Ketju:
🚨Suomessa on terrori-iskuihin kykenevä äärijärjestö 🚨

Se harjoittelee ampumista poliitikot maalitaulunaan ja on jo syyllistynyt yhteen polittiseen murhayritykseen. Poliisi on tähän mennessä keskittynyt suojaamaan ryhmän toimintaa ja pitää ongelmana heidän vastustajiaan.
Molemmat poliisin murhayrityksestä pidättämät henkilöt kuuluvat Kansallismielisten liittouma-nimiseen fasistiverkostoon joka kokoaa ääriryhmiä persuista PVL:n uusnatseihin. Sen tunnetuin tapahtuma on 188-kukkavirta niminen natsimarssi Turussa.
Natsimarssiin on osallistunut korkean tason perussuomalaisia poliitikkoja kuten kansanedustaja Mauri Peltokangas sekä Heikki luoto. Ensimmäiseksi mainittu on ollut tapahtuman juhlapuhujana.
Myös persujen europarlamentaarikko Laura Huhtasaari on tukenut ryhmän toimintaa ja ilmoittanut, että jos olisi natsimarssin aikaan ollut Turussa, olisi osallistunut kulkueeseen. Jussi Halla-Ahokin on pitänyt lähinnä ryhmän natsitaustan esiintuomista ongelmana.
Toinen nyt tapahtuneen poliittisen murhayrityksen johdosta todennäköisin syin epäiltynä pidätetyistä on Kansallismielisten liittouman puheenjohtaja ja SOO:n jäsen Tero Ala-Tuuhonen twitter.com/TeroAla ja toinen Jyväskylän persujen kaupunginvaltuutettu Teemu Torssonen.
Tässä kuvassa toinen Tero-Ala Tuuhonen (twitter.com/TeroAla) johtaa ampumisharjoitusta, jossa oikeudessa kielletyn PVL uusnatsijärejstön johtaja Antti Niemi ampuu nykyhallituksen poliitikkojen naamoista tehtyjä maalitauluja. Kuva ei herättänyt poliisin mielenkiintoa.
Teemu Torssonen puolestaan toimii paitsi Soldiers of Odinissa ja Kansallismielisten liittoumassa, hän on myös KELSU-uusnatsijärjestön (Kansallismielisten eläinsuojeluliitto) puheenjohtajan. KELSU on natsien yritys saada jalansijaa ympäristö- ja eläinsuojelukiikkeessä.
Ryhmän toiminnassa on mukana myös muita perussuomalaisa. Ainakin Seikku Kaita Tampereelta ja Karin Zeiger Helsingistä. Molemmat heistä osallistuivat myös ampuharjoituksiin, jossa maalitauluina käytettiin poliitikkojen kuvia.
Mikään mitä ryhmä on tehnyt ei ole herättänyt poliisin huomiota. Sen sijaan poliisi on käyttänyt valtavia määriä resursseja ryhmän toiminnan turvaamiseen mm. 188-kukkamarssin yhteydessä ja pitänyt suurempana ongelmana natsien vastustajia, joita on kiinniotettu ennaltaehkäisevästi
Fun fact: Poliisi pidätti myös minut ennaltaehkäsevästi viime vuonna, kun olin matkalla mielenosoituspaikalle. Jouduin viettämään päivän putkassa ja ainoa syy oli se, että olin menossa vastustamaan tämän ryhmän toimintaa.
Ryhmän viestinnässä poliittisten vastustajien murhasuunnitelmia ei peitellä, vaan niistä ilmoitetaan avoimesti. Tämä ei kuitenkaan ole aiheuttanut minkäänlaista reaktiota poliisissa. Edelleen poliisi kokee suuremmaksi ongelmaksi tämän ryhmän vastustamisen.
Tällä kertaa murhan yritys kohdistui kuitenkin perussuomalaiseen toimijaan. Perussuomalaiset vouhkasivat aluksi asiasta, kun epäilivät tekijöiden olevan maahanmuuttajia, mutta hiljenivät pian täysin.
Mediassa tämän terroriin kykenevän äärijärjestön toimintaa ei kyetä haastamaan, eikä myöskään persujen osallistumista ryhmän tapahtumiin. Selityksesi persuilta riittää, etteivät tiedä ketkä tapahtumaa järjestivät, vaikka se on jokaiselle osallistujalle aivan selvä.
Nyt olisi korkea aika keskustella siitä, että miksi poliisi katsoo näiden ryhmien toimintaa läpi sormien? Miksi PVL jatkaa edelleen toimintaa poliisin katsoessa vierestä? Odottelemmeko me vain, että seuraavassa murhayrityksessä onnistutaan?

• • •

Missing some Tweet in this thread? You can try to force a refresh
 

Keep Current with Dimitri Ollikainen

Dimitri Ollikainen Profile picture

Stay in touch and get notified when new unrolls are available from this author!

Read all threads

This Thread may be Removed Anytime!

PDF

Twitter may remove this content at anytime! Save it as PDF for later use!

Try unrolling a thread yourself!

how to unroll video
  1. Follow @ThreadReaderApp to mention us!

  2. From a Twitter thread mention us with a keyword "unroll"
@threadreaderapp unroll

Practice here first or read more on our help page!

More from @161Dimi

26 Aug
Mitä Yhdysvalloissa tapahtui viime yönä?

🚨Kyseessä ei ollut tilanne, jossa "aseistautuneet kansanjoukot ampuvat toisiaan."

🚨Kyseessä ei ollut tilanne, jossa "aseistautuneet kaupanomistajat puolustavat omaisuuttaan."

🚨Mistä siis oli kyse? Lue tämä ketju:
Poliisi ampu aseetonta Jacob Blakea useita kertoja selkään #Kenosha:ssa Wisconsissa.

Tämän lapset istuivat takapenkillä ja näkivät lähietäisyydeltä kun poliisi ampui heidän isänsä täyteen reikiä.

Tämän seurauksena #Kenosha:ssa puhkesi rajuhkoja mellakoita.
Mielenosoitusten liepeillä tuli heilumaan BLM-liikettä vastustavia ja hampaisiin asti aseistautuneita "militioita." Nämä eivät sinänsä ole uusi näky mielenosoitusten lähettyvillä, mutta tyytyvät usein larppaamaan aseleikkiään jossain poliisirivistön takana kaukana tapahtumista.
Read 20 tweets
13 Jul
Koska ajatus siitä, että Jussi Halla-Aho pyrkisi tietoisasti rakentamaan MASKULIINISTA imagoa aiheutti niin suuren äläkän, niin käydääs vähän, että läpi mitä maskuliinisuus oikeastaan on ja miten se liittyy aivan olennaisesti politiikkaan. Seuraa pitkä ketju. Siis oikeasti pitkä.
Aloitetaan perusasioista. Maskuliinisuus kytkeytyy sukupuoleen. Se tarkoittaa niitä ominaisuuksia, arvoja, käyttäytymistä, mielikuvia, piirteitä yms. joita miehiltä vaaditaan ja odotetaan eri aikoina ja eri paikoissa. Se ei silti ole sidottu sukupuoleen.
Eli kun kysytään mikä on maskuliinista, se riippuu ajasta, paikasta ja kontekstista. Valtakulttuurin maskuliinisuuden ihanteet poikkeavat radikaalisti esim. joidenkin alakulttuurien maskuliinisuuden ihanteista.
Read 29 tweets
13 Jun
#Media:n ja tutkijoiden vaikea suhde puolueeseen #Perussuomalaiset aka. “Halla-Ahon uudet vaatteet.” Sanottakoot alkuun, etten puhu kaikista tutkijoista tai kaikista toimittajista. Puhun kuitenkin merkittävästä ilmiöstä näiden alojen piirissä. 1/27
Kerrotaan heti alkuun yksi olennainen asia: #HallaAho ei ole kovin fiksu, erityisen looginen argumentoija, valtiomiesmäinen henkilö tai taitava johtaja.

"Kääk?! Ai kuinka niin, johtaahan hän Suomen suosituinta puoluetta?" 2/27
Tämä on oikeastaan ainoa edes jossain määrin perusteltu argumentti edellä mainittuja väitteitä vastaan.

Halla-Aho ei ole varsinaisesti koskaan kirjoittanut tai sanonut mitään älykästä. 3/27
Read 29 tweets
11 Jun
Tässä ketjussa kirjoitan siitä, miksi #TeuvanLynkkaus pitäisi käsitellä läpikotaisesti julkisessa keskustelussa, eikä jättää sitä vain rikosoikeudelliseksi kysymykseksi. #blacklivesmatter #teuva #poliisi #rasismi 1/24
Kyse on laajemmasta suomalaisen yhteiskunnan ongelmasta, jonka silmitön väkivalta nosti esille, ja siihen täytyy nyt puuttua. 2/24
#TeuvanLynkkaus ei tällä hetkellä olevien tietojen perusteella vaikuta järjestäytyneen rasistiryhmän tekosilta, vaan yhteiskunnassa leviävän rasismin purskahdukselta. 3/24
Read 24 tweets
10 Jun
Pitkä ketju aiheesta #TeuvanLynkkaus ja mitä asialle voi tehdä. Saa tviitata eteenpäin: Viime perjantain ja lauantain välisenä yönä Teuvalla arvioilta 10-15 ihmisen joukko pahoinpiteli ja yritti tappaa 18-vuotiaan Suomen kansalaisen tämän ihonvärin takia.

#rasismi #teuva
1/14
Tällä hetkellä näyttää siltä, että suurin este oikeuden toteutumiselle on tapausta selvittävä poliisi.

Tapaus lähti purkautumaan somessa liikkuneen silminnäkijähavainnon ja kuvien perusteella. 2/14
Ilman aiheesta noussutta somekohua, tapaus olisi mitä todennäköisimmin käsitelty tavanomaisena pahoinpitelyrikoksena, minkälaisena se ensiksi esitettiin poliisin tiedotteessa, eikä rasistisena tappoyrityksenä. 3/14
Read 19 tweets

Did Thread Reader help you today?

Support us! We are indie developers!


This site is made by just two indie developers on a laptop doing marketing, support and development! Read more about the story.

Become a Premium Member ($3/month or $30/year) and get exclusive features!

Become Premium

Too expensive? Make a small donation by buying us coffee ($5) or help with server cost ($10)

Donate via Paypal Become our Patreon

Thank you for your support!

Follow Us on Twitter!