Thread by @jmkorhonen

Nyt kun OL3 on saatu valmiiksi, olisi syytä siirtyä seuraavaan asiaan eli keskustelemaan kulutuksen rajoista.

On nimittäin vain matematiikkaa, ei mielipide, että jos emme opi laittamaan kulutukselle rajoja, mikään määrä vähähiilistä energiaa tai muutakaan tekniikkaa ei riitä.

Ihan yhtä selvää kuin se, että ydinvoimasta voisi olla paljonkin apua näissä kinkereissä, on myös se, että meidän on yhteiskuntina nyt opittava vetämään rajat johonkin. Luonto, markkinatalous, Herra Jumala tai mikään muukaan mekanismi ei sitä tule tekemään, ajoissa ainakaan.

Vallitsevassa ilmastokriisikeskustelussa ”vihreä kasvu” on se taikasana minkä luotetaan muuttavan kaiken ilman että mikään muuttuu. Sori, homma ei toimi näin. Vallitsevassa järjestelmässä kaikki mitä tuotetaan, myös käytetään.

Meidän täytyy siis opetella nyt, yhdessä ja demokraattisesti, pohtimaan että kuinka paljon on tarpeeksi ja miten tämä kakku jaetaan. Muuta mahdollisuutta ei tässä asiassa ole.

Tämä ei ole helppo keskustelu, se on vain välttämätön.

Tavoitetta vaikeuttaa se, että, vallitsevaan järjestelmään on aikojen saatossa leivottu sisään monia vahvoja mekanismeja, jotka likimain varmistavat, että liian monella yksilöllä on houkutus tai suorastaan pakko kiertää rajoja, vaikka semmoisia saisimme ylisummaan asetettua.

Tässä kohdassa eriarvoisuus kietoutuu erittäin vahvasti ympäristökysymyksiin. Mitä eriarvoisempi yhteiskunta on, sitä suuremmat ”kannustimet” (ja pakot) ”työntekoon” kuten oikeisto sanoo - eli kaikkeen sellaiseen, mikä on laillista tai mistä ainakin pääsee kuin koira veräjästä.

Ympäristön riisto on keskeinen väline tässä yksilöiden välisessä kilpailussa. Mitä kovempaa kilpailu yhteiskunnan sisällä on, sitä vähemmän voimme odottaa yksittäisten ihmisten kannattavan rajojen asettamista kilpailun mahdollisuuksille. Tai noudattavan rajoja.

Jos tämä teoria pitää paikkansa, niin meidän tulisi nähdä empiirisestä aineistosta, että eriarvoisemmat yhteiskunnat aiheuttavat, muut tekijät vakioiden, enemmän ympäristövahinkoja.

Kappas: juuri näin asiain laita onkin.

Ankarissa kilpailuyhteiskunnissa ainoa edes teoriassa toimiva tapa ylläpitää tarpeellisen tiukkoja ympäristörajoja on kasvattaa rajojen rikkomisesta seuraavia rangaistuksia ja tiukentaa rajojen valvontaa.

Tälle on nimikin: fasismi.

Ekofasismia todennäköisempää tietysti on, että kilpailuyhteiskunnissa leikitään ”vihreän kasvun” ja uusien taikasanojen muuttavan kaiken muuttamatta mitään, kunnes tapahtumien sarjat ajavat nämä yhteiskunnat pikku hiljaa ankariksi kontrolliyhteiskunniksi. Eli fasismeiksi.

Koska itse kannatan demokratiaa ja pidän sitä teoriassakin vähiten huonojen yhteisön hallitusmuotojen joukkoon kuuluvana, yritän tehdä mitä voin tämän kehityksen vastustamiseksi. Uskoakseni eriarvoisuuden selvä vähentäminen, miten sen tekeekään, on tässä avainasemassa.

Ja, koska eriarvoisuus kietoutuu niin monella tapaa syihin, miksi emme näköjään kykene torjumaan täysin torjuttavissa olevia eksistentiaalisia uhkia, pidän eriarvoisuuden vähentämistä jopa tärkeämpänä kuin esim. vähähiilisen energiantuotannon rakentamista, jos on pakko valita.

Onneksi tietysti ei ole pakko valita vaan voi tehdä monia asioita yhtä aikaa.

Onneksi olkoon kaikille Olkiluoto 3:n parissa työskennelleille, teitte hyvän teon josta voitte olla aiheellisesti ylpeitä!

PS. jos mitään osviittaa saa siitä, miten kauan keskustelulla ”ei ehkä ole hyvä idea hylätä ydinvoimaa ilmastokriisin keskellä” kesti tulla kaltaisteni nörttien kammioista valtavirtaan, niin kulutuksen rajoista tullaan puhumaan isosti n. 10 v päästä. Nyt voi välttyä ruuhkalta.