Suomen epidemia 7.1.2022: 1) 30.12. noin 10200 tartuntaa, kun testauksen viive otetaan huomioon; 2) tartuntojen kasvu on noussut noin 13.5 prosenttiin päivässä = 45x kuukaudessa; 3) viivellä korjattu positiivisten osuus noin 42% ja nousussa. 1/x
Muutin kuvaa siten, että nyt palkit kuvaavat viiveellä korjattuja tartuntoja. Tartunnat ovat nyt melko hyvin tiedossa 30.12. asti. Tartuntojen kasvu on kiihtynyt edelleen ja nousi 30.12. noin 13.5 prosenttiin päivässä = 45x kuukaudessa. 2/x
THL:n raportoimat tartunnat on piirretty mustalla viivalla. Niitä ja sairaanhoitopiirien raportoimia tartuntoja on siis siirretty viiveen verran vasemmalle. 3/x
THL ilmoitti tänään 9921 tartuntaa (punainen). Jollei testauksen viivettä oteta huomioon, niin tästä saa liian positiivisen kuvan tilanteen kehittymisestä. 4/x
THL raportoi tänään vain 7600 testiä. THL on raportoinut testit käytännössä 4.1. asti. 5/x
Testauksen määrä on noussut lähes elokuun lopun tasolle. Sairaanhoitopiirien ja THL:n välillä on noin puolentoista viikon viive testien määrän raportoinnissa. 6/x
Kun positiivisten osuus lasketaan siten, että tartuntoja aikaistetaan testauksen viiveen verran, kuva positiivisten osuuden kehityksestä muuttuu. Positiivisten osuus on noin 40 prosentin tasolla ja nousussa. 7/x
HUS:n osuus tämän päivän 9921 tartunnasta on noin 68 prosenttia. Osuus koko maan tartunnoista ehti jo laskea välillä, mutta on ruvennut nousemaan uudelleen. 8/x
Rokotusten määrät ovat vihdoin ruvenneet nousemaan. 9/x
En tiedä voiko tätä kutsua merkkipaaluksi, mutta Suomi on ohittanut Ruotsin. Ruotsalaisilla on kuitenkin kolme päivää kuroa etumatka kiinni. 10/x
3. rokotusten painopiste on siirtynyt 60-74 -vuotiaisiin. Myös tätä nuorempien ikäryhmien saamien rokotusten määrät nousevat nopeasti. 11/x
3. rokotuskierros alkoi 19.9.2021. Siitä on jo niin paljon aikaa (lähes 4 kuukautta), ja rokotukset ovat edenneet niin hitaasti, että jo annettuja yli 60-vuotiaiden rokotuksia on ruvennut vanhenemaan (eli ne ovat yli 90 päivää vanhoja). 12/x
Totta se on. Suomessa on jo 26000 ihmistä, joiden saamat 3. rokotteet ovat vanhentuneet, jos lasketaan THL:n käyttämällä 3 tai 5 kuukauden annosvälillä. Määrä kasvaa noin 1300 hengellä päivässä. 13/x
12.12.2021 Omicron-aalto korvasi koulujen syyslomien jälkeen alkaneen Delta-aallon, joka alkoi siitä, kun oppilaat palasivat syyslomien jälkeen kouluihin ilman maskeja, ja kolminkertaisti päivittäisten tartuntojen määrän. 14/x
Ikäryhmäkohtaisessa datassa käänne tapahtui 5 päivää aikaisemmin (6.12.2021). Ylivoimaisesti korkein ilmaantuvuus oli pääosin rokottamattomilla kouluikäisillä. 15/x
Ennen joulua Omicron-epidemia levisi ennen kaikkea 20-29 -vuotiaiden keskuudessa. Koulujen joululomat vaikuttivat voimakkaasti tartuntoja alentavasti koko maassa: kun koulusta ei enää tullut tartuntoja koteihin, kaikkien ikäryhmien ilmaantuvuus väheni. 16/x
Joululomien aikana koululaisten ilmaantuvuus on noussut suhteessa pienintä vauhtia, ja tartuntojen kasvu on siirtynyt 20-29 -vuotiaisiin. Olisimme paljon pahemmassa tilanteessa ilman koulujen joululomia. 17/x
Tänä aamuna HUS:n Lasse Lehtonen totesi faktat: viiveiden vuoksi pikatestejä ei saada kouluihin vielä vähään aikaan. Näyttää siltä, että ennen vaaleja tullaan saamaan aikaan vain sellaisia toimia, joilla tartuntojen kasvu vain hieman hidastuu. 19/x
Koulujen testauksen viiveet näyttävät niin pitkiltä, että kuten @lasleh sanoi tänä aamuna - epidemia rupeaa olemaan jo ohi (ja koululaiset saaneet tartunnan) siinä vaiheessa kun testit saadaan jakeluun. Eikä 2 pikatestiä per viikko riitä. 20/x
Rokotuksissa ruvettiin taas jäämään jälkeen. Emme ole edes tasolla, millä koko väestö saataisiin pidettyä tuoreissa rokotuksissa (keltainen viiva, uudet rokotteet 3 ja 5 kuukauden välein) puhumattakaan mistään pikarokotusohjelmasta. 22/x
Tänään 8.1. yhteensä 1229 kansalaisen jo saatu 3. rokote meni vanhaksi. Yhteensä noin 27000 ihmisen saama 3. rokote on nyt vanhentunut. 23/x
Koronan sairastaneet lapset saavat koronan lähes 3 kertaa useammin kuin terveet. Riski on suurin alle 12-vuotiailla. En muista että CDC olisi kertaakaan aikaisemmin varoittanut lasten koronasta. 24/x
Tässä itse tutkimus. Jokainen voi itse valita, haluaako lapselleen diabeteksen. Noin 10% Euroopan väestöstä sairastaa diabetesta, ja koronan sairastaneilla lapsilla riski saada tauti on 2.6x. 25/x
Sitten jos olet sairastanut koronan, saanut diabeteksen ja sitten sairastut uudelleen koronaan, niin riski sairastua vakavasti, saada Long Covid ja kuolla on selvästi koholla. 27/x
Eli
- jos tällä hetkellä 10 % väestöstä saa diabeteksen
- koronan sairastaneilla riski saada diabetes on 2.6x
- jos altistus koronalle jatkuu (päiväkoti, koulu, opinnot)
niin jos laskin oikein niin jopa 1/4 heistä saa diabeteksen. Uusi kansantauti. 28/x
Nyt sitten THL:n rooliin. THL, kuten eräät muutkin valtion organisaatiot, saa merkittävän osan rahoituksestaan yksityiseltä puolelta. Sehän on ihan hyvä tavoite, noin periaatteessa. 29/x
Viime vuosina THL:n budjetti on ollut musertavien leikkausten kohteena. Rahan tulo on vähentynyt 25 prosenttia. Se on tarkoittanut leikkauksia, irtisanomisia ja huonoa henkeä työpaikalla. 30/x
Valtion vähenevän rahoituksen tilalle on tullut yksityinen rahoitus. THL:sta on nopeasti tullut täysin riippuvainen esimerkiksi lääkeyhtiöiden maksamista projekteista: THL:n oma toiminta on vuodesta 2019 alkaen ollut selvästi tappiollista. 31/x
THL:n täydellinen riippuvuus ulkopuolisesta rahoituksesta saattaa selittää puheet luonnon viruksesta. Jotta lääkeyhtiöiden testit onnistuisivat, maassa pitää olla riittävästi tartunnan saaneita, sairaalaan joutuneita ja kuolleita. Pätee myös lapsiin. 32/x
Jos Suomi haluaa tarjota lääkefirmoille hyvän testausympäristön, niin meidän pitää olla vähän niin kuin Etelä-Afrikka. Eli
- taudin pitää antaa levitä
- ei saa olla liikaa rokotettuja
- pitää olla kuolleita
- pitää luottaa luonnon antamaan suojaan 33/x
Tässä esimerkki epäonnistuneesta lääketutkimuksesta. Johtopäätökset:
- pitää olla riittävän suuri otos
- noin 50% rokotettuja
- tutkimusryhmässä pitää olla vakavasti sairastuneita ja kuolleita, jotta rokotteiden teho vakavaa sairautta ja kuolemaa vastaan saadaan laskettua 34/x
Yllä oleva riippuvuus ulkopuolisesta rahoituksesta saattaa selittää, miksi THL on ollut poikkeuksellisen haluton kiirehtimään 3. rokotuskierrosta ja lasten rokotuksia. 35/x
Tässä kuvattu tilanne, missä osa rokotetaan ja osa jätetään rokottamatta ("luonnonsuoja"), tarjoaa ideaalisen ympäristön, missä rokotteita ja lääkkeitä voidaan testata jatkossakin. THL:n taloudellinen tulos on siis todennäköisesti turvattu. 36/x
Eli minäkin haluaisin vastauksen tähän kysymykseen. Hidasteleeko THL rokotusten kanssa, ja onko THL koulujen etäopetusta vastaan sen vuoksi, että ne uhkaavat lääketutkimuksia ja siten THL:n kannattavuutta ? 37/x
Tässä (Nro 24) piti tietysti sanoa diabeteksen eikä koronan.
Koronan sairastaneet lapset saavat **diabeteksen** lähes 3x useammin kuin terveet. Riski on suurin alle 12v. En muista että CDC olisi kertaakaan aikaisemmin varoittanut lasten koronasta. 40/x
Koska yli 100 prosenttia THL:n tuloksesta tulee lääkefirmoilta, niin näyttää siltä ettei THL:n päätehtävä enää ole kansalaisten suojelu, vaan platformin tarjoaminen lääkefirmoille. Vielä pitää tarkistaa, määräytyvätkö johdon tulospalkkiot voiton mukaan. 41/x
Lisäksi päättelen, että rokotefirman perustamiseen liittyvät vaikeudet saattavat liittyä siihen, että sen myötä THL:lle jäisi vain se kannattamaton toiminta, ja THL:n irtisanomiskierre alkaisi siis uudestaan. 42/x
Pohjois-Pohjanmaalla Omicron-aalto on lähtenyt kasvamaan 24.12. lähtien. Ilmaantuvuus on kasvanut 25.12. lähtien yli 15-vuotiaiden ikäryhmissä. Joululomalla olevien alle 15-vuotiaiden ilmaantuvuus vähenee kuitenkin edelleen. 43/x
Tässä on sama kuva Pohjois-Pohjanmaalta, mutta nyt ilman koululaisia (eli 0-19 -vuotiaita). Aikuisten ikäryhmissä tartuntojen kasvu on jo nyt yhtä kovaa kuin ennen joulua pahimmillaan. 44/x
Joululomalla olevien alle 15-vuotiaiden ilmaantuvuus on vähentynyt koko ajan Pohjois-Pohjanmaalla. Joululomat ovat paras epidemiatyökalu mitä meillä on. Alle 15-vuotiaiden Omicron-aalto on todennäköisesti alkanut 3. tammikuuta. 45/x
Ilmankostuttimet kouluihin ja koteihin on ehkä kaikkein kustannustehokkain tapa vähentää viruksen määriä. Viruksen määrä väheni puoleen, kun suhteellinen ilmankosteus nousi 12 prosenttia. 46/x
Vaikka Etelä-Afrikassa Omicron on laskenut yhtä nopeasti kuin oli noussutkin, niin ainakaan Lontoossa epidemia ei ole lähtenyt Etelä-Afrikan tyyliseen nopeaan laskuun. Voi siis olla, että Omicron on täällä vielä pitkäänkin. 47/x
Suomen epidemia 10.1.2022: sairaanhoidossa olevien määrä on lähtenyt voimakkaaseen kasvuun. 26.12.-3.1. kasvuvauhti oli 3.1x kuukaudessa (3.9% päivässä), mutta yli kaksinkertaistunut viimeisen viikon aikana (3.1.-10.1.) tasolle 6.7x kuukaudessa (6.5% päivässä). 1/x
Suomessa sairaanhoidossa olevien määrä on yli kaksinkertaisella tasolla (8.9%) suhteessa viikkoa aikaisemmin havaittuihin päivittäisiin tartuntoihin kuin mitä arvioin aikaisemmin (4%). Kuva piirretty 10 päivän viiveellä tartuntojen ja sairaalahoidon välillä. 2/x
Sairaanhoidossa olevien määrä suhteessa viikko aikaisemmin todettuihin tartuntoihin on Suomessa koko ajan ollut noin 2x Tanskan taso. Sekä Englannissa että Ruotsissa sairaanhoidon tilanne on valmiiksi huonompi, ja lisäksi sairaanhoito kasvaa niissä nopeammin kuin tartunnat. 3/x
Suomen epidemia 6.1.2022: testien jonotusajalla korjattu kasvuvauhti ei noussut tänään. Kasvuvauhti todennäköisesti laantuu voimakkaasti ensi viikon alkuun asti ja lähtee nousemaan uudestaan 1-3 päivää (+ jonotuksen viive) lähiopetuksen alkamisen (7.1.-10.1.) jälkeen. 1/x
Jonotusaika testeihin ei ole noussut tänään. Kun jonotusaika lakkaa nousemasta, jonotusajalla korjattujen tartuntojen määrä rupeaa lähestymään korjaamattomia lukuja. 31.12. arvo (5882) on jo osoitus tästä muutoksesta. 2/x
Koulujen lähiopetus alkaa viimeistään maanantaina 10.1. Katsotaan joululomien vaikutusta tartuntoihin vähän vielä. 3/x
Suomen epidemia 5.1.2022: testien jonotusajan nousulla korjattu tartuntojen määrä osoittaa jyrkän kasvun jatkuvan. Tartuntojen näkyvyys 30.12. jälkeiseltä ajalta on huonontunut. 1/x
Jonotusaika testeihin on kasvanut voimakkaasti. Jonotusajan nousu alkoi joulun jälkeen. Pääkaupunkiseudulla, jossa on noin puolet koko maan todetuista tartunnoista, jonotusaika testiin oli tänään 4-6 päivää. 2/x
Tämä tarkoittaa sitä, että henkilö, joka testataan tänään, on saanut tartunnan jo monta päivää aikaisemmin. Kun tartuntoja korjataan jonotusajan muutoksella, tartunnat kasaantuvat samoille päiville joulukuun loppuun. 3/x
Jonotusajat testeihin ovat kasvaneet nopeasti, ja näkyvyys tartuntojen kasvusta huononee. Sen vuoksi kysymys kaikille joulun jälkeen testiajan varanneille:
1) minä päivänä varasit ajan testiin? 2) mille päivälle sait ajan ? 3) mikä sairaanhoitopiiri (tai kunta) (kts kuva) 1/x
Kysymys on tärkeä siksi, että kun jonotusaika testiin pitenee, niin THL:n raportoimat luvut eivät enää anna todellista kuvaa tartuntojen kasvusta, vaan jonotusajan verran myöhässä olevan kuvan (eli noin 4-6 päivää myöhässä olevan kuvan). 2/x
Saatujen tietojen perusteella korjaan tartuntojen arvioita niin, että ne vastaavat sitä hetkeä, jolloin ajanvaraus tehtiin (= todellinen näytteenoton päivämäärä). Kiitos kaikille. 3/x
R-luku 1.15-1.30 ei anna kuvaa tartuntojen kasvusta, vaan sairaanhoidon kasvusta (joka tulee 7-10 päivän viiveellä tartuntoihin nähden ja on siis todella huono mittari päätöksentekoon). 2/x
Vastaus kysymykseen lähiopetuksen aloittamisesta kouluissa alkaa argumentoinnilla muista asioista kuin sairaudesta ja koululaisten saamista tartunnoista.
3/x
Suomen epidemia 4.1.2022: Tartuntojen voimakas kasvu näyttää hidastuneen(/pysähtyneen). Tartuntojen tähänastinen huippu oli 29.12. Positiivisten osuus nousee edelleen, mutta on 27.12. jälkeen noussut selvästi aikaisempaa hitaammin. 1/x
THL raportoi tänään 5492 tartuntaa, joista suurin osa vain yhden päivän viiveellä (eli näyte otettiin eilen 3.1.). THL:n viivettä aiheuttaa eniten se, että viikonloppuna ei raportoida lukuja. 2/x