Thread by @KatjaMerituuli

#Outojouukalenteri #outotarina
Luukku 10.
Tämä on Bouvigny-Boyefflessin kylä lähellä La Perrieriä Ornen kunnassa Ranskassa.
Vuosi 1846 oli vasta alkanut, ja lunta sateli. Kylän nuoret naiset olivat kokoontuneet ulkotöiden puutteessa sisään ompelemaan hansikkaita.

Heidän joukossaan istui Angelique Cottin, 14-vuotias tyttö, jota kuvattiin seuraavalla tavalla: ”Hän oli lyhyt, mutta vankkarakenteinen, vahva tyttö. Hän oli kuitenkin fyysisesti ja henkisesti erittäin apaattinen”.

Oma mielikuvani on, että Angelique oli sellainen hiljainen, ja vähän jähmeä ihminen, joka usein tyytyy mieluummin tarkkailemaan tilannetta kuin osallistumaan siihen. Yksinkertainen, vähän huumorintajuton, hiljainen maalaistyttö.

Tyttöjen siinä istuessa pimeässä talvi-illassa 15.1. Pyhän Paulus erakon päivänä hansikkaita ompelemassa, alkoi tapahtua.

Ensin iso, raskas tammipöytä, jonka ääressä tytöt istuivat, tärähti. Ikään kuin hypähti, ei paljon, mutta aivan selvästi havaittavasti. Tytöt lopettivat ompeluksensa ja vilkuilivat toinen toisiaan.

Kukaan ei ymmärtänyt mitä oli tapahtunut, mutta kun se oli lopettanut tapahtumasta, tytöt palasivat ompeluksensa pariin.

Pian pöytä hypähti taas, ja tytöt kiljahtivat. He hyppäsivät kaikki kauemmas pöydästä ja tuijottivat sitä. Pöytä oli taas aloillaan. Sitten he palasivat varovasti sen ääreen. Angelique viimeisenä, hidas kun oli, ja unohtunut tuijottelemaan ajatuksiinsa.

Mutta kun Angelique istui uudestaan pöydän ääreen se rupesi tärisemään rajusti. Angelique sanoi, että pöytä ikään kuin veti häntä puoleensa näkymättömällä voimalla,

mutta heti kun, muiden tyttöjen nyt karattua kauemmaksi sekä Angeliquesta että pöydästä, hän yritti ojentaa kätensä sitä kohti, pöytä siirtyi jyristen pitkin kivilattiaa kauemmas.

Tämän jälkeen mikään ei Angeliquen elämässä ollut kuin ennen. Tästä päivästä lähtien esineet, niin padat kuin pannut kuin raskaat puiset huonekalut liikuskelivat , suorastaan lentelivät hänen lähellään hänen niitä koskematta.

Mutta eivät aina. Nämä tapaukset sattuivat lähes aina ilta 7:n ja 9:n välillä, ja vain silloin, jos Angelique oli saanut syödäkseen. Lisäksi hänen vartalonsa oikea puoli kuumeni huomattavasti ilmiöiden aikana.

Luonnollisesti asia ei pysynyt Angeliquen kotikylässä salaisuutena päivän vertaa. Uutuuden viehätyksen kadottua pääteltiin, että tässä oltiin demonisten voimien kanssa tekemisissä ja Cottinin tyttö raahattiin paikallisen pastorin luo manattavaksi.

Pastori, joka jollain ihmeen ilveellä oli tähän asti jäänyt asiasta tietämättömäksi kuunteli asianosaisten selitykset ja totesi rauhallisesti, ettei tässä nyt ruveta mitään manailemaan ja tyttöparkakin on ihan kauhuissaan, että lopetetaan nyt tämä riehuminen ja mietitään.

Samaan aikaan tuoli, jolla Angelique istui hyppeli pitkin pappilan lattiaa. Pastori totesi, että olisi ehkä viisaampaa viedä tyttö jonkin tiedemiehen luo. Ehkä Pariisiin asti.

Cottinin perhe oli köyhä, eikä heillä koskaan ollut ollut mitään maineeseen viittaavaakaan. Nyt heillä oli. Isä ja äiti Cottin päättivät periä pääsymaksua tyttärensä ja tämän voimien esittelemisestä.

Tämä ei ollut kylläkään miellyttänyt Angeliqueta joka ensinnäkään ei osannut mitenkään omasta tahdostaan saada ilmiöitä alkamaan, eikä sen paremmin voinut niiden laatua paljon ohjailla, oli paikalla mikä kaapinpäällimmäinen hyvänsä.

Ilmiö sai hänet pelkäämään ja hän yritti karata paikalta aina kun se alkoi, mutta sehän ei tietenkään käynyt

Se hyvä puoli tästä kuitenkin oli, että pian Cottinit päätyivät tyttärensä kanssa Pariisiin jokatapauksessa. Siellä muuan tri. Sanchon kuuli hänestä, ja meni tutkimaan tilannetta.

On säilynyt kirje, jonka tri. Sanchon lähetti Académie des Sciencesen sihteerille, monsieur Aragolle, joka puolestaan esitteli asian akatemian herroille.

Tohtori Sanchon kertoo todistaneensa, kuinka tuolit ja pöydät lentävät tytön luota, ja kuinka kompassi villiintyy hänen lähellään. – Tyttö puolestaan itse pystyi sanomaan missä pohjoinen ja etelä ovat vain kompassia koskettamalla.

Tri Sanchon raportoi myös, että kun tytön lähellä pitää kahta rautatankoa, käteen tuntuu voimakas virtauksen tunne ja sietämätön kutina. Tohtori arveli tästä lähtökohdasta, että tyttö jotenkin säteili sähköistä ja magneettista voimaa.

Lisääksi tohtori lisäsi, että kyseessä on maalaistollukka, ”rahvasta sanan varsinaisessa merkityksessä” eikä mitenkään voida ajatella, että hän jotenkin huijaamalla aiheuttaisi nämä ilmiöt.

Académie des Sciencesen arvokkaat herrat ottivat asian tarkasteltavakseen ja Angelique sekä hänen vanhempansa raahattiin Palace de Sciencesiin arvioitavaksi.

Pöytäkirja tästä istunnosta 16. helmikuuta 1846 on säilynyt. Siinä komitea toteaa, että lukuun ottamatta sitä, että tuoli, jolla madmoiselle Cottin istui tärisi voimakkaasti,

mitään muuta Sanchonin väittämää ei havaittu,eikä tyttö osannut sanoa, missä pohjoinen tai etelä olivat. Mitä tuli tuolin tärisemiseen, ilmiö oli jäänyt selittämättä,mutta komitean näkemys oli, että se ei ollut tarpeeksi todistaakseen Mdlle. Cottinin yliluonnollisista kyvyistä.

Tri. Sanchon oli tässä vaiheessa sanonut, että tyttö näytti väliaikaisesti kadottaneen ainakin osan voimistaan, ja että hän informoisi komiteaa niiden taas palatessa.
Komitea vastasi, että ei kiitos. Ei tarvitse.

Tri. Sanchon häipyi vähin äänin ja Cottinit palasivat kotiseudulleen. He jatkoivat Angeliquen kykyjen esittelemistä maksua vastaan kunnes, kymmenen viikkoa hämmästyttävien ilmiöiden alkamisesta ne yksinkertaisesti loppuivat,

ja Angelique Cottin painui siihen samaan historian usvaiseen unholaan johon suurin osa meistä painuu. Emmekä me edes osaa sekoittaa kompassia läsnäolollamme.