Thread by @jmkorhonen

"Korhonen vaatii kommunismia" on väite mitä on nyt tullut sen verran, että taidanpa kertoa tarkasti mitä ajattelen.

Ensinnäkin vedän yhden keskeisistä argumenteistani suoraan Friedrich Hayekilta, joka ei nyt varsinaisesti tullut tunnetuksi Marxin työn jatkajana.

Tämä argumentti koskee taloudellisen vallan keskittymisen tuhoisia vaikutuksia ja tunnetaan esim. nimellä talouslaskun ongelma. Hayek esitti, mielestäni hyvin joskaan ei raudanlujin perustein, että taloudellisen vallan keskittyminen johtaa huonoihin lopputuloksiin.

Näin käy siksi, koska "Keskussuunnittelija", jolle valta keskittyy, ei voi koskaan tietää ihmisten preferenssejä yhtä hyvin kuin ihmiset itse. Siksi mikään keskusjohtoisuus ei tuota yhtä hyvää resurssienjakoa kuin se, että ihmiset päättävät itse.

Tämä Keskussuunnittelija yhdistetään tavallisesti Neuvostoliittoon ja suunnitelmatalouksiin, ja Hayek tarkoitti kritisoida nimenomaan sitä. Mutta Hayek tajusi itsekin vanhoilla päivillään, että talouslaskun ongelma pätee riippumatta siitä, _miten_ taloudellinen valta keskittyy.

Hyvinvointitappioita syntyy yhtä lailla silloinkin, kun taloudellinen päätösvalta keskittyy esim. miljardööreille tai suuryrityksille. Mikä on globaalisti katsoen se mitä on tapahtumassa.

Keskussuunnittelija on Keskussuunnittelija, vaikka kutsuisimme häntä miljardööriksi.

En itse usko, että markkinoille on yhtä tehokasta ja yksinkertaista vaihtoehtoa. Mekanismissa sinänsä ei ole vikaa, mutta se on kuin tuli: hyvin hyödyllinen tarkasti hallittuna, vaarallinen karatessaan hallinnasta. Mikä on mitä nyt on tapahtunut ja tapahtumassa.

Joten yksinkertaisin ja elegantein ratkaisu minkä olen keksinyt (ei mitenkään välttämättä "mitä on olemassa") olisi jakaa resurssit edelleen markkinoilla, mutta tasata markkinoilla käytössä olevia pelimerkkejä niin aktiivisesti, että Keskussuunnittelijoita ei pääsisi nousemaan.

Tätä tasausta tarvitaan myös siksi, koska taloudellista valtaa voi muuttaa esim. poliittiseksi vallaksi, ja poliittista valtaa käyttää pelisääntöjen muuttamiseen niin, että se jolla on rahaa, tienaa vielä paljon enemmän. Tämäkin on tapahtunut ja tapahtumassa.

Hyvän havainnollistuksen tästä saa kun miettii millainen olisi Monopoli-peli, jossa rahalla voisi ostaa paitsi tontteja ja rakennuksia, myös muutoksia sääntöihin.

Sellainen on järjestelmä, missä elämme.

Tämä järjestelmä on ollut vioistaan huolimatta jotakuinkin toimiva niin kauan kun talouskasvu on jatkunut. Silloin kaikille, tai ainakin monille, on riittänyt jatkuvasti vähän enemmän, vaikka osa onkin kahminut valtavasti enemmän.

Tämän tien pää vaan näkyy jo.

Poliitikot tulevat epäilemättä tekemään kaikkensa talouskasvun ruoskimiseksi esille, mutta joskus tulee se kohta, kun mikään ei enää riitä. Siihen voi mennä vuosikymmeniä tai se voi olla jo päällä. Mutta se tulee.

Saatamme katsoa esikatselua siitä, miten: kriisit seuraavat toistaan, kuten nyt korona vuoden 2008 finanssikriisiä. Jokainen kriisi tuhoaa paljon vaurautta. Kriisien välillä talous saattaa elpyä vähän, mutta pitkän aikavälin trendi voi silti olla jopa laskeva. Ennen pitkää onkin.

Sitten kun reaalinen kasvu loppuu, eli ihmisten ei ole enää vuosi vuodelta helpompi hankkia haluamiaan asioita, tulee totuuden hetki. Jatketaanko nykylinjalla, ja sallitaan loputon vaurauden karttuminen?

Tämä vastaa Monopoli-pelin pelaamista niin, että osa pelaajista aloittaa rahakasan kanssa, ja toiset 10 vuoroa ennen toisia. (Monopoli on muuten mainio talousjärjestelmän simulaattori: riittävän yksinkertainen, mutta auttaa hienosti ymmärtämään dynamiikkaa.)

Tämmöinen tulevaisuus on mahdollinen. Siinä käy todennäköisesti niin kuin vastaavissa nollasummatilanteissa on käynyt ennenkin: köyhät laitetaan kuriin kasvavan drakonisella lainsäädännöllä. Etenkin omaisuuteen kohdistuvien rikosten rangaistukset kovenevat ja valvonta lisääntyy.

Samalla valta keskittyisi rikkaimmistolle vielä entisestään. Koska tämä porukka toisaalta kärsisi rahallisesti jos esim. ympäristönongelmille tehtäisiin se mitä pitää, ja toisaalta heillä on rahaa eristäytyä pahimmilta vaikutuksilta, niin voitte arvata mitä siitä seuraa.

Tämän kehityksen voi havaita esimerkiksi Yhdysvalloissa. Rikkaimmisto pääsääntöisesti pyrkii suojaamaan itsensä, osa tukee taantumuksellisia ja fasisteja (jotka historiallisesti ovat aina olleet rikkaimmiston nyrkki köyhiä vastaan), muutama harva yrittää jotain muuta.

Tuossa tulevaisuudessa ei "markkinatalouskaan" tule pärjäämään kovin vahvasti. Taloudesta tulee entistä enemmän oligarkia, ja jos et satu syntymään oikeaan perheeseen tai pääse oikeiden ihmisten suosioon, niin harmin paikka. Jälleen, todellisuudessa nähtävissä oleva kehitys.

Useimmille on ilmiselvää että valta korruptoi, mutta ei ole vielä ilmiselvää, että myös taloudellinen valta on valtaa. No, sitä se kuitenkin on. Ja tätä valtaa myös käytetään, eikä likikään aina yleishyödyllisiin tarkoituksiin. Muutama poikkeus vain vahvistaa säännön.

Toinen vaihtoehto on viedä demokratiaa eteenpäin. Pidämme jo itsestäänselvyytenä, että poliittista valtaa rajoitetaan mm. vaaleissa ja rajoittamalla korkeimpien poliitikkojen toimikausia. Koska olemme nähneet, mitä muuten tapahtuu.

Tämä pitää vain ulottaa *kaikkeen* valtaan.

Olen varma, että ennen pitkää näin myös tapahtuu. Vielä 150 vuotta sitten ajatusta siitä, että poliittista valtaa rajoitettaisiin, pidettiin ihan yhtä älyttömänä kuin ajatusta taloudellisen vallan rajoittamisesta pidetään nyt.

Esitettiin aivan samanlaisia argumentteja siitä, miten poliittisen vallan rajoittaminen ei kuitenkaan onnistu käytännössä, tai johtaa vain sekasortoon ja rappioon kun köyhät ja naiset eivät kuitenkaan osaa päättää asioista yhtä hyvin kuin hyvätuloiset miehet.

Vaan miten kävikään? Sata vuotta sitten kunnallisvaaleissakin siirryttiin viimein ääni per sierainpari-periaatteeseen, eikä ääniä enää saanut omistusten mukaan.

Taloudellisen vallan demokraattisempi jakaminen tarkoittaisi sitä, että minkään ryhmittymän ja varsinkin kenenkään yksilön olisi vaikeampi saada määräävää asemaa ilman yhteistyötä. Kun useammalla olisi esim. varaa lähteä ehdolle, demokratia syvenisi.

Sama pätisi markkinoilla ja ylipäätään kaikessa elämässä. Reilumpi jako tarkoittaisi sitä, että useammalla olisi varaa sanoa "ei" vaikkapa riistäville työsuhteille tai huonoille diileille. Ilman turvallisuutta, ei voi nimittäin olla vapautta.

Uskon myös - joskaan tätä en pysty todistamaan - että demokratian syventäminen ja laajentaminen ja vallan tasaisempi jako auttaisi meitä päättämään ympäristön tuhoamisen rajoista, ja pysymään niissä.

Mitä ainakin tapahtuisi olisi se, että paine kilpailla suhteellisesta asemasta yhteisössä vähenisi. Ja koska tämä kilpailu tapahtuu hyvin usein ympäristön kustannuksella, niin se ympäristöpainetta. (On näyttöä, että tasa-arvoisemmat yhteiskunnat ovat ympäristöystävällisempiä.)

Lisäksi, ja ehkä ennen kaikkea, yksilöiden taloudellisen turvallisuuden lisääntyminen tarkoittaisi sitä, että muutoksiin olisi helpompi suhtautua muutenkin kuin jyrkän torjuvasti. Ymmärrän kyllä, että jos ainoa elinkeino on uhattuna, niin ympäristöarvot jäävät äkkiä kakkoseksi.

Ja vaikka emme saisikaan rajoja aikaan ja sivilisaatiomme tuhoutuisi, niin ainakin olisimme yrittäneet demokraattisesti ja tehneet päätöksen tuhoutua yhteisönä. Tällä hetkellä rikkaimmisto on käytännössä tuon päätöksen tehnyt, useimmilta Maapallon asukkailta kysymättä.

Mitä tämä sitten käytännössä tarkoittaisi? De facto, vaikka ei välttämättä de jure, rajaa sekä minimi- että maksimituloille, ja luultavimmin myös vauraudelle.

Jos vaurautta ei rajoiteta, niin sitten vallan keskittymiseen on äärimmäisen vaikea kajota.

Asian voisi hoitaa käytännössä hyvinkin yksinkertaisesti progressiivisella verotuksella. Vaihtoehtoja on lukuisia, mutta ylimmän veroprogression pitäisi luultavasti olla yli 90 %. Jos se ei riitä, niin 100 %.

Tietenkin tarvitaan kansainvälistä yhteistyötä.

Yli 90 prosentin marginaaliveroaste oli normaali käytäntö jopa Yhdysvalloissa ja Iso-Britanniassa 1960-luvulle saakka. En usko että on aivan sattumaa, että sodanjälkeisiä vuosia pidetään länsimaisen kapitalismin kulta-aikana, vaikka muitakin syitä oli. Tämä on siis tehtävissä.

En silti usko, että tällaistä järjestelyä tullaan toteuttamaan ihan heti. Mutta ennen pitkää, kenties jonkun uuden tuhoisan sodan jälkeen, uskon ihmiskunnan ymmärtävän, että rajallisen elossapitojärjestelmän varassa on opittava elämään rauhassa ja reilusti jakaen.

Ihan sama ongelma, vielä paljon terävämpänä, on edessä vaikka onnistuisimmekin asuttamaan vaikka Marsiin jonkin tuhannesosan maailman väestöstä. Avaruudessa tuo elossapitojärjestelmän rajoissa pysyminen on vielä tärkeämpää, ja ylitysten seuraukset vieläkin katastrofaalisempia.

Toisin sanoen, kysymystä siitä, miten elämme rauhassa rajallisella planeetalla, ei voida väistää. Se pitää ratkaista ennemmin tai myöhemmin. Suosittelen aloittamaan ratkaisemisen ennemmin.

Ja tämä on se mitä ajan ja tavoittelen.