Suomen epidemia 19.3.2021: Uudellamaalla tartuntojen määrä pienenee, kun sekä nuorten että nyt myös vanhojen ikäluokkien (70+) tartunnat vähenevät. Etelä-Karjalassa, Päijät-Hämeessä ja Kanta-Hämeessä voimakas kasvu jatkuu. 1/x
Tartuntojen määrä kasva tällä hetkellä 1.5 prosenttia päivässä, eli tällä vauhdilla tartuntojen määrä kasvaa 55 prosenttia kuukaudessa. Vauhti on hidastunut puoleen siitä mitä se oli pahimmassa vaiheessa 14.2.-4.3. (2.9 prosenttia päivässä). 2/x
Tänään THL ilmoitti 770 tartuntaa, poisti yhden ja raportoinnin viive kasvoi 27:llä 448 tartuntaan. Muuttumattomalla viiveellä laskettu uusien tartuntojen määrä on 770+1+27=798 (punainen viiva). 3/x
Tästä kuvasta näkyy rajoitustoimenpiteiden vaikutus. Uudellamaalla rajoitukset ovat johtaneet siihen, että ensin alle 20-vuotiaiden, ja nyt myös vanhempien ikäluokkien (70+) kasvu on ruvennut hidastumaan. Tulos: noin 4/5 tartuntojen kasvusta tulee nyt muualta Suomesta. 4/x
Uudellamaalla ilmaantuvuus on ruvennut laskemaan. Se on todella hyvä juttu. Syynä kouluikäisten tartunnat, joiden kasvu rupesi ensin hidastumaan 11. maaliskuuta ja sitten meni negatiiviseksi 17. maaliskuuta. Varsinais-Suomenkaan kasvu ei tule enää kouluikäisistä. 5/x
HUS:n alueen ilmaantuvuus on ruvennut vähenemään. 15.-16.3. välinen muutos on -1.8 prosenttia (tällä vauhdilla -41 prosenttia kuukaudessa jos sama negatiivinen kasvu jatkuu, mikä ei ole varmaa). Nyt on seurattava tiiviisti, mitä ilmaantuvuudelle tapahtuu ja miksi. 6/x
Helsingissä ilmaantuvuus lähti alenemaan 9 päivää yläkoulujen viimeisen koulupäivän (5.3.) jälkeen. Ilmaantuvuus on siitä lähtien vähentynyt -0.4 prosenttia päivässä (tällä vauhdilla -11 prosenttia kuukaudessa). 7/x
Espoossa ilmaantuvuus lähti alenemaan yhtä päivää Helsingin jälkeen (16.3.) ja on sen jälkeen laskenut keskimäärin -0.2 prosenttia päivässä (tällä vauhdilla -6 prosenttia kuukaudessa). 8/x
Koko HUS-alueen ilmaantuvuuden lasku on Vantaan ansiota. Siellä ilmaantuvuus on 4.3. jälkeen laskenut keskimäärin 1.4 % päivässä (-34 % kuukaudessa), ja 14.3. jälkeen vauhti on ollut -3.5 prosenttia kuukaudessa (-65 % kuukaudessa). Hienoa. Mikä siellä on mennyt oikein? 9/x
Kahden viimeisen päivän aikana koko pääkaupunkiseudun ilmaantuvuus on lähtenyt vähenemään. Ei olisi uskonut. Aikaa yläkoulujen sulkemisesta (5.3.) on kulunut nyt tasan 2 viikkoa. Eikös jossain sanottu että rajoitusten vaikutus näkyy 3 viikon päästä? Siinä vauhdissa ollaan. 10/x
Ensin lähti vähenemään alle 20-vuotiaiden tartunnat. Niiden määrä kasvoi vielä viisi päivää (= arviolta aika joka kuluu altistumisesta oireisiin, näytteenottoon ja todettuun tartuntaan) ja lähti alenemaan 6 päivää viimeisen yläkoulujen koulupäivän jälkeen (11.3.). 11/x
Vaiheessa 2 (13.3. alkaen) sairastuivat kouluikäisten vanhemmat (oppilaat kotona eikä koulussa). Ensimmäinen lomapäivä 8.3., siitä 5 päivää eteenpäin on 13.3. jolloin vanhempien ikäryhmien kasvu alkoi. Vanhempien ikäluokkien tartunnat saavuttivat huippunsa 16. maaliskuuta. 12/x
Vaiheessa 3 (16.3. alkaen) myös vanhempien ikäluokkien tartuntojen määrä rupesi vähenemään. Päivämäärä täsmää Helsingin ja Espoon ilmaantuvuuden käänteen kanssa. Alle 20-vuotiaiden tartunnat olivat lähteneet vähenemään jo 11.3. lähtien. 13/x
Yhteenveto: kun alle 20-vuotiaiden ja yli 20-vuotiaiden luvut lasketaan yhteen, kuva näyttää tältä. 16.3. alkoi vaihe, jossa *kaikkien* ikäryhmien tartuntojen määrä kasvaa päivä päivältä vähemmän ja vähemmän. 14/x
HUS.n alueella 1) alle 20-vuotiaiden ja yli 70-vuotiaiden tartunnat ovat vähentyneet 17.3. lähtien 2) 20-70 -vuotiaiden tartunnat ovat kasvaneet 16.3. jälkeen koko ajan hitaammin ja hitaammin (kuva). Odotan kasvun muuttuvan vähenemiseksi lähipäivinä. 15/x
Yhteenveto: HUS:n alueen tartuntojen määrä on vihdoin saatu kääntymään laskuun. Kiitokset kaikille niille, jotka ovat saaneet sen aikaan. Enää yksi toive: nyt ei munata tätä. 16/x
Yhteenveto 15-19 -vuotiaista (HUS): (1/2) 1) hiihtoloma: tartunnat lähtivät laskuun 25.2. eli 6 päivää viimeisen koulupäivän jälkeen (vaikka osittain etänä) 2) tartunnat nousivat 4 päivää sen jälkeen kun koulu alkoi hiihtolomien jälkeen, huippu 7.3. 17/x
Yhteenveto 15-19 -vuotiaista (HUS): (2/2) 3) tartuntojen kasvu lähti pienenemään 8.3. lähtien (3 päivää aikaisemmin kuin 0-15 -vuotiailla) 4) 12.3. jälkeen tartuntojen määrä rupesi vähenemään (eli kuvassa kasvu meni negatiiviseksi) 18/x
Varsinais-Suomessa ilmaantuvuus on lähtenyt nopeaan kasvuun 11.3. jälkeen. Poliisit on pyydetty vahtimaan vaihto-oppilaita Turun ylioppilaskylään. Altistumisia Turussa nyt myös alakouluissa (joissa maskit ensi maanantaista lähtien) ja päiväkodeissa. 19/x
Varsinais-Suomessa ilmaantuvuus nousee ennen kaikkea 20-24 -vuotiaiden keskuudessa. 20/x
Myös Varsinais-Suomessa kouluikäisten (5-19 -vuotiaiden) tartuntojen kasvu lähti kiihtymään sen jälkeen kun koulut avattiin 1. maaliskuuta. Kasvu kiihtyi 10.3. saakka, rupesi vähenemään 11.3., ja 12.3. lähtien kouluikäisten tartunnat ovat vähentyneet. 21/x
Jos 20-24 -vuotiaat (eli vaihto-opiskelijat) jätetään pois, niin Varsinais-Suomessa vanhempien ikäryhmien kehitys näyttää niinikään samalta kuin HUS:n alueella. 1) tartunnat kasvoivat hiihtolomien aikana (20.2.-28.2.) 22/x
Varsinais-Suomi / yli 25-vuotiaat: 2) tartuntojen kasvu rupesi vähenemään kun koulut alkoivat 1.3. 3) tartuntojen kasvu rupesi nousemaan 12.3. 4) 18.3. jälkeen kasvu on ehkä ruvennut vähenemään 23/x
Ikävä kyllä näyttää siltä, että vaihto-oppilaiden epidemia on pilannut Varsinais-Suomen muuten hyvän kehityksen. Arviolta 2-3 viikon päästä ollaan siinä tilanteessa kuin missä nyt oltaisiin ilman vaihto-oppilaita. 24/x
Varsinais-Suomessa altistumisia on ollut baareissa ja juhlissa. Nyt myös koulujen ja päiväkotien altistumisten määrät ovat ruvenneet nousemaan, vaikka vain alakoulu on lähiopetuksessa. 25/x
Tässä ministeri jakaa virheellistä tietoa. 14 päivän ilmaantuvuuden alkoi pienenemään 10. joulukuuta. Ilmaantuvuuden väheneminen lähti kiihtymään joululomien alettua 22. joulukuuta. Ilmaantuvuus lähti nousemaan oppilaiden palattua kouluihin 7. tammikuuta. 1/x
Suomen epidemia 20.3.2021: ilmoitettujen tartuntojen kasvu jatkuu, mutta nyt kaikki kasvu tulee jo Uudenmaan ulkopuolelta. Lisäksi pahimpien alueiden (Päijät-Häme, Kanta-Häme, Pirkanmaa) kasvu on heikentynyt. Etelä-Karjalassa voimakas kasvu jatkuu. 1/x
Tänään THL ilmoitti 856 tartuntaa, poisti yhden ja otti raportoinnin viivettä kiinni 47 tartunnalla (kuten melkein aina viikonloppuisin). 15.3. on syntynyt uusi tartuntojen ennätys (885 henkeä). 2/x
Tässä ovat tämän päivän tartunnat (THL:n luvut). HUS:n alueelle tuli 505 tartuntaa, mutta ne eivät muuta ilmaantuvuuden laskusuuntaa. 3/x
Väite 1 (epätosi): "etäopetus ei ole auttanut vähentämään 16–19-vuotiaiden koronavirustartuntojen määrää Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) alueella" 2/x
HUS:n alueella 15-19 -vuotiaiden osuus tartuntojen kasvusta on ollut jo viikon ajan negatiivinen, eli tartuntojen määrä on vähentynyt 12.3. lähtien. 3/x
Suomen epidemia 18.3.2021: tartuntojen kasvu jatkuu. Mutta nyt on vähän hyviäkin uutisia: alle 20-vuotiaiden tartunnat ovat lakanneet kasvamasta sekä koko maassa että HUS:n alueella (ei kuitenkaan kaikilla alueilla). 1/x
Tänään THL ilmoitti 804 tartuntaa, ei poistanut yhtään, ja viive kasvoi yhdellä, yhteensä 805 (punainen viiva). 2/x
Tartuntojen määrä on kasvanut keskimäärin 1.4% päivässä (51% kuukaudessa) sen jälkeen kun kasvu alkoi uudelleen 13. maaliskuuta. Tartuntojen määrä kasvaa voimakkaasti Varsinais-Suomessa, Kanta-Hämeessä, Päijät-Hämeessä, Etelä-Karjalassa, Länsi-Pohjassa ja Kainuussa. 3/x
Suomen epidemia 17.3.2021: tartuntojen kasvu jatkuu. Varsinais-Suomessa ja Pirkanmaalla lievää kasvua, mutta Etelä-Karjalassa, Päijät-Hämeessä ja Kanta-Hämeessä tartuntojen määrä kasvaa nopeasti. Alle 20-vuotiaiden osuus tartuntojen kasvusta pienenee nopeasti koko maassa. 1/x
Muuttumattomalla viiveellä laskettu tartuntojen määrä nousi tänään uuteen ennätykseen. Tänään THL ilmoitti 842 tartuntaa, poisti 2 ja tunnettu raportoinnin viive pieneni yhdellä tartunnalla, yhteensä 843 (punainen viiva). 2/x
Koulujen siirtyminen etäopetukseen 8.3. alkaen on ruvennut vaikuttamaan alle 20-vuotiaiden tartuntojen osuuteen tartuntojen kasvusta. Osuus nousi voimakkaasti 1.3. jälkeen kun etelän koulut aukesivat, mutta alkoi vähenemään 6 päivää viimeisen koulupäivän (5.3.) jälkeen. 3/x
Suomen epidemia 27.2.2021: tartuntojen voimakas kasvu jatkuu. Uudellamaalla pahaenteinen merkki: hiihtolomat lakkasivat tänään hidastamasta tartuntojen kasvua. Ensi viikosta tulee todella paha. 1/x
Tänään THL ilmoitti 645 tartuntaa, poisti 3 ja otti kiinni viivettä 56 tartunnan verran. Muuttumattomalla viiveellä laskettu tartuntojen määrä on 592 (punainen viiva). 2/x
HUS:n alueella ilmaantuvuuden nousu kiihtyy. 11.2. jälkeen tartuntojen määrä on noussut keskimäärin 2.8 prosenttia päivässä (2.3x kuukaudessa). Kasvu on kiihtynyt viime päivinä. 3/x