1) Omicron cases tested positive <= 48 hours after admission and
(2) Omicron cases tested positive >48 hours after admission.
25/x Image
Notes (4)
- which patients to include: I have taken Table 6 "as is" from SSI.
- this graph is for admissions only. I'll do people in hospital next
26/x Image
Notes (5)
- this graph gives one half of the answer re how severe Omicron is
- we need information on the amount of time from PCR test to admission (see below) to know the result
- the answer is unknown until then
27/x

Omicron hospital admissions in Denmark (percent of new cases) as a function of the delay from PCR test to hospital admission.
Note: I have separated admissions tested positive prior or <=48 hours after admission from total admissions.
28/x Image
Notes (1)
1) Y-axis is hospital admissions (as percentage of new cases)
2) X-axis is the amount of time from PCR test to hospital admission
3) what we don't know yet is how many days it actually takes before a person with Omicron gets hospitalised.
29/x

How to read this graph: if it takes e.g. 7 days on average from PCR test to hospital admission (and we don't know yet how many days it actually takes), then (and ONLY then) 1.17% of those people were hospitalised.
30/x Image
Here is the graph calculated using 3 and 4 day averages. It looks that using averages skews the result somewhat, and therefore the true Omicron hospital admission levels in Denmark are likely to be somewhat lower.
31/x Image

• • •

Missing some Tweet in this thread? You can try to force a refresh
 

Keep Current with Ilkka Rauvola

Ilkka Rauvola Profile picture

Stay in touch and get notified when new unrolls are available from this author!

Read all threads

This Thread may be Removed Anytime!

PDF

Twitter may remove this content at anytime! Save it as PDF for later use!

Try unrolling a thread yourself!

how to unroll video
  1. Follow @ThreadReaderApp to mention us!

  2. From a Twitter thread mention us with a keyword "unroll"
@threadreaderapp unroll

Practice here first or read more on our help page!

More from @jukka235

18 Dec
Denmark/Omicron 18 Dec 2021: first look at people in hospital data. Looks to me that people who are in hospital have tested positive 6-7 days earlier.
1/x Image
Also it would appear that the amount of people in hospital is about 1.9-2.2 percent of people who tested positive 6-7 days earlier. That level is 79-83 percent lower than the overall level of people in hospital in Denmark before the Omicron wave (10.3-10.8%).
2/x Image
How each point in this graph has been calculated:
- reliable data on new cases exists only up to 13 Dec
- first example (red circle): comparing people in hospital 15-17 Dec with new cases 11-13 Dec (=4 days earlier)
3/x Image
Read 10 tweets
17 Dec
Suomen epidemia 17.12.2021: tartuntojen kasvu kiihtyy uskomatonta vauhtia. Tartuntatautirekisterin lukujen perusteella laskettu koko maan 7 päivän ilmaantuvuus nousi tänään 11.7 prosenttia = 28x kuukaudessa. Omicron-ennuste nousee.
1/x Image
Tänään THL ilmoitti 2079 tartuntaa, poisti 0, ja raportoinnin viive kasvoi 34 tartunnalla. Muuttumattomalla viiveellä laskettu uusien tartuntojen määrä on 2079+0+34 = 2113 (punainen viiva).
2/x Image
Positiivisten osuus on 6.12. jälkeen noussut keskimäärin 3.4 prosenttia päivässä = 2.7x kuukaudessa.
3/x Image
Read 25 tweets
13 Dec
Suomen epidemia 13.12.2021: todennäköisesti vanhan epidemian viimeinen päivä: ei vielä merkkejä epidemian kiihtymisestä. Sekä Tanskasta että Norjasta tuli kutenkin tänään yli 10000 päivätartunnan ennusteet lähipäiville.
1/x
Tanskan SSI:n tänään 13.12. julkaiseman ennusteen mukaan päivittäisten tartuntojen määrä Kööpenhaminassa (42% koko maan asukkaista) nousee yli 10.000 tasolle seuraavien kolmen päivän aikana. Suomen epidemia seuraa Tanskaa noin 4-5 päivän viiveellä.
2/x

Tässä Tanskan viranomaisten Kööpenhaminaa koskeva ennuste: 11600 tartuntaa 16.12.2021, jonka jälkeen tartuntojen erittäin jyrkkä kasvu jatkuu. Suomen pääkaupunkiseudun väestö vastaa noin 50% Kööpenhaminasta (region).
3/x

web.archive.org/web/2021121319…
covid19.ssi.dk/-/media/arkiv/…
Read 44 tweets
12 Dec
Fact check: Helsingin Sanomien artikkeli 3. rokotuksista 11.12.2021
1/x

#FactCheck #koronafi
@AMutanen @PaiviAlaRisku @KaiusNiemi

web.archive.org/web/2021121205…
hs.fi/kotimaa/art-20…
Ensin vähän taustaa. Suomi on jopa Itä-Euroopan valtioiden joukon häntäpäässä 3. rokotusten antamisessa. Parhaat vertailukohteet ovat Venäjä, Pohjois-Makedonia ja Azerbaizan.
2/x Image
27 EU-maan joukossa Suomi on selkeästi viimeisellä sijalla.
3/x Image
Read 4 tweets
11 Dec
@KristaKiuru , testauksen lisääminen on väärä päätös. Etäopetus on oikea päätös.
1) päätös testauksen lisäämisestä ei puutu tartuntojen varsinaiseen alkusyyhyn eli siihen, että WHO:n mukaan tartunnat ovat peräisin kouluista.
2) testaus ei olennaisesti vähennä tartuntoja
1/x
WHO:n mukaan tartunnat leviävät kouluissa. WHO:n mukaan koululaiset tartuttavat vanhempansa ja isovanhempansa, jotka joutuvat sairaalaan ja kuolevat.
2/x

Suomessa noin 40-50 prosenttia kaikista altistumisista, ja siis tartunnoista, on peräisin kouluista.
altistumiset.fi on kerännyt tiedot noin 0.7 miljoonasta altistumisesta.
3/x

thx @Tqwerty123a +Tiimi Image
Read 15 tweets
6 Dec
Suomen epidemia 6.12.2021: tartuntojen kasvu on lähdössä uuteen nousuun. Pohjois-Pohjanmaalla tartuntojen kasvu jatkuu, ja Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa kiihtyy (maski- ja etätyösuosituksesta huolimatta; Uudellamaalla kasvu tulee 5-14 -vuotiaista).
1/x
Tänään THL ilmoitti 3412 ja poisti 2 tartuntaa. Perjantain jälkeen viive on kasvanut 264 tartunnalla. Muuttumattomalla viiveellä laskettu uusien tartuntojen määrä on 3678, kun se viikko sitten oli 3250, kasvua 13.2% = 1.8% päivässä = 1.70x kuukaudessa.
2/x
Kasvun kiihtyminen näkyy tästä. Uudellamaalla ilmaantuvuuden kasvuvauhti on 30.11.-3.12. noussut lähes yhtä suureksi kuin 15.11.-23.11, vaikka maski- ja etätyösuositukset ovat voimassa. Eniten kasvavat koululaisten tartunnat.
3/x
Read 41 tweets

Did Thread Reader help you today?

Support us! We are indie developers!


This site is made by just two indie developers on a laptop doing marketing, support and development! Read more about the story.

Become a Premium Member ($3/month or $30/year) and get exclusive features!

Become Premium

Too expensive? Make a small donation by buying us coffee ($5) or help with server cost ($10)

Donate via Paypal

Or Donate anonymously using crypto!

Ethereum

0xfe58350B80634f60Fa6Dc149a72b4DFbc17D341E copy

Bitcoin

3ATGMxNzCUFzxpMCHL5sWSt4DVtS8UqXpi copy

Thank you for your support!

Follow Us on Twitter!

:(