Dimitri Ollikainen Profile picture
Feb 2 170 tweets 20 min read
Perustetaas seurantaketju illan #Convoyfinland2022 livelähetykselle 🍿

Tervetuloa! Lähetys ja siten myös seuranta alkaa arviolta klo 20:00
Liikkeen telegramryhmissä leviää kaikenlaisia viestejä, joista on vaikea erottaa mitkä ovat trolliviestejä ja mitkä tosissaan kirjoitettuja.

Esim. äskettäin ryhmän pää-ääniviestiksi oli kiinnitetty pieraisu.
Tänään on puhuttanut ainakin se, että onko tapahtumaa ilmoitettu poliisille. Järjestäjän mukaan on, poliisin mukaan ei.

Mielenosoitus ei Suomessa tarvitse lupaa, joten ilmoittamatta jättäminen ei ole este mielenosoituksen järjestämiselle.
Tunnelma eri chäteissä on sekava. Osa on vielä vahvasti sitä mieltä, että homma onnistuu. Osa pitää järjestelyä niin huonona, että tulee paikalle vain for lulz ja osa on jäämässä kotiin.
Tällä hetkellä on myös epäselvää missä määrin alkuperäisiä tavoitteita ollaan oikeasti toteuttamassa.
Samanaikaisesti puhutaan Helsingin blokkaamisesta ja tukkimisesta, mutta keskustelusta päätellen ihmiset eivät ole laajamittaisesti valmistautuneet kansalaistottelemattomuuteen.
Ajatus lienee monilla se, että mennään paikalle ja toivotaan parasta.

Tämä ei ole välttämättä kovin vahva pohja näin kunnianhimoiselle suunnitelmalle, mutta kunnianhimon puutteesta tätä porukkaa ei voi syyttää - järjestelyn ja realismin puutteesta sitäkin enemmän.
Toki tällainen lähestymistapa voisi toimia, jos paikalle tulee 50 000 autoa.

Silloin poliisi tuskin pystyisi hajoittamaan mielenosoitusta ja se saisi jäädä paikalle ilman merkittävää vastarintaa.

Jos paikalle tulee vaikka 200 autoa, tilanne on aivan eri.
Yhtenä uutena ilmiönä on griftaaminen. Näillä on varainkeruuryhmä, mutta ei mitään koordinaatiota, ja useat tili- ja mobilepaynumerot joilla rahaa kerätään vaikuttavat vain yritykseltä viedä rahat hölmöiltä.
Esim. tällainen käyttäjä kerää rahaa ja se, että tarvitsee erikseen pyytää FB-ryhmässä julkaisua ylläpidolta kuulostaa siltä, että rahat ovat vaan menossa tämän "9mm lopettaa väkivallan" -tyypin tilille.
Trollien määrä on kasvanut, ja viestejä lukiessa on todella vaikea sanoa, että milloin on kyse trollaamisesta ja milloin taas siitä, että henkilön todellisuudentaju on hämärtynyt.

Esim. vaikea kuvitella että kukaan uskoo tällaisiin niitä kirjoitellessa, mutta sit toisaalta..
Videochätti alkaa tänään Annikan 15 minuutin puheella ja kokous jatkuu arviolta klo 24 asti.

Alla hyvin legit ponzi-huijaus 👇
Kokous on alkanut, nyt mennään!
Annika Leino aloittaa puheen ja Juccilla on ainoana kamera päällä, mutta ei ole ilmeisesti tajunnut tätä.
Annika puhuu suunnittelutiimin kitkasta ja yhteentörmäyksistä, mutta tänään on ollut tosi tosi hyviä rakentavia keskusteluja on sovinto on tehty ja Annika saa olla "omassa rallissa" mukana. Jucci esittelee samalla kaulakoruaan.
Kukaan ei sano juccille, että kamera on päällä 🙃
Naurattaa, kun videochättiin ilmestyi tyyppi foliohatussa joka nyökkäilee kaikelle naureskellen. En viitti laittaa koko kasvoista kuvaa 😃
Videochätin puolella atakkeja käynnissä 😃
Rip atakki joka olit liian radikaali moderaattoreiden siedettäväki. Kamerachättiin ilmestyy vähän väliä kasvoja yms. mutta vaikea sanoa mikä on atakki ja mikä on boomeri tietokoneella.
Niclas siirtyy puikkoihin ja kertoo lyhyen kertauksen siitä, millä asialla ollaan ja mistä tässä on kyse.
Niclas sanoo, että vain tukimiekkarista tehdään ilmoitus, Helsingin tukkimiselle ilmoitusta ei haeta.
Ja sitten paketti levis ja ihmiset alko puhumaan mitä sattuu sekä näistä ilmoituksista että Suomen laista. Videochätissä attakit käynnissä.
Nyt puhutaan siitä, että ilmoitettaisiin kuitenkin "moottorimarssi" Eduskuntatalon eteen ja sitten kun ollaan siinä, kaikki kulkuneuvot pysähtyy ja autot jää siihen.
Niclas sanoo, että kieltoa raskaista kulkuneuvoista ei noudateta, vaan läpi mennään poliisin estelyistä huolimatta.
Suippoo kertoo suunnitelmasta tuoda bussinraato ja blokata tie. Hyvä suunnitelma, mutta se loppuu siihen, että suippoo kertoo, ettei saa bussia valmiiksi perjantaihin mennessä. Hienoa.
Niclas vakuuttelee, että kyllä tavat keksitään, ja ettei siitä kannata huolehtia. Joko kaikki operatiiviset kysymykset vain sivuutetaan, tai sitten järejstäjillä on suunnitelmia joita ei haluta kokouksessa sanoa.
Nyt päätettiin lennosta ottaa käyttöön perjantaina zello, jonka kautta tulee perjantaina ajankohtainen tieto. Zello on perustettu jo, mutta perustaja on blokattu pääryhmästä moneksi tunniksi, niin kukaan ei tiedä tästä.
Mitään asialistaa ei tänäänkään ole, ja puheenjohtaja ei näköjään onnistu edes puheenvuorojen jakamisessa, vaan tää on enemmän huutokuoroa kuin eilen. Puheenvuoron saa se joka iskee väliin ekana.
Zello pitää kuulemman hoitaa niin, ettei sinne kukaan ulkopuolinen pääse kuuntelemaan. Ainoastaan päähenkilöt.
Nyt puhutaan trolleista ja Niclas kutsuu meitä reippaiksi. Kiitos Niclas!

Myös puhutaan griftaamisesta, minkä itsekin huomasin.
Niclas myös ohjeistaa, ettei majoitus ja muiden ryhmien lupauksiin majoituksesta ja muusta pidä luottaa. Minkä takia nämä majoitusryhmät sitten ovat?
Joku tosiaan oli kanssa myynyt eilen tukipaitoja ja ilmeisesti rahat meni eikä paitoja ole.

Nyt heitellään taas ideoita vaan kesken kokouksen, ei mitään struktuuria, mutta pj niclas kehuu toimintaa koska se osoittaa oma-aloitteisuutta.
Nää myös tuntuu käyvän tässä kokouksessa läpi kaikki ideat, miten poliisia huijataan.

Meinaako nämä, ettei poliisi löytäis tänne chättiin vai luottaako ne siihen, ettei poliisi jaksa kuunnella tätä sekoilua?
Livechätissä on piirun verran alle tuhat osallistujaa. Monikohan on täällä vain for lulz? Pistäkää kommenttia alle, jos ootte kokouksessa kuulolla 👇
Huomenna on myös livechät 20-24. Livechätit ovat kuulemman olleet erittäin hyviä. Olen samaa mieltä.
Seuraavana aiheena telegrambotin käyttäminen. Pyydettiin, että joku tämän asian selittäisi nyt tässä lähemmäksi 1000 ihmisen kokouksessa.
Yksi poliisin jallittamissuunnitelma oli, että tekevät rahtikirjan kirjeestä, joka pitää viedä rekalla eduskuntatalolle. Toimii varmasti.
Nyt puhutaan turhautumisryhmästä, eli telegramryhmästä jossa ei ole varsinaista moderointia. Se on kuulemman ryöstäytynyt käsistä ja täysin trollien hallussa.
Nyt Juhani haluaa esittää kysymyksen. Kysymys palauttaa keskustelun tämän kokouksen alun aiheeseen, eli ilmoittamiseen poliisille.
Juhanin mielipide on, että ei kerrota poliisille, niin silloin saa kulkea keskustaan mitä reittejä haluaa.

Poliisi ei varmaan huomaa ja tunnista näitä letkoja.
Nyt taas Niclas haukkuu virkavaltaa.
Juhani sanoo, että ei missään nimessä saa kertoa näitä tietoja eteenpäin virkavallalle.

Ilmeisesti puhutaan siis näistä suunnitelmista, jotka käytännössä tällä hetkellä kerrotaan virkavallalle.
Seuraavaksi puhutaan siitä, miten annetaan haastatteluja toimittajille. Nämä keskustelunaiheet on ihan samat kuin eilen.
Piereskeleekö joku taas chättiin, vai mikä toi ääni on?
Nyt epäillään, että chätissä on paljon ihmisiä vaan for lulz. Ei pidä paikkaansa!
Nyt joku random Masala päätti perustaa mediatiimin. Aikaisemmin puhuttiin että tiimejä on, mutta mikäs siinä.
Ylipäätänsä jos näillä on mediatiimi, niin eikö sen yks olennainen pointti ole, että tätä keskustelua mediasta ja linjauksia ei käytäis perstuntumalta tässä kokouksessa.
Nyt referoidaan eilisen kokouksen kommentteja liittyen tän päivän kokouksen aiheisiin. Tätä on hirveä seurata.
Nyt palataan taas iltalehden artikkeliin. Eli keskustelun aiheet kiertää Iltalehden artikkeli -> poliisille puhuminen -> medialle puhuminen -> Iltalehden artikkeli
Ano Turtiainen vastustaa tapahtumaa koko ajan voimakkaammin sanankääntein. Nyt toivotaan jo kovia otteita mielenosoittajia kohtaan.

Osaako joku selittää mistä tässä on kyse, vai onko kyse vaan siitä, että Ano ei johda liikettä, niin dissaa sitä?
Nyt Riksu puhuu jostain videosta, mutta ei oikein muista mitä siinä on puhuttu, mutta puhuu silti.
Niclas pyytää tarkennusta, koska sekään ei tajunnut mitä Riksu halusi sanoa.

Riksu vastaa, että "ootappa mä katon sen videon" 🤦‍♀️

Varmaan tärkeä kysymys, kun ei itse muista mikä se on.
Nyt kelataan, että pysäköintivirhe yms. sakot voidaan välttää ruuvaamalla rekisterikilvet irti.

Kuulemman poliisi ei voi myöskään sakottaa, koska siitä tulee liikaa paperityötä.

Poliisille voi myös huijata, että on tavan kansalainen joka on jumissa tapahtumassa.
Ja noi edelliset siis Niclaksen kommentteja. Välillä tuntuu, että Niclas on oikeasti meikäläisiä ja huijaa noi tonne paikanpäälle ilman mitään suunnitelmaa.
Nyt tärkeää keskustelua siitä, mikä ero on parkkipirkon ja poliisin antamalla pysäköintivirhemaksulla.
Niclas on sitä mieltä, ettei pikkujuttuihin pidä kiinnittää huomiota, koska kaikki mitä mennään tekemään on muutenkin laitonta.
Nyt Niclas kertoo Janus Putkoselta saamansa vinkin peittää rekisterikilvet lumella.

Nää kaikki vaikuttaa kyllä todella varmoilta keinoilta välttää sakot ja seuraamukset, ja poliisi tuskin voi mitään.
Täällä muuten taas rinnakkainen seuranta:
Ja sitten puhutaan taas iltalehden uutisesta.

MENKÄÄ ETEENPÄIN, EN JAKSA TÄTÄ VATULOINTIA!
Kuulemman #convoyfinland ei teekkään mitään laittomuutta, vaan kaikki muut tekee laittomuuksia convoyta kohtaan.

Kommentti päättyi vessan vetoääneen.
Jari alkaa nyt referoimaan tiedotetta raskaan liikenteen kiellosta ja Niclaksellakin alkaa mennä hermot kysymyksen toistumiseen. Kielto kierretään tavalla tai toisella.

Petri Peltomaa ehdottaa, että ajetaan kolareita virkavallan haitaksi.
Niclas sanoo, ettei kannata ajaa ihmisten päälle, mutta voi muuten törmäillä ja aiheuttaa häiriötä poliisille tai jotain.
Niclakselle on selvinnyt, ettei hallituksen erosta voikaan neuvotella poliisin kanssa puhelimessa. Ei nää ookkaan ihan kujalla.
Nicklas oli luullut, että hallitus saadaan eroon jo poliisin kanssa neuvottelemalla, mutta oli sitten ajatellut asiaa ja tullut siihen tulokseen, ettei tämä välttämättä onnistukaan näin helposti ja heitä on ehkä hämätty.

The power of deduction!
Nyt puhutaan siitä, että liittyykö elokapina mielenosoitukseeen, joka vaatii polttoaineveron puolittamista.
Nyt mietitään, että pitäisikö tehdä lehdistötiedote, jossa ilmoitetaan ettei convoyfinland ole kytköksissä elokapinaan.

Joo, tämä on varmaan tärkeää.
Seuraavaksi Mari kertoo opiskelustaustastaan ja miehensä työllisyysnäkymistä.
Jos kiirastuli on olemassa, niin se on tämä kokous, mutta pääset pois vasta kun kokous on onnistunut tekemään selkeän päätöksen poispääsemisestäsi.
Nyt Andy kertoo, että on tosi hieno asia että tätä hommaa ei ole pilattu millään öyhöttämisellä ja että osallistujat ovat pääasiassa raskaan liikenteen kuljettajia.
Myös kreml on paikalla. Andy katosi kuin pieru saharaan kesken "hyvän avautumisen.
Niko VKK:sta puhuu nyt siitä, että pitäisi miettiä enemmän seuraavaa hallitusta ennen kuin hallituksia kaadetaan. Ilmeisesti VKK ei siis halua että hallitus kaatuu ennen kuin VKK on valmis ottamaan hallitusvallan. Kiva että tämä selkesi.
Nyt Niclaksella nousee ääni ja raivoaa Nikolle VKK:sta. Niko alkaa puolestaan puhumaan kokoomuksen Natokannasta. Niclas ei halua että kokouksia käytetään "vatvomiseen" ja VKK:n Niko sai bännit kokouksesta.
Nyt pelätään, että keskustelu elokapinasta voi karkoittaa elokapinalaiset liikkeestä. Tämä on oikeasti vak ava huolenaihe, ja hyvä että tätäkin mietitään.
Nyt kysyttiin, että "haluatteko kuulla pitkän vai lyhyen version", missasin että mikä on aiheena, mutta eiköhän sieltä tule pitkä versio.
Ilmeisesti nettisivujen SLL-sertifikaateista puhutaan, ja tosiaan pitkä versio aiheesta.
Käykää joku varmistamassa, ettei tämä Tero kuole johonkin tienpenkkaan.
Nyt joku rahtari kertoo, että oikeissa rekkaryhmissä ei ole mitään tukea tälle tapahtumalle ja että pitäisikö tapahtuman nimeä vaihtaa tai esim. muuttaa suunnitelmaa niin, ettei helsinkiä laiteta lukkoon, vaan että ammattikuskit jää kotiin, jotta kaupoista tyhjenee ruuat.
"Olisko kuitenkin aikaisemmin pitänyt ottaa yhteyttä nimenomaan raskaan kaluston kuljettajiin ja miettiä miten saadaan ne paikalle, eikä että miten saadaan bajamajoja paikalle Helsinkiin"
Niclas on sitä mieltä, ettei tällaisia kysymyksiä, koska tää on niin nopeasti kasattu kasaan ja tää on nyt tehty näin ja tää tehdään kunnialla loppuun.
Nyt toinen raskaan kaluston kuljettaja Arttu kertoo ettei esim. mainoksilla olevia rekkoja tuskin on tulossa. Kertoo myös että jos haluaa päästä keskustaan isolla autolla, niin Mäkelänkatu, Lahdenväylä ja E12 on tukittu, mutta 51 tie on reitti, jota kukaan ei osaa tukkia.
"Siellä joku pesee hampaita mikki auki"

Mutta siis, 51 tie on se jota poliisi ei osaa valvoa. Eli sitä kautta pääsee Helsingin keskustaan.
Tämä Petri Peltomaa ei vaikuta trollilta, ja on puhunut mm. tahallisista autokolareista ja muusta hasardista.
Rakkausmittari- ja tunnelisotahörhö Marko Vapa kertoo nyt rekoista eikä selkeästi tiedä niistä mitään. Haukkuu sotehoitsuja, joita ei tarvita polkypyörineen paikalle. Sen sijaan tarvitaan raavaita rekkakuskeja.
Nyt joku mainitsi, että on olemassa myös liikennöintiluvat ja ne voidaan viedä.

En ymmärrä miksi tällaisesta tarvii välittää, koska hallitus kaadetaan ja uusi valta voi jatkaa liikennöintilupia.
Niclas sanoo ettei hänellä ole mitään seksuaalista merkitystä sillä mitä virkavalta tekee.
Niko VKK:sta haluaisi puhua, mutta puheenvuoroa ei anneta VKK:laisille.
Nyt puhutaan siitä, että pitäisi ottaa yhteyttä logistiikka yritysten liiton pomoon.

Mä haluaisin kuulla tän puhelun jos tämä ikinä tapahtuu.
Nyt puhutaan mun videosta ja meikästä.

"Tommosillehan me ei käytännössä voida mitään"

Ette voikaan.

Tää on kuitenkin kattavampi ja parempi video:
"Tässä on monta asiaa jotka on varmaan jäänyt puolitiehen" sanoo Niclas.

En usko, kyllä te ootte kaiken muistaneet hoitaa.
"Ra" on sitä mieltä, ettei tapahtumassa jossa blokataan Helsinki ja häädetään hallitus tarvitse olla alussa montaa autoa, koska kyllä ihmiset sitten liittyy mukaan.

Aivan varmasti.
Niclas sanoo, että kaikki vastarinta liikettä kohtaan johtuu siitä, että "he" pelkäävät että kansa yhdistyy.

Ketkä he?
Nyt puhutaan äärioikeistolaisuudesta ja putinismista. Tää ei kuulemman ole mitenkään "ääri."

Muuten vaan ovat menossa kaatamaan hallitusta valtaamalla pääkaupungin, mutta tämä on ilmeisesti sellainen tolkun valtaus, joka ei ole mitään ääriliikehdintää.
"Onko kellään varmaa tietoa siitä, miten paljon niitä rekkoja on tulossa"

Niclas toteaa, ettei fb-äänestyksen tuloksiin voi luottaa, koska moni kuski tuskin on uskaltanut vastata, vaikka onkin tulossa.

Eli ilmeisesti tiedot 9 rekasta ovat vahvasti alakanttiin?
Niclas epäilee itse alimitoittaneensa, että kuinka monta rekkaa on tulossa, mutta ei osaa sanoa mitään lukua.
Ryhmien koosta Niclas päättelee, "että jos ei 20 000 tuu, niin.." mutta sitten kantti loppu eikä jatkakaan lausetta loppuun.

ÄLÄ MENETÄ USKOA NICLAS!
Leevi kertoo, että ei hätää jos Suomesta tulee alle 20 rekkaa, koska Ruotsista on kuitenkin tulossa 1500 rekkaa 🤡
Nyt "Vironpoika", joka on tulossa rekalla saa puheenvuoron. Mitään puheenvuoroa ei kuitenkaan tule. Seuraavaksi keskustellaan lumikasoista.
Tällainen todella selkeä kartta julkaistiin juuri chättiin.
Nelly kertoo kahdesta lumikasasta, jotka on nähnyt ratikasta. Toinen oli tosi iso ja toinen oli pieni.
Hose kertoo, että virosta on tulossa ainakin 70 rekkaa. Chätissä tyyliin itketään riemusta tämän uutisen johdosta.
"Tuhannet kiitokset sulle sinne", "Nyt on nättiä, nyt on nättiä", "Tässähän on vähän tällästä talvisodan henkeä", "Virolaiset muistaa vielä neuvostoliiton, hyvä pojat"

+ 😭😭😭
Niclas sanoo, että tää alkaa kuulostaa nyt hyvältä. Niclas myös sanoo elävänsä sitä hetkeä, kun tää on jo saatu läpi eikä hänellä ole mitään huolta, etteikö tää onnistuisi.
Nyt uus VKK:lainen(?) Ponzi alkoi nostaa samaa keskustelunaihetta josta Niko puhui, mutta aiheesta varoitetaan.

Ponzi haluaa tietää, onko paikanpäällä perustamiskokous, jossa valitaan liikkeen johtajat.

Tässä ei yhtään mietitä, että voiko liikkeen kaapata paikan päällä 😎
Nyt puhutaan DIGI-ID:stä. Tuomas K tietää, että tämä on ehdottomasti oltava vaatimuksissa, koska juuri tämä tuo ihmisiä paikalle.

Ketkä on menossa paikalle vastustamaan digi-id:tä?
Onko tätä kestänyt vasta kaksi tuntia? Tuntuu ikuisuudelta.

Tässä ei ole muuten tähän mennessä taas saatu muuta aikaan, kuin perustettua mediaryhmä, joka oli jo olemassa.
Paikalle kuulemman mennään, vaikka huomenna hallitus ilmoittaisi erosta. Eli tämäkään ei nyt onnistu, olen pahoillani @MarinSanna, mitään tietä ulos ei ole.
Nyt Niclas heittää mututuntumalta, että varmaan valtioneuvos, jonka kanssa neuvottelut käydään.
Alkaa loppua kyky seurata tätä jaarittelua, mutta pakko vaan jaksaa.

Jos haluatte piristää raportoijaa, niin käykää tilaamassa meikän youtubekanava:

youtube.com/dimitriollikai…
"Ihanaa että meillä on kaikilla tämä sama visio, kun monet miettii vaan, että mitä sitten mitä sitten"

Joo, aivan turhia kysymyksiä, kun ylihuomenna kuitenkin kaadetaan hallitus.
Nyt joku sijoittaja puhuu digilompakoista ja niiden eduista.

Hemmetin mielenkiintoista.
Nyt Digi-ID:n vastustamisesta puhunut henkilö alko raivoamaan digilompakkoaiheesta "Ssaatttana nyt hiljaa sittä digilompakosta" ja sitten koko chätti meni linjoilta.
Chätti perustettiin uudestaan, ja meno jatkuu. Digilompakosta puhunut rahtari ilmoittaa, että ei ole tulossa eikä kukaan hänen kuljetusfirmasta. Hyvin menee. Ilmiriita käynnisää ja ovet paukkuu.
Mutta Digi-ID on se asia, minkä takia kaikki tulee paikalle, joten ei haittaa että ryhmän tähän mennessä ainoa oikea rekkakuski ajettiin pois ryhmästä 🙈
Nyt joku kysy, että mitä viikonlopun aikana tehdään.

Vastaus: Meillä on lapiot mukana.
Nyt herätetään kysymys, että pitäisikö tapahtuman alkamista aikaistaa.
Seuraava henkilö aloittaa puheensa "Mä ite oon tätä ainakin loogisesti miettinyt.." Eli tae loogisesta ja rationaalisesta puheenvuorosta.
Suunnitelma pähkinänkuoressa:

kerran ajettiin convoyfinland vitun lujaa hallitukseen (Niclas ajoi ja sillä on auto) niin kuulu vaa poks eikä ollu edes mitään mössö tai mitn missää vaa se hävis kokonaan
Nää on niitä uhrauksia joita täytyy tehdä jotta saadaan DIGI-ID pidettyä vaatimuslistassa.

Nyt puhutaan kanadan tapahtumista. Kukaan ei näytä tietävän, mitä siellä on tapahtunut.
Kun chätti kaatui digi-id selkkauksen aikana, Niclas yritti lopettaa kokouksen siihen, mutta ilmeisesti joku kerkes käynnistää kokouksen uudelleen.
Tekstichätin puolella epätoivo kasvaa
Nyt alko soimaan kansainvälinen ja samalla Digi-ID heppu taas jotain raivos, mutta en saanut selvää kun fiilistelin kansainvälistä.
Nyt puhutaan valkohaalareista ja täälä on valkohaalariveteraaneja mukana.

Ei taida olla kyse samoista valkohaalareista, jotka itselle tulee mieleen? 😃
Luukas sano, että "Niille jotka yrittää henkisesti sortaa, niin haistetaan vaan paskat"

En ymmärrä miksi Luukas haluaa haistaa paskat?
Ja sitten taas käynnistellään chättiä uudelleen. Toivoin niin paljon, ettei tämä enää käynnisty, mutta taas mennään.
Nyt kysyttiin, että onko paikalla vapaapalokunnan tankkiautoja, että saa vettä.

"Eikös siellä oo niinku veepeekoita ympäri suomee, sieltä vaan joku tankkiauto"

Nää saa hommat vaikuttamaan todella helpoilta, ehkä se on se positiivinen elämänasenne mitä Maria Nordikin kauppaa?
Nyt puhutaan bajamajatiimistä.

Se on tärkeää, koska Marco DeWitin sanoin "Monet meidän aktiiveista tarvitsee nimenomaan vessaa"
Nyt puhutaan siitä, että bajamajat olisi tilattu yhteistyössä sotemiekkareiden kanssa. Epäilen.
Nyt puhutaan siitä, että maksaako ruoka ja jos, niin käykö kortti vai "pittääkö olla kätteistä?"
On mietitty salaista lausetta, jolla pitkänmatkan vierailijat ja "tosihommissa" olevat saa ilmaiseksi ruokaa. Haluaisin tietää minkä lauseen tämä porukka keksii.
Nyt puhutaan AKT:n antamasta lakkovaroituksesta, joka on viikkoa myöhemmälle päivämäärälle.

Keskustelun perusteella nää on ihan pihalla ay-asioista, mutta tämä ei varsinaisesti yllätä.
"Mulla ois kysymys, että onko toi järjen ääni yhdistys millään tavalla mukana tässä?"

En tiedä yhdistyksestä, mutta sen tiedän, että järjen ääni ei ole tässä touhussa mukana.
"Mikäs sun ajatus on Ra, että miten tää järjen ääni ja me voitais tehdä yhteistyötä?"

Tekee niin mieli avata vaan mikki ja vastata tähän kysymykseen, mutta täytyy pysyä incognito 😎
Andy kertoo, että koska ollaan toistakymmentä vuotta oltu laittomassa tilassa, niin on ihan naurettavaa että hallitus vaatii noudattamaan lakia. Aiva aiva..
Nyt puhutaan siitä kuinka puhutaan lämpimänä. Ehdotetaan esim. vepastoa. Helvetin hyvä idea varmaan tyhjätä tankki keskellä Helsinkiä vepaston kanssa.
Monta peittoa ja patja on Niclaksen ratkaisu. Hemmetti kun itsellänikin olisi näin yksinkertaiset ratkaisut kaikkeen. Elämä olisi paljon helpompaa.
Kaasulämmitintä autoon kanssa ehdotetaan, tää luki kanssa virallisessa varustautumislistassa.

Vaikka en ole teidän kanssanne samaa mieltä mistään arvon rekkaralli, niin älkää käyttäkö kaasulämmitintä pienessä suljetussa sisätilassa. Kiitos.
Näiden nettisivut on muuten taidettu hakkeroida tässä ohimennen.
Ei hemmetti naurattaa nettisivut 🤣

Pienoiset piffiepäilyt 🤭

convoyfinland2022.fi
Pliis, voiko joku ottaa noiden nettisivujen sisällön talteen kuvakaappauksina, ennen kuin ne poistaa kaiken.
Kuolen nauruun.
Yritän jatkaa keskustelun seuraamista, mutta oon taas tippunut kärryiltä. Joku Jari Honkaniemi nyt laulaa ja ilmeisesti ihan kokousisännän pyynnöstä. Mitä täällä tapahtuu?
Ei kai nää oikeesti alottanut jotain karaokea?
Eli joku oli mun kuvankaappausideaa tech savympi ja arkistoi tämän nettisivujenkaappauskulttuuriteon waybackmachineen jälkipolville katseltavaksi: web.archive.org/web/2022020220…
Nimi: Dimitri Ollikainen
Sijainti: Ihon alla
Nyt kysytään, että tukitaanko menoreitit, vai tukitaanko myös paluureitit.
Maskulta tukitaan kuulemman sekä meno, että paluureitti.

Näillä on tosi erilainen tapa hahmottaa kaistoja kuin meikällä.
JJ kertoo että kaikki isot ja pienet tiet tukitaan joka ilmansuunnasta.

Eli varmaan kaikki meno ja tuloväylät tukkeutuu.
Nyt taas puhutaan siitä, että miks ei vedetä ratikkakiskojakin tukkoon.
Ja sitten pieruääniä chätissä.
Nyt puhuttiin siitä, että mitä tehdään, jos helsinkiläiset suuttuu kun eivät pääse ajamaan autolla.

Tässä ei kuulemma ole mitään ongelmaa, koska nämä ihmiset voivat vaan lähteä osoittamaan mieltä hallitusta vastaan, että lopettakaa tämä suostumalla vaatimuksiin.
Nettisivuihin liittyen naurattaa kanssa se, että nettisivujen tekijä elvisteli lähetyksen alussa nettisivujen turvallisuudella.
"Piikkiä perseeseen, mutta autot ei liiku, herätyskello nyt kaikki!"

En ymmärrä mitä toi tarkoitti.
Nyt alussa kameran päälle jättänyt Jucci pitää ensimmäisen puheenvuoronsa. Joku trollaa musiikilla ja ulinalla.
Nyt puhutaan taas kryptoista ja digilompakosta.
Chätissä on aika paljon nickejä, jotka on selkeästi ylilaudalta.
Keskustelu kryptoista jatkuu. Kaikki kryptojonnet haluaa nyt vuorotellen päteä aiheesta ääneen. Tämä oli varmaan odotettavissa, kun tämän matopurkin avasi.
Jucci tulee kuulemman Espanjasta asti. Kosken kertoi puolestaan tulevansa Turusta.
Nyt puhutaan bensan hinnasta ja raakaöljyn hinnan vaihtelusta.
"Tällä on suuri merkitys, ihan sama mitä kävi"

Olen samaa mieltä. Liike on jo nyt tehnyt historiaa.
Polttoöljyn hinta kuulemman tippui hallituksen aikana ja hallitus keksi alkaa verottomaan polttoainetta, ja nyt raakapolttoöljyn hinta on noussut eikä verottamista ole lopetettu.

Kuulostaa kyllä epäreilulta.
Vaaditaan että kansallismieliset lopettaa tappelemisen keskenään ja puhaltaa yhteen hiileen.

..mutta eihän tän pitänyt olla äärioikeistoa?
"This is what we think we're doing"

Alle saa postata oman näkemyksensä näiden touhusta 👇
Lopettakaa nyt jo niin mä pääsen nukkumaan 😭
"Kommentti liittyen helsinkiläisiin"

Moni pääkaupunkiseudulla ei ole kuulemman kuulleetkaan tästä tapahtumasta.

Mä teen ainakin oman osani, että ihan kaikki kuulee tästä tapahtumasta.
Nyt nostetaan taas VKK aiheeksi. Pitäisi kuulemman olla VKK:n yhteydessä.

Tajusin vasta nyt, että Niclas on lähtenyt aikoja sitten, ja Olli-Antti Kivilahti on nyt pj kokouksessa. Tää vaihto tapahtu varmaan tunti sitten, mutta tää on syövyttänyt mun aivot, enkä tajua enää mitään.
Onneksi en ole ammatiltani rekkakuski, koska tää touhu hävettäis ihan hemmetisti enkä kyllä kehtais varmaan kertoa enää kenellekään ammattiani.
"Kun mennään paikalle hymy edellä ja sydän auki, niin jengi tulee kyllä varmasti aistimaan että tässä ei ole kyse mistään ääriliikkeestä"

Rakastan tätä hippien panosta tähän suunnitteluun ❤️
Nyt loppu. Kiitos jeesus. Hyvää yötä!

• • •

Missing some Tweet in this thread? You can try to force a refresh
 

Keep Current with Dimitri Ollikainen

Dimitri Ollikainen Profile picture

Stay in touch and get notified when new unrolls are available from this author!

Read all threads

This Thread may be Removed Anytime!

PDF

Twitter may remove this content at anytime! Save it as PDF for later use!

Try unrolling a thread yourself!

how to unroll video
  1. Follow @ThreadReaderApp to mention us!

  2. From a Twitter thread mention us with a keyword "unroll"
@threadreaderapp unroll

Practice here first or read more on our help page!

More from @161Dimi

Feb 4
Aloitetaas #ConvoyFinland2022-seurantaketju perjantaille, kun näitä päivityksiä vallankumouksen etenemisestä enne illan h-hetkeä tulee varmasti pitkin päivää, niin saadaan ne kaikki yhteen ketjuun.

Brace yourselves!
Oulusta liikkeelle lähti hieman vähemmän rekkoja, kuin odotettiin. Lisäksi ainakin yhden matka on tietojen mukaan loppunut lyhyeen poliisin puhallutuksessa ja autoletkan jäsenet ovat hukanneet toisensa.

Oulun uusnatsijohtaja tuo paikalle SOO-tunnuksia, ja aikoo vetää turpaan jokaista joka meinaa tunnuksiin koskea. Ja tällä viitataan lähinnä tapahtuman järjestäjiin ja muihin osallistujiin.

Read 44 tweets
Feb 1
Kahdeksalta alkaa convoyfinlandin äänichätti. Sitä pääsee kuuntelemaan helposti ja anonyymisti asentamalla telegramin. Laittakaa vaan asetuksista, ettei numero näy ulkopuolisille.

Ainiin, ja ottakaa poppareita mukaan, tuskin haluatte missata tätä.

Linkki telegramryhmään alla👇
"videochätti" kuulostaa pahalta, mutta osanottajilla on automaattisesti kamera ja mikki pois päältä ja hommaa voi seurata sivusta naureskellen.
Osanottajia riittää, ja nyt alko! Image
Read 78 tweets
Oct 22, 2021
Täytyy sanoa, että Jarno Liski taisi tehdä tänään itsestään vähän pellen. Ja koska esiintyy mielellään suomalaisen tutkivan journalismin terävimpänä kynänä, niin meni kyllä taas vähän tutkivan journalismin tasoltakin uskottavuutta.

Liski siis käytännössä käynnisti kohumyllyä siitä, että Marinin kotibileistä ei ole laskutettu mitään Marinilta. Kohupotentiaalia tehostetaan kysymyksen muotoon puetuilla väitteillä: "Eikö kuluja tullut?" "Eikö ilmoituksia tarvinnut tehdä, vaikka niin määrätään?"
Loppukaneetti "Marin ei kommentoi." kruunaa Liskin viestinnän kulman.

Uutinen kuitenkin osoittautui aikamoiseksi ankaksi, koska kyse näyttäisi tosiaan olevan siitä, että Marin yksinkertaisesti kattoi kulut omasta pussista, eli maksoi viinat, kokaiinit ja prostitoidut itse.
Read 8 tweets
Oct 22, 2021
Tampereen poliisi yritti kostaa random ihmisiä pahoinpidelleelle Odinien kulkueelle huutelun syyttämällä minua ja kahta muuta henkilöä väkivaltaisesta mellakasta ja sen johtamisesta. Viimeisetkin syytteet kaatuivat hovioikeuden yksimielisellä päätöksellä.

aamulehti.fi/rikos/art-2000…
Tämä oli odotettavaa, koska poliisien "tutkinta" oli käytännössä aivan tuulesta temmattua paskapuhetta, jonka ainoa tarkoitus oli kostaa Odinit naurunalaiseksi asettanut antifasistinen toiminta.
Jos tilanne ei ole tuttu, niin kyseessä oli Odinien mielenosoitus Tampereella 2019. Mitään vastamielenosoitusta ei ollut, koska Odinien marssista kuultiin vasta samana aamuna.
Read 25 tweets
Apr 20, 2021
Jos retwiittaat multa tänä vuonna yhden ketjun, retwiittaa tämä 🚨👮🚨

Olen seurannut #poliisi:n #äärioikeisto:laistumista vuosia, mutta varoitukset ovat kaikuneet peitetyille korville.

Nyt meillä on mahdollisuus suunnanmuutokseen, mutta se ei tule itsestään👇👇👇
Käyn tässä twitterketjussa ensimmäiseksi läpi #poliisi:n äärioikeistolaistumista kolmella eri tasolla. Sen jälkeen käsittelen poliisin ympärillä käytävää kriittistä keskustelua tai sen puutetta.
Lopuksi esitän yhden tärkeimmistä konkreettisista asioista, johon täytyy saada muutos ja se on poliisin ja syyttäjän välinen korruptio, joka estää virkarikostutkintojen oikeudenmukaisen toteutumisen.
Read 73 tweets
Apr 18, 2021
IMO vaikka tämä on varmaan läppää, niin en itse pidä tällaisesta maskuliinisuutta yleisesti halveksivasta retoriikasta.

Maskuliinisuus voi olla myös sorrosta vapaata, voimauttavaa ja tärkeä osa ihmisten identiteettiä.
Esim. Itse muistan kokeneeni nuorena paljon itseinhoa maskuliinisia piirteitäni kohtaan sellaisena isokokoisena möllikkänä joka ei ehkä olisi halunnut olla niin isokokoinen möllikkä.

Sittemmin olen tosin oppinut hyväksymään itsensä tällaisena kuin olen.
Ehkä kuitenkin pointti oli, että maskuliinisuus ei itsessään ole mitenkään likaista, epätoivottavaa tjms. vaan sen pönkittäminen esim. seksistisellä tai homofobisella käytöksellä.
Read 4 tweets

Did Thread Reader help you today?

Support us! We are indie developers!


This site is made by just two indie developers on a laptop doing marketing, support and development! Read more about the story.

Become a Premium Member ($3/month or $30/year) and get exclusive features!

Become Premium

Don't want to be a Premium member but still want to support us?

Make a small donation by buying us coffee ($5) or help with server cost ($10)

Donate via Paypal

Or Donate anonymously using crypto!

Ethereum

0xfe58350B80634f60Fa6Dc149a72b4DFbc17D341E copy

Bitcoin

3ATGMxNzCUFzxpMCHL5sWSt4DVtS8UqXpi copy

Thank you for your support!

:(